Psykoterapeuttini lannistava kommentti

Terapeutti vaihtoon ehdottomasti. Kuulostaa että tollaisesta terapiasta voi olla lopulta enemmän haittaa kuin hyötyä, jos tollaisia lipsauttelee.

Vaihtoon.

Voi voi. Kyllähän he pääsisivätkin, mutta isoin kysymys on, että miksi et kestä totuutta. Et ole yhtään sen erikoisempi kuin perus tallaaja ja vanhempiakin kiinnostaa vain rajallisesti, tämä pätee ihan kaikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei minulle kuulu mutta jättäisin tuollaiset terapiat kokonaan. Läheiselle ystävälle voi avautua ja purkautua ja saada tukea. Ei pidä kuitenkaan liikaa kuormittaa ystävää. 

Masennus ei terapialla lähde. Masennuksen yleisin syy ja alkuperä on viha, joka on syntynyt jostakin vääryydestä mitä sinua kohtaan on tehty. Sinun tapauksessa vihan alkuperä voi olla kiusaamisessa. Vihaat kiusaajiasi ja sinulle on opetettu että et saa antaa takaisin. Vasta sitten kun tasaat tilit niiden kanssa, jotka sinua vastaan rikkoivat eli kiusasivat sinua pääset eroon masennuksesta. Viha, joka ei löydä tietä ulos johtaa masennukseen. Tästä syystä jo muinaisissa teksteissä puhutaan siitä, että annetaan takaisin "potut pottuina". 

"Potut pottuina" tervehdyttää sielun ja olo paranee. 

Vierailija kirjoitti:

"Tottahan se on, että sun vanhempas pääsis lopulta yli sun kuolemasta. "

Näin sanoi psykoterapeuttini muutama viikko sitten, kun itkin sitä, ettei kukaan välitä ja että ihan sama jos vain kuolisi pois.

Olen 25-vuotias lähestulkoon gradua vaille valmis maisteri, joka käy samalla töissä osa-aikaisesti (ei tosin oman alan). Kavereita löytyy, vaikkakin ovat vähentyneet viime vuosina. Kaikki on toisin sanoen ulkoisesti hyvin, mutta lapsuuden käsittelemättömät kiusaamiskokemukset ja käsillä oleva elämän käännekohta - epävarmaan työelämään siirtyminen - laukaisivat minulla masennuksen. Diagnoosista on kulunut nyt vuosi, ja terapiassa olen käynyt kolme kuukautta lähestulkoon kaksi kertaa viikossa.

Luulin löytäneeni itselleni sopivan terapeutin, koska hänen koulutustaustansa ennen psykoterapeutiksi hakeutumistaan on samankaltainen kuin omani, joten oletin hänen ymmärtävän tilannettani. Nyt olen kuitenkin huomannut, että en voi millään sivuuttaa tuota hänen kommenttiaan. Minulla on maailman rakastavimmat vanhemmat, jotka ovat minusta huolissaan. He ovat sairastuttuani käyneet luonani usein siivoamassa ja laittamassa ruokaa, vaikka asuvatkin kaukana. Samoin he soittavat minulle joka päivä: varmistelevat vointiani, ovat aina valmiita lohduttamaan ja kertomaan kuinka tärkeä olen. He ovat myös sitä mieltä, että tuollaisella terapeutilla, joka tuollaista heistä sanoo, minun ei kannattaisi käydä. Mutta kun ei millään voimat riitä uuden terapeutin etsimiseen...

Luulin, että kun pääsen terapiaan, niin alkaa helpottaa. Nyt vaikuttaa siltä, että "terapiaan sitoutuminen" ei tarkoitakaan sitoutumista siihen, että käsittelisin asioita ja alkaisin parantua, vaan että terapeutti saa rahansa pois. "Kai sä ymmärrät, että jos esim sairaudenkaan takia joudut olemaan pois, niin en saa siltä tunnilta palkkaa. " Niin, en kyllä oikeasti koe, että MINUN pitäisi hänen rahatilanteestaan hirveästi huolta kantaa. Sen takia olen sinnitellyt tässä opintojen ohessa töissä, että minulla olisi varaa maksaa se omavastuuosuus siitä hänen palkastaan.

Lisäksi olen huomannut, että kun itken, hän ei oikein kommentoi tai lohduta mitenkään. Sitten kun puhun niin sanotusti helpoista asioista, kuten siitä, mikä värisen mekon laitan juhlatilaisuuteen, hän oikein mielellään juttelee.

Toisaalta en tiedä, minkälaista terapiassa kuuluisi oikeasti olla. Kevyt jutustelu ei kyllä ainakaan sairauttani paranna, eikä se, että hän vakuuttaa läheisteni selviävän, jos teen itsemurhan.

En oikein edes tiedä, miksi kirjoitan tänne. Ehkä toivoisin kommenttia siihen, että pitäisikö minun yrittää jaksaa etsiä uusi terapeutti vai yrittää puhua tälle nykyiselle näistä ajatuksistani.

Joidenkin mielestä koko terapiateollisuus on petos.

Vaihda terapeuttia. Älä hukkaa rahoja tuohon. Pointtihan ei ollut siinä, pääseekö vanhempasi yli kuolemastasi vai ei, vaan ilmauksesi oli symboli sille tunteellesi, että olet arvoton ja turha.

Ehdottomasti terapeutti vaihtoon! Kokemuksesta puhun. Jos jo noin aikaisessa vaiheessa tuntuu pahalta niin mitä ilmeisimmin henkilökemianne eivät toimi. Oli myös todella ajattelematon kommentti vanhemmistasi :/  Onko kyseessä kenties psykodynaamisen koulukunnan edustaja?

Vaihda terapeuttia. Alalla on monenkirjavaa häslääjää. Onko hän psykologi vai psykiatrian eikoislääkäri?

Sinuna vaihtaisin kyllä terapeuttia. Itse tein sen virheen että kävin 2 vuotta terapiassa jossa alkoi jo aika alusta asti tuntua ettei homma toimi...Ja se jäi sitten kesken. En uskaltanut lähteä ja vaihtaa aikaisemmin kun terapeutti pelotteli ettei se mitään ratkaise ja sama ongelma olisi muidenkin kanssa. Kannattaa kuunnella omaa sisintään!  Terapeuttisi kuulostaa ammattitaidottomalta

Etsi uusi. Tutkimusten mukaan kolmannella käyntikerralla tiedät toimiiko terapiasuhde vai ei. Siksi Kelakin suosittelee kokeilemaan useampia.

Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.

Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.

Minä sanoin kiitos ja hei.

Vaihda terapeuttia.

Kyllä oman lapsen kuolema on kuulemma yks pahimmista järkytyksistä elämässä.

Välinpitämätön ja leipääntynyt terapeutti.

Tai ehkä sun pitäisi miettiä miksi koet että sun pitäisi olla jollekulle muulle tärkeä ollaksesi arvokas itsellesi. On paljon ihmisiä joilla ei ole läheisiä, eikä oikeasti ketään joka välittää. Heidänkin pitää löytää elämän arvo itsestään, ei muista ihmisistä. Ja samoin sinun, et voi perustaa arvoasi siihen mitä merkitset muille.

Minusta hyvin sanottu. 

Ei kannusta vellomaan itsesäälissä ja kuvittelemalla, että vanhemmat murtuisivat täysin itsemurhasta. 

Tai yhtään kukaan. Jos ei itselle pysty olemaan tärkein aikuisena ihmisenä, niin pitää tajuta, ettei ole sitä muillekaan. 

Et ole mitenkään erityinen. Ei kukaan ole, ja jos joku niin luulee, kaipaa apua.

Suosittelen vaihtamaan ratkaisukeskeistä terapiaa käyttävään terapeuttiin. Parempi etsiä ratkaisu kuin jauhaa syitä. Minua auttoi aikoinaan paljon Ben Furmanin "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus".  

Jos sinulla kerran on rakastavat vanhemmat, on se jo puoli voittoa.

Hyvä että vanhempasi tukevat sinua.

Ehdotan, että etsit itsellesi uuden auttajan. Toivottavasti vointisi paranee.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuolematoteamus on vain totuus: jokainen, jossa elämä virtaa, pääsee kyllä toisen ihmisen kuolemasta yli. On jopa hiukkasen narsistista ajatella, että olisi niin käsittämättömän tärkeä, että muidenkin elämien pitäisi loppua, ja ehkä jopa maapallon tuhoutua kun itsestä aika jättää. Ihminen selviää, niin me olemme rakentuneet, niin pitää ollakin. Jokainen meistä kuolee.

Sen sijaan tuo rahakommentti on käsittämätöntä scheissea. Ymmärrän täysin, että turhia poissaoloja ei voi olla, mutta tuollainen teatteri muka-sitouttamisella pää kainalossakin on ihan vain ja ainoastaan rahastusta. Tämän lisäksi kuulostaa aika pahalta, jos kukkamekkokeskustelut inspiroivat psykoterapeuttia enemmän kuin ihmisyyden ydin.

Minä sanoin kiitos ja hei.

Tämä.

Teet mielestäni kärpäsestä nyt härkäsen. Terapeutin kommentti oli ehkä sopimattoman kuuloinen, mutta hän ei sitä sellaisena välttämättä tarkoittanut. Järkevintä olisi ottaa asia puheeksi seuraavassa istunnossa, vai mitä? Sanot että asia jäi vaivaamaan ja terapeutti sitten kommentoi ja käytte hommaa yhdessä läpi. Jos asia ei tässä yhteydessä lähde purkautumaan, voi sitten miettiä että miten jatko.

Olen itse käynyt 3-vuotisen terapian. Vedin itsekin joskus johtopäätöksiä terapeutin sivulauseista, jotka kuitenkin otin sitten puheeksi. Suurimmaksi osaksi kyse oli väärintulkinnoista, jota väsynyt mieleni vielä suurenteli. Joskus kyse oli sitten oli erilaisista näkemyksistä. Kyllä siinä matkan varrella kuitenkin oppii toisensa tuntemaan ja on ihan hyvä muistaa, että se terapeuttikin on ihminen siellä ammattiroolinsa alla. On hyviä ja on ei niin hyviä istuntoja. Semmoista se on.

Jos terapeutin kanssa ei kuitenkaan tunnu luistavan mitenkään ja kemiat ei lähde kohtaamaan missään vaiheessa, on järkevää ottaa asia puheeksi ja vaihtaa terapeuttia. Toisaalta voi myös miettiä, onko sittenkään valmis käymään terapiaa läpi. Kaikki eivät jaksa. 

"Kai sä ymmärrät, että jos esim sairaudenkaan takia joudut olemaan pois, niin en saa siltä tunnilta palkkaa."

Siis mitä? Minäkin veloitan asiakkaitani käynneistä, mutta ei tulisi mieleenkään sanoa noin. Jos joku sairastuu ja ilmoittaa samana päivänä, jää kyllä itseltäni palkka saamatta, mutta eihän sille mitään voi. Tuo on kuitenkin aika harvinaista, eikä talouteni siihen kaadu. Sanon sitten vain asiakkaalle, että toivottavasti tervehtyy pian, ja että ei tarvitse huolehtia asiasta. Enkä ole edes terapeutti. Hyi mitä ihmisiä tuolla alalla on.