Ovatko myöhäisellä iällä lapsen saaneet kateellisia aikaisin poikineille?

Ja nuoruus meni vauvoja hoitaessa. Me ollaan onneksi erilaisia. Itse tykkäsin juhlia silloin kun sitä jaksoi, mutta kyllä sitä toisaalta miettii myös että olisi sitä nuorempana jaksanut vauvanhoitoa paremmin. Silti, olin siihen nyt vasta valmis. En kadehdi siis.

En, elämä on hyvää juuri näin. Hyvä että sinäkin olet tyytyväinen tekemiisi valintoihin.

Minä nuorena bailasin ja vietin sitä omaa aikaa yllin kyllin. Nyt ei jaksa enää baareissa notkua, mieluummin sitä lapsen kanssa touhuaa ja tässä iässä on jo sitä omaisuuttakin ettei tarvitse lapsiperhearkea senttejä laskeskellen elellä. Mukavaa viettää äveriästä lapsuusaikaa, reissata, harrastaa.

En oikeastaan mistään noista. Enkä ole muutenkaan kateellinen mutta se mietityttää että en välttämättä näe mahdollisia lastenlapsia tai olen heidän elämämissään vain vähän aikaa.

Lehmät poikii.. en kadehdi

Päinvastoin

nuorena penikoineet on jälkeenjääneitä: Opiskelu ja matkustelu on jäänyt väliin

Mulla on nyt pienet lapset, vaikka ikäni puolesta mulla voisi olla aikuisiakin lapsia. En oikein ymmärrä, miksi kadehtisin ketään. Lapseni ovat toivottuja, ja olen iloinen että meillä on vielä monta yhteistä vuotta saman katon alla.

Eiköhän se lapsi hankita sitä perusteellisemmin pohdinnan jälkeen mitä enemmän on ikää.

Mieluummin mä vietin sitä "omaa vapaata" kakskymppisenä kuin nyt nelikymppisenä... just juteltiin kavereitten kanssa, ettei se tässä iässä olisi ollenkaan sama.

Olen kateellinen. Olisin tehnyt nuorena lapset, jos vaan olisin löytänyt miehen. Ei tullut vastaan kuin jotain jämäpaloja. Olisi ollut hienoa, että olisi jaksanut touhuta ja kroppa ei olisi jäänyt palautumatta. Olisi ehtinyt tehdä useamman. Ja en todellakaan olisi kaivannut sitä baareissa ja ravintoloissa luuhaamista ja toistuvaa ulkomailla reissaamista niin paljon, vähemmälläkin olisin tullut toimeen.

Tuleehan sitä joskus mietittyä, että jos olisin tehnyt lapset nuorenpana, ehkä ne olisivat olleet terveitä. Ikähän tuo riskejä ja (muna)soluissa on tapahtunut enemmän mutaatioita.

Ja olisihan se kivaa, jos viisikymppisenä lapset olisivat jo lentäneet pesästä. Ehtisi vaikka matkustellaa enemmän, kun eihän sitä tiedä missä kunnossa on kuusikymppisenä.

Muuten en ole kateellinen.

En myönnä olevani kateellinen, koska kyse ei ole asiasta, jonka kuka tahansa voisi ja pystyisi valitsemaan vapaasti. Itse esimerkiksi olen periaatteessa ollut valmis saamaan jälkikasvua jo hyvän aikaa. Ongelma vain on, että ettei minulla ole ketään jonka kanssa olisin onnistunut ja voinut toteuttaa ja jakaa tämän toiveen. Mutta, ehkä vielä joskus, tai sitten ei silloinkaan. Olen kuitenkin pohjimmaltani aina ajatellut ja tuntenut, että saan lapsen tai useamman  lapsen, jos saan tai sitten olen saamatta. Ei jäkikasvun saaminen ole minulle mikään elämässä onnsitumisen mitta tai sellainen tavoite tai pyrkimys niin, että jollen siinä onnistuisi niin  koksikin elämäni jotenkin erityisen arvottomaksi tai muutoin epäonnistuneeki.   

En oikein ymmärrä pointtiasi. Miksi pitäisi iloita että lapset ovat jo isoja, eihän niitä ole mikään pakko hankkia ollenkaan jos tuntuvat ikävältä velvollisuudelta. Itselläni ei ole lapsia, mutta olisin valmis viettämään pikkulapsiarkea nyt 40-vuotiaana, jos olisi kumppani jonka kanssa voisi vielä sitä yrittää. Enkä kadu ettei ole tullut hankittua lapsia aiemmin, elämä oli eri tavalla täyttä enkä olisi halunnut niitä huonoon suhteeseen, hyvään kyllä jo 15 vuotta sitten.

Ei vittu näitä aloituksia. Eikö se perkele ole ihan sama milloin ne lapset saa? Pääasia että saa saatana.