Lue keskustelun säännöt.
Ylipaino määrittää kuka ja mikä olen. Koen, etten ansaitse mitään ylipainoni vuoksi. Mikä avuksi?
07.12.2018 |
Olen erittäin tuskastunut tilanteeseeni. Olen vaikeasti ylipainoinen ja koen, etten ole mitään sen vuoksi. Annan ylipainoni määrittää minua. Koen, että lihavuuteni ns. miinustaa kaikki hyvät asiat minussa ja en ansaitse mitään painoni vuoksi.
Kauniit vaatteet, uusi kampaus...mikään ei ole mitään, koska olen lihava. En uskalla lähestyä ketään miestä/naista, koska olen lihava. Eihän kukaan huoli vaikeasti lihavaa kumppania.
Ennen kaikkea minua harmittaa, se, etten pysty iloitsemaan saavutuksistani lihavuuteni vuoksi. Objektiivisesta näkökulmasta olen melko menestynyt ja ansioitunut niin työssäni kuin jo päättyneissä opinnoissani. Silti ajattelen, etten ansaitse onnea ja iloa, olenhan lihava. Saan iloita onnistumisissa työssä vasta sitten, jos laihdun.
Helpointa olisi kai sanoa, miksen laihduta. Se ei ole niin yksinkertaista (vuosia kestänyt vaikea tilanne henk.koht. elämässä johtanut voimakkaaseen tunnesyömiseen). Haluan tietysti laihduttaa terveyteni vuoksi kyllä, mutta erityisesti haluaisin oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen.
Mutta miten?
Kommentit (9)
Mä en koskaan oppinut täysin hyväksymään itseäni reippaan ylipainoisena (tukevimmillani 109kg). Nyt mitoissa 170/77 ja olen tyytyväinen eikä mulla ole tarvetta laihduttaa tästä enempää. Mua vaan ahdisti koko ajan entisissä mitoissa kun kivoja vaatteita ei oikein tahtonut löytyä ja olin rapakunnossa.
Ehkä vähän karusti sanottu, mutta jos ulkonäössä on semmoinen piirre, että tietää itse että siihen voi vaikuttaa, niin miksi se oma ulkonäkö pitäisi hyväksyä?
Tunnesyömiseen auttaa terapia. Pähkinänkuoressa, se mielihyvä kanavoidaan muuhun lähteeseen kuin (epäterveelliseen) ruokaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun pitää ap sisäistää että aina kun syöt jotain muuta kuin terveellistä perusruokaa, et tee mitään muuta kuin myrkytät itseäsi.
Miksi siis myrkytät itseäsi? Kehosi on temppeli, ei kaatopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Sun pitää ap sisäistää että aina kun syöt jotain muuta kuin terveellistä perusruokaa, et tee mitään muuta kuin myrkytät itseäsi.
Miksi siis myrkytät itseäsi? Kehosi on temppeli, ei kaatopaikka.
Tässä on homman juju. En koe kehoani temppeliksi, vaan nimenomaan kaatopaikaksi.
Minulla on äärimmäisen huono itsetunto, joten en välitä juurikaan siitä, miten itseäni tai kehoani kohtelen. En arvosta itseäni, en pidä itseäni minään. Tämä tietenkin johtaa siihen, että kohtelen itseäni yhdentekevästi.
Syntyy noidankehä. En välitä itsestäni eli syön huonosti, lihon ja välitän vähemmän itsestäni ja syön lisää ja lihon vielä lisää ja välitän entistä vähemmän itsestäni.
Nyt tämä pitää pysäyttää. Pitää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, opetella välittämään itsestään ja siten tehdä hyviä ja terveellisiä tekoja itselleen. Vaan kas miten?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että koet noin. Itse olen myös lihava (BMI 38) mutta ihan onnellinen elämässäni.
Vaatteista tai kampauksista en niin välitä, koska tosiaan, kun on kaksoisleukainen läskinaama niin eipä sitä kampaus paranna, ja ei myöskään mikään vaate saa kroppaani näyttämään hyvältä. Joten riittää että kampaus ja vaatteet on siistit. Oikeastaan iso helpotus ettei tarvi ulkonäöstään välittää.
Mulla on tosin se helpotus etten edes haluaisi kumppania. Ymmärrän että jos sellaista kaipaa, ylipaino on este. Mä olen jo nuorena tarpeeksi seurustellut ja kerran naimisissakin ollut, enää en halua. En edes seksiä ole neljänkympin jälkeen kaivannut ollenkaan.
Työssäni olen hyvä ja lihavuus ei vaikuta mitenkään siihen miten tästä asiasta tunnen. Minä en myöskään yritä laihduttaa varmasti enää koskaan, koska uhrasin jojoilulle jo 10 vuotta elämästäni. Mieluummin läski ja tyytyväinen kuin jatkuvassa jojokierteessä.
Voisinpa minäkin ajatella näin. Olen hiljattain saavuttanut merkittäviä asioita työssäni, mutten pysty iloitsemaan niistä. Näen vain läskini. Olen todella ahdistunut siitä.
Olen vasta hiukan yli 30-vuotias ja toivoisin saavani lapsiakin vielä. Mutta ensin pitäisi löytää se kumppani, jota en tietenkään lihavana voi löytää. Olen varmasti muutenkin raskasta seuraa, kun en pidä itsestäni lainkaan.
ap
Minulla oli vuosikausia tuollainen sisäinen puhe itseni kanssa. Sitten rupesin kuuntelemaan motivaatio puheita youtubin kautta (motivational speech jos osaat englantia). Tämä ei ollut mikään nopea ratkaisu mutta sain moneen elämäni asiaan uutta näkökulma.
Yksi asia mihin sain monta ajatusta oli ylipainoni. Miksi olin ylipainoinen? Miksi söin niin paljon? Söin koska minulla ei ollut tarpeeksi hyvä arvostus itseäni kohtaan. Söin koska se on koukuttavaa, saan siitä mielihyvää ja elämässäni ei ole kovin monta muuta tällaista asiaa kun ei ole esim seksiä tai hyvää kuntoa jotta voisi liikkua. Ylipainoni oli myös tapa piiloutua, olla näkymätön. Ei kukaan huomioi, kuuntele eikä mieti niin paljon mitä kunnon läski tekee 😂
Päätin että minun syyt olla ylipainoinen on sen verran huonoja että en pysty perustelemaan tätä päätöstä muille enkä enää edes pysty itselleni valehtelemaan. En enää tunne että minulla olisi tarvetta olla ylipainoinen enkä aio enää sitä olla. Minun sisäinen puhe kertoo että olen normaalipainoinen ja että tulen elämän sellaista elämää mitä itse haluan. En aio elää sen mukaan mitä muut ehkä ajattelevat (tai ei ajattele) minusta. Painoni on tippunut puolessa vuodessa 109kg-> 83kg ja jatkaa laskua. Olen tähän toki tehnyt myös työtä mutta isoin osuus on se että oma sisäinen puheeni on muuttunut. Nyt seuraan mielenkiinnolla fyysisen kehoni muuttumista.
Moni kysyy mun ”salaisuutta” painon tiputtamiseen. Ja sitten pettyvät kun sanon että pitää tehdä töitä itsensä kanssa. Jokainen haluaa pillerin tai kuurin joka helposti ratkaisee kaiken. Ei sellaista ole. Miksi jäät tuohon mielentilaan kun se aiheuttaa sulle niin huonoa oloa? Maailma on ihan tarpeeksi vittumainen paikka ilman että itse potkit itseäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää että koet noin. Itse olen myös lihava (BMI 38) mutta ihan onnellinen elämässäni.
Vaatteista tai kampauksista en niin välitä, koska tosiaan, kun on kaksoisleukainen läskinaama niin eipä sitä kampaus paranna, ja ei myöskään mikään vaate saa kroppaani näyttämään hyvältä. Joten riittää että kampaus ja vaatteet on siistit. Oikeastaan iso helpotus ettei tarvi ulkonäöstään välittää.
Mulla on tosin se helpotus etten edes haluaisi kumppania. Ymmärrän että jos sellaista kaipaa, ylipaino on este. Mä olen jo nuorena tarpeeksi seurustellut ja kerran naimisissakin ollut, enää en halua. En edes seksiä ole neljänkympin jälkeen kaivannut ollenkaan.
Työssäni olen hyvä ja lihavuus ei vaikuta mitenkään siihen miten tästä asiasta tunnen. Minä en myöskään yritä laihduttaa varmasti enää koskaan, koska uhrasin jojoilulle jo 10 vuotta elämästäni. Mieluummin läski ja tyytyväinen kuin jatkuvassa jojokierteessä.
Voisinpa minäkin ajatella näin. Olen hiljattain saavuttanut merkittäviä asioita työssäni, mutten pysty iloitsemaan niistä. Näen vain läskini. Olen todella ahdistunut siitä.
Olen vasta hiukan yli 30-vuotias ja toivoisin saavani lapsiakin vielä. Mutta ensin pitäisi löytää se kumppani, jota en tietenkään lihavana voi löytää. Olen varmasti muutenkin raskasta seuraa, kun en pidä itsestäni lainkaan.
ap
Ööö kyllä voit. Olen itse ollut oikeastaan koko ikäni ylipainoinen, ja sinkkuna suhteitten välissä vain omasta halustani. MUTTA: tähän vaikuttaa se, että olen aina luonut itsevarman vaikutuksen. Itsetunnon puute on suurempi este pariutumiselle kuin kilot...
Noi motivaatiopuheet oli hyvä idea! Muutenkin tosi nappi kommentti häneltä, joka ne mainitsi <3
Jos ei kykene itse saamaan tunnesyömistä hallintaan, niin sitten täytyy hakea siihen ammattiapua. Ja kyllä se laihtuminen vain laajentaa mahdollisuuksia myös kumppanin saamiseen, mikään määrä itsevarmuutta ei korvaa ulkonäöllisiä puutteita kokonaan. Raakaa, mutta niin se vain on.
Aloittajan eduksi täytyy kyllä mainita oikea asenne. Tiedostat ongelman ja myös sen juurisyyn. Sen sijaan, että syytät ongelmastasi muita, yhteiskuntaa ja ties mitä muuta, tai yrität puskea "kehopositiivisuutta", tiedät että ratkaisun avaimet ovat vain ja ainoastaan itselläsi. Kyllä tuosta hyvä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ytutyutu kirjoitti:
Jos ei kykene itse saamaan tunnesyömistä hallintaan, niin sitten täytyy hakea siihen ammattiapua. Ja kyllä se laihtuminen vain laajentaa mahdollisuuksia myös kumppanin saamiseen, mikään määrä itsevarmuutta ei korvaa ulkonäöllisiä puutteita kokonaan. Raakaa, mutta niin se vain on.
Aloittajan eduksi täytyy kyllä mainita oikea asenne. Tiedostat ongelman ja myös sen juurisyyn. Sen sijaan, että syytät ongelmastasi muita, yhteiskuntaa ja ties mitä muuta, tai yrität puskea "kehopositiivisuutta", tiedät että ratkaisun avaimet ovat vain ja ainoastaan itselläsi. Kyllä tuosta hyvä tulee.
Kehopositiivisuutta aloittajan pitäisi juuri puskea. Niin kauan kuin pitää itseään arvottamana lihavuuden vuoksi, kohtelee itseään myös arvottamana ja on arvottomaksi itsensä tuntevan ihmisen voimavarat muutokseen - eli ei mitään.
Ikävää että koet noin. Itse olen myös lihava (BMI 38) mutta ihan onnellinen elämässäni.
Vaatteista tai kampauksista en niin välitä, koska tosiaan, kun on kaksoisleukainen läskinaama niin eipä sitä kampaus paranna, ja ei myöskään mikään vaate saa kroppaani näyttämään hyvältä. Joten riittää että kampaus ja vaatteet on siistit. Oikeastaan iso helpotus ettei tarvi ulkonäöstään välittää.
Mulla on tosin se helpotus etten edes haluaisi kumppania. Ymmärrän että jos sellaista kaipaa, ylipaino on este. Mä olen jo nuorena tarpeeksi seurustellut ja kerran naimisissakin ollut, enää en halua. En edes seksiä ole neljänkympin jälkeen kaivannut ollenkaan.
Työssäni olen hyvä ja lihavuus ei vaikuta mitenkään siihen miten tästä asiasta tunnen. Minä en myöskään yritä laihduttaa varmasti enää koskaan, koska uhrasin jojoilulle jo 10 vuotta elämästäni. Mieluummin läski ja tyytyväinen kuin jatkuvassa jojokierteessä.