Vaatimaton kiitoskortti onnistuneen työharjoittelun päättymisestä.
Vähän ihmettelin kun päiväkodin hoitajat eivät olleet nähneet enempää vaivaa korttiin. Olisin toivonut että lapset olisivat piirtäneet jotain minulle muistoksi. Työharjoittelupaikkani oli siis päiväkoti. Edellisistä harjottelupaikoista olen aina saanut mukaani jonkun pikkulahjankin. Sain pelkän pahvikortin jossa luki kiitos ja ruma pikkuinen valkonen tarra. Minä Olin muistanut kunnon lahjalla heitä kun oletin sieltä suunnasta saavani myös jotain. Pienoinen ihmetyksen aihe oli kun totesin että tässäkö tämä oli. Mietin etten annakaan omaa lahjaani mutta annoin sitten kuitenkin.
Kommentit (8)
Ei minulle kukaan ikinä harkkapaikan taholta antanut mitään. Minä opiskelijana tarjosin pullat ja kortin. Turhaan vihoittelet. Sinulla on vääristynyt käsitus.
En minä vaan koskaan ole saanut mitään enkä ole mitään odottanutkaan. Ja omat työharjoittelunikin ovat menneet ihan hyvin. Sitä paitsi lahjoja annetaan sen takia, että halutaan eikä sen takia, että odottaa jotain hyvää lahjaa takaisin.
Ei kyllä tullut mieleenkään, kun aikoinaan työharjoittelu loppui, että siinä jotain kortteja tai lahjoja alettais vaihtamaan.
Tai kun oon lähtenyt jostain työpaikasta jne
Kaupungin päiväkodeissa on niin pienet resurssit, ettei niitä vähiä käytetä harjoittelijoiden lahjomiseen. Harjoittelijoita on myös niin usein, että harjoittelijoiden tuleminen ja lähteminen on ihan arkipäivää. Harjoittelija saa hyvää oppia, hänen kuuluukin kiittää.
Mä sain suklaata ja veitsisarjan. Kortin oli maalannut yksi työntekijöistä, on kyl hieno.
Mä en oo ikinä saanu yhestäkään työharjottelusta mitään, ainakaan muistaakseni, enkä oo myöskään antanu mitään lahjoja. :D Oon ollut n. 4 työharjottelussa.
Laiskoja paskoja jotka eivät arvostaneet panostasi. Jätä jarruraidat pönttöön.