MARRASMURUJEN TORSTAI
ei näkyny pinoa.. joten jospa mä nyt aloitan sitten..
Kommentit (27)
Aikaisin koneella :)
Eilen oli se neuvolalääkäri ja yhtään ei ollut tullut painoa (sitä kun jännitin...) kaikesta syömisestä huolimatta..jee jee ja muutenkin kaikki oli ok, sydänäänet löytyi pienen etsimisen jälkeen :)
Pinnasängyt ym on tallessa vielä, kakkosen ja tän tulevan ikäeroksi tulee 1v5kk niin hyvässä kunnossa on kaikki. Ainut hankinta tulee olemaan kaksostenrattaat ja tietty jotain vaatetta aion ostaa uutena tällekin ja jonkun toppapuvun kun se pakkauksen haalari on kyllä alkuun liian iso, noi kaksi ensimmäistä on syntynyt kesäkuussa ja siltikin talvella vielä hukkunut siihen haalariin :)
Eipä täs sit kummempia..
Tuuli
En ole juuri kirjoitellut, mutta lukenut sitäkin ahkerammin. Raskauden suhteen kaikki mennyt hyvin, kuvotus loppunut jne. Huomenna olisi np-ultra ja kyllä hieman on alkanut jännittämään, vaikka ekalla neuvola käynnillä nähtiinkin jo vauva, mutta kuitenkin.
Minä tunnun rauhottuvan lopullisesti vasta kun tunnen kunnolla liikkeet, jotta voin päivittäin seurata itse onko kaikki hyvin.
Meillä on muutto edessä ensi kuussa ja kovasti ollan pakkailtu, jotta ei jää viimetippaan, niin kuin yleensä....
Poika aloittaa koulun syksyllä ja ensi viikolla olisi uuden koulun vanhempainilta, sinne olisi tarkoitus mennä ja tietysti sekin vähän jännittää äitiä, kun oma " pikku" poika on jo niin iso, että aloittaa koulun.
Tytölle sain varattua tänään uudesta asuin paikasta lääkäri neuvolan (1.5v), omalle terveydenhoitajalle en vielä uskalla soittaa, vaan odotan np-ultraa.
oikein mukavaa kevään jatkoa kaikille odottejille ja vauvasta haaveilijoille.
saarimar rv 11+6
Ajattelin testata kuinka tämä toimii...=) Eli raskaana täälläkin ollaan, neljäs vauveli tulossa. Meillä on pinnasängyt ym. valmiina hyvässä kunnossa...isommilta sisaruksilta. Ja pikkusia vaatteitakin ihan mukavasti on kertynyt. Meillä on vanhin lapsi 5v, toinen 2,5v ja nuorimmainen 1v ja nyt siis marraskuussa syntyy vauva!!! ihanaa!!!
Esikoinen pisti aamun sitten risaiseksi ja nukkui 10.30 asti! Vähänkö olin ällikällä päähän lyöty :D No, sain kerrankin nukkua pitkään ;)
Meillä on pientä varten turvaistuin, pinnasänky (uusi patja pitää ostaa), matkasänky, leluja, taaperokärry x), vaatteita, ensitutti :D (ihan uusi, paketissa vielä)...mitähän vielä...enpä muista kaikkia :)
Hankinnassa: pinnasängyn patja, hoitopöytä, tuttipulloja (varuiksi), lisää tutteja, vaunut, vähän lisää pieniä vaatteita, vauvan hygieniapaketti yms.
Pitää vielä suurinosa miettiä loppuun...
Äidillä onkin sitten sähkökäyttöinen rintapumppu.
Swehina rv 13+4
Viimeksi oli paineet koholla kun tänne kirjoitin tuossa huhtikuun loppupuolella.. Eivät aloittaneet lääkitystä kun ne meniki vain parina päivänä 150/100. Täällä 3 päivänä jos on 150/100 paineet niin sitten lääkitys. Onneksi ne meni kohilleen eikä nyt ole mitään hätää. Np-ultrassa kaikki ok ja seuraava ultra joskus ens kuussa,kun on se rakenne ultra(18-20 viikoilla). Tuosta syömisestä meinas mulla tulla ongelma kun jos ei syöny melkein koko ajan niin sitten alkoi tulla huono olo ja sitä ruokaa uppos ihan kiitettävästi:) Nyt on hieman syönti rauhoittunut ja eikä painoakaan ole tullu lisää.
Pinnasängyn ajattelin kunnostaa tai ostaa jopa uuden kun se on miehen vanha ja meilläki jo kolmella lapsella ollut. Muuten kaikki tavarat on vaatehuoneessa odottamassa. No turvaistuin saattaa myös olla semmoinen,joka vois tähellinen ostos. Vanhan vois laittaa toiseen autoon.. Täytyy jatkaa töitä!!
Savannia ja " pikkuinen" rv 15+0
Amazonas Koala
http://www.pikkupeikko.fi/products.php?g1=f0bade
Kokemuksia kaivataan tuosta :)
Aamulla esikoista(8v) laitoin kouluun, pienempiä( 5 ja 4 v) päikkäriin ja itse läksin koulupenkilla myös. Olo on vaihtelevä( välillä oksetta) ja sitten taas ei mitään merkkeja että olisin raskaana. Muutto on meilläkin edessä, ei ole pakattu yhtään kun mies on pitkät päivät työssä ja minä en jaksa yksin... Vauvojen tavaroista sen verran: meillä viime aikoina oli huono tuuri( toivottovasti helvettin esikartanojen läpikäyminen loppuu).3 vuotta sitten paloi talo ja sinä meni kaikki tavarat, sitten kun odotin viime vuonna Johannesta, ostin pinnasängyn ja rattaat, patja oli ostamatta...Ajattelin että ä-pakkaus kun tulee niin se olisi aluksi, ja kävisin kauppasta jotain lisää hakemaassa, mutta vaavi otti ja kuoli viikoilla 33+3 kohtuun ilmaan mitään syitä...Onneksi en hankinnut paljon vauvatarvikkeita, ne vähätkin koski kun tulin kotiin synnytyksen jälkeen ilman vauvaa.Eli nyt hankitaan vastasitten kun elävä nytti saappuu kotiin( jos niin käy)...
Tänään on nyt sitten käyty niskaturvotus ultrassa. Kaikki oli hyvin. Sikiö vain oli mittausten ajan niin huonossa asennossa, että pääsen vielä rakenneultraan viikolla 20. Täällä meillä päin kun kunta ei tarjoa kuin yhden ultran. Laskettua aikaa ei siirretty, vaikka viikkoja oli ultran mukaan 13+2, eli menisin nelisen päivää edellä...
Istukka on muuten edessä, eli ihan heti en varmaan niitä hentoisia potkuja tunne. Sikiöllä oli kaikki muuten ihan hyvin. Sormea se siellä imeskeli ja oikoi jalkojaan. Muutenkin näytti kovin rauhalliselta lapsoselta.
Galluppiin: meillä ei ole oikeastaan muuta kuin kahdet rattaat ja kasapäin vaatteita sekä vauvaleluja, joten pinnasänky pitää ostaa samoin kuin vaunut ja turvaistuin. Hoitopöytää en ajatellut enää hommata, eiköhän vauvelin hoidolle löydy muitakin tasoja. Kantoliinan ajattelin ostaa myös.
Onkohan tässä pinossa ketään, joka olisi harrastanut kapalointia edellisten vauvojen kanssa? Ajattelin, josko yörumbaa saisi hitusen rauhoitettua aluksi sillä, että kapaloisi vauvan, ettei tarvitsi heräillä parin minuutin välein, kuten noiden meidän aiempien muksujen kanssa on käynyt...siis en tiedä kuluttavampaa kuin se, että pääset peiton alle lämpimään ja vauva rääkäisee itsensä samantein hereille, vaikka sen juuri olisit sinne petiin laittanut...syötellyt ja vaihtanut vaipat...
Jep, eipä tässä muuta tällä kertaa. Meikäläisellä pyörivät ajatukset niin vauvan ympärillä, ettei töistäkään meinaa tulla mitään...
Kanelisokeri 12+5
Ensiksi galluppiin ettei unohdu ;0)
Meillä ostoon tulee ainakin uusi pinnis, ehdottamasti sellainen jossa laidan saa laskettua. Esikoisen jo niin vanha ja hutera (saatiin käytettynä) Kaksosten vaunut ja pojalle vaatteita jos poika tulee. Kaikki vaatteet liian tyttömäisiä. Sitteri, kantoliina, vanna ja leluja on. Hoitopöydän haluan kunnollisen, edellinen ikean sniglar oli käytössä pari viikkoa ja lensi rojuvarastoon. Nyt haluan kunnollisen pöydän missä selkä ei väsy ja jossa on paljon lokeroita.
Omaa napaa: olo on hyvä vieläkin ja paino on nyt tippunut 2kg. Aikaisemmin valitin turvotuksesta ym nyt se hävinnyt ja mieli parempi:) Olen paljon herkempi, itku tulee aina satuhäitä katsoessa kun on " tahdon" aika..Ihan huvittaa...
Lääkärineuvola oli ja meni. Silloin ei saatu sydänääniä kuulumaan ja sain ajan parin viikon päähän. Nyt rv11+5 kuuluivat ja syke oli 150.
Nyt vielä omaa aikaa kun tyttö nukkuu (just sitten heräsikin)
Pikkuesteri rv 12+1
On niin mielenkiintoista seurata miten erilaisin touhuin kukakin vauvaansa odottaa ja elämäänsä muuttaa uutta perheenjäsentä varten. Meille on tulossa siis neljäs lapsi ja eiköhän monenlaista tarviketta/vaatetta löydy siis vanhastaan kaapista vauvalle. Ymmärrän kyllä että tarvikkeiden hankkiminen on osa pesänrakennusta, joka taas on ihan luontainen tarve.
Mutta että riippumattositteri =D Se oli kerrassaan hassu vekotin! Ja moni jolle nyt on tulossa kolmas lapsi, ostaa uuden auton sitä varten. Why? Eri perheissä on erilainen tulotaso ja erilainen materian arvostus, sehän on selvä. Mutta on aika hupaisaa mitä kaikkea vauva " tarvitsee" =)
Itse aion kierrellä kesällä kirpparilla ja luulenpa, että vauvalle siunaantuu vaatetta yms. ihan lahjoina. Turvakaukalon ostan takaisin kaveriltani, jolle sen aikoinani möin. Sänky on varastossa. Hoitopöydän myin jo toisen lapsen jälkeen pois, kun en sitä koskaan oppinut käyttämään. Vaunut on samat, mitkä ostin esikoiselle 10v sitten. Mitäs vielä... sitteriä tuskin tarvitsen, kun on turvakaukalo ja viltti lattialla. Muuta en usko että vauva tarvitseekaan.
Kukin vapaalla tyylillään siis!
Saaga rv13
Täällä on aika tasaista. Ei ole enää yökötystä, painokin on noussut kilon. Eilen oli piiitkästä aikaa kohdun kasvukipuja, oikein kunnon viiltoja, niin, ettei paikaltaan uskaltanut liikahtaa. Maha onkin nyt sitten lopullisesti iso, tämä ei enää takaisin sukella. Kohdun yläreuna on ehkä sentin tai pari navan alla, maha ei enää taitu " keskeltä kahtia" , eli ihan kunnon vauvakumpare.
Onhan tuolla jo kaksi 10cm vauvelia. Uskomatonta, että mahassa temmeltää sellaiset jötkäleet, eikä missään tunnu mitään. Mulla on kyllä tällä kertaa istukka edessä, joten turha varmaan odotellakaan liikkeitä pitkään aikaan.
Vauvakamaa meillä ei ihan hillittömästi ole. Yksi pinnis (johon kyllä laitan aluksi molemmat), syöttis ja hoitotaso pöydälle. Kaukalon ja sitterin myin aikoinaan pois, joten ne on hankintalistalla (tosin ostan vain yhden sitterin). Nykyiset vaunut aion myydä pois, tilalle pitäisi hankkia kaksosten yhdistelmät ja matkarattaat. 50cm vaatteita tarvitaan myös reilusti lisää, koska nämä syntyy varmaan vähän pienempinä. Tuttipulloja olenkin pikkuhiljaa ostellut lisää, eiköhän riitä. Loput hankinnat sitten elokuussa, kun vielä jaksan johonkin jalkautua.
Alia ja tiku+taku rv14+3
Joku pohti sitterin tarpeellisuutta. Minäkään en ensin meinannut hankkia sitä esikoiselle, mutta tuli sittenkin tarve: Vauva oli jo pienenä tosi liikkuvainen (esim. 4kk iässä nosti kaukalossa istuessaan tutin lattialta edestään). Vaikka olisin vyötkin laittanut kiinni, muksu sai kaukalon kumoon (riippuu varmaan kaukalostakin kyllä). Tästä syystä siis hankimme sitterin, siinä muksu pysyi hyvin, esim. sen ajan katselemassa, kun minä olin suihkussa.
G: Hankintalistalla ei tällä kertaa ole juuri mitään vauvaa varten... Pinnasänkynä käytetään suvussa kiertänyttä vanhaa, mutta asiansa ajavaa. Hoitopöytänä menee sivulta täytettävä pesukone, jonka päälle ostan paksun alustan ja seinälle hyllyä ja koukkua tavaroita varten. Esikoisella hoitopöytä (suvun vanha, joka lopulta hajosi käsiin ;)) oli aktiivisessa käytössä ihan älyttömän lyhyen ajan ja koska emme tällä kertaa tarvitse sitä esim. vaatesäilytykseen (isot komerot), niin ei kannata hankkia. Vaunut ja rattaat on esikoiselta, sekä vaatteita. Turvakaukalo saadaan siskolta lainaan.
Ainoa mikä meitä on kiinnostanut on jonkinlainen katosta riippuva, keinuva ensisänky tmv. ja täytyy myöntää, että ehkäpä juuri siksi muhun kolahti tuo Swehinan linkittämä IHANA " sitterin korvike" . Oli siis minusta aivan mainio keksintö :) Esikoinen ei nimittäin sitterissä viihtynyt ollenkaan, jos sitä ei koko ajan jalalla heiluttanut. Tuo saattaisi heilua ihan omia aikojaan :) Ei hullumpi idea minusta :)
Ja joku ihmetteli sitä, että vauvan ollessa tulossa vaihdetaan autoa: se on monesti PAKKO, jos aikoo saada esim. 3 lasta TURVALLISESTI liikkeelle. Ei ole kuitenkaan ihan jokainen auto, jonne mahtuu 3 turvaistuinta vierekkäin takapenkille... Ei meidän autoon mahtuisi, mutta nyt vasta kakkonen tulossa, joten autoa ei tarvi vaihtaa.
Kanelisokerille kapaloinnista: meillä sitä harrastettiin esikoisen kanssa ja se oli meillä ainoa tapa saada hänet nukkumaan hyvin. Ehdottoman hyvä apu levottomiin öihin vastasyntyneestä niin pitkäksi aikaa kun vain kapalon saa pysymään! Suosittelen kokeilemaan :)
Omassa navassa ei mitään uutta, ruskea vuoto jatkuu. Mistähän sitä vanhaa verta riittää?
Marrastoive rv 15+4
Meillä esikoisella etenkin käytettiin ahkerasti kapaloa ja se oli kyllä kätevä apu. Huomasi selvästi miten vauva rauhoittui ja tunsi olonsa turvalliseksi.. Sitä tullaan meillä käyttämään meidän vaavillekin sitten. Synnytin esikoisen Oulussa -00 ja siellä kapalointi opetettiin. mutta lienee useita tapoja siinäkin..
Omaa napaa: Masu on alkanut nyt kasvamaan kunnolla ja kasvukipuja/venymistä tuntuu välillä. Kumpare on isompi, nyt odotellaan vain niitä ekoja potkuja :)
Swehina: kokemusta mulla ei ole tuosta riippukeinu-sitteristä, mutta ihanalta se näytti. Varmasti vauvalle ihana. Ite taidan ostaa kuitenkin tavallisen sitterin.
Hoitopöydän tilalle ostan ehkä vain pehmusteen (voihan vauvaa hoitaa vaikka sängyn päällä, mä kun oon näin lyhyt) ja jonkun hyllykön tms. mihin vauvan vaatteet yms. talteen. Meillä kun kaappitilaa ei ole yhtään ylimääräistä. Kauheasti vois kaikkea ihanaa ostaa jos ois rahaa kaikkeen.. ja totta on se, ettei kaikkea tarvitse. Hyvin vähällä pärjää.
Rakkasu ei onneksi maksa mitään ja sitä voi vauvalle antaa sitten yllin kyllin :)
T.Vaavaa
Meilläkin on nyt 5 v. esikoiselta jäljellä uutena ostettu pinnasänky (hampaanjäljet tosin laidan sisäpuolella ;D), sitteri, yhdistelmät, syöttötuoli ja jopa tuttipulloja. Oli niin hyvän mallisia ne tuttipullot joita silloin käytettiin, että en raaskinut heittää pois! Voikohan niitä vielä ottaa käyttöön, keitetäänhän ne kuitenkin ja uudet tuttiosat ostetaan??
Hoitopöytää meillä ei ollut ekalla, sivustatäytettävän pesukoneen päällä vaihto kävi kätevästi. Eikä siinä pöydän päällä kauaa vaihdettu vaan aika pian sitten jo " lennossa" sylissä, sohvalla, lattialla viltin päällä tai sängyllä.
Meidän yhdistelmät (Brio) on aika kohlot, ajattelin, että vois sijoittaa sellaisiin sporttisempiin city-liikkumiseen sopiviin kevyisiin 3-pyöräisiin rattaisiin. Yhdistelmillä nukuttaa sitten ulkopäikkärit ja tehdä maastolenkit. Briot ei mahtuneet meidän entiseen autoon ilman, että irrotti kaikki pyörät :( En tiedä, mahtuvatko tähän nykyiseen sen paremmin. En siksi yhtään ihmettele, vaikka jotkut vaihtavat autoa, etenkin jos niitä rattaita pitää kuljettaa autossa paljonkin.
vilhelmiina
G: meillä on kahden edellisen lapsen (-03 ja - 04 syntyneiden pojan ja tytön) jäljiltä kaikkea mahdollista tavaraa, joten mitään ei tarvita (vaikka varmaan kyllä jotain kirppiksiä kesällä kierrellessäni jää mukaan :) )
Seisomalaudan meidän kaksostenrattaisiin hankin (itseasiassa tilasin tänään - saadaan vasta joskus heinäkuussa ja jos jotain käy, ei kuulemma tarvitse ostaa - ne kun menevät " kuumille kiville" ) vanhin on 3,5 vuotta kun tämä meidän pikkukolmonen syntyy.
Kapalointia minäkin harrastain meidän esikoisen kanssa (hän aina rauhottui ja nukahti kapaloon, kapalossa laitoin hänet sänkyyn ja vähän löystin kapaloa) - kakkonen ei yhtään tykännyt kapalosta - huusi aina kahta kauheammin...
Muuten ei kuulu kummempia, raskaus ilmeisesti alkaa näkyä - tänään kaksi ihmistä tuli kysymään, olenko raskaana... (mulla on tässä viimeisen viikon sisällä maha pullahtanut oikein kunnolla esille, eikä vanhat vaatteet / housut oikein mene kiinni...)
Vanemmillemme kerroimme tulevasta vauvasta eilen ja toissapäivänä.
G:meillä on kaappi täynnä ihania pieniä tyttöjen vaatteita neljältä lapselta joten tyttö olis siinä mielessä tervetullut :) Pinnasänky löytyy, mutta rattaat haluaisin ostaa.Ostin Emmaljungan rattaat käytettynä pilkkahintaan viime syksynä,mutta tuskin kestävät kuitenkaan vauvalla pitkään.
Masennuin tänään kun isäni kyseli minulta milloin vauva syntyy. Hän luuli että olen paljon pitemmällä jo kun olen jo talon kokoinen.. Täytyy varmaan ruveta treenaamaan tosissaan.
Vieläkin kuvottaa varsinkin iltaisin kun väsyttää ja vettä pitäsi juoda paljon enemmän.
Jas 13+6
Meitä neljännen odottajia näyttää marrasmuruissa olevan useampiakin! Meillä kaksi tyttöä (8v ja 5v) sekä poika (3v). Saas nähdä saadaanko akkavalta meidän taloon vai tasoittuvatko joukkueet...
Tällä viikolla aika moni töissä on vilkuillut esiin tullutta masuani, mutta kukaan ei ole vielä uskaltanut kysyä mitään. Miten muilla? Olo on mukavan energinen ja nautin siitä, että saan kahden viikon jälkeen olla vihdoinkin terveenä!!
Vanhoista vauvatavaroista olen luopunut aikoja sitten, vain yhdistelmärattaat löytyvät valmiina. Aion ottaa äitiyspakkauksen ja luotan aika paljon siihen, että sukulaisilta saan vaatteita, sitterin ym. lainaan.
Työmotivaatio nollissa, saisi jo keskittyä pelkkään perheeseen. Onneksi enää kolme viikkoa niin alkaa piiiitkä kesäloma!
Muumimammalla nyt siis rv14+4
...kun esikoinenkaan ei ole vielä kolmea ja kakkonenkin vasta näinä päivinä täyttää vuoden. Kakkoselle saatiin miehen työpaikan toimesta sitteri (ei varmaan muuten olisi hommattu), joka kyllä oli ihan hyvä. En uskaltanut jättää vauvaa hetkeksikään vain lattialle (jossa esikoinen oli *aina*), kun vauhdikas esikoinen temmelsi miten sattui. Hoitopöytää ei ole koskaan ollut eikä tule. Aluksi vaipat vaihdetaan vallan mainiosti hoitopöytää ajavalla kulmakaapilla. Pian sitten olen aina siirtynyt sängylle ja lattialle... Kantoliina ja rintareppu löytyvät ja tietenkin kaikenlaista vaatetta ja lelua.
Onhan se niin, että jokainen taaplaa tässäkin tyylillään. Myös moni muukin kuin vain se, mitä *itse kokee vauvan tarvitsevan* vaikuttaa siihen, mitä hankkii. Elämäntilanne, raha, asuinympäristö, kulttuuri... Toiset pärjäävät vähemmillä tarvikkeilla ja toiset haluavat tarjota vauvalleen kaikenlaista. Mutta niin tai näin, me kaikki tiedämme ja annamme vauvoillemme varmasti kaikista eniten sitä rakkautta =)
Meille tulee hankittavaksi ainakin tuplarattaat. Käytettynä kun vain löytäisi sopivat. Kenties vielä seisomalauta. Kolmen pienen kanssa kun en usko muutoin pääseväni pihaa pidemmälle ilman, että menee hermot ja loppuu kädet... =o
Se riippukeinu vauvalle näytti vallan mainiolta! Varmasti on mukava lapselle =) Enpä tiennyt, että sellaisiakin on.
Voi, kun kuuluisikin siihen joukkoon, jolla ei paino nouse! On vaan niin rasittavaa omata geenit (ja varmaan huono itsekurikin), joilla painoa tulee, vaikka kuinka varoisi =( Kun sitten ikääkin alkaa olla, niin saa pelätä, etteivät ne enää lähdekään kuin kamalalla rääkillä =o
Muutoin olo on varsin hyvä, vaikka toisinaan pieni paha olo tuleekin ja väsyttää välillä hurjasti. Tosiaan, hetkittäin käy mielessä, josko masussa voidaan hyvin, kun ei vielä niitä liikkeitäkään oikein tunne (mitä nyt tosi harvoin kuplia). Kuitenkin tuo vatsa on sen kokoinen, että kaikki jo kyselevät, tuleeko vauva. Vielä ovat älynneet olla päivittelemättä ääneen, että VASTA marraskuussa, vaikka varmasti sitä itsekseen ihmettelevätkin. Eli täällä myös yksi valtavan masun omaava! Toivon vain hartaasti, ettei se tarkoita valtavaa vauvaa...
TalviSalama + Tiitiäinen 15+0
Harvinaisen aikaisin hereillä.. :)
Täällä mennään samoilla olotiloilla edelleen: eli ruoka maistuu ja niin hyvä olo on että mietityttää välillä onkohan tässä raskaana ollenkaan. mutta eiköhän vauva ole kyydissä kun mitään vuotojakaan ei ole ollut. Viime neuvolasta on jo 3viikkoa aikaa ja seuraava on viikon päästä..
Mä odotan sunnuntaita ja äitienpäivää, kun oon kuullu että mulle olis kakku tulossa miehen ja pojan (6v) toimesta. ompahan ensimmäinen kakku minkä leipovat, saa nähdä miltä maistuu :D
G: Onko teillä jo hankittuna/valmiina pinnäsängyt, hoitopöydät yms.?
Meillä ei ole mitään, olin kaikki ehtinyt myydä ennen tätä raskautta. Varmaan loppukesästä alan niitä hommaamaan (jos vain maltan odottaa sinne asti)
Huomenna vaihtuu taas viikot ja alkaa viikonloppu! IHANAA!
Vaavaa 14+6