Loppuraskaus ja koiranpentu
Hei!
Odotamme avopuolisoni kanssa esikoista syntyväksi tässä 3-4 viikon päästä. Meillä entuudestaan on koiria (yksi iso ja kolme kääpiötä) sekä kissoja.
Olemme kuitenkin halunneet koiranpentua perheesemme ja sellainen nyt on tulossa tällä viikolla, shetlanninlammaskoira. Yleisesti kaikinpuolin helppo rotu (koulutukseltaan eikä hypi seinille vaikkei joka päivä lenkeille pääsiskään) eikä mikään isokaan ole.
Tiedämme itse että kykenemme tähän ja että pentu + vauva yhdistelmä ei tuota vaikeuksia ja että se pentu menee helposti tässä muun lauman seassa. Jos jokin tuottaa vaikeuksia, on se 100% varmuudella tuo meidän isoin ja aktiivisin koira (husky).
Monet kuitenkin kauhistelee tätä, koska koiria ja kissoja löytyy ennestään + olen raskaana. Ja saattaa näin ollen valituksia jostain suunnasta kuulua tästä koiranpentu -hankinta päätöksestä.
Onko valitukset eläinmäärästä aiheellisia kun itse kuitenkin tiedämme mitä teemme ja mihin pystymme?
Mehän tässä lauman kanssa elellään päivästä toiseen ja tiedämme mitä koirat vaatii ja tiedämme myös että vauvan synnyttyä alkuajat tulee varmasti olemaan väsyttäviä - meitä kuitenkin on kaksi ihmistä. Tuo tuleva pentukin tulee 7 viikkoisena (vauva kun syntyy niin pentu on silloin max. 10 viikkoinen) , joten se ei tarvitse mitään lenkityksiä ynnä muita vielä piiitkään aikaan edes vauvan synnyttyä - riittää pissatukset/kakitukset ja vapaana olo liikuntana, jota joudumme ihan jo näiden olemassa olevien koirien kanssa touhuamaan.
Pennun tulosta emme ole kertoneet kuin muutamalle, muille kerromme sitten kun pentu on jo tullut taloon, sillä en jaksaisi kuunnella sitä joka kertaista valitusta kun uusi lemmikki tulee.
Teemmekö väärin? Olemmeko hulluja?
Kommentit (54)
No oletko tyytyväinen saamiisi kommentteihin? Mitä luulet, miksi kaikki ovat yksimielisiä asian suhteen?
Aloittaja kirjoitti:
"No et osaa kyllä sinäkään kun moiseen hulluuteen olet ryhtymässä, jos oikeasti tietäisit niin et ryhtyisi. Miksi muuten ylipäätään halusit kertoa tästä täällä palstalla?"
Herätellekseni keskustelua ja katsomalla mitä ajatuksia asia ihmisissä herättää.
----------------------------------------------------
Tottakai ongelmia _voi_ aina tulla.
Koirien ja kissojen hoitajat on selvillä jos synnytyksessä nyt jotain tulee ja joutuisin sairaalaan pidemmäksi ajaksi jäämään tai jos koiralle jotain sattuu ja joutuis jatkuvaa lääkitystä antamaan - näitä tilanteita varten ollaan selvitelty useampi ihminen joka on lupautunut hoitamaan/auttamaan. Lemmikkien kanssa näihin on varauduttu ja selvitelty asioita jo tovi sitten.
Lauma toimii mainiosti - on aina toiminut. Meillä on kyläillyt mm. koiranpentuja ja muita aikuisia koiria. Kissat tykkänneet niistä meillä vierailevista koirista (puskeevat ja nuoleevat, ovat koirien seassa kasvaneet), ei ole aiheuttanut mitään eripuraa/sähinää/kynsimistä ja samoiten tykkää jo olemassa olevat koirat. Pennut ollaan aina valittu vanhempien ja itse pennun luonteen perusteella - niin että se luonne on laumaamme sopiva.
Jos sairastun masennukseen niin tukijoukkoja kyllä löytyy niin miehen kuin minunkin lähipiiristä jottei miehen tarvitse itse kaikkea tehdä ja hoitaa.
Mutta ajattelet nyt, että nuo ongelmat saattaisi kestää vaikka vain viikon, mutta ne voivat kestää kuukausiakin ja ei välttämättä aina ole tukijoukkojakaan jotka voivat rientää apuun. Mielestäni vierität nyt vastuun aika vahvasti näille läheisellesi välittämättä siitä, että jaksavatko hekään välttämättä olla aina auttamassa teitä.
Ja tuollainen on varmasti myös rasite parisuhteelle. Miten luulet, että aika riittää vauvalle, lemmikeille ja vielä miehelle tasa-painoisesti?
Sheltti on haukkuherkkä rotu... tuskin on mukavaa herätä koko perheen voimin räkytykseen aamuyöllä kun vauva on ensin valvottanut.
Itse päätätte omasta elämästänne, turhaan välitätte muiden mielipiteistä. Kannattaa muistaa että aina jonkun mielestä teette jotain väärin oli kyse sitten vauvasta, koirasta tai itsestänne ;) Vauvoja on myös sellaisia jotka nukkuvat hyvin. Tosin tällä palstalla ei näytä sellasia kenelläkään olevan. Kannattaa hankkia kantoväline, se helpottaa koirien ja vauvan kanssa ulkoilua.
"Sheltti on haukkuherkkä rotu... tuskin on mukavaa herätä koko perheen voimin räkytykseen aamuyöllä kun vauva on ensin valvottanut."
Tähän pakko vastata vielä.
Kyllä, sheltit on haukkuherkkiä, niinkuin on nuo nykyiset kolme koiraakin rodultaan haukkuherkkiä (yksi niistä todella haukkuherkkä). Eikä ne siltikään öisin huuda. Koulutuksesta kiinni ja yksilöstä.
Opettele ap lainaamaan, rasittavaa lukea tuollaista pötköä 🙄
Käykö miehesi töissä ollenkaan?
""Itse päätätte omasta elämästänne, turhaan välitätte muiden mielipiteistä. Kannattaa muistaa että aina jonkun mielestä teette jotain väärin oli kyse sitten vauvasta, koirasta tai itsestänne ;) Vauvoja on myös sellaisia jotka nukkuvat hyvin. Tosin tällä palstalla ei näytä sellasia kenelläkään olevan. Kannattaa hankkia kantoväline, se helpottaa koirien ja vauvan kanssa ulkoilua.""
Kiitos🙏
Ei hirveästi yllättänyt tämän palstan ihmisten kommentointi, tälläistä oli odotettavissakin kun keskustelua herättelin. Ja totta! Aina jonkun mielestä joku tekee väärin - ihan sama mistä asiasta kyse.
Itse tosiaan tiedämme ja tunnemme laumamme, tukiverkostomme, toisemme ja voimavaramme.
Kantoreppu meiltä löytyykin, saatiin miehen siskolta. Paljon ollaan saatu myös hyviä/mainioita vinkkejä lähisuvulta - mitä kannattaa vauvaa varten hankkia ja mitä kannattaa kokeilla tietyissä tilanteissa😊
Selvästi et ap kykene ottamaan vastaan saamaasi palautetta. Yhtä asiaa ei ole kukaan edes nostanut esille: entä, jos synnytyksesi käynnistyykin reilusti etuajassa? Omien ystävieni kohdalla on useallakin tullut äkkilähtö, kun vauva on syntynyt ennen aikojaan. Tuntuu aika epäreilulta sitä pentua kohtaan ajatus, että vaikkapa sen tuloa seuraavana päivänä olisittekin jo synnyttämässä ja sitten kiinni vauvassa. Kuulostaa kaikin puolin siltä, ettette oikeasti osaa nähdä tulevaa ja kaikkia mahdollisia komplikaatioita asioissa.
Ihan sama mitä aplle vastataan kun hän ei oikeasti ymmärrä. Kyllä sukulaiset venyvät ja hoitavat vaikka kuukausia lauman elukoita kun ap nyt vaan haluaa niitä ja lisää juuri nyt vaikkei välttämättä itse voikkaan hoitaa.
Enkä ole nähnyt aplta yhtään perustelu lukuunottamatta hänen halunsa miksi se pentu pitää ottaa juuri nyt.
Vastaukset AP:lle kysymyksiin:
1. Teette.
2. Olette.
Entä jos synnytyksessä sattuu jotain? Miulla esikoista käynnistettiin 5 päivää raskausmyrkytysoireiden takia ja sit kiireelliseen sektioon ja vauva teholle. Siinä soiteltiin hoitolaan että mahtuuhan meidän koirat vielä olemaan. Sitten esikoinen huutikin 24/7 ensimmäiset 5kk.
Kyllä siinä oli kovilla kahden koiran kanssa vaikka meitä oli kaks ja mies pystyi osittain tekemään etätöitä.
Te elätte sillä ajatuksella että täydellinen, helppo synnytys, nopeesti kotiin, täydellinen, helppo vauva ja täydellinen, helppo koiranpentu. Se vaan ei välttämättä mee niin.
Aloittaja kirjoitti:
"Sheltti on haukkuherkkä rotu... tuskin on mukavaa herätä koko perheen voimin räkytykseen aamuyöllä kun vauva on ensin valvottanut."
Tähän pakko vastata vielä.
Kyllä, sheltit on haukkuherkkiä, niinkuin on nuo nykyiset kolme koiraakin rodultaan haukkuherkkiä (yksi niistä todella haukkuherkkä). Eikä ne siltikään öisin huuda. Koulutuksesta kiinni ja yksilöstä.
Etukäteen ei voi tietää millainen nukkuja vauva on. Voi olla että valvotte yöt ja nukutte päivät, tai sitten ei.... kuitenkaan ei kannata haalia itselle tai lähipiirille yhtään lisää rasitetta, vauva-arkeen totuttelu ottaa aikansa ensimmäisen vauvan kanssa.
No itse en jaksanut edes aikuista koiraa ja vauvaa. Koira oli paljon sukulaisella hoidossa ensimmäiset kuukaudet.
Mutta toiset on supervanhempia ja superkoiranhoitajia ja voitte pärjätä hyvin, vaikka lapsi olisikin vaativa. Ja tärkeintä on se että molemmat vanhemmat kantavat vastuuta niin lapsesta kuin koirista.
Ehkä parempi kun en enää kommentoi - vedetään näköjään niin hyvin omia johtopäätöksiä ja väärennellään sanomisia ihan urakalla eikä yritetä edes ymmärtää tekstiä.
Jatkakaa samaan malliin👍