Yksi tuttava teki todella kivan tempun :/
Harrastetaan miehen kanssa kansantanssia ja meille on tulossa iso tapahtuma (seuran 40 vuotis juhlakonsertti). Nuo juhlat ovat 3 viikon päästä. Mieheni ilmoitti, ettei hän pääse esiintymään, koska itse olen raskaana ja laskettuaika on ensi viikolla eli synnytys voi tapahtua tuona viikonloppuna. Ryhmässä on yhteensä 9 miestä eli esiintymässä olisi ollut 8 miestä. Koko kevät on mennyt harjoituksissa jne. Ja nyt tänään, kun harjoitukset, tuli yhdeltä mieheltä viestiä, että hän ei tulekkaan esitykseen. Ja aikaa on siis kolme viikkoa. Me oltiin kaikki, että MITÄ hittoa??? Eli nyt siis mies joutuu tanssimaan, koska muuten koko esitys menee pyllylleen, koska naisiakaan ei ole kuin minä ylimääräisenä enkä jaksa enää tanssia polkkaa, mitä tuossa esityksessä on enimmäkseen ja tuosta esityksestä ei voi ottaa yhtä paria ja tuota paritonta naista pois, koska sitten koko kuvio menisi sekaisin. Ja tuo mies on aloittanut tanssin viime syksynä eikä kyllä osaa tanssia kunnolla, polkaa ei ollenkaan ja muutenkin vähän niin ja näin. Ja hän oli vielä pari viikkoa sitten, että tulee varmasti esitykseen.
Kommentit (29)
Vierailija:
6 tai 7 parilla on mentävä. Ja just ennen esitystä vähän harjoiteltava. Eiköhän se sun synnytys (ja lapsen syntyminen) kuitenkin ole tärkeämpi kuin tärkeäkin esitys. Hyvin se (molemmat) kuitenkin menee...
se kansantanssinopettaja
Ja kyllä meidän seuran naiset ovat tanssineet myös odotusaikana, niin kuin mäkin, mutta parilla viimeisellä raskauskuukaudella tanssi on jäänyt vähemmälle ja on tanssittu ihan voinnin mukaan.
Vierailija:
Pakotetaan sit jossain?
Eipä tuota kait missään pakoteta esiintymään.
Ja nyt mä lähden nukkumaan, ei teidän kanssa jaksa kukaan keskustella.
Sorry nyt hirveästi mutta siis tanssiiko tanhua jotkut aikuiset ihan oikeasti ja oikein harrastaa sitä?Mä oon luullu et sitä katrillaa vain ipanat?
Vierailija:
Sorry nyt hirveästi mutta siis tanssiiko tanhua jotkut aikuiset ihan oikeasti ja oikein harrastaa sitä?Mä oon luullu et sitä katrillaa vain ipanat?
Itse asiassa Suomessa taitaa olla nykyisin aikuistanssijoita eniten (60%), nuoria ei ole niinkään paljon kuin lapsia. Muutamia vuosia sitten tilanne oli toinen, aikuisia oli vähemmän ja nuoria oli todella paljon. Mutta nuo nuoret ovat siirtyneet sitten aikuisiin jne. Ja parin vuoden päästä nuoriakin on enemmän, kun nuo lapsitanssijat kasvavat.
Ja meidän seurassa on paljon viikonloppu harjoituksia ym. Ja harjoituksissa käydään säännöllisesti, ainoastaan työvuorojen ja sairauden takia ollaan poissa. Ja sitten tietty raskaana ollessa on hieman eri asia.
Mutta nyt mä lähden nukkumaan.
Ihan oikeasti mitenkään väheksymättä ap:n harrastusta, mutta jotenkin vain tuo ensimmäinen viesti oli niin koominen. Ajatelkaa, jos olisitte törmänneet livenä ihmiseen, joka olisi alkanut tilittää teille kansantanssiryhmänsä ongelmia. Voin sieluni silmin nähdä ap:n posmottamassa asiaansa letit heiluen ja av-mammat kuuntelemassa ihan huuli pyöreänä, että mistä toi oikein puhuu. ;)
Kyllä se siitä. Asiat tuppaa aina järjestymään.
http: //tanssi. org/fi/kansantanssi/tanssit/index. html
Ja http: //tanssi. org/fi/kansantanssi/abc. html
Itsekkin tanhuan, olen tanhunnut jo 17 vuotta.
T:ei-ap
6 tai 7 parilla on mentävä. Ja just ennen esitystä vähän harjoiteltava. Eiköhän se sun synnytys (ja lapsen syntyminen) kuitenkin ole tärkeämpi kuin tärkeäkin esitys. Hyvin se (molemmat) kuitenkin menee...
se kansantanssinopettaja