Lue keskustelun säännöt.
Eka vuoden lukiolaiseni on joutunut jo neljän "teraputiksi". Onko se haitallista ?
01.12.2018 |
Oikeastaan viides on siihen tulossa myös.
Kaikki alkoi siitä, että lapseni alakoululuokka oli todella hullu. Siellä oli huono tunnelma ja häiriöitä. Myös lastani nälvittiin. Lapseni kärsi ja kävi vuoden koulupsykologilla.
Yläkoululuokka oli normaali, mutta muilla tytöillä oli valmiit parit. Ainoa vapaa oli ahdistunut tyttö, joten tyttöni oli hänen kanssaan. Tyttöni joutui tukemaan häntä aika lailla, että se yleensä pystyi tulemaan kouluun. Siihen tuli sitten kolmanneksi ahdistunut poika rinnakkaisluokalta.
Tyttöni on näiden kanssa edelleen välillä. Ne kaksi eivät juuri kaveeraa keskenään.
Mutta tyttöni oli isosena rippileirillä ja sieltä häneen turvautui 2 uutta epävarmaa ja syrjäytymisvaarassa olevaa. Nyt nämäkin ovat koko ajan tyttööni yhteydessä ja kertovat huolistaan. Ovat poikia. Ja sitten vielä on nyt tuottavaksi tulossa kolmas tapaus: entinen rinnakkaisluokalta en tyttö, joka voi huonosti ja haluaa kertoa hänkin murheistaan.
Tyttöni alkaa nyt hieman jo väsyä. Liikaa autettavia ja avautujia. Mitä teen? Miten neuvoisin tytärtäni?
Jos sanon, että käskee hakea ammattiapua, niin pari noista on jo ammattiavun piirissä ja loput eivät varmaan sellaista tarvitse. Selvästi kaikki haluavat omanikäistä tukihenkilöä, mutta tyttöni ei enää jaksaisi.
Kommentit (23)
On ongelma. Olin itse tällainen henkilö, joka magneetin lailla veti puoleensa ongelmaisia ystäviä. En oikeastaan itse edes tätä silloin tajunnut. Oikeastaan elämään ei edes mahtunut muita ystäviä kuin nämä henkilöt, koska nämä veivät kaiken tilan ja ajan. Hieman katkeroiduin aikuisena, kun tajusin, että olen käyttänyt aikaani toisia varten, enkä ole juurikaan itse saanut mitään takaisin, kun itselläni meni huonommin niin en saanut mitään vastakaikua. Ehkä tyttäresikin kaipaisi terapiaa. Siinä on varmasti jokin syy miksi hän "alistuu" tällaiseen käytökseen, eikä välttämättä osaa luoda terveitä ihmissuhteita, joista voi todella olla haittaa myöhemmin. Jos ei terapiaa niin ainakin kehottaisin tytärtä ottamaan rennommin näiden ihmissuhteiden kanssa ja etsivän myös muuta seuraa, keskittyvän omaan elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se voi olla noin, että haluaa jotenkin olla tuossa roolissa tai ei osaa olla muussa roolissa.
Voisiko se olla esim niin, että ratkomalla muiden ongelmia, ei muka tarvitse kiinnittää huomiota itseensä ja omiin ongelmiinsa. Esim eikö uskalla löytää itsestään ongelmia tai kehittämisen kohteita.
Tyttö on aina ollut aika sulkeutunut. Ei ole koskaan avoimesti kertonut asioistaan tai on kertonut niistä vain harvoin. Jos on ollut murheellinen , on mennyt mieluummin itsekseen mököttämään, kuin avautunut vaikka minulle.
Leikimme hänen kanssaan pienempänä paljon sellaista leikkiä pikkueläimillä, että hän oli taikaeläin, jolle muut metsän eläimet tulivat kertomaan ongelmiaan ja sitten hän niitä ratkaisi. Huh, huh. Kun tää nyt tuli mieleeni, niin ei kai vaan ole nyt tämän leikin syytä koko juttu. Ajattelin leikin opettavan empatiaa ja hän tykkäsi siitä kovasti. Mutta opetti kai liian empaattiseksi.
Hän sanoo, että ei millään raaski sanoa noille terapiaa hakeville "kavereille", ettei halua heitä enää terapoida. Alan olla kyllä kanssanne samaa mieltä, että hänen pitäisi vaatia enemmän vastavuoroisuutta.
Etenkin kun tilanne selvästi pahenee. Kesällä tuli 2 uutta ja nyt on tulossa vielä yksi. Täytyy alkaa pitää asiaa enemmän kotona esillä. Hän tosiaan menee mieleltään tuossa vielä rikki.
Kirjoituksenne ovat erittäin hyviä. Laittakaa mielellään lisääkin.
Ap
Liiallisesta kiltteydestä ja liiallisesta uhrautumisesta muiden eteen kannattaisi opetella pois, ihan kokemuksesta sanon.
Kannattaa myös miettiä sitä, että jos tilanne olisi toisin päin ja tyttö itse se joka käyttää terapeuttina kaikkia kavereitaan, että: a) kuuntelisivatko nämä maailman tappiin tytön valitusta, b) kuinka kauan ystävyyssuhde kestäisi? Veikkaan, että eivät kuuntelisi jatkuvasti ja ystävyyssuhde ei vuosikausia kestäisi tuollaista.