Lue keskustelun säännöt.
Eka vuoden lukiolaiseni on joutunut jo neljän "teraputiksi". Onko se haitallista ?
01.12.2018 |
Oikeastaan viides on siihen tulossa myös.
Kaikki alkoi siitä, että lapseni alakoululuokka oli todella hullu. Siellä oli huono tunnelma ja häiriöitä. Myös lastani nälvittiin. Lapseni kärsi ja kävi vuoden koulupsykologilla.
Yläkoululuokka oli normaali, mutta muilla tytöillä oli valmiit parit. Ainoa vapaa oli ahdistunut tyttö, joten tyttöni oli hänen kanssaan. Tyttöni joutui tukemaan häntä aika lailla, että se yleensä pystyi tulemaan kouluun. Siihen tuli sitten kolmanneksi ahdistunut poika rinnakkaisluokalta.
Tyttöni on näiden kanssa edelleen välillä. Ne kaksi eivät juuri kaveeraa keskenään.
Mutta tyttöni oli isosena rippileirillä ja sieltä häneen turvautui 2 uutta epävarmaa ja syrjäytymisvaarassa olevaa. Nyt nämäkin ovat koko ajan tyttööni yhteydessä ja kertovat huolistaan. Ovat poikia. Ja sitten vielä on nyt tuottavaksi tulossa kolmas tapaus: entinen rinnakkaisluokalta en tyttö, joka voi huonosti ja haluaa kertoa hänkin murheistaan.
Tyttöni alkaa nyt hieman jo väsyä. Liikaa autettavia ja avautujia. Mitä teen? Miten neuvoisin tytärtäni?
Jos sanon, että käskee hakea ammattiapua, niin pari noista on jo ammattiavun piirissä ja loput eivät varmaan sellaista tarvitse. Selvästi kaikki haluavat omanikäistä tukihenkilöä, mutta tyttöni ei enää jaksaisi.
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kenenkään pitäisi joutua olemaan toisen ihmisen terapeutti (pl. terapeutit jotka tekevät sitä työkseen). Kyllähän se käy pidemmän päälle raskaaksi etenkin noin nuorelle ihmiselle. Minuakin on jotkut käyttäneet terapeuttina ja minuun vaikutti negatiivisesti niin, että aloin itse stressata ja ahdistua näiden ihmisten asioista.
Tyttären pitäisi sanoa itse "tuettavilleen", ettei enää jaksa yksipuolista tukisuhdetta eikä kuunnella heidän murheitaan. Ihan silläkin uhalla, että välit menee poikki. Nuo ammattiavun piirissä olevat vuodattakoot asioitaan ammattilaisille ja nuo muut voi hakeutua ammattiavun pariin. Jonkinlaista ammattiavun tarvetta heilläkin on, jos käyttävät tytärtäsi terapeuttina/tukihenkilönä.
Pitää ottaa kova linja vaan, sanoa ettikää joku muu että en jaksa teitä enään. En halua olla teidän kavereita.
Mä neuvoisin sanomaan: "voitaisko puhua mukavista asioista, kun nämä murheet saavat minutkin murheelliseksi?"
Tuo on todella itsekästä näiltä "kavereilta" olettaa, että tyttärelläsi olisi loputtomasti aikaa ja jaksamista toimia heille terapeuttina ja tukihenkilönä. Muistan, että lukioaikana oli jos jollakin murheita liittyen parisuhteisiin, jatko-opintoihin jne. ja niitä kuunneltiin, mutta ei se koko kaveruus niiden varaan rakentunut.
Lukion jälkeen itselläni oli pari tuollaista "kaveria", jotka vuodattivat minulle kaikki murheensa, mutta sitten kun itse kaipasin seuraa jonnekin tai kuuntelijaa, niin viesteihin ei edes vaivauduttu vastaamaan. Kuuntelin heidän ongelmiaan joskus tuntitolkulla, mutta minulle tehtiin oharit omana syntämäpäivänäni. Silloin tajusin, että tuollainen kaveruus toimii vain yhteen suuntaan ja minua käytetään hyväksi. Oma ratkaisuni oli laittaa välit poikki molempiin.
Mielestäni äitinä ja kasvattajana sinulla on velvollisuus opettaa tyttäresi pois liiallisesta kiltteydestä. On myös hyvä pitää mielessä, että tuossa iässä kaverit vaikuttavat voimakkaasti tytön käytökseen, arvomaailmaan, tulevaisuuden suunnitelmiin jne. joten jos nämä tyypit on aivan selkeitä ongelmatapauksia, niin ehkä et halua tyttärellesi sellaista seuraa muutenkaan. Opeta hänet hakeutumaan vastavuoroisiin, positiivisiin ihmissuhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei muuta kun käsket tyttösi alkaa valittaa omista asioistaan vastavuoroisesti takaisin. Tyyliin: ” Kylläpä ahdistaa kun lukiossa on sitä, tätä ja tuota...”
Tai: ” ärsyttää kun kaikki kertovat minulle vaan ongelmistaan, tuntuu hyväksikäytöltä...”
Kiitos! Hyviä vastauksia.
Tyttäreni ei varmaan pysty noin vaan hylkäämään noita, mutta varmaan tosiaan vetävät hänenkin maailmankuvaansa alaspäin.
Ehkä tosiaan pitäisi sanoa hänelle, että hänen pitäisi vaatia noilta suhteilta enemmän vastavuoroisuutta. Tosin tyttäreni ei ole milloinkaan ollut ongelmiensa vuodattaja, joten ehkä vastavuoroisuutta ei tapahtuisi. Siksi varmaan tyttöni koetaan hyväksi kuuntelijaksi, kun ei itse puhu ongelmistaan, vaan pitää sisällään. Tyttöni toisaalta sanoo, että noita avautumista on mielenkiintoista kuulla. Mutta toisaalta hän ei jaksaisi sitä tukemispuolta. Kun hän joutuu kannattelemaan heidän huonoa oloaan paremmaksi ja kannustamaan ja piristämään.
Ehkä sitten tuo, että "puhuttaisiin iloisemmista asioista, kun nuo jutut vetävät minutkin surulliseksi"
Mua kyllä harmittaa, kun tyttöni on joutunut tuohon rooliin. Ja että niitä tuli viime kesänä vielä lisääkin 2 ja nyt on ilmeisesti tulossa se viides tuettava. Huh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opeta tytölle, että häntä kohdellaan nin kuin hän antaa itseään kohdella. Kuten meitä kaikkia. Ja sen mukaan sitten voi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitkä ihmeen valmiit parit?
Tää on sivuseikka , mutta tuo oli poikapainotteinen seiskaluokka ja tyttöjä oli vain 6. Ne neljä olivat olleet tarhasta asti keskenään . Tytölleni tuntemattomia. Siihen ei mahtunut, vaikka tyttäreni alkuun yritti.
Siihen voi kyllä itse vaikuttaa millaiseen rooliin joutuu. Eikö tytöllä ole harrastuksia, muita tervehenkisempiä kavereita jne.? Entä jos koettaisit saada ohjattua hänen ajatuksensa ja aikansa ihan muihin asioihin ja pois näistä ongelmallisista tyypeistä? Jo tuo, että näitä autettavia ja tuettavia alkaa koko ajan kertyä lisää kertoo siitä, että ongelmia on luvassa. Joko tyttö uupuu tuon taakan alla tai alkaa itsekin oireilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnittelut, olet onnistunut kasvattamaan ilmeisen empaattisen ja luotettavanoloisen lapsen.
Mutta onhan tuo raskasta. Jotenkin lapsesi pitäisi nyt ottaa vähän etäisyyttä ja/tai ottaa kavereiden kanssa puheeksi tuo. Ei kenenkään tarvitse olla toisen terapeutti kaverisuhteessa. Ilmeisesti lapsesi on liian kiltti eikä uskalla sanoa asiasta mutta nyt vaan täytyisi.
Tuota tuota. Tyttäresi on tuossa roolissa siksi, että haluaa olla siinä, tai ei osaa olla missään muussa roolissa. Tuossa roolissa saa itselleen vallan- ja ylemmyydentunteen muihin nähden. Jos taas aina vaan huomaa ajautuvansa tuollaiseen rooliin, niin on syytä katsoa peiliin: osaako arvostaa itseään niin, että osaa asettaa suhteissa omat rajansa? Sitä voi harjoitella kotona tai koulupsykologin luona jutustelemalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun saman ikäinen tyttö oli pitkään ahdistunut ystävänsä vaikeasta tilanteesta ja tunsi syyllisyyttäkin. Koska ystävä sai ammattiapua ja hoitoa, neuvoin tytärtäni, että on ystävänsä seurassa sen verran, kun itse jaksaa. Ketään ei hylätä siksi, että tällä on vaikeaa, mutta ystävyyteen kuuluu myös vastavuoroisuus. Jokaisen on kuunneltava itseään ja vedettävä omat rajansa. Olen monet kerrat jutellut tyttäreni kanssa siitä, että hän ei ole vastuussa ystävän voinnista eikä syyllinen tämän huonoon oloon. Ja että vastuu ystävän terveydestä on aikuisilla ja ammattiauttajilla. Tyttäreni tehtävänä on olla ystävä, ei terapeutti. Onneksi ystävän tilanne on parantunut ja tyttöjen välinen ystävyys on säilynyt.
Samat neuvot antaisin ap:n tyttärelle. Hän ei ole terapeutti ja hän ansaitsee vastavuoroisuutta ihmissuhteissaan kuten me kaikki.
Mitä ihmeen koulukiusaajia nämä ovat, jotka kehottavat tytärtä ottamaan etäisyyttä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen koulukiusaajia nämä ovat, jotka kehottavat tytärtä ottamaan etäisyyttä?
Mikä ihmeen lukutaidoton sinä olet, joka et ymmärrä aloitusta etkä sen saamia vastauksia?
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmeen koulukiusaajia nämä ovat, jotka kehottavat tytärtä ottamaan etäisyyttä?
Ai, sinun mielestäsi kuuluu jäädä kaverisuhteeseen, joka rikkoo sinun mielesi? Pitääkö vakivaltaiseenkin parisuhteeseen jäädä?
Ei tarvitse alkaa kiusaamaan tai eristämään, mutta voi ottaa etäisyyttä ja asettaa rajat. Kavereiden kanssa tehdään kaverijuttuja, terapoinnit voi hoitaa terapeutilla.
Yleensää nämä häiiriökäyttäytymiiset tuppaa kertymään ko perheenjäsenille. Yksi te harjotteluun tyyppi niin kakaskas, muistinkin että alaasteellla hänen sukulaispoika tapppeli nyrkit verillä.
Lapseni vastasi viesteihinne puolestani näin. Tämä on siis hänen tekstiään oikeasti:
Tyttäreni on kyllä erittäin sosiaalinen, iloinen persoona ja hänellä on paljon kavereita ympärillään. Hänellä on myös paljon mukavaa tekemistä, mitä hän tykkää tehdä, mutta ei mitään varsinaista harrastusta. Hän myös viettää paljon aikaa kaverijoukkonsa kanssa joissa ei näitä ns ongelmista valittaja ole.
Kuitenkin tosiaan on niitä ongelmista valittavia Hän puhuu kyllä heidän kanssaan muustakin, mutta hyvin paljon myös näistä heidän ongelmistaan. Lapseni ei haluaisi sanoa, ettei jaksaisi koko ajan kuunnella valitusta, koska sitten hänelle tulisi huono omatunto ja hän on aika auttavainen tällaisissa asioissa.
Korjaan: nyt tuottavaksi on tullut jo viides tapaus. Ei kolmas.