Lue keskustelun säännöt.
Alemmuudentunne työn takia
29.11.2018 |
Onko normaalia kokea alemmuudentunteita työnsä takia? Hävettää aina kertoa ammattinsa, jos joku kysyy. Tulee aina tunne, että pidetään jotenkin huonompana ihmisenä ja arvostellaan sen takia. Työni on ihan mukavaa ja hoidan sen kunnialla, mutta en pääse eroon alemmuudentunteista. Häpeän kai sitäkin, että menossa on tavallaan 15. välivuosi lukion jälkeen ja olen jämähtänyt paikoilleen. Mikä neuvoksi?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Luulen että on aika tavallinen tunne. Itsekkin tunnen, vaikka ei ole mitään syytä.
Eli pidät työstäsi ja teet sen hyvin. Esimies, asiakkaat ja/tai kollegat ovat kiitelleet hyvin tehdystä työstä. Töiden jälkeen lähdet kotiin hyvillä mielin.
Mutta sitten. On ne sukulaiset jotka vihjaavat, kun ei ole muuta todistusta, kuin yo-todistus. Oliko hyvät arvosanat, olisitko voinut mennä yliopistoon, muttet halunnut tai et kuitenkaan päässyt? Ja sitten ne kysymykset, missä olet töissä ja sen jälkeiset miettimään jääneet ilmeet, että vieläkö olet siellä samassa? Tai sukulaisten suorat ihmettelyt, miksi et kokeile jotakin muutakin?
Koetko kenties sitä samaa sukulaisten aiheuttamaa painetta, kuin naiset joille heti poikaystävän löydyttyä aletaan kysellä kihloja ja sen jälkeen häitä ja sen jälkeen lapsia? Ja jos ei niitä toteuta, se "leikkisä" ja "hauska" painostus alkaa.
Ja nuo herätetyt tunteet aktivoituvat sitten aina, kun joku ensi tuttavuuskin niistä kysyy viattomuuttaan.
Ei siinä mitään hävettävää, jos palkalla pärjää hyvin ja työyhteisö toimii.
Minäkin vähän säälin niitä, keiden tiedän olevan työpaikoissa, joissa työntekijöitä viilataan linssiin ja työolot ovat kurjat.
Sinulla on sentään työpaikka olemassa!
Itse joudun aina häpeämään kun miehen uudet tuttavat kysyvät koulutustani. Olen opiskellut pitkään ja hartaasti mutta harvinaisempaa alaa. Jotkut eivät millään ota tutkintojani tosissaan vaan kuvittelevat minun suorittaneen jonkun kirjekurssin. Opintopisteitä laskemalla minun opintoni vastaavat tekniikan tohtorin opintoja.
Minkä minä sille voin, että satuin päätymään puolivahingossa harvinaisen alan opintojen pariin ja jatkoin opintojani niin pitkälle kuin mahdollista? Tai sille, ettei minulle ole tarjolla alan työpaikkaa kotiseudullani?
Monet vihjaavat todella ikävästi minun elävän mieheni lompakolla. Kaikki omaisuus on mieheni nimissä. Minun työpanokseni on ollut lähinnä nimenomaan käytännön töissä auttaminen ja arjen sujuvuuden takaaminen. Siitä huolimatta minuun suhtaudutaan kuin johonkin gold diggeriin vaikka en ole edes ulkonäöllisesti sellaista tyyppiä. Minua voi kuvata tyylillisesti lähinnä sanoilla ”harmaa hiirulainen”. Hankin vaatteeni kirpputoreilta ja käyn kahdesti vuodessa leikkauttamassa hiusteni latvat.a
Huomaan kyllä ihmisten reaktioista heidän halveksivan minua vaikkeivat he edes tunne minua ihmisenä. Miksi muuten tentattaisiin juurta jaksaen joka ikinen opiskelu- ja työpaikka tuntemattomalta ihmiseltä kun muiden kanssa seurustellaan kevyen small talkin merkeissä?
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on sentään työpaikka olemassa!
Itse joudun aina häpeämään kun miehen uudet tuttavat kysyvät koulutustani. Olen opiskellut pitkään ja hartaasti mutta harvinaisempaa alaa. Jotkut eivät millään ota tutkintojani tosissaan vaan kuvittelevat minun suorittaneen jonkun kirjekurssin. Opintopisteitä laskemalla minun opintoni vastaavat tekniikan tohtorin opintoja.
Minkä minä sille voin, että satuin päätymään puolivahingossa harvinaisen alan opintojen pariin ja jatkoin opintojani niin pitkälle kuin mahdollista? Tai sille, ettei minulle ole tarjolla alan työpaikkaa kotiseudullani?
Monet vihjaavat todella ikävästi minun elävän mieheni lompakolla. Kaikki omaisuus on mieheni nimissä. Minun työpanokseni on ollut lähinnä nimenomaan käytännön töissä auttaminen ja arjen sujuvuuden takaaminen. Siitä huolimatta minuun suhtaudutaan kuin johonkin gold diggeriin vaikka en ole edes ulkonäöllisesti sellaista tyyppiä. Minua voi kuvata tyylillisesti lähinnä sanoilla ”harmaa hiirulainen”. Hankin vaatteeni kirpputoreilta ja käyn kahdesti vuodessa leikkauttamassa hiusteni latvat.a
Huomaan kyllä ihmisten reaktioista heidän halveksivan minua vaikkeivat he edes tunne minua ihmisenä. Miksi muuten tentattaisiin juurta jaksaen joka ikinen opiskelu- ja työpaikka tuntemattomalta ihmiseltä kun muiden kanssa seurustellaan kevyen small talkin merkeissä?
Minkä sinä sille voit? Kysytkö tosissasi? Minkä sinä voit sille mitä sinä opiskelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. En ole koulutustani vastaavassa työssä ja ilmeisesti en sitä täältä takahikiältä tule saamaankaan. Joten joudun tekemään työtä jota muut eivät viitti tehdä.
Työni on ihan mukavaa ja työkaverit kivoja, mutta tunnen silti alemmuutta. Olen palvelualalla ja joskus tuntuu, että saa pelkkää kuraa niskaansa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työni on ihan mukavaa ja työkaverit kivoja, mutta tunnen silti alemmuutta. Olen palvelualalla ja joskus tuntuu, että saa pelkkää kuraa niskaansa. ap
Tarkoitatko että saat kuraa niskaan asiakkailta? No sen ymmärrän varsin hyvin, kun itsekin sitä tehnyt. Asiakaspalautteiden ei pidä antaa päästä ihon alle. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Mutta vain siten suojelet itseäsi.
Ei se varsinaisesti ole asiakaspalautetta (en ole kaupassa tms. töissä) vaan ihan yleistä narinaa ja alentamista. Itsetuntoni ei kestä sellaista. En tunne olevani samanarvoinen kuin muut. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä minäkin häpeäisin olla puhelinmyyjä
No mitä sillä on väliä jos itse pidät työstäsi, olet hyvä ja pärjäät sillä. Siinä vaiheessa voi ottaa muiden mielipiteet huomioon kun he maksavat laskusi ja ruokasi, mutta jos he eivät sitä tee ni se on aivan sama mitä ovat mieltä.
Häiritseekö itseäsi jämähtäminen? Haluatko jotain enemmän? Miten elämä työn ulkopuolella, onko sekin "jämähtänyttä"?
Loppupeleissä elämä on kyllä aika tasapaksua ja yksitoikkoista, eikä kovin ihmeellistä. Sekin on ihan ok.
Rehellistä työtä tekevän ei tarvitse hävetä yhtään. Tee työsi tunnollisesti ja arvosta itseäsi.