Haluan lapsia, mutta en sovi äidiksi
Olen unilahjaton ja katastrofipelkoinen ihminen. Pelkään jopa tuttujen lasten puolesta joskus, siis ahdistaa että mitä jos heille sattuu jotain, tulevat kiusatuksi tai kuolevat nuorena. En tiedä, miksen osaa laittaa tällaisia ajatuksia taka-alalle ja nauttia tästä hetkestä. Ei tekisi hyvää lapsen kehitykselle olla ylisuojeleva ja asettaa kohtuuttomia sääntöjä, mutta tunnistan olevani siihen taipuvainen.
Minun on varmaan viisasta odottaa kolmekymppiseksi, että tunne-elämä tasoittuisi ennen kuin harkitsen omia lapsia vakavasti? En tosin tiedä mitä teen, jos kumppani tahtoo aiemmin perustaa perheen. Voisi sijoittaa terapiaan tässä elämänvaiheessa...
Kommentit (11)
Ajatuksia: hienoa että tiedostat ongelman ja on hyvä idea sijoittaa terapiaan. Jos terapiakaan ei auta ja koet edelleen olevadir kykenemätön äidiksi, jätä lapset hankkimatta.
Haluan lentäjäks, muttei oo konetta.
Mulla ihan sama homma. Tiedostin ton ja päätin jäädä lapsettomaksi. Elämä olisi muuten ollut pelkkää huolta ja stressiä.
Sulla on nyt vaan ehkä liikaa aikaa pyöritellä tällaisia ajatuksia.
Minä halusin äidiksi ja olin silloin sopimaton äidiksi. Mutta lapsen saatuani minusta kasvoi rakastava, huolehtiva ja omistautuva äiti. Eli äidiksi kasvetaan. Olen vakuuttunut, että sinusta tulee ap hyvä äiti, koska kyseenalaistat kyvykkyytesi äitiyteen.
Minä puolestaan luulin sopivani hyvin äidiksi, mutta elämä osoitti että en olekaan niin hyvä kuin luulin.
Ei "unilahjaton" ole mikään olemassa oleva asia. Olet masentunut, siitä kertoo negatiivisten asioiden pyöriminen päässä ja juuri tuo huono uni.
"Scientists say some people’s genes increase their stress-reactivity. And that increased stress response increases the likelihood of poor sleep and developing insomnia."
Eli masennuksesi aiheuttaa negatiivisia ajatuksia, jotka aiheuttavat stressiä, jolle elimistösi on herkkä. Kun pääset masennuksesta eroon, saat taas unta normaalisti.
Minustakin olisi komeaa sanoa, että olen viiden lapsen isä. Valitettavasti hoivaviettini on olematon verrattuna vapaudenkaipuuseeni.
Pitäsiköhän adoptoida aikuisia ihmisiä?
Olisi se hienoa kirjoitti:
Minustakin olisi komeaa sanoa, että olen viiden lapsen isä. Valitettavasti hoivaviettini on olematon verrattuna vapaudenkaipuuseeni.
Pitäsiköhän adoptoida aikuisia ihmisiä?
Adoptoi mut!
Vierailija kirjoitti:
Olisi se hienoa kirjoitti:
Minustakin olisi komeaa sanoa, että olen viiden lapsen isä. Valitettavasti hoivaviettini on olematon verrattuna vapaudenkaipuuseeni.
Pitäsiköhän adoptoida aikuisia ihmisiä?
Adoptoi mut!
😊
Yksi entinen naisystäväni muuten oli adoptoitu aikuisena. Sen isä oli lähtenyt omille teilleen jo heti syntymän jälkeen ja äidillään oli uusi aviomies. Koska biologinen isä oli hengissä, adoptiota ei voitu tehdä ennen täysi-ikäiseksi tulemista. Exäni oli oikein liikuttunut siitä, että isäpuolensa oli halunnut adoptoida sen.
Ajatuksia? ap