Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko epäreilua painostaa miestä valmistumaan?
28.11.2018 |
Mieheni (35 v) aloitti näin aikuisiällä uudet opinnot, mutta on nyt alkanut pohtia, onko ala sittenkään oma ja pitäisikö hänen tehdä sittenkin elämällään jotakin ihan muuta. Vedin eilen aika pahat kilarit ja huusin, että saa luvan valmistua kun on kerran aloittanutkin, ihan sama tuntuuko ala nyt täysin omalta vai ei. Näihin opintoihin on otettu lainaa ja kituutamme nyt tämän elämäntilanteen takia puolet pienemmillä tuloilla kuin normaalisti. Suunnittelemme myös perheenlisäystä lähitulevaisuudessa. Miehen edellisetkin opinnot jäivät aikoinaan kesken, joten kyllä tässä herää kysymys, onko hän yksinkertaisesti kaiken kesken jättävää tyyppiä. Ihana ihminen kyllä, mutta onko hänestä luotettavaksi isäksi, joka ei lähde lätkimään, kun perhe-elämä alkaa kyllästyttää? Miehen mielestä olen täysin kohtuuton, painostava ja tukahduttava. En kuulemma tue enkä ymmärrä häntä hänen etsiessään omaa juttuaan. Tunnen olevani kamala ihminen. Pitäisikö minun tukea ja ymmärtää häntä enemmän vai saanko vaatia valmistumista nykyiseltä alalta?
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Mielenkiintoista. Oma mieheni teki juuri saman suunnilleen samassa iässä ja opiskelee edelleen. Hänelläkin aikaisemmat koulutukset jääneet kesken. Mt-taustaa - onko sinun miehelläsi? Vaikka tilanne on "ulkoisesti" sama, on se mielestäni silti joissain asioissa suorastaan päinvastainen. Mies ei olisi uskaltanut enää lähteä opiskelemaan kun pelkäsi että hänestä ei ole siihen ja sekin jäisi kesken. Rohkaisin häntä, koko opiskelu oli suorastaan minun ideani. En olisi patistellut, ellei kyseessä olisi ollut ala, jota hän on jollain tavalla itsenäisesti harrastanut jo ison osan aikuisiästään, jo edellisten keskeytyneiden opintojen aikana. Olemme miehen kanssa molemmat sitä mieltä, että tämä ei ole enää se ikä jossa on ok "etsiä itseään". Tavallaan voisi sanoa, että ala oli löytynyt jo vuosia sitten, puuttui enää vain opinnot kun miestä oli pelottanut lähteä sille tielle. Sittemmin mies ei tietääkseni ole kyseenalaistanut valintaansa, opiskelee ahkerasti. Vähän liiankin ahkerasti, koska häpeää tilannettaan.
Jos nyt koittaisin summata jotenkin sitä, mikä meillä on mielestäni selittänyt onnistunutta lopputulosta:
- Mies ymmärtää että tämä ikä ei ole enää mitään epämääräisiä etsimisprojekteja varten ja sanoo sen
- Opinnot eivät olleet mikään hetken mielijohde, mies ei lähtenyt niihin kevytmielisesti eikä naiivin innostuneesti, eikä ala ollut ennestään vieras
- Vanhojen mt-ongelmien rooli on ymmärretty, mies kävi läpi syitä sille miksi aiemmat koulut keskeytyivät ja vanhaa painolastia on muutenkin käsitelty
- Meillä on selvät ja yhteiset suunnitelmat tulevaisuudelle
- Mies ei missään nimessä halua tuottaa minulle pettymystä ja ymmärtää näkemyksiäni hyvin.
Sinun ja miehesi tilannetta olisin tuskin jäänyt katselemaan. Kilareita en yleensä kannata, mutta tiukan ja pitkän keskustelun paikka. Älä mene siihen lankaan, että mies sekoittaa keskenään sen hyväksytkö hänet ihmisenä ja sen hyväksytkö joka ikisen hänen projekteistaan.