Lapsena vieraannutetut! Menetittekö toisen vanhemman lopullisesti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Miksi suostui? Olisi pitänyt varjella lasta. Kuinka tyhmä voi olla? Jos ap olet itse se äiti, niin ymmärrän tuskasi, pyydä tapaamista mutta älä heti ala syytellä isää. Jos taas olet ulkopuolinen niin pitäisi ymmärtää, että äiti luopui itse huoltajuudestaan. Miksi sun pitää tähän osallistua?

En ole edelleenkään se äiti, miksi ihmeessä teeskentelisin olevani joku muu. Tämähän on anonyymi palsta. Ja äiti ei luopunut huoltajuudestaan vaan hänellä oli sovitut tapaamiset joiden ei annettu toteutua. Minä osallistun koska äiti on niin lamaantunut ettei jaksa enää. Olen hyvin huolissani hänestä. Hän voi aiemmin paremmin mutta nyt on tullut käänne huonompaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Miksi suostui? Olisi pitänyt varjella lasta. Kuinka tyhmä voi olla? Jos ap olet itse se äiti, niin ymmärrän tuskasi, pyydä tapaamista mutta älä heti ala syytellä isää. Jos taas olet ulkopuolinen niin pitäisi ymmärtää, että äiti luopui itse huoltajuudestaan. Miksi sun pitää tähän osallistua?

En ole edelleenkään se äiti, miksi ihmeessä teeskentelisin olevani joku muu. Tämähän on anonyymi palsta. Ja äiti ei luopunut huoltajuudestaan vaan hänellä oli sovitut tapaamiset joiden ei annettu toteutua. Minä osallistun koska äiti on niin lamaantunut ettei jaksa enää. Olen hyvin huolissani hänestä. Hän voi aiemmin paremmin mutta nyt on tullut käänne huonompaan.

Miten ihmeessä tapaamiset estettiin?

Kirjoita sille pojalle. Mielestäni ihmisen kuuluu tietää totuus. Poika ei usko, jos ei halua uskoa.

+ Vikaa on kyllä myös äidissä. Poika voi ihan hyvin, ja ansaitusti syyttää myös äitiä.

Vierailija kirjoitti:

Pahoinpiteli mies lasta tai ei, lasta ei koskaan jätetä kasvatettavaksi henkilölle, joka pahoinpitelee toisia. Ei sellainen ihminen ole tasapainoinen, luotettava, empaattinen eikä hyvä ihminen. Lapsen puolesta pitää vähintäänkin taistella kaikin mahdollisin keinoin, jos itse tietää, ettei toinen vanhemmista ole tasapainoinen.

Mulla mies oli mustasukkainen, sama ongelma ollut muissakin parisuhteissaan. Lapsia rakastaa ja jaksaa telmiä heidän kanssaan, on ihan täyspäinen kasvattaja eikä ole koskaan fyysisesti pahoinpidellyt lapsia mutta mustasukkaisuuspuuskissaan ei aina anna lapsia minun mukaani. Pelkää käsittääkseni menettävänsä ne uudelle miesystävälleni. Hän oli kuitenkin suhteessa se, joka lähti toisen perään ja on ollut jo pitkään aviossa toisen kanssa. Muutaman kerran tuli nyrkistä avioliittomme aikana ilman syytä miehen raivopuuskien aikana ja niin on kuulemma tullut toiselle vaimollekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Miksi suostui? Olisi pitänyt varjella lasta. Kuinka tyhmä voi olla? Jos ap olet itse se äiti, niin ymmärrän tuskasi, pyydä tapaamista mutta älä heti ala syytellä isää. Jos taas olet ulkopuolinen niin pitäisi ymmärtää, että äiti luopui itse huoltajuudestaan. Miksi sun pitää tähän osallistua?

En ole edelleenkään se äiti, miksi ihmeessä teeskentelisin olevani joku muu. Tämähän on anonyymi palsta. Ja äiti ei luopunut huoltajuudestaan vaan hänellä oli sovitut tapaamiset joiden ei annettu toteutua. Minä osallistun koska äiti on niin lamaantunut ettei jaksa enää. Olen hyvin huolissani hänestä. Hän voi aiemmin paremmin mutta nyt on tullut käänne huonompaan.

Miten ihmeessä tapaamiset estettiin?

En yhtään muista mitä tuosta on puhuttu, mutta sen tiedän että tapaamiset on helppo estää. Et vain tuo lasta/ et avaa ovea/ lapsi sairaana jne jne. Ei ne lastenvalvojalla tehdyt tapaamissopimukset auta yhtään mitään siinä vaiheessa kun toinen ei tee yhteistyötä.

Sairasta touhua itsekkäältä vanhemmalta pitää lasta pelinappulana.

Mieheni siskopuoli alkoi pitämään yhteyttä, sitten perhe alkoi ottamaan siskopuolen kautta yhteyttä. Samat jutut ja vitsit, ei niillä ollut vaikea lähestyä. Ei väkivaltaa, eikä alkoholismia. Mieheni sitten taas karkasi välinsä katkeraan kiusaa tekevään äitiin. Eli tekemisissä isänsä kanssa, josta lapsena vieraannutettiin, muttei enää äitinsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mieheni siskopuoli alkoi pitämään yhteyttä, sitten perhe alkoi ottamaan siskopuolen kautta yhteyttä. Samat jutut ja vitsit, ei niillä ollut vaikea lähestyä. Ei väkivaltaa, eikä alkoholismia. Mieheni sitten taas karkasi välinsä katkeraan kiusaa tekevään äitiin. Eli tekemisissä isänsä kanssa, josta lapsena vieraannutettiin, muttei enää äitinsä kanssa.

Automatiikka eli katkaisi

Vierailija kirjoitti:

Mieheni siskopuoli alkoi pitämään yhteyttä, sitten perhe alkoi ottamaan siskopuolen kautta yhteyttä. Samat jutut ja vitsit, ei niillä ollut vaikea lähestyä. Ei väkivaltaa, eikä alkoholismia. Mieheni sitten taas karkasi välinsä katkeraan kiusaa tekevään äitiin. Eli tekemisissä isänsä kanssa, josta lapsena vieraannutettiin, muttei enää äitinsä kanssa.

Ihanaa että kuitenkin miehesi sai vieraannutetun isänsä takaisin, vaikka aivan kauhealta tilanteelta muutoin kuulostaa. Itsekin olen ajatellut että aikuistuessaan tämän naisen lapset kyllä ottavat yhteyttä ja kertovat velipuolelleen äidistään ja miten kovin tämä on kaivannut poikaansa.

Ap