Lue keskustelun säännöt.
Lapsena vieraannutetut! Menetittekö toisen vanhemman lopullisesti?
SurullinenSivustakatsoja
27.11.2018 |
Olen kurjana jo vuosia seurannut pojastaan vieraannutetun surua. Äiti menetti pojan kun tämä oli alle 10 vuotias ja nykyään on jo aikuinen, mutta yhä ei suostu tapaamaan äitiään eikä ketään äidin suvun puolelta :(
Miten tilannetta voi korjata? Äiti on halvaantunut pelosta eikä pysty toimimaan kun poika sentään vastaa tekstiviesteihin. Hän pelkää että poika hylkää kokonaan jos hän esim. painostaa tapaamaan.
Poika ei tiedä totuutta mistään koska kukaan ei uskalla kertoa mitä isän ja äidin välillä aikoinaan tapahtui (raakoja pahoinpitelyjä ym) ja miksi äidin oli siis pakko lähteä. Pojan silmissä äiti ja äidin suku on ilmeisesti paha.
Onko täällä vieraannutettuja? Miten tilanne korjaantui vai menetittekö toisen vanhempanne? Tajusitteko aikuisena itse kyseenalaistaa asioita? Uskalsiko joku kertoa teille totuuden asioista?
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti lähtee pakoon ja jättää lapsen? Lapsesta on taisteltava, vaikka sitten menehtyisi.
Meillä pahoinpitely kohdistui aina vain minuun, lapset olivat miehelle silmäterä joita kohteli oikeasti kuin kukkaa kämmenellä. Ehkä tuossakin tapauksessa äiti oli paennut henkensä kaupalla mutta oli voinut olla varma että lapseen ei mies koske, erityisesti jos pojassa on paljon samoja piirteitä mitä miehessä itsessään. Siis ulkonäöllisesti. Mistä sitä tietää.
Hyvin samantapainen tapaus on aikoinaan tässäkin ollut. Ja tosiaan kukaan ei ole ajatellut että olisi huono isä lapselleen. Lapsi on taatusti ollut erittäin rakastettu isänsä ja isän suvun puolelta. Siis todellakin kaikkien silmäterä. Siksi hän halusikin varmasti takaisin alkuperäiseen kotiinsa eikä halunnut jäädä äidin luo uudelle paikkakunnalle jossa ihmiset eivät olleet yhtä tuttuja ja rakkaita. Harvemmin avioliiton aikana äiti pääsi oman perheensä luo käymään, niin jäivät ehkä vähän vieraiksi pojalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin se aikuiseksi kasvanut lapsi kaipaa äitiään enää elämäänsä, Jos ei ole tähänkään asti kaivannut. Joten suurimman palveluksen äiti tekee lapselleen Jos antaa hänen elää omaa elämäänsä eikä yritä ottaa yhteyttä. Onhan hänellä kaksi muutakin lasta, keskittyköön heihin.
Itse näin isäni viimeksi 12-vuotiaana ja Olen nyt jo aikuinen enkä todellakaan kaipaa häntä enää elämääni.
Omaa lastaan ei unohda ikinä, eikä varsinkasn tämä äiti. Hän on kärsinyt suunnattomasti nämä vuodet. Tämä kärsimys vastaa varmaankin sitä kuin jos oma lapsesi olisi kadonnut tai kuollut.
En itsekään äitinä voisi noin "hylätä" omaa lastani. Ei ikinä. Hän tulee odottamaan ikuisesti.
Miksi sinä et halua isääsi elämääsi? Mitä tapahtui vai oliko taustalla vieraannuttaminen? Oletko yrittänyt selvittää asioita isäsi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahoinpiteli mies lasta tai ei, lasta ei koskaan jätetä kasvatettavaksi henkilölle, joka pahoinpitelee toisia. Ei sellainen ihminen ole tasapainoinen, luotettava, empaattinen eikä hyvä ihminen. Lapsen puolesta pitää vähintäänkin taistella kaikin mahdollisin keinoin, jos itse tietää, ettei toinen vanhemmista ole tasapainoinen.
Tiiätkö, kun joskus sitä se hakattu osapuoli on hakattu kaikin mahdollisin keinoin siihen kuntoon ettei hänellä yksinkertaisesti ole voimia muuhun kuin itsensä hengissä pitämiseen. Ja kaikilla ei aina riitä voimat edes siihen vaan tekevät itsemurhan. Lisäksi se hakattu on saatettu vuosien aikana uhkailla uskomaan että lapsi kuolee siihen paikkaan jos yrittää sitä hakkaajalta viedä, tai uhkailee kaikilla muilla instansseilla joiden avulla lapsi viedään ja äiti leimataan huonoksi ja muutenkin mitättömäksi ihmiseksi. Ihan kuin se hakkaaja ei olisi jo sitä vuosia tehnyt.
Lisäksi usein se väkivaltainen on myös se, joka osaa esittää parhaiten ulkopuolisille kymmentä hyvää ja se, jota pätkitään illasta toiseen fyysisesti tai henkisesti, vaikuttaa kiittämättömältä ja nuivalta tyypiltä. Ja sit kun vihdoin se alistettu saa voimia lähteä löytyy niitä jotka kyllä jaksavat arvostella. "väärin erottu/niin ihana puoliso ja sit lähdet/kyllä sussa joku vika on kun ei hyvä kelpaa".
Ero tuollaisesta puolisosta on käsittämättömän uuvuttavaa ja saa koko eroprosessin aikana niin uskomattomia muotoja ettei sellaista kokematon voi käsittää, ja se on ymmärrettävää. Sen kiristämisen ja uhkailun määrä ei ole tervepäisen hommaa.
Joskus se lohtu lähteneelle mutta lapsensa jättäneelle on se, että lapsella näyttää olevan asiat hyvin.
Juurikin näin. Itse olen se pätkitty ja eron jälkeen taistelin vuosikausia lapsistani. Väkivaltainen ex pelasi vieraannuttamiskorttia viranomaisille, jotka uskoivat. Samalla ex vainosi minua kaikin tavoin mitä keksiä voi.
Sain pelastettua lapseni, mutta menetin melkein kaiken muun; terveyteni esim ja oikeudenkäyntikulujen takia olin veloissa. Kaikki eivät jaksa, enkä tiedä mistä itse sain voimat. Päätin, että kuolen ennemmin kuin jätän lapseni persoonallisuushäiriöiselle ja välivaltaiselle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
Ap
Sähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
Ap
Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.
Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Mitä? Sinulla menee lujaa. Toisella sivulla leimaat randomin persoonallisuushäiriöiseksi, koska omat vanhempasi ovat. En ole tuo jolle kommentoit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Okei, oon varmaan pihalla kuin lumiukko, mutta sinun mielestä siis MINÄ, tilanteessa ulkopuolinen ihminen ja kolmen lapsen onnellinen kotiäiti olen persoonallisuushäiriöinen, öööööö.... Pihalla kuin lumiukko.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Mitä? Sinulla menee lujaa. Toisella sivulla leimaat randomin persoonallisuushäiriöiseksi, koska omat vanhempasi ovat. En ole tuo jolle kommentoit.
Opettele lukemaan, kirjoitin tuossa, että minä, minä ajattelu on TAVALLISTA pers.häiriössä.
Ap. kirjoittaa kuin tyypillinen epävakaa, narsisti jne. en silti sanonut hänen olevan sellainen, vain, että kirjoitustyyli ja minäkeskeisyys noudattaa sitä linjaa.
Myös kyseisen pojan äidin (ap itse) elämänkulku viittaa vahvasti tuohon suuntaa.
Teidänkin kannattaa olla kriittisiä ja miettiä millainen ihminen on hakemassa täältä tukea sille, että lähtee sotkemaan aikuisen perhepainajaisesta selvinneen ihmisen elämää, varsinkin, kun kyseinen henkilö reflektoi asiaa vain itsensä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.
Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.
Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Mitä? Sinulla menee lujaa. Toisella sivulla leimaat randomin persoonallisuushäiriöiseksi, koska omat vanhempasi ovat. En ole tuo jolle kommentoit.
Opettele lukemaan, kirjoitin tuossa, että minä, minä ajattelu on TAVALLISTA pers.häiriössä.
Ap. kirjoittaa kuin tyypillinen epävakaa, narsisti jne. en silti sanonut hänen olevan sellainen, vain, että kirjoitustyyli ja minäkeskeisyys noudattaa sitä linjaa.
Myös kyseisen pojan äidin (ap itse) elämänkulku viittaa vahvasti tuohon suuntaa.
Teidänkin kannattaa olla kriittisiä ja miettiä millainen ihminen on hakemassa täältä tukea sille, että lähtee sotkemaan aikuisen perhepainajaisesta selvinneen ihmisen elämää, varsinkin, kun kyseinen henkilö reflektoi asiaa vain itsensä kautta.
Kuule, sekoitat nyt omat kokemuksesi kaikkien muiden kohtaloihin. Käyttäydyt kuin lapsen vieraannuttaja valistaen vain omaa totuuttasi etkä suvaitse muiden ajatuksia. Vieraannuttamisesta on hyvä keskustella, näkökantoja pohdiskella niin aikuisten lasten kuin muidenkin kannalta. Keskustelu ei tee kenestäkään persoonallisuushäiriöistä, kuten yrität toivottomana leimata.
Vierailija kirjoitti:
Meillä riitti kun vein lapsen tapaamaan teini-iässä isäänsä. Isän alkoholismi ja väkivaltaisuus olivat vain pahentuneet. Ei tarttenut montaa kertaa tavata. Lapselle riitti, että näki asiat omin silmin.
Ottaa päähän koko tämä vieraannuttamis-termi, varsinkin kun meillä se oli nimenomaan isä, joka hylkäsi aikoinaan lapsensa.
Vieraannuttamistakin tapahtuu. Vaikka sinä et ole sitä harjoittanutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSähän et tiedä pahoinpitelikö se sitä poikaa kuitenkin.
Jos pahoinpiteli, niin se poika tosiaan näkee sen niin, että hylkäsit sen pahoinpitelijän käsiin, eikä halua sen takia olla tekemisissä.
Muutenkin sun teksteistä huokoo tuo minä, minä, minä ja minä ja minä mikä on tavallista persoonallisuushäiriössä.
Itselläni on sinunlaiset vanhemmat, joten tunnistan kyllä tuon minäkeskeisen ajattelun, et ole kertaakaan kirjoittanut pojastasi, mitä se on kokenut mahdollisesti, mitä SE saisi yhteydestä sinuun, kaikki on vain sitä minä, minää.
Ehkä joku terapia voisi olla hyvä ennen kuin yrität poikasi elämään, jotain reflektiota siitä miksi olet itsekeskeinen jne.
Mitä? Sinulla menee lujaa. Toisella sivulla leimaat randomin persoonallisuushäiriöiseksi, koska omat vanhempasi ovat. En ole tuo jolle kommentoit.
Opettele lukemaan, kirjoitin tuossa, että minä, minä ajattelu on TAVALLISTA pers.häiriössä.
Ap. kirjoittaa kuin tyypillinen epävakaa, narsisti jne. en silti sanonut hänen olevan sellainen, vain, että kirjoitustyyli ja minäkeskeisyys noudattaa sitä linjaa.
Myös kyseisen pojan äidin (ap itse) elämänkulku viittaa vahvasti tuohon suuntaa.
Teidänkin kannattaa olla kriittisiä ja miettiä millainen ihminen on hakemassa täältä tukea sille, että lähtee sotkemaan aikuisen perhepainajaisesta selvinneen ihmisen elämää, varsinkin, kun kyseinen henkilö reflektoi asiaa vain itsensä kautta.
Kannattaisiko sinun katsoa nyt peiliin ja lukea ajatuksella mitä juuri kirjoitit.
Minkälainen ihminen kuvittelee osaavansa tehdä syvällisen psykoanalyysin ihmisestä pelkän pinnallisen nettikirjoittelun perusteella yttäen mahtipontisia sanoja ja ilmauksia tuoden esiin erinomaisuuttaan, älyllistä ylivoimaisuuttaan ja nokkeluuttaan.
T. toinen narsisti ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.
Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.
Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi
Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.
Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.
Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi
Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.
Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.
Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.
Saitko palautettua suhteen isään?
Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.
Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.
Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy
ApSellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.
Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.
Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi
Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.
Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.
Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.
Äiti potee syyllisyyttä omista virheistään, eikä ole niitä käsitellyt? Ehkä hän ei ole vielä valmis ansaitsemaan pojan luottamusta? Ulkopuolisena ei voi olla koskaan varma totuudesta ja siksi äidin pitää itse tehdä suurin työ ottaakseen vastuu menneisyydestä ja tulevasta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä riitti kun vein lapsen tapaamaan teini-iässä isäänsä. Isän alkoholismi ja väkivaltaisuus olivat vain pahentuneet. Ei tarttenut montaa kertaa tavata. Lapselle riitti, että näki asiat omin silmin.
Ottaa päähän koko tämä vieraannuttamis-termi, varsinkin kun meillä se oli nimenomaan isä, joka hylkäsi aikoinaan lapsensa.
Kannattaisi varmaan perehtyä sen termin selitykseen vähän tarkemmin niin ei tarvitsisi ärsyyntyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen äiti lähtee pakoon ja jättää lapsen? Lapsesta on taisteltava, vaikka sitten menehtyisi.
???
Äidillä oli aluksi huoltajuus mutta lapsi halusi takaisin isän paikkakunnalle. Yhteishuoltajuus ei toiminut kun vieraannutettiin.Äiti ei ole lähtenyt p a koon!
Äiti ei ole jättänyt lasta!
-Ap
Siis äidillä huoltajuus ja antoi yhteishuoltajuuden?? Miksi??
Siis väkivaltaiselle isälle!!
Minut on periaatteessa vieraannutettu vaikka vanhempani olivat yhdessä. Äitini ei koskaan antanut meidän olla pitkiä aikoja isän kanssa yksin. Antoi myös meidät lapset hoidettavaksi jollekin kolmannelle osapuolelle kun lähti yksin matkalle ja isä jäi kotiin siksi aikaa. Toisaalta näin jälkeenpäin en oikein pidä kummastakaan. Olen toki aikuisena keskustellut isäni kanssa ja todennut hänet selväjärkisemmäksi kuin äidin. Mutta vakka kantensa valisee ja hänelläkin on omituisia arvoja ja ajatuksia joista en ole samaa mieltä. Kummatkin myös nyt vanhetessaan ja sairastuessaan olivat erikseen pyytäneet minua tulevaksi omaishoitajaksi tai seuralaiseksi. Että toisen voi kipata johonkin vanhusten taloon, mutta pyytäjä voisi asua minun kanssani ja minä passailen häntä :DDDD Juu ei.