Lapsena vieraannutetut! Menetittekö toisen vanhemman lopullisesti?

https://www.lehteri.fi/henkijaelama/vieraannuttaminen-henkista-vakivalt…

"Vieraannuttaminen on vanhemman pyrkimys vaikuttaa lapseen siten, että hänen kiintymyksensä toiseen vanhempaan vaikeutuu tai lakkaa jopa kokonaan.

– Tyypillisimpiä tapoja vieraannuttamisessa ovat tapaamisten rajaaminen, lasta koskevien tietojen pimittäminen tai esimerkiksi väärien ja kielteisten muistikuvien luominen toisesta vanhemmasta, vieraannuttamiseen perehtynyt psykologian tohtori, psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridicasta selventää."

"Vieraannuttaminen on henkistä väkivaltaa, jolla on Häkkänen-Nyholmin mukaan äärimmäisen traumatisoiva vaikutus niin vieraannutettavaan vanhempaan kuin lapseen. Suurimmalla osalla vanhemmista, joiden yhteys lapseen on katkennut, on vakavia traumaperäisen stressihäiriön oireita.

– Erityisen vaikeaksi asian tekee se, että surua ei pääse työstämään, koska toive suhteen palautumisesta lapseen elää koko ajan. Tilanne on rinnastettavissa tapauksiin, joissa lapsi on onnettomuuden tai rikoksen seurauksena kadonnut, eikä lapsen kohtalosta tiedetä.

Lapselle vieraannuttamisen vaikutukset ovat hyvinkin vakavia ja kauaskantoisia. Oireet voivat ilmetä esimerkiksi ahdistuneisuutena, itsetuhoisuutena, kouluvaikeuksina ja päihdeongelmina.

– Suuri huoli on vääristä ja virheellisistä muistoista, joita lapselle luodaan ja joita lapsi alkaa pitää aitoina elämänkokemuksina. Lapset kasvavat aikuisiksi pahoinpidellyn tai hyväksikäytetyn lapsen identiteetillä, mikä on iso riski mielenterveydelle, Häkkänen-Nyholm huomauttaa."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Ovatko vastaukset hänen edessään? Perustele?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Mun äiti ja isä riitelivät jatkuvasti. Isä pakeni töihin ja äiti teki isän kotona olemisesta helvettiä. Esim. isä ei saanut juoda äidin keittämää kahvia vaan isän piti ostaa ja keittää omat. Ruokailussa sama.

Isä yritti tehdä kotona paljon, teki uuden pihasaunan ym ollakseen äidille mieliksi.

Eräänä päivänä isä muutti pois, äiti eristi meidät isästä ja hänen vanhemmistaan. Jouduimme olemaan kahdestaan kotona talvella, hoitamaan lämmityksen, koirat ja koulun kun äiti joutui sairaalaan. Isälle emme saaneet ilmoittaa mitään.

Nyt äidillä on miesystävä,eikä äitiä näy kovin usein kotona.

Olen alkanut käymään isän luona kylässä (asuu lähellä) ja isä hakee mut usein koulusta ja vie "kotiini" Olen katkera äidille ,itsekäs paska.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen äiti lähtee pakoon ja jättää lapsen? Lapsesta on taisteltava, vaikka sitten menehtyisi.

???

Äidillä oli aluksi huoltajuus mutta lapsi halusi takaisin isän paikkakunnalle. Yhteishuoltajuus ei toiminut kun vieraannutettiin.

Äiti ei ole lähtenyt p a koon!

Äiti ei ole jättänyt lasta!

-Ap

Siis äidillä huoltajuus ja antoi yhteishuoltajuuden?? Miksi??

Siis väkivaltaiselle isälle!!

Kerroin jo ketjussa yksityiskohtaisesti aiemmin miksi. Lapsi halusi asua isänsä luona.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millainen äiti lähtee pakoon ja jättää lapsen? Lapsesta on taisteltava, vaikka sitten menehtyisi.

???

Äidillä oli aluksi huoltajuus mutta lapsi halusi takaisin isän paikkakunnalle. Yhteishuoltajuus ei toiminut kun vieraannutettiin.

Äiti ei ole lähtenyt p a koon!

Äiti ei ole jättänyt lasta!

-Ap

Siis äidillä huoltajuus ja antoi yhteishuoltajuuden?? Miksi??

Siis väkivaltaiselle isälle!!

Kerroin jo ketjussa yksityiskohtaisesti aiemmin miksi. Lapsi halusi asua isänsä luona.

Ap

Voitko kertoa mistä pojan tulisi hoksata jotakin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Ovatko vastaukset hänen edessään? Perustele?

Hän on nähnyt minkälainen hänen isänsä on naisten kanssa, sillä hän on menettänyt myös pari hyvää äitipuolta elämästään.

Hänellä pitäisi lisäksi olla niitä hyviä muistoja lapsuudestaan. Valokuviakin on vaikka kuinka paljon.

Hänen odotuksensa ovat kohtuuttomia (tyyliin äiti huusi mulle pienenä), tähänkin odottaisin hänen heräävän aikuistuessaan ja viimeistään saadessaan omia lapsia. Hän syyttää äitiään asioista jotka ovat normaaliin elämään kuuluvia asioita. Toisaalta samat asiat joista syyttää äitiä, hän hyväksyy isältään, olettaisin hänen joskus tajuavan tämänkin asian.

Tämän tyyppisiä asioita ajattelin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

No ei varmasti ymmärrä eikä tule ymmärtämään mikäli ei kerrota. Yksi mahdollisuus on, että äiti kirjoittaa muistelmansa ja toimittaa pojalle luettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Äiti siis huusi pojalle ja teki jotain sellaisia asioita mitä isänsäkin tekee. Ja tämän vuoksi poika ei halua pitää äitiinsä yhteyttä? Ei ihan vakuuta. Miksi äiti haki eroa? Montako avopuolisoa tai miesystävää äidillä oli kun poika asui äitinsä luona?

Itse sn ole äitini kanssa tekemisissä, en pysty antamaan anteeksi että valehteli minulle isän hylänneen minut vaikka oikeasti isä halusi pitää yhteyttä ja hylkäsi vain äitini.

Ilmeisesti äiti oli niin katkera kun isä kähti toisen naisen matkaan että piti sitten minutkin siihen valheiden verkkoon vetää mukaan.

Mieheni äiti lähentyi miestä tämän ollessa aikuinen. Osteli lapsillemme kaikkea ja puhui itsestään. Koskaan ei ole pyytänyt rehdisti anteeksi.

Anteeksi että jätin. Anteeksi etten henkisesti jaksanut huolehtia sinusta silloin. Olen ajatellut sinua niin paljon nämä vuodet, ollut surullinen. Anteeksi. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa??

Vieraannuttamisesta puhuu se sakki, joka tekee sen itse. Minun lapseni vieraantuivat isästään, koska tämä pani välit poikki sekä minuun että lapsiinsa. Itse oletin tietenkin, että jatkamme tasa-arvoisina vanhempina lapsista huolehtimista.

Lapset eivät ole idiootteja. Totta kai ne tajuavat, kuka heistä päivittäin huolehtii, ja kuka jättää heidät heti kun venäläisnaikkosen lyhyt helma heilahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Miksi suostui? Olisi pitänyt varjella lasta. Kuinka tyhmä voi olla? Jos ap olet itse se äiti, niin ymmärrän tuskasi, pyydä tapaamista mutta älä heti ala syytellä isää. Jos taas olet ulkopuolinen niin pitäisi ymmärtää, että äiti luopui itse huoltajuudestaan. Miksi sun pitää tähän osallistua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

No ei varmasti ymmärrä eikä tule ymmärtämään mikäli ei kerrota. Yksi mahdollisuus on, että äiti kirjoittaa muistelmansa ja toimittaa pojalle luettavaksi.

Olen itsekin ajatellut kirjoittaa pojalle kirjeen, mutta mietin sitten että mitä hyvää siitä seuraa. Se olisi niin rankkaa tekstiä hänen ihannoimastaan ihmisestä. Ajattele jos sinun isästäsi paljastuisi yhtäkkiä jotain hirveää ja samalla saisit tietää että äiti jota olet sina syyttänyt kaikista elämäsi mokista, onkin syytön. Eikö se hajota ihmistä henkisesti? Silti haluaisin kertoa kaiken kun tuntuu niin epäreilulta!

Sen tiedän että pojan äiti ei ikinä kirjoita sitä kirjettä. Hän ei tule sanomaan pahaa siitä hirviöstä pojalleen. Suvussaan on sellainen asenne ollut aina että lapsen isästä/ äidistä ei saa puhua lapselle pahaa, vaan pitää aina kunnioittaa erosta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vieraannuttamisesta puhuu se sakki, joka tekee sen itse. Minun lapseni vieraantuivat isästään, koska tämä pani välit poikki sekä minuun että lapsiinsa. Itse oletin tietenkin, että jatkamme tasa-arvoisina vanhempina lapsista huolehtimista.

Lapset eivät ole idiootteja. Totta kai ne tajuavat, kuka heistä päivittäin huolehtii, ja kuka jättää heidät heti kun venäläisnaikkosen lyhyt helma heilahtaa.

Etkö huomannut miehen luonnetta ennenkun piti useampi lapsi tehdä? Erikoista, että isä kuitenkin yhtäkkiä laittaa välinsä poikki lapsiinsa löytäessään toisen hameellisen. Ja sinulle se varmaan sopi hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Äiti siis huusi pojalle ja teki jotain sellaisia asioita mitä isänsäkin tekee. Ja tämän vuoksi poika ei halua pitää äitiinsä yhteyttä? Ei ihan vakuuta. Miksi äiti haki eroa? Montako avopuolisoa tai miesystävää äidillä oli kun poika asui äitinsä luona?

Olen kertonut aiemmin ketjussa. Uskon että lapsi on tarkoituksella vieraannutettu äidistään, eli ei päästetty aikoinaan tapaamisiin ja sitten vieraannutettu. Pojan selitykset välirikolle eivät ole uskottavia. Äiti haki eroa väkivallan takia. Äidillä ei ollut poikaystäviä. Hän on uskovainen eli ei juo/ käy baareissa lainkaan. Myöhemmin meni naimisiin ja sai vielä kaksi lasta. Elää ihan normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

No ei varmasti ymmärrä eikä tule ymmärtämään mikäli ei kerrota. Yksi mahdollisuus on, että äiti kirjoittaa muistelmansa ja toimittaa pojalle luettavaksi.

Olen itsekin ajatellut kirjoittaa pojalle kirjeen, mutta mietin sitten että mitä hyvää siitä seuraa. Se olisi niin rankkaa tekstiä hänen ihannoimastaan ihmisestä. Ajattele jos sinun isästäsi paljastuisi yhtäkkiä jotain hirveää ja samalla saisit tietää että äiti jota olet sina syyttänyt kaikista elämäsi mokista, onkin syytön. Eikö se hajota ihmistä henkisesti? Silti haluaisin kertoa kaiken kun tuntuu niin epäreilulta!

Sen tiedän että pojan äiti ei ikinä kirjoita sitä kirjettä. Hän ei tule sanomaan pahaa siitä hirviöstä pojalleen. Suvussaan on sellainen asenne ollut aina että lapsen isästä/ äidistä ei saa puhua lapselle pahaa, vaan pitää aina kunnioittaa erosta huolimatta.

Älä vahingoita äidin asemaa kirjoittamalla hänen puolestaan ikäviä totuuksia isästä. Taitamattoman ei pidä sohota pesään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menetin toisen vanhempani, kukaan ei puuttunut asioihin eikä kertonut totuutta. Tajusin paljon itse aikuisena kyseenalaistaessani asioita kun huomasin vieraannuttajan puhuvan useista ihmisistä valheita. Tuskin isä tiesi tai tietää, mitä valheita äiti hänestä levitti. Äitiä en halua tavata.

Saitko palautettua suhteen isään?

Koko äidin suku tietää nykyään totuuden, mutta eivät uskalla kertoa mitään pojalle koska ajattelevat ettei siitä seuraa kuin pahaa mieltä. Pojan identiteetti on varmaan perustunut valheille ja tuskin hän ilahtuu kuullessaan mitä todellisuudessa tapahtui.

Itse olen ulkopuolinen ja joskus mietin että jos suhteeni perheeseen katkeaa niin kerron vaikka vanhana mummona pojalle kaiken.

Ihmettelen miten hän ei itse tajua mitään vaikka on aikuinen ja vastaukset ovat kuitenkin hänen edessään. Hän pystyisi kyllä kyseenalaistamaan. Ongelma lienee siinä kun kaikki suojelevat isää molemmissa suvuissa ja tämä illuusio pahasta, hylkäävästä äidistä säilyy ja säilyy

Ap

Sellaista tapahtuu, että lapselle luodaan valhemaailma. Siinä ei lasta ajatella vaan pelataan vallalla. Näin jälkikäteen mietin, että sukulaisten ahdistavien, omituisten katseiden ja kommenttien sijasta olisin mieluummin halunnut kuulla totuuden. Edessä olevia vastauksia ei todellakaan näe, ellei ole aihetta epäillä totuutta. Viimeiseksi lapsi epäilee omaa vanhempaansa.

Vastaus kysymykseesi, en saanut, piru pitää valtaansa välissä.

Kiitos tästä näkökulmasta. Voisiko totuuden siis kertoa, ehkä varovasti? Miten sinä neuvoisit toimimaan kun olet saman itsekin kokenut? Ja kuka kertoisi? Pappa, äiti itse, eno, vai minä ulkopuolisena? Perheen miehiä on suojeltu joten he eivät tiedä pahoja juttuja mutta muistavat kaikki ihanat muistot. Ehkä voisi kertoa kaikesta hyvästä ja jättää pahat jutut pois? Mikä auttaisi

Parempi aloittaa hyvästä ja vähitellen. Pahoja juttuja ei kannata kieltää vaan kertoa niistä tarvittaessa rauhallisesti, toisen tunteet huomioiden. Ei väkisin, eikä tuputtaen. Ketään ei kannata haukkua, mitätöidä tai vähätellä, koskaan. Ulkopuolisena olisi ehkä paras lähestyä asiaa pienellä vihjauksella tutkien vastakaikua. Edessä on varmasti negatiivisia asenteita ja uskomusta, että kaikki mitä lapsi kuulee ulkopuolelta, on valmiiksi pureskeltu valheeksi ja vieraannetun suku on vähintään hullu.

Kiitos näistä vinkeistä. Nämä on niin hankalia juttuja ja varsinkin kun tämä äiti pelkää täydellistä hylkäämistä niin paljon ettei uskalla toimia juuri mitenkään. Hän on ihan lamaantunut. Ulkopuolisesta se näyttää tosi pahalta, ja pelkään että poika myöhemmin syyttää äitiä siitä että tämä todella on hyljännyt hänet kun ei ole yrittänyt väkisin tunkeutua pojan elämään. Mutta tämä äiti ei pysty, hän on aivan liian ahdistunut ottaakseen tilanteen haltuun.

Tilanne tuntuu niin epäreilulta kaikin puolin. Turhauttavaa kun tilanteelle ei oikein voi mitään.

Toisaalta pojalla on kaikki oikeus syyttää ja tuntea vihaa äitiä kohtaan, joka lähti ja jätti oli perustelut siihen.sitten kuinka vakavat tahansa. Joku jo aiemmin mainitsikin, että kukaan ei voi tietää, mitä tämä lapsi on voinut kokea ja miten isä on häntä äidin lähtisen jälkeen kohdellut.

Paras lähestymistapa äidin puolelta olisi olla mahdollisimman vastaanottavainen ja rehellinen omista tunteistaa. Täytyy olla myös valmis tulemaan hylätyksi (kuten pojalle kävi). Vanhemman menettäminen on niin kivulias lapselle, että sen suhteen.ehkäpysyykin aina lapsena. Joka kerta palaa niihin tunteisiin, kun sängyssä itki kadonneen vanhemman perään. Siksi äidin on pystyttävä kestämään kaikki vaikeat tunteet, mitä pojalta tulee. Vaatii tietysti henkistä kypsyyttä, voimaa ja tunneälyä.

Äiti ei siis hylännyt vaan muutti pojan kanssa toiselle paikkakunnalle. Kun poika halusi takaisin lapsuudenkotiin niin äiti suostui. Isä ei sitten enää antanutkaan tavata poikaa.

Perheen äiti toki rikkoi eroamalla ja voi olla ettei poika ymmärrä syytä äidin päätlököksen koska kukaan ei ole kertonut.

Ap

Äiti siis huusi pojalle ja teki jotain sellaisia asioita mitä isänsäkin tekee. Ja tämän vuoksi poika ei halua pitää äitiinsä yhteyttä? Ei ihan vakuuta. Miksi äiti haki eroa? Montako avopuolisoa tai miesystävää äidillä oli kun poika asui äitinsä luona?

Olen kertonut aiemmin ketjussa. Uskon että lapsi on tarkoituksella vieraannutettu äidistään, eli ei päästetty aikoinaan tapaamisiin ja sitten vieraannutettu. Pojan selitykset välirikolle eivät ole uskottavia. Äiti haki eroa väkivallan takia. Äidillä ei ollut poikaystäviä. Hän on uskovainen eli ei juo/ käy baareissa lainkaan. Myöhemmin meni naimisiin ja sai vielä kaksi lasta. Elää ihan normaalia elämää.

Miksi äitiä ei päästetty lasta tapaamaan, kuka tai mikä esti?

Vierailija kirjoitti:

Itse sn ole äitini kanssa tekemisissä, en pysty antamaan anteeksi että valehteli minulle isän hylänneen minut vaikka oikeasti isä halusi pitää yhteyttä ja hylkäsi vain äitini.

Ilmeisesti äiti oli niin katkera kun isä kähti toisen naisen matkaan että piti sitten minutkin siihen valheiden verkkoon vetää mukaan.

Kiitos kun kerroit, olen tosi pahoillani sun puolesta :( Oletko sinä saanut isän takaisin elämääsi ja saitteko te suhteen kuntoon? Miten sinä neuvoisit ystävääni tässä tilanteessa?

Ap