Perheen arvona on, että asioille ei pidä tehdä mitään.

Olen huomannut. Joskus tai jopa usein oikea tapa toimia onkin ettei asioihin puutu mutta jos se on ihan järjestelmällistä ja totaalista ja sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä toimimattomuutta niin sitten se useimmiten johtuu köyhyydestä, alhaisesta koulutustasosta, alhaisesta älykkyysosamäärästä. Oletko muuten varma etteivät tee asioille mitää? Jotkuthan takertuvat jokaiseen lillukanvarteen ja kääntelevät niitä jatkuvasti suuntaan jos toiseen ja ovat omasta mielestään aktiivisia, toisten mielestä häiritseviä. Toiset taas antavat pikkuasioiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja pitävät isot asiat linjassa ja vaikuttavat niihin. 

Niin, en tietysti voi sanoa, etteivät tee asioille mitään. Sillä välillä huomaan, että tehdään kyllä, mutta valitettavasti aivan vääriä asioita. Enkä nyt puhu siitäkään, että asiat olisivat vain minun mielestäni vääriä. Vaan kun tilanteet eivät ratkea, niin ei siinä ainakaan oikeita asioita silloin ole tehty.

Mutta sitten on sitäkin, että olen itse ollut kuulemassa keskustelua, missä kehuskellaan sillä, että ei olla puututtu liikaa toisten asioihin. Ällistyttävästi kuitenkin jo samassa keskustelussa ihmetellään, miten sillä toisella meneekin niin huonosti.

Ap

Suomalaisessa kulttuurissa on paljon juuri sitä, että ongelmista ei saa puhua. Se näkyy myös julkisessa keskustelussa.

Vaikeista asioista joko vaietaan, tai ne pyritään puhumaan kauniiksi, tai syytetään sitä joka ongelmasta kärsii. Esimerkiksi koulukiusaamisia on perinteisesti hoidettu tällä tavalla, ja hoidetaan hyvin pitkälle nykyäänkin. Ei ole mitenkään tavatonta, että kiusatusta lapsesta tehdään lastensuojeluilmoitus jos vanhemmat vaativat koulua puuttumaan kiusaamiseen.

Ei ole mikään ihme, jos sama vaikeneminen ja välttely näkyy myös yksilötasolla.

Työttömien passiivisuutta en ihmettele lainkaan. Olen ihan omakohtaisesti saanut kokea, että aktiivisuudesta rangaistaan. Menetin oikeiden työttömyysturvaan kun aloin opiskelemaan avoimessa yliopistossa kahtena iltana viikossa. Kyse oli lyhyestä oman alani kurssista.

Jos olisin mennyt jollekin pupu- ja halauskurssille puoleksi vuodeksi Ihan kokopäiväisesti leikkimään, olisin saanut jopa 9€ verotonta kulukorvausta päivärahojen lisäksi.

Mutta sellainen ei sovi, että menee ihan itsenäisesti sellaiselle kurssille, josta olisi hyötyä työllistymisen kannalta. Se on vääränlaista aktiivisuutta. Sellaiset haihattelut on kitkettävä napakasti pois.

Kaveri taas määriteltiin päätoimiseksi yrittäjäksi kun hän liittyi työosuuskuntaan ja teki sen osuuskunnan kanssa nollatuntisopimuksen. TE-toimiston oman tiedotteen mukaan työosuuskunnan jäsenet eivät ole yrittäjiä edes sivutoimisesti, vaan pelkästään työntekijöitä. Silti vaan määrittelevät hanakasti työosuuskunnan jäseniä yrittäjiksi vaikka näillä ei olisi edes yhtään työtuntia tiedossa.

Se on sitä sosialistisen yhteiskunnan suosimaa passiivisuutta. Kaikki tehdään ja on aina tehty keskusjohtoisesti ja autoritäärisesti niin eihän sitä ihan äkkiä opi itsenäisesti julkisten organisaatioiden ulkopuolella vapaasti elämään. Monesti tuollaisissa suvuissa ja yhteisöissä itsenäistyväksi yrittävä väkipakotetaan takaisin kuosiin ja kun itsetunto ja oma persoona eivät ole saaneet vahvistua niin ohjaileminen on helppoa. 

Vierailija kirjoitti:

Se on sitä sosialistisen yhteiskunnan suosimaa passiivisuutta. Kaikki tehdään ja on aina tehty keskusjohtoisesti ja autoritäärisesti niin eihän sitä ihan äkkiä opi itsenäisesti julkisten organisaatioiden ulkopuolella vapaasti elämään. Monesti tuollaisissa suvuissa ja yhteisöissä itsenäistyväksi yrittävä väkipakotetaan takaisin kuosiin ja kun itsetunto ja oma persoona eivät ole saaneet vahvistua niin ohjaileminen on helppoa. 

En ole sitä ihan tuolta kannalta ajatellut muuten kuin työllistymisen osalta. Mutta voisihan se tosiaan istua kaikkeen muuhunkin, että odotetaan vain, että yhteiskunta hoitaa ihmiset kokonaisvaltaisesti. Istutaan kädet ristissä odottamassa, että yhteiskunta tulee hoitamaan asiat kuntoon.

Kyllä. Sopisi kuvaan ihan hyvin!

Ap

Ihmisillä on erilaisia käsityksiä siitä, mikä on asioihin puuttumista.

Lähisuvussa on yksi ihminen, joka on kova puuttumaan asioihin ja selvittelemään niitä kovalla tarmolla.

Hänen mielestään asioihin puuttuminen on sitä, että ongelmista puhutaan paljon. Vaatii kaikkia mahdollisia ihmisiä vatvomaan kanssaan ikäviä asioita, mutta ei hyväksy mitään konkreettisia toimia asioiden korjaamiseksi. Ei suostu myöskään mihinkään sellaisiin toimiin, millä voitaisiin vastaavat estää tulevaisuudessa.

Ja niitä vatvottavia asioita on kertnyt paljon. Kantaa niitä mukanaan ihan lapsuudestaan saakka.

Olen itse väsynyt siihen touhuun, ja sanonkin nykyään, että jos asialle ei voi eikä saa tehdä mitään, niin silloin kannattaa unohtaa koko juttu eikä haaskata aikaa ja energiaa siitä vatvomiseen. En yksinkertaisesti jaksa käyttää energiaa esim. sen pohtimiseen miksi vatvojan sisko sai 40 vuotta sitten kauniimmat luistimet. Kyllä siinä alkaa energiat loppumaan kun samat narinat on kuullut kymmeniä kertoja.

Eihän tämä vatvoja siitä tykkää että en enää vatvo hänen kanssaan. On nyt leimannut minut kylmäksi ja välinpitämättömäksi ihmiseksi. Ja vatvoo entistä enemmän, sillä hänen täytyy aina yksin huolehtia kaikesta.

Hänen mielestään se vatvominen on huolehtimista ja asioiden hoitamista.

Ihan kuin hän pelkäsi että tapahtuu joku hirveä katastrofi jos vatvomisen lopettaa.

Eivätkö jotkut vain sitten oikeasti tiedä mitä voisivat tehdä itsensä hyväksi? Kun luulisihan jokaista kiinnostavan oman elämänsä parantaminen, jos se on vieläpä melko helposti mahdollista. Ap