Rahat ei meinaa riittää, miten ruokkia teinit kunnolla, mutta tiukentaa ruokabudjettia?
Joka kuukausi sama juttu, palkkapäivän jälkeen maksetaan laskut ja sitten ärsyttää.
Ollaan periaattessa ihan ok:sti pärjäävä keskituloinen perhe, mutta käytännössä kaikki rahat menee laskuihin ja ruokakauppaan.
Saadaan kyllä hoidettua kaikki lastenharrastukset ym. mutta tuntuu, ettei koskaan ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kaikki menee laskuihin ja ruokaan.
Ymmärrän hyvin, että asumisen ja autojen kustannukset ovat ihan oma valinta ja niihin ”pakollisiinkin” laskuihin voi vaikuttaa.
Uskon silti, että kauppalaskut ovat meillä se helpoin säästön paikka.
Mutta nuo lapset syövät kuin hirvet. Kolme teiniä ja päiväkoti-ikäinen syövät niin paljon kuin jaksan ruokaa kotiin kantaa.
Teen joka päivä töiden jälkeen lämpimän ruuan ja mielestäni hyvin proteiinipitoisen. Silti se aamu-, väli- ja iltapalojen ruokamenekki on ihan jäätävä.
Teineillä on huutava nälkä koko ajan. Vetävät banaanin, pari leipää ja pari lasia maitoa aina keittiön ohi kävellessään. Aamulla syövät usein pussipuuroa, raejuustoa, keitettyjä munia.
Koulun jälkeen katoaa kaikki mahdolliset edellisen iltaruuan tähteet.
Ihan niin paljon kuin jaksan ruokaa laittaa tai kaupasta kotiin kantaa, niin kaikki katoaa. Ja ihan riukuja ovat kaikki eli eivät myöskään yli kulutuksensa näytä syövän.
Pitkä alustus, mutta miten olette saaneet loputtoman nälkäisten teinien ruokinnan ja kohtuullisen kauppabudjetin yhdistettyä?
Kommentit (831)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pussipuuroa? Eikö voi keittää oikeaa?
Voi kyllä ja keitetäänkin sitä.
Meillä on kuitenkin kaapissa niitä elovenan pussiversioitakin, joita ottavat mukaan iltapäivän harrastuksiinsa mukaan. Tekevät niitä joskus aamullakin. Tarkoitin pussipuurolla ennemminkin niitä nopeasti mirkossa tehtäviä puuroja.Kiitos kuitenkin kommentistasi, tässäkin varmasti säästökohde.
Heittäkää pari desiä puurohiutaleita vesilasiin, vettä piripintaan. Sitten sekoitus lusikalla ja nielaistaan kama kerralla alas. Ei sitä puuroa tartte keitellä. Säästyy aikaa ja tiskejä.
-METSIEN MIES
Makunsa kullakin, mutta mä syön kylmät kaurahiutaleet mieluummin maidon ja sokerin kanssa.
Penkkivelliksi äiti kutsui tätä 50 luvulla. Ihmettelin nimeä, niin sanoi, että sen voi tehdä vaikka penkillä, kun ei tarvitse keitellä.
Kypsentämällä proteiini ja hiilihydraatit tulevat tehokkaammin käyttöön,kauraa voi myös leipoa vehnän kanssa kun puuro on pahaa.
Kaupassa myytävät kaurahiutaleet ovat jo kypsennettyjä. Ne on höyrytetty ja kuivattu. Maito taas ei taida olla kypsennettyä, vaan vain pikaisesti pastöroitua.
Minä pidän kovasti sellaisista leivistä, joissa on vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita. Erityisesti yön yli jääkaapissa kohotetusta vehnäjauho-kaurahiutaletaikinasta tulee mielestäni tosi hyviä sämpylöitä. Eikä ole kyllä hinnalla pilattu. Nopeampana ja vähempitöisenä vaihtoehtona pidän suuresti myös samoja aineksia sisältävästä peltileivästä, jonka teen tällä ohjeella: https://www.valio.fi/reseptit/peltileipa-2/
Tuollaista voisivat muuten teinit tehdä itsekin ja tuokin on halpaa.
Kotimaista-tuotemerkin vehnäjauho 2kg=0,71€ ja kaurahiutale 1kg=0,69€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pussipuuroa? Eikö voi keittää oikeaa?
Voi kyllä ja keitetäänkin sitä.
Meillä on kuitenkin kaapissa niitä elovenan pussiversioitakin, joita ottavat mukaan iltapäivän harrastuksiinsa mukaan. Tekevät niitä joskus aamullakin. Tarkoitin pussipuurolla ennemminkin niitä nopeasti mirkossa tehtäviä puuroja.Kiitos kuitenkin kommentistasi, tässäkin varmasti säästökohde.
Heittäkää pari desiä puurohiutaleita vesilasiin, vettä piripintaan. Sitten sekoitus lusikalla ja nielaistaan kama kerralla alas. Ei sitä puuroa tartte keitellä. Säästyy aikaa ja tiskejä.
-METSIEN MIES
Makunsa kullakin, mutta mä syön kylmät kaurahiutaleet mieluummin maidon ja sokerin kanssa.
Penkkivelliksi äiti kutsui tätä 50 luvulla. Ihmettelin nimeä, niin sanoi, että sen voi tehdä vaikka penkillä, kun ei tarvitse keitellä.
Kypsentämällä proteiini ja hiilihydraatit tulevat tehokkaammin käyttöön,kauraa voi myös leipoa vehnän kanssa kun puuro on pahaa.
Kaupassa myytävät kaurahiutaleet ovat jo kypsennettyjä.
Silti asiantuntijan mielestä keitetty kaurapuuro on terveellisempi kuin keittämättömät kaurahiutaleet: https://www.is.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001938885.html
”– Tutkimukset ovat osoittaneet, että keitetystä kaurasta uuttuu parhaiten kauran beetaglukaania, Sontag-Strohm sanoo.”Kaurasta voi tehdä muutakin kuin puuroa,paistaa vaikka vehnän kanssa.
Miten siis tarkalleen ottaen paistat kauraa vehnän kanssa ja mitä muita aineksia siihen tulee?
Laitan pelkät kaurahiutaleet,vehnää ja suolaa.Voita en käytä,juuston kanssa syön.Hiivaa ei tarvitse kun kaura pitää kosteuden ja kuohkeuden taikinassa.

Mihin siis laitat? Kattilaan, paistinpannuun, uunipellille? Ei siis mitään rasvaa eikä nestettä?

Olen tehnyt peltileipää kaurasta ja vehnästä sekä hiivalla että ilman. Hiivalla tuli parempaa, mutta hiivattomatkin tulivat syödyiksi. Vehnättömät ja hiivattomat kaurarieskat taas meillä eivät olleet kovin suosittuja.

Mikrossa on grillitoiminto,siihen suoraan lautaselle paistoon.Teen joka päivä.

Ok kiitos vinkistä.

Ihan rakenteen takia kumpaakaan viljaa ei kannata jättää pois.Pelkällä kauralla rakenne on vaikeasti nieltävä,liisteriä tulee.Vehnä saa siihen kiinteämmän rakenteen.Jos suurin osa on kauraa taikina ei litisty.

Minä olen tehnyt tällä ohjeella hyvää vehnätöntä ja hiivatonta rieskaa jossa on kauraa ja riisiä: https://sokerivaltakunta.blogspot.com/2015/06/riisirieska.html?m=1
Nimenä on tuossa riisirieska, mutta reseptistähän näkee, että siinä on kauraa enemmän kuin riisiä. Kaura myös maistuu siinä selvästi, joten itse sanoisin sitä mieluummin kaura-riisirieskaksi. Tuohon rieskaan olen laittanut tähteeksijääneet keitetyt riisit.
Kaurapuuron jämät ja siihen sämpyläjauhot. Itse en oo tehnyt vuosiin sämpylöitä. Ei oo tarvinnut ruoasta pihistellä. Ei oo ollut tonnien harrastuksia.
Vierailija kirjoitti:
Joka kuukausi sama juttu, palkkapäivän jälkeen maksetaan laskut ja sitten ärsyttää.
Ollaan periaattessa ihan ok:sti pärjäävä keskituloinen perhe, mutta käytännössä kaikki rahat menee laskuihin ja ruokakauppaan.
Saadaan kyllä hoidettua kaikki lastenharrastukset ym. mutta tuntuu, ettei koskaan ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kaikki menee laskuihin ja ruokaan.Ymmärrän hyvin, että asumisen ja autojen kustannukset ovat ihan oma valinta ja niihin ”pakollisiinkin” laskuihin voi vaikuttaa.
Uskon silti, että kauppalaskut ovat meillä se helpoin säästön paikka.
Mutta nuo lapset syövät kuin hirvet. Kolme teiniä ja päiväkoti-ikäinen syövät niin paljon kuin jaksan ruokaa kotiin kantaa.
Teen joka päivä töiden jälkeen lämpimän ruuan ja mielestäni hyvin proteiinipitoisen. Silti se aamu-, väli- ja iltapalojen ruokamenekki on ihan jäätävä.Teineillä on huutava nälkä koko ajan. Vetävät banaanin, pari leipää ja pari lasia maitoa aina keittiön ohi kävellessään. Aamulla syövät usein pussipuuroa, raejuustoa, keitettyjä munia.
Koulun jälkeen katoaa kaikki mahdolliset edellisen iltaruuan tähteet.
Ihan niin paljon kuin jaksan ruokaa laittaa tai kaupasta kotiin kantaa, niin kaikki katoaa. Ja ihan riukuja ovat kaikki eli eivät myöskään yli kulutuksensa näytä syövän.Pitkä alustus, mutta miten olette saaneet loputtoman nälkäisten teinien ruokinnan ja kohtuullisen kauppabudjetin yhdistettyä?
Ostoleipiä halvemmaksi tulisi itseleivotut leivät tai ruispuuro maidon ja voisilmän kera. Halvimmaksi ruispuuro tulee ruisjauhoista, mutta kypsymisaika on pitkä. Ruishiutaleista taas saa ruispuuron nopeasti. Ylijäämäpuurot voi laittaa leipätaikinaan - kuten myös tähteeksi jääneet keitetyt perunat, perunamuusit, riisit, porkkanaraasteet.

Juustoraasteet myös!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajoita syömistä. Sanot lapsille että ruoka syödään kun on ruoka-aika ja ruoka-aikojen välissä ei ole asiaa jääkaapille. Näin he saavat syödä kyllikseen mutta eivät kuitenkaan napostele pelkästä napostelemisen ilosta.
Sano niille lapsille myös että koulussa pitää syödä kunnolla niin ei ole kotiin tullessa niin kova nälkä. Jos ne kitisevät että kouluruoka on pahaa niin sano että teillä menee valtavasti rahaa ruokaan joten ilmainen kouluruoka on käytettävä hyödyksi joka päivä.
Kaikki huvin vuoksi syöminen pitää lopettaa. Eli ei mitään herkkuja kuten muroja, karkkeja, sipsejä, pullaa, vanukkaita, yksittäispakattuja jogurtteja, energiajuomia, limuja yms. Niitä ei kukaan tarvitse mihinkään.
Banaanit voi korvata porkkanoilla.Rajoita syömistä? Kasvava teini tarvitsee tolkuttoman määrän kaloreita ja ruokaa. Parempi syödä useampi ateria päivässä kuin tankata 1000kcal kerrallaan äidin määrääminä ruoka-aikoina. Vatsalaukku venyy jos tottuu syömään suuria määriä. Ei lasta voi muutenkaan nälässä pitää.
Ovat teinini syövät arviolta kaksinkertaisen määrän siihen verrattuna mitä itse syön. Kova kasvutahti ja urheilu on rankka yhdistelma.
Miksi kasvu pitäisi maksimoida? Miettikääpä, söivätkö nuoret urheilijat 50-luvulla sellaisia määriä mitä nykyään vedetään ruokaa? Eivät tosiaankaan. Ruoka kului liikkumiseen. Miksi ihmisen pitäisi kasvaa maksimipituuteen, kun vähempikin riittäisi. Tässä vähän pohdittavaa...
Luonnonkansojen miehet ovat kehittyneet sitkeiksi ja voimakkaiksi. Puurolla ja länkkäreiden proteiinimäärillä heidänkin fysiikkansa olisi toisenlaista, mutta olisiko yhtään parempi?
Ruokahaluun vaikuttaa myös se, syökö ihminen juuri hänelle sopivaa ruokaa. Esim auyervedisesti ajatellen erilaiset kehotyypit prosessoivat parhaiten vähän eri ruokia ja jos vetää itselleen sopimatonta einestä (esim tulista ruokaa, vaikka elimistölle sopisi paremmin pehmeät ja makeat maut), ei nälkäkään meinaa lähteä.
Minulla on ollut aina hyvä ruokahalu ja ns. aina nälkä ja voimakkaat maut (tuliset, kirpeät ja happamat) ovat olleet lempiruokiani. Ne ovat kuitenkin vain lisänneet ruokahalua. Jollekin muulle, jolla on luonnostaan hitaampi aineenvaihdunta, tulisuus voi olla hyväksikin.
ps. jos tekee itse leipää, kannattaa lisätä joukkoon auringonkukansiemeniä. Eivät maksa paljon ja tekevät leivästä täyttävää.
ei taida paljon auttaa mikään muu kuin aika. yksi teini syö jopa enemmän kuin yksi aikuinen. taitaa olla kalleinta aikaa rahallisesti lasten kanssa.
Mä tulen suurperheestä ja nyt itse olen opiskelija. Niin paljon kuin ehtii/jaksaa niin itse tehtyjä leipiä, esim sämpylöitä kerralla iso satsi pakastimeen odottamaan. Edullisia kasviksia, esim. porkkanoita raasteena, dipattavina tikkuina ja keitettyinä. Kalliit ruokakermat sun muut kannattaa jättää pois jos niitä paljon käyttää, liha-ja kasvisliemiin tehdyissä ruuissa on mielestäni oikein hyvä maku. Leipiin ja päällisiin saa menemään hurjasti rahaa, eikä me yleensä puolison kanssa osteta niitä kotiin. Välipalana esim omenia ja muita hedelmiä.
Vierailija kirjoitti:
Ruokahaluun vaikuttaa myös se, syökö ihminen juuri hänelle sopivaa ruokaa. Esim auyervedisesti ajatellen erilaiset kehotyypit prosessoivat parhaiten vähän eri ruokia ja jos vetää itselleen sopimatonta einestä (esim tulista ruokaa, vaikka elimistölle sopisi paremmin pehmeät ja makeat maut), ei nälkäkään meinaa lähteä.
Minulla on ollut aina hyvä ruokahalu ja ns. aina nälkä ja voimakkaat maut (tuliset, kirpeät ja happamat) ovat olleet lempiruokiani. Ne ovat kuitenkin vain lisänneet ruokahalua. Jollekin muulle, jolla on luonnostaan hitaampi aineenvaihdunta, tulisuus voi olla hyväksikin.
ps. jos tekee itse leipää, kannattaa lisätä joukkoon auringonkukansiemeniä. Eivät maksa paljon ja tekevät leivästä täyttävää.
Auringonkukansiementenkin kanssa kannattaa huomioida, että kaikki eivät niistä pidä. Itse en voi sietää auringonkukansiementen makua leivässä tai muuallakaan. Enkä myöskään pellavansiementen, mutta seesaminsiemenet ovat ok hampurilaisen päällä.
Pitemmän päälle hyvä hankinta voisi olla leipäkone.

No eiköhän ihan kaikissa raaka-aineissa pidä huomioida se, että kaikki eivät pidä kaikesta. Asian selvittäminenkin on yksinkertaista, ei tarvitse kuin kysyä perheenjäseneltä.

Minulta eivät koskaan vanhemmat kysyneet, pidänkö jostakin raaka-aineesta vai en. He vain päättivät, mitä ruokaa tekevät, ja sain syödä tai olla syömättä. Aika usein sitten olin syömättä.