Rahat ei meinaa riittää, miten ruokkia teinit kunnolla, mutta tiukentaa ruokabudjettia?
Joka kuukausi sama juttu, palkkapäivän jälkeen maksetaan laskut ja sitten ärsyttää.
Ollaan periaattessa ihan ok:sti pärjäävä keskituloinen perhe, mutta käytännössä kaikki rahat menee laskuihin ja ruokakauppaan.
Saadaan kyllä hoidettua kaikki lastenharrastukset ym. mutta tuntuu, ettei koskaan ole rahaa mihinkään ylimääräiseen, kaikki menee laskuihin ja ruokaan.
Ymmärrän hyvin, että asumisen ja autojen kustannukset ovat ihan oma valinta ja niihin ”pakollisiinkin” laskuihin voi vaikuttaa.
Uskon silti, että kauppalaskut ovat meillä se helpoin säästön paikka.
Mutta nuo lapset syövät kuin hirvet. Kolme teiniä ja päiväkoti-ikäinen syövät niin paljon kuin jaksan ruokaa kotiin kantaa.
Teen joka päivä töiden jälkeen lämpimän ruuan ja mielestäni hyvin proteiinipitoisen. Silti se aamu-, väli- ja iltapalojen ruokamenekki on ihan jäätävä.
Teineillä on huutava nälkä koko ajan. Vetävät banaanin, pari leipää ja pari lasia maitoa aina keittiön ohi kävellessään. Aamulla syövät usein pussipuuroa, raejuustoa, keitettyjä munia.
Koulun jälkeen katoaa kaikki mahdolliset edellisen iltaruuan tähteet.
Ihan niin paljon kuin jaksan ruokaa laittaa tai kaupasta kotiin kantaa, niin kaikki katoaa. Ja ihan riukuja ovat kaikki eli eivät myöskään yli kulutuksensa näytä syövän.
Pitkä alustus, mutta miten olette saaneet loputtoman nälkäisten teinien ruokinnan ja kohtuullisen kauppabudjetin yhdistettyä?
Kommentit (831)
Koululaisilla on yleistä, että kouluruokaa syödään mutta aivan liian vähän. Syövätkö teinisi koulussa kunnon annoksen pääruokaa ja vielä lisäksi näkkileipää tai pehmeää leipää levitteen kanssa? Kannattaa syödä myös salaatti salaatinkastikkeen tai öljyn kanssa jos mahdollista.
Meilläkin 2 teiniä ja ruokaan palaa paljon rahaa.
Meillä on ongelmana se, että teinit tykkää syödä esim. kaupan valmissalaatteja, irtoleivonnaisia, paatonkeja, valmissmoothieita ja -capuccinoja, aitoa kokista, kalliimpia sipsejä yms.
Nyt kun lapset on jo teinejä, en niin ole nuukaillut tehdä iltavuoroja tms. töissä joten en aina ole kokkailemassa heille ja silloin etenkin tulee otettua valmisruokia, kun niistä tykkäävät. Myös Hese ja pitseriat ovat suuressa suosiossa.
Koulusta menevät usein suoraan harrastuksiin tai kavereille ja ostavat taas kaupasta jotain kallista.
No, raha ei ole nyt ollut liian tiukilla, mutta ainahan se olisi kivempi jos jäisi säästöönkin jotain.
Olen miettinyt, että ruoassa voisi säästää PALJON! Mm. seuraavat ruoat lienevät edullisia ja tarpeeksi täyttäviä:
Pääruokina:
Risotot (jauheliha, kasvis, kana yms.)
Makkararuoat (ei HK:n sinisestä vaan halpisversioista).
Pastat tummasta pastasta.
Erilaiset perunapohjaiset laatikkoruoat, mm. merimiespata
Keitot isoissa kattiloissa
Jauhelihakastike ja spagetti, tonnikalapastike ja spagetti.
Perunat ja lihakastike tarjouslihasta.
Itse tehty pitsa edullisista aineksista
Välipaloja:
Puurot
Kasvikset ja juurekset
Pannarit ja lätyt
Munakkaat
Kauden hedelmät ja itse poimitut marjat
Pitäiskin itsekin taas ryhdistäytyä teinien ruokailujen kanssa.
Herkkuihinkin on edullisempia vaihtoehtoja. Suklaata on halppistakin, popkorneja voi tehdä itse, jätskiä saa mm. Kotimaista-merkkistä jne.
Noilla syöntimäärillä voi varmaan huoletta ostaa isoja halpoja pakkauksia. Usein on esim. 10 kilon perunasäkki 3 e. Meille se on aivan liian iso määrä, entä teille? Usein on myös possunlihasta hyviä tarjouksia esim. kassleria tai ulkofileetä tai joulukinkkua saa usein jotain 3-5 e/kg. Sillon kun sellaisia tarjouksia on niin voi vaikka ostaa useamman pakkaseenkin. Kypsä tai ylikypsä possunliha on myös hyvää leivän päällä leikkeleen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin 2 teiniä ja ruokaan palaa paljon rahaa.
Meillä on ongelmana se, että teinit tykkää syödä esim. kaupan valmissalaatteja, irtoleivonnaisia, paatonkeja, valmissmoothieita ja -capuccinoja, aitoa kokista, kalliimpia sipsejä yms.
Nyt kun lapset on jo teinejä, en niin ole nuukaillut tehdä iltavuoroja tms. töissä joten en aina ole kokkailemassa heille ja silloin etenkin tulee otettua valmisruokia, kun niistä tykkäävät. Myös Hese ja pitseriat ovat suuressa suosiossa.
Koulusta menevät usein suoraan harrastuksiin tai kavereille ja ostavat taas kaupasta jotain kallista.
No, raha ei ole nyt ollut liian tiukilla, mutta ainahan se olisi kivempi jos jäisi säästöönkin jotain.
Olen miettinyt, että ruoassa voisi säästää PALJON! Mm. seuraavat ruoat lienevät edullisia ja tarpeeksi täyttäviä:
Pääruokina:
Risotot (jauheliha, kasvis, kana yms.)
Makkararuoat (ei HK:n sinisestä vaan halpisversioista).
Pastat tummasta pastasta.
Erilaiset perunapohjaiset laatikkoruoat, mm. merimiespata
Keitot isoissa kattiloissa
Jauhelihakastike ja spagetti, tonnikalapastike ja spagetti.
Perunat ja lihakastike tarjouslihasta.
Itse tehty pitsa edullisista aineksista
Välipaloja:
Puurot
Kasvikset ja juurekset
Pannarit ja lätyt
Munakkaat
Kauden hedelmät ja itse poimitut marjat
Pitäiskin itsekin taas ryhdistäytyä teinien ruokailujen kanssa.
Herkkuihinkin on edullisempia vaihtoehtoja. Suklaata on halppistakin, popkorneja voi tehdä itse, jätskiä saa mm. Kotimaista-merkkistä jne.
Ai teinit tykkää,juu varmasti jos mamma kustantaa kaikki älyttömyydet...
Tehkää pottukeittoa. Siihen kun lisää edellisestä lihakeitosta jääneen liemen tulee tosi hyvää. Nuo liemet kannattaa muutenkin pakastaa. Parasta lihalientä. Tuo siis sellaiseen ylimääräiseen syömiseen. Oikealla ruualla pitää olla monipuolista.
Ihmeen harva täällä tajuaa mitään ruokien ravintosisällöistä🙄
Halvimman kilohinnan mukaan kaupasta perunat, pastat, riisit. Niitä keitellään paljon ja lisäksi tarjouslihaa, -kanaa tai -kalaa. Tai jos ei mitään ole tarjouksessa niin aina edullisia on ainakin sikanautajauheliha ja marinoidut broilerin koipireidet. Tai jos maistuu niin kuivatut pavut, herneet ja linssit ovat edullisia myös. Voi myös tehdä halvimmista kananmunista pääruuan, esim. Shakshouka. Pääruuan kanssa aina tarjolle halvinta näkkileipää ja levitettä. Tai jos on keittoa niin tarjolle pehmeää leipää ja keiton jälkeen jälkiruokaa.
Vihannespuolelta kannattaa valita 2 kg pussit porkkanaa, lanttua, punajuurta. Ja iso halpa kaali myös. Sipuli myös on edullinen vihannes, se on erityisen hyvää karamellisoituna. Pakastevihannespuolelta myös kannattaa katsoa halvin vaihtoehto.
Hedelmistä nyt saa halvalla omenaa, appelsiinia, klementiiniä. Voi syödä sellaisenaan tai laittaa juuresraasteen joukkoon tai viilin tai jogurtin sekaan. Hedelmäpiirakkaa ja -kiisseliä voi myös tehdä edullisesti jälkiruuaksi. Suklaakiisseli myös on edullinen ja helppotekoinen jälkiruoka.
Aamu-, väli- ja iltapaloiksi edullisia vaihtoehtoja: kaurapuuro, itsetehty mysli, halvin tai itseleivottu leipä, kananmuna eri muodoissaan, pannukakku, uunimunakas, minimunakkaat muffinssivuoissa, suolaiset muffinssit, jauhelihapizza, itsetehty viili kauden hedelmillä, uunipuuro kiisselin kanssa...
Vierailija kirjoitti:
Tehkää pottukeittoa. Siihen kun lisää edellisestä lihakeitosta jääneen liemen tulee tosi hyvää. Nuo liemet kannattaa muutenkin pakastaa. Parasta lihalientä. Tuo siis sellaiseen ylimääräiseen syömiseen. Oikealla ruualla pitää olla monipuolista.
Edellisestä lihakeitosta jääneen liemen? Hä?
Nyt ei oikein tajua mikä liemi jää keitosta.
Vettä kraanasta. Makaroonilaatikoita, kiusauksia,lasagnee ym. muutama iso vuoka kerralla, ei maksa paljoo ja voi pakastaa, halvin jauheliha käy ihan hyvin moneen esim vaikka olis päiväys menossa ja -30% Smoothiekone on halpa, smoothiet on helppoja, nopeita, halpoja ja terveellisempiä kuin moni makea muta hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tehkää pottukeittoa. Siihen kun lisää edellisestä lihakeitosta jääneen liemen tulee tosi hyvää. Nuo liemet kannattaa muutenkin pakastaa. Parasta lihalientä. Tuo siis sellaiseen ylimääräiseen syömiseen. Oikealla ruualla pitää olla monipuolista.
Edellisestä lihakeitosta jääneen liemen? Hä?
Nyt ei oikein tajua mikä liemi jää keitosta.
Minulla on 10l kattila joten sitä lientä jää aina yli keitosta. Siis kun potut ja lihat on noukittu jää liemi. Tottakai sitä lientä myös menee keitossa, mutta jää kuitenkin. Teen yleensä sellaisen keiton jossa se lientä on paljon ja perunaa ja lihaa vähemmän.
Keitot ja laatikot, joissa lihan osuus pieni, ainakin osan voi korvata muilla kasviperäisen proteiininlähteillä. Paljon ruokaa pakastimeen. Ostakaa tarvittaessa vaikka suurempi pakastin jos tila loppuu ja hamstraa sinne tarjoustuotteita.
Todellakin uuniperunat vaikkapa Rosamunda. Hyvää voin kanssa sellaisenaan. Siihen ruisleipää ja vaikka sitä porkkanaa. Nälkä lähtee ja on edullista.
Tuossahan on tullu monta edullista ruokaa jo esitelty. Meillä haluattua on myös tonnikalapasta. Ihan makaronia keittämällä ja tonnikalaa vedessä sinne sekaan. Sekoitus ja herkku on valmis. Laitan aromisuolaa ja pippuria antamaan makua. Koko perheen herkku!
Kun mietin halpoja ruokia niin tulee mieleen:
Hernekeitto, linssikeitto, jauhelihakeitto, borssikeitto, kaali-jauhelihakeitto, nakkikeitto, makkarakeitto... lisäksi jotain vehnäjauhoista tehtyä.
Kaalilaatikko, liha-makaronilaatikko, jauheliha-perunasoselaatikko, gruusialainen kaalivuoka, jauhelihakiusaus...
Lindströminpihvejä, lihamureketta erilaisin yllätystäyttein, lihapullia, jauhelihapihvejä, jauhelihakastiketta ja perunaa tai pastaa, makaronimössöä, jauheliharisottoa, hampurilaisia, jauhelihapizzaa, jauhelihamunakasrulla...
Marinoiduista broilerin koipireisistä monenlaista ruokaa: sellaisenaan riisin ja kastikkeen kanssa, broilerikeittoa, broileririsottoa, broileripasta(vuoka)a, broilerikiusausta, broilerikastiketta ja riisiä...
Silakkalaatikkoa, paistetut/uunissa kypsennetyt silakat ja perunamuusi/lohkoperunat...
Nakkikastike ja peruna(muusi), pyttipannu, nakkikiusaus, nakkimunakas, nakkipannukakku...
Kananmunakastike ja perunat, pinaattikeitto ja keitetty kananmuna, täytetty munakas, munakasrulla, uunimunakas, okonomiyaki, menemen, intialainen egg curry, egg drop soup...
Pinaattilätyt, porkkanalätyt, lanttulätyt, punajuurilätyt, kaalilätyt, juurespihvit, juurespannukakku, pinaattipannukakku...
Aloitus on sama kuin söisi pelkkää sisäfilettä ja ihmettelisi "miten ihmeessä voisin säästää ruokakuluissa?".
Leivän leivonta kannattaa.Esim. Kotimaista-vehnäjauho maksaa 2kg=0,71€.Syödään tarpeeseen eikä huvikseen kuten nuo.
Mun äiti päivitteli joskus, että käytännössä koko hänen palkkansa menee ruokaan. Näin jälkikäteen olen ajatellut, että se on varmasti ollut totta. Esim. aamupalaksi saattoi 3 teinille mennä 2 pussia ruisleipää päällisineen. Vaikka koulussa santsasivat, minkä kerkesivät, nälkä oli silti loputon. Nyt aikuisena itsellä vaikea päästä siihen 300e/kk, vaikka syön suht edullisesti. Jos kolme teiniä söisi sen 1000e/kk, niin kyllä siinä on tavallisen keskiluokkaisen perheen talous tiukilla, kun muitakin menoja on.
Hummus on kyllä täyttävää ja kikherneet joista se on tehty vastaavat lihaa. Eli vaikka se on dipin näköistä niin lähtee nälkä. On täyttävämpää kuin hernekeiton herneet. Ihan sille jollekin joka ihmetteli asiaa. Itse harrastan urheilua viis kertaa viikossa josta muutama tunti hiittiä. Hummus on todellakin kokonainen ateria sen leivän palasen kanssa ja sellaiseksi tarkoitettukin. Se ei ole mikään lisäke.
Mutta muuten ajattelen tästä ketjusta niin että jos kunnon ruokaan ei ole rahaa niin sitten pitää karsia lasten harrastuksista jos ei ole muuta mistä karsia.

Ongelma on teinien syöminen viihdenumerona eikä nälkään.
Kyllä se hätä hälvenee porkkanalla kuten yllä jo monesti mainittu! Pussista riittänee viikoksi herkkuja koko perheelle. Talkkunapuuro on meidän lasten suosikki ja edullinenkin.