Lue keskustelun säännöt.
Onko opettajalla oikeus päättää lapsen kavereista ja ystävyyssuhteista?
23.11.2018 |
Lähes pakottamalla yrittää saada sellaisia kokoonpanoja aikaan jotka ei tule ikinä toimimaan. Älyttömintä mitä olen vähään aikaan kuullut.. Ja kyse ei ole siitä että joku olisi yksin, ilman kaveria.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No heko heko. Miten se opettaja muka niitä ystävyyssuhteita voi pakottaa ja kontrolloida? Uhkaako se laskea matikan numeroa, jos ei kutsu Jasminea illalla kylään?
Se, että opettaja saattaa pyrkiä koulussa hajottamaan klikkejä, on ihan pedagogiikkaa. Parhaat kaverit eivät aina saa eniten yhdessä aikaan. Lisäksi pitää tottua olemaan töissä kaikkien kanssa. Klikkien hajottaminen tekee hyvää luokkahengelle ja hyvä luokkahenki parantaa työskentelyilmapiitöriä.
Jaa a, minä jouduin alakoulussa opettajan puhutteluun kun en halunnut aloittaa yhteistä harrastusta luokan hiljaisen ja yksinäisen kanssa. En pitänyt hänestä enkä siitä harrastuksesta johon minua pyysi.
Ootko varma, että sait nuhtelun juuri tuosta asiasta vai esimerkiksi siitä kuinka kieltäydyit harrastukseen lähtemisestä. Olitkö töykeä tai pahoititko kysyjän mielen?
Lapsilla tuntuu aina välillä menevän keskustelun pointti todella ohi. Sitten kotiväen kanssa palaveerataan, kun lapsi on kotona kertonut oman hyvin erilaisen tulkinnan asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse ainakin vanhempana toivoisin että kos jotkut kaverisuhteet häiritsevät muun luokan opetusta ja oppimista, opettaja silloin puuttuisi siihen. Oma tyttö seiskalla ja osalla saman luokan tytöistä kuulemma päivät sellaista draamailua ettei opetuksesta tahonut tulla mitään. Opettaja puuttui asiaan niin kuin pitikin. Ei paljoa minua hetkauta jos jonkun näiden draamailijoiden vanhempi on tästä mielensä pahoittanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussa kyllä, vapaa-ajalla ei. Lasten on hyvä oppia tekemään ryhmätöitä muidenkin kuin bestistensä kanssa. Ei työelämässäkään voi valita työkavereitaan.
Välitunnilla ei tehdä ryhmätöitä. Silloin oppilaiden pitää saada olla kavereittensa kanssa.
Välitunnit ovat osa koulunkäyntiä. Miten tuo pakottaminen ilmenee? Jos siis kaikilla on kavereita ilman pakottamistakin? Yhdenkään koulukaverin kanssa ei tarvitse ystävystyä, joten mitä tämä ystäväksi pakottaminen käytännössä on?
Hän ei ole tyytyväinen sellaisiin kokoonpanoihin jotka lapset itse muodostavat omasta halustaan. Erilaisin keinoin sitten yrittää niihin puuttua. Käyttäisi aikansa johonkin järkevämpään.
Ehkä tietyllä kokoonpanolla ilmenee häiriökäytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No heko heko. Miten se opettaja muka niitä ystävyyssuhteita voi pakottaa ja kontrolloida? Uhkaako se laskea matikan numeroa, jos ei kutsu Jasminea illalla kylään?
Se, että opettaja saattaa pyrkiä koulussa hajottamaan klikkejä, on ihan pedagogiikkaa. Parhaat kaverit eivät aina saa eniten yhdessä aikaan. Lisäksi pitää tottua olemaan töissä kaikkien kanssa. Klikkien hajottaminen tekee hyvää luokkahengelle ja hyvä luokkahenki parantaa työskentelyilmapiitöriä.
Jaa a, minä jouduin alakoulussa opettajan puhutteluun kun en halunnut aloittaa yhteistä harrastusta luokan hiljaisen ja yksinäisen kanssa. En pitänyt hänestä enkä siitä harrastuksesta johon minua pyysi.
Ootko varma, että sait nuhtelun juuri tuosta asiasta vai esimerkiksi siitä kuinka kieltäydyit harrastukseen lähtemisestä. Olitkö töykeä tai pahoititko kysyjän mielen?
Lapsilla tuntuu aina välillä menevän keskustelun pointti todella ohi. Sitten kotiväen kanssa palaveerataan, kun lapsi on kotona kertonut oman hyvin erilaisen tulkinnan asiasta.
Niinpä. Se lapsen tarina koulusta on usein hyvin subjektiivinen...
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lainaten opettajaa: Sovitaanko niin, että ette usko kritiikittömästi kaikkea, mitä lapsenne koulusta kertoo niin mekään ei uskota ihan kaikkea, mitä teistä kuullaan joko omalta lapseltanne, hänen kavereitaan tai muilta vanhemmilta.
Ja ne koulun suuntaan kuuluvat tarinat ovat aika pahoja.
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, tarinat, mitä vanhemmista koulun suuntaan kuuluu on aika monta kertaa pahempia kuin mitä jotkut vanhemmat heti ihan totena ottaa koulusta, kun lapsi vähän kertoo.
Kyllä aika montaa vanhempaa aika kyvyttömänä, outona ja mieleltään sairaana pitäisi, jos ne tarinat uskoisi. Ja kertojina ihan omat lapset ja heidän kaverit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Itse en ole opettaja, mutta työni puolesta olen heidän kanssaan tekemisissä. Moni opettaja kertoo, että tilanteiden selvittely on todella haastavaa. Todella. Vaikka aikuinen näkisi jonkun tilanteen kokonaan alusta loppuun niin silti hän ei tiedä, mitä tapahtui edellisellä välillä, somessa tai minkälainen liittouma oppilaiden kesken vallitsee. Samasta tilanteesta eri lapset todistavat eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Itse en ole opettaja, mutta työni puolesta olen heidän kanssaan tekemisissä. Moni opettaja kertoo, että tilanteiden selvittely on todella haastavaa. Todella. Vaikka aikuinen näkisi jonkun tilanteen kokonaan alusta loppuun niin silti hän ei tiedä, mitä tapahtui edellisellä välillä, somessa tai minkälainen liittouma oppilaiden kesken vallitsee. Samasta tilanteesta eri lapset todistavat eri tavalla.
Niinpä! Siksi tulisin olla ottamatta asioihin kovin jyrkkää kantaa. Vähän kuunnella muitakin ja varsinkin niitä lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
No jaa. Koulussa lapset kyllä usein todistavat hyvin kannoittuneesti esim omien kavereidensa puolesta. Totuus ei tule lasten suusta vaan sieltä tulee läpi myös aikuisten mielipiteet ja asenteet sekä se, miten lapsi kuvittelee jonkun tahon haluavan hänen toimia. Lisäksi ihan aivojen kuoren kehitys suoraviivaistaa havainnointia ja ajattelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
No aika epäluuloisesti suhtaudut aikuisiin, jotka ammatikseen noiden asioiden kanssa painii. Kyllä ne ihan jotain osaa. Usein skeptisyys kertoo enemmän omasta tavasta ajatella. Sinäkö muodostat mielipiteitä noin heppoisesti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
No, kun näitä tilanteita on vuosia selvittänyt niin ei se omiin tunteisiin mene, että sanoiko Sini Elleä vai Elle Siniä ensin tyhmäksi. Ei edes se, kun äiti soittaa ja tietää kertoa, että Ville ei lyönyt Kallea, vaikka itse näit kymmenen muun ohella, kun näin kävi. Lähinnä vaan säälittää Ville, kun äiti on emotionaalisesti niin epäkypsä ja defensiivinen.
Tunteisiin menevät lapset, joita laiminlyödään kotona, mutta se on jo eri tarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
No, ei ne opettajat niin tunteella suhtaudu lasten välien selvittelyyn kuin monet vanhemmat itse. Ei se opettajalla tunteisiin mene - ne tunteet heräävät vanhemmissa, kun ovat emotionaalisesti niin sisällä siinä, tuliko oma lapsi varmasti täysin moitteetta kohdelluksi.
Heh. Itselläni yläasteella oli sellainen opettaja, joka sanoi parhaalle ystävälleni, että kannattaa valita kaverit paremmin, ettei koulumenestys kärsi. Tarkoitti siis minua, koska olin opettajan mielestä sivistymätön ihminen, kun sain kemiasta ja fysiikasta arvosanoiksi 6-7. Onneksi kaverini ei hylännyt minua tuon takia, muutenkin minua kiusattiin lähes itse*urhan partaalle niin olisi ollut varmaan viimeinen tikki, että paras ystävä hylkäisi. Ysiluokan ka taisi olla lopulta 8,4, kun menestyin paremmin luovissa aineissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No heko heko. Miten se opettaja muka niitä ystävyyssuhteita voi pakottaa ja kontrolloida? Uhkaako se laskea matikan numeroa, jos ei kutsu Jasminea illalla kylään?
Se, että opettaja saattaa pyrkiä koulussa hajottamaan klikkejä, on ihan pedagogiikkaa. Parhaat kaverit eivät aina saa eniten yhdessä aikaan. Lisäksi pitää tottua olemaan töissä kaikkien kanssa. Klikkien hajottaminen tekee hyvää luokkahengelle ja hyvä luokkahenki parantaa työskentelyilmapiitöriä.
Jaa a, minä jouduin alakoulussa opettajan puhutteluun kun en halunnut aloittaa yhteistä harrastusta luokan hiljaisen ja yksinäisen kanssa. En pitänyt hänestä enkä siitä harrastuksesta johon minua pyysi.
Mitä tarkoitat puhuttelulla? Uhkailiko ope rangaistuksella? Moittiko sinua? Vai mahtoiko vain kysyä, harkitsisitko harrastusta jne? Luuletko, että ope on ihan itsensä takia asiasta ollut kiinnostunut? Voisiko olla, että hän on ollut huolissaan yksinäisestä lapsesta ja toivonut hänelle kaveria. Tuskinpa hän kuitenkaan sinua pakotti.
Miksi muuten kaikkia keskusteluita opettajan kanssa nimitetään puhutteluiksi? Ikään kuin oltaisiin jossain ohranan kellareissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten kertomukset koulustahan ovat todella objektiivisia, itsekriittisiä, kokonaisvaltaisia ja kaikki näkökulmat huomioiva sekä laajan analyyttisiä. Tunteet eivät sekoitu niihin ollenkaan, eikä oman toiminnan puollustelu. Tilanne on toki omankin toiminnan osalta kriittisesti tarkasteltu ennenkuin siitä kotona keskustellaan.
Juupa juu.
Miksi niiden pitäisi edes olla tuollaisia? Onko opettajan kertomus sitten aina se täydellinen, ainut oikea versio ja tulkinta?
Ei, eivät lapset tuohon kykene. Eikä heiltä sitä voi odottaakaan. Mutta jotkut vanhemmat tuntuvat lapsen sanat tällaisina ottavan.
No tuskin on ihan näinkään.. Ja kyllä lapset taitavat vähän rehellisempiä olla noin yleisesti ottaen kuin aikuiset.
Ja aikuinen toki kykenee tuohon mitä luettelit, mutta haluaako hän? Toimiiko hän sen mukaan aina? Ihminen hänkin on tunteineen. Ja toisaalta, hän kun ei ihan kaikkea tiedä, kuvittelee asioita pienten tiedonmurusten perusteella. Näin se usein menee.
Kuule kun me opettajat ollaan siellä koulussa ihan vaan TÖISSÄ. Hyvin harvoin tulee tilanne, että olisi jotenkin tunteella mukana varsinkaan jossain oppilaiden ihmissuhdeongelmissa. Itselle ei ole käynyt näin kertaakaan pariin kymmeneen vuoteen.
Ja lapset valehtelevat ja liioittelevat todella paljon. Sitä vain eivät vanhemmat usko, koska heidän tunteensa sumentavat järjen. Lisäksi lapset ovat niin itsekeskeisiä, että luulevat kaiken liittyvän heihin. Esimerkiksi murrosikäinen kuvittelee usein, että joku ope inhoaa häntä, kun totuus on, ettei ole edes muista hänen nimeään jne.
Minäkin haluaisin kuulla konkreettisia esimerkkejä MITEN opettaja muodostaa ryhmiä ja erottaa toisia.
Ryhmätöissä/projekteissa toki aina tehdään eri ryhmissä, jotta opitaan olemaan kaikkien kanssa.
Samoi lapsia voi kannustaa ottamaan joku ulkopuolelle jäävä huomioon ja mukaan, mutta tässäkään ei oikein voi pakottaa. Siitäkään ei seuraa mitään hyvää.