Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
200 sivua miesnäkökulman kaipaamista, ja tätä lukiessani en yhtään ihmettele miksi miehiä ei kiinnosta hankkia lapsia. Jos pelkästään asiasta keskustelu on miesten väheksymistä ja esineellistämistä, millaista se on todellisessa elämässä?
Tämä palsta ja varsinkin tämä ketju pitäisi linkata kaikille nuorille meihenaluille. Osaisi sitten valmistautua siihen mitä se parisuhde ja avioliitto voi pahimmillaan olla. Varsinkin, jos on jotain lisääntymiseen liittyviä suunnitelmia.
Toivottavasti yksikään nuori ihminen ei eksy lukemaan tätä törkyä.
Voisi ajatus omasta isästä ja muista tutuista isistä vähän muuttua.
Miksi teit asiasta sukupuolikysymyksen?
Vittauksena siihen miten miehet täällä sanovat, että suurin osa miehistä ei millään tavalla ole kiinnostunut lapsesta, ei halua sellaista muuta kuin vaimon pakottamana, ei halua laittaa lapseen yhtään resurssejaan eikä halua osallistua lapsen hoitoon, koska ei kiinnosta ja se on liian "rankkaa". Onneksi oma isäni ja suurin osa muista tuntemistani isistä on aivan erilaisia, joten ymmärrän että tuo ei ole totuus kuin osan miehistä kohdalla. Mutta olisipa ollut aika ikävää luettavaa tosiaan nuoruusiässä. En sanonut näin naisista, koska naiset eivät ole näin lapsista tässä puhuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Minäkään en tunne yhtään naista/perhettä, jossa lapset olisi kolmen vuoden välein ja nainen kaikki nuo vuodet kotona. Mutta tunnen kyllä paljonkin perheitä , jossa lapset on noin 3v välein, mutta nainen on ollut joka välissä töissä.
Jopa lestadiolaisäidit, joilla 10 lasta ja parin vuoden välein, ovat aina siinä välillä töissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli melkein "isä". Eli tyttöystäväni tuli raskaaksi 10v seurustelun jälkeen. Ainoa ongelma oli, että olen steriili. Jätin hänet samalla hetkellä, ja myöhemmin isyystesti osoitti että en ole lapsen isä (yllätys). Viisi vuotta myöhemminkin saan välillä vihaisia, syyttäviä, anelevia ja joskus jopa säälittäviä viestejä ex-tyttöystävältäni. Pahoillaan hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut pettämisestään, kuitenkin minun olisi pitänyt ruveta isäksi juuri siinä hetkessä lapselle joka ei ole omani vaan naisen yhden illan pettämisestä syntynyt. Ex kuitenkin käänsi tämän niin, että vika on minussa ja että olisin vieläkin velvollinen hoitamaan hänen lastaan koska hän on niin väsynyt ja loppu. Vastasin takaisin kuten aina, "kiitos ei :)".
Tuo on ihan arkea.
Jossain keskusteluissa naiset ovat perustelleet asiaa siten, että mies on isä vaikkei se sitä biologisesti olisikaan. Aivan kuin asia olisi heidän päätettävissään.
Tuo ei ole arkea nähnytkään. Tuon kommentoijan "tyttöystävä" ei luultavasti käy täysillä ja muutenkin ihmetyttää millainen tuo suhde on ollut, kun tuo mies ei ole koko aikana(10v) paljastanut tyttöystävälleen, että on steriili?????
On antanut kenties naisen luulla koko ajan, että haluaa "lapsia sitten joskus".
Pakko sanoa, etten edes tiedä kumpi tuossa liitossa on ollut pahempi huijari. Nainen joka 10v lasta odotettuaan käy vieraissa vai tuo mies, joka ei ole kertonut elämänkumppanilleen, ettei koskaan voi saada lasta. Hirveä huijari on tuo mieskin. Siinä on vakka kantensa valinnut ja ihan samallaisia pettureita kumpikin. Kumpikin on saanut juuri sitä mitä on ansainnut. Niin makaa kuin petaa.
On se arkea. Jopa 30% lapsista on käenpoikasia.
Olen ilmoittanut tämän taas kerran ylläpidolle disinformaatioksi ja teen sen joka kerran kun tätä samaa valetta yrität levittää.

Ketjussa olevien naisten suhteutuminen miessukupuoleen olisi varsin silmiä avaavaa, ihan omaa äitiään tai siskojaan katsoessa.

Tässä naiset ovat lähinnä painottaneet sitä, että lasten hoitoon on isänkin osallistuttava ja on oltava rehellinen siitä, jos lasta ei halua. Kenenkään ei tarvitse haluta. Minä voisin naisena tämän naisnäkökulmasta näyttää lapsilleni kyllä, mutta teidän miesten puolesta hävettäisi.
Mitä enemmän vapautta ja tasa-arvoa, sitä vähemmän lapsia syntyy. Minä en tässä elämässä lisäänny koska minulle lapsien hoitaminen sekä kotona lapsen kanssa olisi joutumista eikä sitä että saan olla lasten kanssa. Pärjään myös erittäin hyvin elämässä näin eli minulla on työpaikka, osaan kaikki kotityöt sekä osaan pitää itsestäni huolta joten ei minun ole edes pakko parisuhteeseen mennä koska en tarvitse naista.
Tämä ei olisi mahdollista jos yhteiskunta ei olisi tasa-arvoinen koska silloin minä tarvitsisin naista elämääni ja yhteiskunta painostaisi minua lisääntymään.
M30(ja täällä on kaksi samanlaista nimimerkkiä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
200 sivua miesnäkökulman kaipaamista, ja tätä lukiessani en yhtään ihmettele miksi miehiä ei kiinnosta hankkia lapsia. Jos pelkästään asiasta keskustelu on miesten väheksymistä ja esineellistämistä, millaista se on todellisessa elämässä?
Tämä palsta ja varsinkin tämä ketju pitäisi linkata kaikille nuorille meihenaluille. Osaisi sitten valmistautua siihen mitä se parisuhde ja avioliitto voi pahimmillaan olla. Varsinkin, jos on jotain lisääntymiseen liittyviä suunnitelmia.
Eihän se nyt mitenkään käy. Pitäähän naisten saada pilattua sukupolvi kerrallaan miehiä pyhän feminismin nimessä. Sitten kun miesparka on kulutettu loppuun siitosorina ja maksumiehenä voidaankin ottaa ero, potkia mies ulos lapsen elämästä ja ihmetellä minne hyvät miehet katosivat. Sama homma toistuu sukupolvesta toiseen, jos tätä opetettaisiin kouluissa feminismin loppu tulisi heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Minäkään en tunne yhtään naista/perhettä, jossa lapset olisi kolmen vuoden välein ja nainen kaikki nuo vuodet kotona. Mutta tunnen kyllä paljonkin perheitä , jossa lapset on noin 3v välein, mutta nainen on ollut joka välissä töissä.
Jopa lestadiolaisäidit, joilla 10 lasta ja parin vuoden välein, ovat aina siinä välillä töissäkin.
Tunnetko yhtään rodullistettua joka on hakattu ihonvärinsä vuoksi?
Jos niitä ei ole lähipiirissäsi, tarkoittaako se ettei sitä tapahdu, jopa varsin yleisesti?

Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
200 sivua miesnäkökulman kaipaamista, ja tätä lukiessani en yhtään ihmettele miksi miehiä ei kiinnosta hankkia lapsia. Jos pelkästään asiasta keskustelu on miesten väheksymistä ja esineellistämistä, millaista se on todellisessa elämässä?
Tämä palsta ja varsinkin tämä ketju pitäisi linkata kaikille nuorille meihenaluille. Osaisi sitten valmistautua siihen mitä se parisuhde ja avioliitto voi pahimmillaan olla. Varsinkin, jos on jotain lisääntymiseen liittyviä suunnitelmia.
Toivottavasti yksikään nuori ihminen ei eksy lukemaan tätä törkyä.
Voisi ajatus omasta isästä ja muista tutuista isistä vähän muuttua.
Miksi teit asiasta sukupuolikysymyksen?
Vittauksena siihen miten miehet täällä sanovat, että suurin osa miehistä ei millään tavalla ole kiinnostunut lapsesta, ei halua sellaista muuta kuin vaimon pakottamana, ei halua laittaa lapseen yhtään resurssejaan eikä halua osallistua lapsen hoitoon, koska ei kiinnosta ja se on liian "rankkaa". Onneksi oma isäni ja suurin osa muista tuntemistani isistä on aivan erilaisia, joten ymmärrän että tuo ei ole totuus kuin osan miehistä kohdalla. Mutta olisipa ollut aika ikävää luettavaa tosiaan nuoruusiässä. En sanonut näin naisista, koska naiset eivät ole näin lapsista tässä puhuneet.
Ketjussa olevien naisten suhteutuminen miessukupuoleen olisi varsin silmiä avaavaa, ihan omaa äitiään tai siskojaan katsoessa.
Tässä naiset ovat lähinnä painottaneet sitä, että lasten hoitoon on isänkin osallistuttava ja on oltava rehellinen siitä, jos lasta ei halua. Kenenkään ei tarvitse haluta. Minä voisin naisena tämän naisnäkökulmasta näyttää lapsilleni kyllä, mutta teidän miesten puolesta hävettäisi.
Katsotkin asiaa miesv ihalasit silmilläsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Eivät ne oikein suostukaan. Ja naisten vaatiessa käy näin mikä onkin sitten ketjun aihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Minäkään en tunne yhtään naista/perhettä, jossa lapset olisi kolmen vuoden välein ja nainen kaikki nuo vuodet kotona. Mutta tunnen kyllä paljonkin perheitä , jossa lapset on noin 3v välein, mutta nainen on ollut joka välissä töissä.
Jopa lestadiolaisäidit, joilla 10 lasta ja parin vuoden välein, ovat aina siinä välillä töissäkin.
Tunnetko yhtään rodullistettua joka on hakattu ihonvärinsä vuoksi?
Jos niitä ei ole lähipiirissäsi, tarkoittaako se ettei sitä tapahdu, jopa varsin yleisesti?
Väkivallan kohdalla ei käy niin, että kaksi ihmistä sopii yhdessä, että niin tehdään. Lapset tehdään noin. Ehkä yhden joku nainen voi tehdä salaa, mutta sitten tyhmimmänkin miehen pitää tajuta ehkäisyn tarpeellisuus. Normaalit parit sopivat lapsista yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Miehet usein haluavat lapsen koska nainen haluaa lapsen eli lapsi tehdään siksi että suhde ei kaadu ja nainen on tyytyväinen.
Monella on vielä sellainen luulo että parisuhteessa ollaan koska niin kuuluukin olla joten sen eteen tehdään kaikkensa ettei suhde kaadu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli melkein "isä". Eli tyttöystäväni tuli raskaaksi 10v seurustelun jälkeen. Ainoa ongelma oli, että olen steriili. Jätin hänet samalla hetkellä, ja myöhemmin isyystesti osoitti että en ole lapsen isä (yllätys). Viisi vuotta myöhemminkin saan välillä vihaisia, syyttäviä, anelevia ja joskus jopa säälittäviä viestejä ex-tyttöystävältäni. Pahoillaan hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut pettämisestään, kuitenkin minun olisi pitänyt ruveta isäksi juuri siinä hetkessä lapselle joka ei ole omani vaan naisen yhden illan pettämisestä syntynyt. Ex kuitenkin käänsi tämän niin, että vika on minussa ja että olisin vieläkin velvollinen hoitamaan hänen lastaan koska hän on niin väsynyt ja loppu. Vastasin takaisin kuten aina, "kiitos ei :)".
Tuo on ihan arkea.
Jossain keskusteluissa naiset ovat perustelleet asiaa siten, että mies on isä vaikkei se sitä biologisesti olisikaan. Aivan kuin asia olisi heidän päätettävissään.
Tuo ei ole arkea nähnytkään. Tuon kommentoijan "tyttöystävä" ei luultavasti käy täysillä ja muutenkin ihmetyttää millainen tuo suhde on ollut, kun tuo mies ei ole koko aikana(10v) paljastanut tyttöystävälleen, että on steriili?????
On antanut kenties naisen luulla koko ajan, että haluaa "lapsia sitten joskus".
Pakko sanoa, etten edes tiedä kumpi tuossa liitossa on ollut pahempi huijari. Nainen joka 10v lasta odotettuaan käy vieraissa vai tuo mies, joka ei ole kertonut elämänkumppanilleen, ettei koskaan voi saada lasta. Hirveä huijari on tuo mieskin. Siinä on vakka kantensa valinnut ja ihan samallaisia pettureita kumpikin. Kumpikin on saanut juuri sitä mitä on ansainnut. Niin makaa kuin petaa.
On se arkea. Jopa 30% lapsista on käenpoikasia.
Lopeta tuo paskan jauhaminen. Noin voi olla maissa, joissa naisia rais......aan usein ja niinpä lapsi voi olla ra....karin, eikä perheen isä.
Suomessa luultavasti muutama prosentti.
Lapsiperheissä on yleensä useampi lapsi niin kuvitteletko oikeasti, että se äiti vielä jaksaisi juosta vieraita ukkoja vahtaamassa? Hyvä kun jaksaa oman miehensä hoidella yövalvomisita väsyneenä.
Jos Suomessa lapset testattaisiin, lähes kaikki on sen kenen ne kuuluukin olla.
Täällä missä asun on paljon lessu perheitä. Lapsia 10-15 joka perheessä. Tunnistan saman perheen lapset ulkonäöstään, vaikka en muuten tietäisikään ketä he ovat.
Jos kaikki nämä ovat "oikealle" isälle, niin silloin meidän kaikkien muiden lapset pitäisi olla jo ihan muille, kun omalle aviomiehelle, että tuo prosentti määrä täyttyisi. Tuo on kuitenkin melkein puolet lapsista.
Kyllä olisi pitänyt reippaasti pitkin kyliä juosta vieraita ukkoja vikittelemässä, että olisin kaikille 4 lapselle saanut "vieraat" isät. Ja mikähän tässä olisi ideana (kellään naisella?) Mennä naimisiin miehen kanssa jota haluaa ja rakastaa ja sitten hypätä tekemässä lapset jollekin randon miehelle??????????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuli melkein "isä". Eli tyttöystäväni tuli raskaaksi 10v seurustelun jälkeen. Ainoa ongelma oli, että olen steriili. Jätin hänet samalla hetkellä, ja myöhemmin isyystesti osoitti että en ole lapsen isä (yllätys). Viisi vuotta myöhemminkin saan välillä vihaisia, syyttäviä, anelevia ja joskus jopa säälittäviä viestejä ex-tyttöystävältäni. Pahoillaan hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut pettämisestään, kuitenkin minun olisi pitänyt ruveta isäksi juuri siinä hetkessä lapselle joka ei ole omani vaan naisen yhden illan pettämisestä syntynyt. Ex kuitenkin käänsi tämän niin, että vika on minussa ja että olisin vieläkin velvollinen hoitamaan hänen lastaan koska hän on niin väsynyt ja loppu. Vastasin takaisin kuten aina, "kiitos ei :)".
Tuo on ihan arkea.
Jossain keskusteluissa naiset ovat perustelleet asiaa siten, että mies on isä vaikkei se sitä biologisesti olisikaan. Aivan kuin asia olisi heidän päätettävissään.
Tuo ei ole arkea nähnytkään. Tuon kommentoijan "tyttöystävä" ei luultavasti käy täysillä ja muutenkin ihmetyttää millainen tuo suhde on ollut, kun tuo mies ei ole koko aikana(10v) paljastanut tyttöystävälleen, että on steriili?????
On antanut kenties naisen luulla koko ajan, että haluaa "lapsia sitten joskus".
Pakko sanoa, etten edes tiedä kumpi tuossa liitossa on ollut pahempi huijari. Nainen joka 10v lasta odotettuaan käy vieraissa vai tuo mies, joka ei ole kertonut elämänkumppanilleen, ettei koskaan voi saada lasta. Hirveä huijari on tuo mieskin. Siinä on vakka kantensa valinnut ja ihan samallaisia pettureita kumpikin. Kumpikin on saanut juuri sitä mitä on ansainnut. Niin makaa kuin petaa.
On se arkea. Jopa 30% lapsista on käenpoikasia.
Ei ole, suht luotettavan belgialaisen yliopistotutkimuksen mukaan 1-2%, Briteissä 4%. Vaikka suomalaiset naiset ovatkin ajoittain alahtelevia heitukoita, niin 30% vaatii aika lailla lumppuilua enkä nyt usko että täkäläiset on edes yhtä horoiluun taipuvaisia kuin Briteissä.
Toisaalta, 2% tarkoittaa 1000 väärän iskän kakaraa. Ja yhdestä tällaisesta on olemassa KKO:n (ennakko)päätös, vaikka nainen tietäisi että siippa ei ole isä ja jatkaa petostelua, nainen ei ole koskaan velvollinen korvaamaan miehelle kakaran elatusta. Vaikeaa muuttaa lakia siten, että lapsen ollessa 18, nainen joutuu maksamaan takaisin miehelle niiltä vuosilta kun erehtyi maksamaan elatusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Eivät ne oikein suostukaan. Ja naisten vaatiessa käy näin mikä onkin sitten ketjun aihe.
Kehota nyt niitä miehiä hankkiutumaan kiireen vilkkaa vasektomiaan. Kondomejakin voit ostaa heille, jos he itse eivät osaa tai uskalla. Tosi outoja miehiä ovat, mahtavatko käydä täysillä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Miehet usein haluavat lapsen koska nainen haluaa lapsen eli lapsi tehdään siksi että suhde ei kaadu ja nainen on tyytyväinen.
Monella on vielä sellainen luulo että parisuhteessa ollaan koska niin kuuluukin olla joten sen eteen tehdään kaikkensa ettei suhde kaadu.
Höpö höpö. Jos nyt elettäisiin 1800-luvulla vaoisi tuo pitää paikkansa, mutta ei vuonna 2020.
Vai luulee nuoret miehet, että kuuluu olla suhteessa. Eiköhän se muna niitä nuoria miehiä vie, eikä luulo siitä, että kuuluu olla suhteessa?
Niin typerä ei saa olla edes mies, että tekee lapsen vaimon mieliksi. Lapsen on oikeus syntyä molempien vanhempien toivomana.
Se on parasta erota jo seurusteluaika jos tietää, että tyttöystävä haluaa lapsen ja itse ei. Tai toisinpäin, jos mies haluaa lapsen, nainen ei, kannattaa erota, eikä alkaa lasta väsäämään toisen mieliksi. Siitä ei kunniankukko laula.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
200 sivua miesnäkökulman kaipaamista, ja tätä lukiessani en yhtään ihmettele miksi miehiä ei kiinnosta hankkia lapsia. Jos pelkästään asiasta keskustelu on miesten väheksymistä ja esineellistämistä, millaista se on todellisessa elämässä?
Tämä palsta ja varsinkin tämä ketju pitäisi linkata kaikille nuorille meihenaluille. Osaisi sitten valmistautua siihen mitä se parisuhde ja avioliitto voi pahimmillaan olla. Varsinkin, jos on jotain lisääntymiseen liittyviä suunnitelmia.
Toivottavasti yksikään nuori ihminen ei eksy lukemaan tätä törkyä.
Voisi ajatus omasta isästä ja muista tutuista isistä vähän muuttua.
Miksi teit asiasta sukupuolikysymyksen?
Vittauksena siihen miten miehet täällä sanovat, että suurin osa miehistä ei millään tavalla ole kiinnostunut lapsesta, ei halua sellaista muuta kuin vaimon pakottamana, ei halua laittaa lapseen yhtään resurssejaan eikä halua osallistua lapsen hoitoon, koska ei kiinnosta ja se on liian "rankkaa". Onneksi oma isäni ja suurin osa muista tuntemistani isistä on aivan erilaisia, joten ymmärrän että tuo ei ole totuus kuin osan miehistä kohdalla. Mutta olisipa ollut aika ikävää luettavaa tosiaan nuoruusiässä. En sanonut näin naisista, koska naiset eivät ole näin lapsista tässä puhuneet.
Voisiko siis olla niin, että miehet joiden äidit epäonnistuivat pahasti parinvalinnassa eivät halua lapsia heidän oman kohtalon vuoksi?
Miksi kukaan haluaisi pienelle viattomalle olennolle samaa paskaa kuin he ovat käyneet läpi vuosien ajan?
Tilastojen mukaan niitä sit riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isän rooli ei ole mieluisa ja siksi monet jättää lapset tekemättä:
-käy töissä
-hoida lasta
-tee kotitöitä
-omat menot pitää jättää minimiin
-kuskaa lasta tarhaan
-kuskaa lasta harrastuksiin
-yöunet jää vähiin
Lapsettomana ja/tai sinkkuna kun asuu niin pääsee todella paljon helpommalla.Äitiysvapaata lukuun ottamatta nuo on ihan samoja asioita, mitä äiti joutuu tekemään, jos hankkii lapsia.
Niin? Tässä ketjussa kysyttiin miesten näkökantaa. Ja kun puntaroi tuon lainaamasi listan ja lapsettoman elämän välillä, on hyvä miettiä kumpaa oikeasti haluaa. Tässäkin maassa on ihan liikaa lapsia, joista ei vanhemmat jaksa huolehtia.
Minä kerroin, että nuo on samoja asioita, mitä naiselle tulee lapsen synnyttyä. Osa tuntuu kuvittelevan, että nainen pääsee helpommalla.
Pari lasta niin nainen ei kyllä käy vuosiin töissä.
Hyvin moni nainen palaa töihin viimeistään silloin, kun lapsi on parivuotias. Niillä, jotka pitävät kaiken hoitovapaan, ei välttämättä ole työpaikkaa mihin mennä. Vanhempainvapaa loppuu, kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Siinä iässä vauva on vielä ihan hirveän pieni hoitoon. On hyvä, jos lapsi osaa kävellä ja puhuakin.
Työuran pituus on nykyisin päälle 40 vuotta. Muutama vuosi lasten takia ei tee siinä yhtään mitään.
Kolme lasta noin 3-vuoden välein...
Tunnetko sinä kovinkin monta tuollaista perhettä, jossa nainen on kotona aina hoitovapaan loppuun asti ja on osannut ajoittaa seuraavan lapsen syntymän niin, että lapsi syntyy ennen hoitovapaan loppumista? Minä en vaikka paljon lapsia saaneita naisia tunnenkin.
Jatketaanko keskustelua aiheesta pitääkö miesten käyttää ehkäisyä, jos ei lapsia halua?
Tunnen.
Eikä tarvitse koska tuo sinun pakkomielle ei ole ketjun aihe. Nyt vain korjattiin virheellisiä väittämiä, kuten se että naisen velvollisuuset ovat samat miesten kanssa. Mieillä on usein vuosien ajan työvelvoite muiden päälle, naisen maatessa kotona sotkemassa lapsen kanssa.
Oho, me sitten eletään niin eri maailmoissa. Oletko kysynyt noiden naisten miehiltä, miksi he suostuvat moiseen? Vastaukset kiinnostavat minuakin.
Miehet usein haluavat lapsen koska nainen haluaa lapsen eli lapsi tehdään siksi että suhde ei kaadu ja nainen on tyytyväinen.
Monella on vielä sellainen luulo että parisuhteessa ollaan koska niin kuuluukin olla joten sen eteen tehdään kaikkensa ettei suhde kaadu.
Sen verran pitää jokaisen miehen itseään arvostaa, että lähtee pois suhteessa, jossa voi huonosti. Eikö isät valista omia poikiaan tämän suhteen? Jos oma poikani sanoisi, että vaimo vaatii lasta eikä hän halua, niin aivan varmasti sanon pojalleni, että tuo ei ole hyvä parisuhde. Mitä te miehet sanotte pojallenne vastaavassa tilanteessa?