Suomen alhainen syntyvyys - miesnäkökulmaa kaivataan!
Tuntuu, että nyt kun mediassa puhutaan paljon alhaisesta syntyvyydestä ja pelotellaan sillä, niin naisia syyllistetään joka paikassa ihan kohtuuttomasti. Artikkeleista jää helposti kuva, etteivät koulutetut naiset kaipaa elämäänsä lapsia ja lykkäävät niiden hankintaa kunnes on monen kohdalla jo myöhäistä.
Musta kuitenkin tuntuu, että monissa parisuhteissa mies on se, joka sitä lapsenhankintaa haluaa lykätä. Ainakin omalla kohdalla ja monien kavereidenkin kanssa on näin: katsotaan vähän myöhemmin, ei vielä, työ täytyy olla ensin pisteessä X, pitää olla X määrä rahaa, tai auto, tai talo...tuntuu, että noita syitä olla hankkimatta lapsia löytyy loputtomiin! Haluisinkin siis kuulla, mistä se lapsettomuus parisuhteessa olevien miesten kohdalla johtuu? Halutaanko että kaikki olisi ns. valmista ennen vauvaa, ollaanko suhteessa väärään ihmiseen, onko omat harrastukset ja kaverit vielä tärkeämpiä, pelottaako oman elämän menetys, oma isyys tai onko huonoja lapsuusmuistoja? Painaako taloudelliset vai tunnesyyt enemmän? Eikö vaan haluta lapsia muttei kehdata sitä vauvakuumeilevalle kumppanille sanoa? Keskustelua, kiitos!
Kommentit (6577)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Äitinä sitä haluaa lapsilleen parhaan mahdollisen isän. Minun on vaikea ajatella, että lapselle paras mahdollinen isä on pitkä ja ”naamakomea”, tietysti se että tuo silavaa leivän päälle vastuullisesti on hyvä juttu, ehdottomasti. Hyvän isän ja puolison ominaisuudet ovat jotain, jota miehet eivät oikein tunnu ymmärtävän kun on niin kova kiire uhriutua lyhyydestään tai leukaperien kapeudesta, joilla ei ole loppupeleissä tuon taivaallisen merkitystä valtaosalle naisista. Kunhan olisi huolehtivainen, kunnollinen, aktiivinen, perhekeskeinen, kiva ja vastuullinen mies naiselleen ja isä lapselleen. Nämä ovat ne ominaisuudet, joista pariutuminen jää kiinni. Hyvä ihmisyys.
Väärin.
Nuo ovat ominaisuuksia jotka ratkaisevat sen kestääkö parisuhde.
Muut ominaisuudet ratkaisevat sen syntyykö kiinnostusta ja parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Täyttä roskaa.
Ja tässä tulevat todisteet:
Miehen pariutumismahdollisuudet parantuvat radikaalisti jos mies on hyvätuloinen
= naiset suosivat hyvätuloisia miehiäNaisen pariutumismahdolisuuksiin tuloilla ei ole juurikaan vaikutusta (aivan pienituloisimpien pariutumismahdollisuudet ovat hieman keskivertoa heikommat), mutta hyvätuloiset naiset ovat muita vähemmän halukkaita pariutumaan
= mikään ei todista että naisen tulot olisivat miehille ongelma, mutta naisille on ongelma jos mies tienaa vähemmänLähteinä tilastokeskus, Åbo Akademi
Totta, mutta tätäkään eivät naiset myönnä. Miehen tehtävä on tässä feministisessäkin maailmassa vaikuttaa nainen ja miellyttää häntä. Toisaalta naiset samalla kieltävät heidän esineellistämisen, mutta odottavat miellyttämistä. En sano että kukaan olisi esineellistämässä mutta miellyttämisen joku saattaa lukea näin.
Useammin kerrotaan tarinaa, kuinka nainen meni miehen jahdille / purjeveneelle / lukaalille / ajelulle hienolla autolla kuin että nainen lähti pelastusarmeijalta vaatteensa saavan muuten erittäin fiksun, filmaattisen ja mukavan kaverin mukaan.
Minulle ei ole ongelma, että avovaimoni on tienannut kanssani ollessaan enemmän kuin minä. Sen sijaan naisille on usein alitajuisesti ongelma, jos mies tienaa vähemmän. Tämä perustuu sekä ylläoleviin väitteisiin, että omaan henk koht kokemukseen.
Viimeisimmissä 2 pitkäaikaisessa suhteessa suhteen loppumetreillä kumpikin näytti todellisen naisten luonteen. Se, että olin amk-koulutettu ja nämä yliopistokoulutettuja oli ongelma. Naamioivat sen äitinsä ideaksi, mutta sitä mieltä he olivat. Hetki tämän jälkeen erosimme. No, tämän jälkeen kummallakin on paremmin tienaavat korkeammin koulutetut puolisot. Kummallakaan ei kestänyt edes puolta vuotta uuden löytämiseen, kun taas meikäläisellä, no 2 vuotta suhteeseen, joka ei edes ollut suhde ja tämän jälkeen vuosia etsinyt jotakuta. Kelpaa paremmin tai huonommin tienaava. Kelpaa huonommin tai paremmin koulutettu. Mutta tällä hetkellä työtön alanvaihtajaopiskelija ei kelpaa kenellekään naiselle.

Väärin. Kiva ihminen kiinnostaa aina.
Köö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lapsia ja perheen. Toisiksi viimeinen tyttöystävä väitti että tuhlasin vain hänen aikaa. Viimeisin tyttöystävä sanoi ettei suhteesta kanssani ollut mihinkään. Viimeiset tusina silmiin katsovaa naista on vain haistatellut pitkät. Viimeisin nainen ketä kehuin kauniiksi uhkasi hakata kavereidensa kanssa. Viimeisin nainen kenen kanssa oli 10h lakanan heilutus sessio antoi tappouhkauksen.
Ei naisia ole uskaltanut enää edes katsoa yli kymmeneen vuoteen. Luopunut perheen perustamis haaveista täysin, koska nainen on pelottavin eläin mitä olen kohdannut tällä pallolla, mennyt mielenkiinto käydä tai tehdä mitään, koska niitä on kaikkialla.
Onneksi sä et kertonut, mitä niille naisille teit. En tosiaankaan tahdo tietää, saisi painajaisia melko varmasti.
Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että haaskasin hänen aikaansa koska en 5kk jälkeen pystynyt sanovani rakastavan häntä. En halua sanoa mitään mitä en oikeasti tarkoita, välitin paljon, mutta en osannut sanoa oliko se rakkautta, koska en ollut sellaista kokenut. Hänen mielestä huonoin puoleni oli se ettei kanssani pystynyt koskaan riitelemään, koska ei voitu harrastaa sovinto seksiä, sitä oli muutenkin keskimäärin 2krt/pv en ymmärrä miksi sitä varten olisi tarvinut riidellä. Koskaan en ole pettänyt tai lyönyt, edes valehdellut, exät on tosin paljastuneet olevansa itse syyllisiä asioihin mistä ovat minua syyttä syyttäneet, oli kyse sitten pettämisestä tai tekemisten valehtelemisesta.
Viineisin tyttöystävä taas väitti rakastavansa enemmän kuin mitään muuta edellisinä sanoina, ennen kuin tuli jättämään kertomatta mitään selitystä. Ainoa selitys oli "siitä suhteesta ei ollut mihinkään", rakastin/rakastan edelleen, olisi vain ollut kiva tietää mitä tapahtui. Vuosi vain vedettiin alas kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan ilman selitystä.
Nämä tusina haistattelijaa ovat olleet ravintoloissa 1-5 minuuttia silmiin katsoneita pitkään hymyileviä neitoja jotka ovat haistatelleet pitkät ennen kuin kerinnyt moi sanoa, puhe etäisyydelle päästyä. Kait ulkoisessa olemuksessa on jotain pahasti vialla vaikka tuttavat sanovat komeaksi, fiksuksi, rauhalliseksi, hyvän tuoksuiseksi, jopa unelma vävyksi.
Tämä jota kehuin kauniiksi, olin törmännyt kerran aikaisemmin toisessa ravintolassa tanssilattialla, harvinainen tapaus sinänsä että silloin hän(kaunis nainen) tuli ihan vartavasten esittäytymään ja oli iloinen. Tämä toinen kerta taas oli kuin pakokauhuinen koira valmiina hyökkäämään päälle, mutta kauniilla kasvoilla ja hymyllä varustettuna. Tarttui kiinni käteen kun olin lähdössä ja puristi kovaa "sä et lähe mihinkään, me hakataan sut niin pahasti".
10h sessio + tappouhkaus taas oli erään ystäväni tuttava joka halusi välttämättä jäädä luokseni iltana jona tutustuttiin. Jälkikäteen selvisi että hän oli ollut 5 vuotiaasta asti lähes asumassa psykiatrisella osastolla, ranteesta kyynärvarteen ulottuvat "final exit" tupla arvet hieman sai hälytyskellot soimaan, niistä ei ole voinut selvitä jos ei ole apu ollut lähellä, mutta oli muuten niin upea nainen.
Kait olen vain monessa yhteydessä esille tullut "hiiri/vässykkä". Liian rauhallinen ja tylsä jotta kelpaisi. Omaisuutta löytyy ja tällä elämän tyylillä selviän työttömänä vaikka lopun ikäni. Parempi pysyä vain poissa naisten silmistä koska he eivät voi sietää minua millään tasolla. Onnistunut hyvin jo yli 10 vuotta, lähinnä kauppojen kassoilla uskaltaa katsoa naisia enää silmiin. Tosin en enää edes käy kaupassa kuin 2krt/kk.
Eli ei mitään painajaismaista, ellei tasainen turvallinen elämä sovituin kompromissein ilman riitoja ole sinulle painajainen.
Niin kuin tämä toisiksi viimeinen, olisi halunnut riidellä kanssani, mutta ei pystynyt, kerran alkoi hakkaamaan rintaan ja ihmettelin mitä oli tapahtunut? Kunnes alkoi kikattamaan ja alkoi huutamaan "Suutu mulle. Haluan harrastaa sovintoseksiä!"

Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
No eipä uskoisi, kun monenlaista puutarhatonttua on kavereilla puolisoina ja onnellisia tuntuvat olevan. Parisuhteet on pitkiä ja yhdessä on lapset kasvatettu. Yksikään mies ei ole mikään megamiljonääri tai huippujohtaja.

Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.

Niinpä. Rehellisesti sanoen en edes tunne yhtään niin komeaa miestä, että voisi ajatella että hän saa pesää ulkonäöllään.

Mikä tarve sinulla on olla joku naisten besserwisseri joka kertoo meille, mitä me haluamme? En ymmärrä. Jos sanon että minä ja tuttavapiirimme preferoimme luonnetta rahan yli niin emmeköhän ihan itse tiedä sinua paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Aivan samaa mieltä. Tuntuu, että tässä pelissä ei voi kuin hävitä.
Vierailija kirjoitti:
Köö kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lapsia ja perheen. Toisiksi viimeinen tyttöystävä väitti että tuhlasin vain hänen aikaa. Viimeisin tyttöystävä sanoi ettei suhteesta kanssani ollut mihinkään. Viimeiset tusina silmiin katsovaa naista on vain haistatellut pitkät. Viimeisin nainen ketä kehuin kauniiksi uhkasi hakata kavereidensa kanssa. Viimeisin nainen kenen kanssa oli 10h lakanan heilutus sessio antoi tappouhkauksen.
Ei naisia ole uskaltanut enää edes katsoa yli kymmeneen vuoteen. Luopunut perheen perustamis haaveista täysin, koska nainen on pelottavin eläin mitä olen kohdannut tällä pallolla, mennyt mielenkiinto käydä tai tehdä mitään, koska niitä on kaikkialla.
Onneksi sä et kertonut, mitä niille naisille teit. En tosiaankaan tahdo tietää, saisi painajaisia melko varmasti.
Toisiksi viimeisin tyttöystävä sanoi että haaskasin hänen aikaansa koska en 5kk jälkeen pystynyt sanovani rakastavan häntä. En halua sanoa mitään mitä en oikeasti tarkoita, välitin paljon, mutta en osannut sanoa oliko se rakkautta, koska en ollut sellaista kokenut. Hänen mielestä huonoin puoleni oli se ettei kanssani pystynyt koskaan riitelemään, koska ei voitu harrastaa sovinto seksiä, sitä oli muutenkin keskimäärin 2krt/pv en ymmärrä miksi sitä varten olisi tarvinut riidellä. Koskaan en ole pettänyt tai lyönyt, edes valehdellut, exät on tosin paljastuneet olevansa itse syyllisiä asioihin mistä ovat minua syyttä syyttäneet, oli kyse sitten pettämisestä tai tekemisten valehtelemisesta.
Viineisin tyttöystävä taas väitti rakastavansa enemmän kuin mitään muuta edellisinä sanoina, ennen kuin tuli jättämään kertomatta mitään selitystä. Ainoa selitys oli "siitä suhteesta ei ollut mihinkään", rakastin/rakastan edelleen, olisi vain ollut kiva tietää mitä tapahtui. Vuosi vain vedettiin alas kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan ilman selitystä.
Nämä tusina haistattelijaa ovat olleet ravintoloissa 1-5 minuuttia silmiin katsoneita pitkään hymyileviä neitoja jotka ovat haistatelleet pitkät ennen kuin kerinnyt moi sanoa, puhe etäisyydelle päästyä. Kait ulkoisessa olemuksessa on jotain pahasti vialla vaikka tuttavat sanovat komeaksi, fiksuksi, rauhalliseksi, hyvän tuoksuiseksi, jopa unelma vävyksi.
Tämä jota kehuin kauniiksi, olin törmännyt kerran aikaisemmin toisessa ravintolassa tanssilattialla, harvinainen tapaus sinänsä että silloin hän(kaunis nainen) tuli ihan vartavasten esittäytymään ja oli iloinen. Tämä toinen kerta taas oli kuin pakokauhuinen koira valmiina hyökkäämään päälle, mutta kauniilla kasvoilla ja hymyllä varustettuna. Tarttui kiinni käteen kun olin lähdössä ja puristi kovaa "sä et lähe mihinkään, me hakataan sut niin pahasti".
10h sessio + tappouhkaus taas oli erään ystäväni tuttava joka halusi välttämättä jäädä luokseni iltana jona tutustuttiin. Jälkikäteen selvisi että hän oli ollut 5 vuotiaasta asti lähes asumassa psykiatrisella osastolla, ranteesta kyynärvarteen ulottuvat "final exit" tupla arvet hieman sai hälytyskellot soimaan, niistä ei ole voinut selvitä jos ei ole apu ollut lähellä, mutta oli muuten niin upea nainen.
Kait olen vain monessa yhteydessä esille tullut "hiiri/vässykkä". Liian rauhallinen ja tylsä jotta kelpaisi. Omaisuutta löytyy ja tällä elämän tyylillä selviän työttömänä vaikka lopun ikäni. Parempi pysyä vain poissa naisten silmistä koska he eivät voi sietää minua millään tasolla. Onnistunut hyvin jo yli 10 vuotta, lähinnä kauppojen kassoilla uskaltaa katsoa naisia enää silmiin. Tosin en enää edes käy kaupassa kuin 2krt/kk.
Eli ei mitään painajaismaista, ellei tasainen turvallinen elämä sovituin kompromissein ilman riitoja ole sinulle painajainen.
Niin kuin tämä toisiksi viimeinen, olisi halunnut riidellä kanssani, mutta ei pystynyt, kerran alkoi hakkaamaan rintaan ja ihmettelin mitä oli tapahtunut? Kunnes alkoi kikattamaan ja alkoi huutamaan "Suutu mulle. Haluan harrastaa sovintoseksiä!"
Sekä sinä että naissuhteesi kuulostatte harvinaisen epätasapainoisilta. Ei normaalit suhteet ole tuollaisia. Joku syy tuohon on, mutta en rupea sitä sen enempää analysoimaan.
Joskus kerroin täällä, että ihastuin miehen nauraviin silmiin ja hymyyn. Eikös joku peikko tullut haukkumaan minut ja selitti, että tuossa on hyvä esimerkki siitä, miten naisia kiinnostaa vain miesten ulkonäkö.
Käyttäjä2301 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhä vähemmän naisia, jotka haluavat olla naisellisia.
Tarkoitatko ehkä naisellisuudella, että nainen pukeutuu ja käyttäytyy miestä miellyttääkseen? Yhä harvempi tosiaan siihen enää lähtee. nykyään osataan miettiä mitä itse halutaan.
Mutta eihän naisellisuus tai sen puute lisääntymiseen liity.
Aika hienosti palstamiehet yleistävät jatkuvasti kaikki naiset yhdeksi nipuksi. Meitä +40v miehiä joilla on hyvä parisuhde on todella paljon. Me emme allekirjoita teidän naisvihaa. Naiset on ihania!
Itse en ole lisääntynyt sillä minulla on vain kaksi lasta. +-0
On osattu jo hyvän aikaa miettiä mitä itse halutaan. Muutahan naiset eivät mietikään. Miehen kuuluu olla naisen elämänhaaveiden mahdollistaja.
Ongelma on siinä että nykyään miehetkin alkavat miettiä mitä he haluavat. Kun naisista on karissut naisellinen kroppa, naisellinen käytös, sitoutumishalu nuorena, luotettavuus ja mukavuus niin ei se riitäkään että nainen on nainen. Mieheltä kun yhä vaaditaan miehekkyyttä, entisajan miehen ja nykyajan miehen parhaita ominaisuuksia samassa paketissa.
Kun nainen näyttää Michelin-mieheltä, puhuu kuin rekkakuski ja pitää seksikkäimpänä piirteenään ammattia, ei halua vakiintua muuten kuin perheen saadakseen, ottaa eron yli 50% todennäköisyydellä ja pitää kaikkia miehiä paitsi huippumenestyjiä juuri ja juuri minimivaatimukset täyttävinä tohvelisankareina...mitä mies saa koko kuviosta?
Monessa tapauksessa nettiporno ja harrastukset ovat hyvistä syistä parempi vaihtoehto kuin tavallinen perhe-elämä, jonka ainoa motivaattori on 50-lukulainen häpeätaktiikka ("et ole mies kun et naista saa ja perhettä hanki").
https://creativereview.imgix.net/content/uploads/2011/03/mman19902000_0…
Kovin on katkeraa teksiä. Täällähän miehet kuorossa huutaa, että naiset vie rahat ja että menisivät töihin ja nimenomaan "kunnon töihin" eli siis miehisille aloille. Nyt kun naiset tekee työtä käskettyä ja alkavat muistuttaa miehiä, kun ei siellä miesten "kunnon" töissä voi korkokengissä ja hamosissa leijua, niin sekään ei kelpaa. Nyt sitten mäytetään Michelin-mieheltä ja puhutaan kuin rekkakuskit, kun on niin opittu siellä miesvaltaisella työpaikalla puhumaan, niin sekään ei kelpaa?
Yrittäkää nyt päättää, pitääkö naisen olla kuin mies, että saa tienattua rahaa niin paljon, ettei tarvitse miehen rahapussilla olla, kun ei siellä "naisten" aloilla mitään tienat?
Pitääkö naisetn siis edelleen pysyä sisarhentovalkoisina ja naisellisina, eikä tienata, vaan saada töistä pientä leiparahaa, vai muuttua miehiksi ja mennä töihin sinne "miestentöihin" kädet rasvassa ja muskulit kasvatettuina, että jaksaa ruuvia vääntää?
Mikään ei tunnu miehille riittävän.
Naiset on paskoja rahanperässä juoksioita ja kanamaisia ja turhamaisia, mutta sitten ei kelpaa sekään, että ollaan miehisiä. Tienataan raksalla hyvin, opitaan puhumaan rasvaisia juttuja, kun työkaverit opettaa ja ei koreilla turhamaisuuksilla ym.
Mikään ei ärsytä miestä niin paljoa kuin omillaan toimeen tuleva nainen. Teet sen tavalla millä hyvänsä niin se on punainen lippu. Mies haluaa lopulta olla päättävässä asemassa suhteessa naiseen, ja se tulee paksummalla palkkapussilla ja naista dissaamalla siitä, että tämä tekee ”tuottamatonta” ja vähäpalkkaista työtä. Tämä status quo sopii miehille hyvin, naisille ei, ja miesten puhe siitä, että naisten muka tulisi siirtyä kovapalkkaisemmille aloille on vain osa naisen alistamista nykyisestä asemastaan. Kaikessa on kyse miehen yhteiskunnallisen valta-aseman kuolinkorahteluista.
Täyttä roskaa.
Ja tässä tulevat todisteet:
Miehen pariutumismahdollisuudet parantuvat radikaalisti jos mies on hyvätuloinen
= naiset suosivat hyvätuloisia miehiäNaisen pariutumismahdolisuuksiin tuloilla ei ole juurikaan vaikutusta (aivan pienituloisimpien pariutumismahdollisuudet ovat hieman keskivertoa heikommat), mutta hyvätuloiset naiset ovat muita vähemmän halukkaita pariutumaan
= mikään ei todista että naisen tulot olisivat miehille ongelma, mutta naisille on ongelma jos mies tienaa vähemmänLähteinä tilastokeskus, Åbo Akademi
Totta, mutta tätäkään eivät naiset myönnä. Miehen tehtävä on tässä feministisessäkin maailmassa vaikuttaa nainen ja miellyttää häntä. Toisaalta naiset samalla kieltävät heidän esineellistämisen, mutta odottavat miellyttämistä. En sano että kukaan olisi esineellistämässä mutta miellyttämisen joku saattaa lukea näin.
Useammin kerrotaan tarinaa, kuinka nainen meni miehen jahdille / purjeveneelle / lukaalille / ajelulle hienolla autolla kuin että nainen lähti pelastusarmeijalta vaatteensa saavan muuten erittäin fiksun, filmaattisen ja mukavan kaverin mukaan.
Minulle ei ole ongelma, että avovaimoni on tienannut kanssani ollessaan enemmän kuin minä. Sen sijaan naisille on usein alitajuisesti ongelma, jos mies tienaa vähemmän. Tämä perustuu sekä ylläoleviin väitteisiin, että omaan henk koht kokemukseen.
Viimeisimmissä 2 pitkäaikaisessa suhteessa suhteen loppumetreillä kumpikin näytti todellisen naisten luonteen. Se, että olin amk-koulutettu ja nämä yliopistokoulutettuja oli ongelma. Naamioivat sen äitinsä ideaksi, mutta sitä mieltä he olivat. Hetki tämän jälkeen erosimme. No, tämän jälkeen kummallakin on paremmin tienaavat korkeammin koulutetut puolisot. Kummallakaan ei kestänyt edes puolta vuotta uuden löytämiseen, kun taas meikäläisellä, no 2 vuotta suhteeseen, joka ei edes ollut suhde ja tämän jälkeen vuosia etsinyt jotakuta. Kelpaa paremmin tai huonommin tienaava. Kelpaa huonommin tai paremmin koulutettu. Mutta tällä hetkellä työtön alanvaihtajaopiskelija ei kelpaa kenellekään naiselle.
Minä haluan ehdottomasti akateemisesti koulutettuna naisena akateemisen miehen, riippumatta palkkapussista. On yhteinen kieli ja yhteisiä kiinnostuksen aiheita todennäköisemmin kuin alemmin koulutettujen kanssa. Ymmärretään toistemme työtä ja pystytään juttelemaan siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Puihin meni: Olen mies ja saan sinun asteikolla olevia 10 naisia jos haluan. Ja koska et sitä ymmärrä, niin sinulla ei tule olemaan mahdollisuutta samaan.
Toistan: Toisissa miehissä "on sitä jotain" jota sinä et vaan pysty ymmärtämään. Se ei mahdu sinun teoriasi sisään.
Ja se että Sinä et tunne ketään enemmän siitä millaisissa piireissä liikut. Minun "piireissä" pyörii paljon kauniita naisia. Sen sijaan sinun "komeusraameihin" kuuluvia miehiä on todella harvassa. Pelimiehet taas ei pärjää missään missä naama kuluu puhki.
Minä en viihdy Sedula-Lätkäpelaaja-InstaTyrkky -piireissä. Siellä kuumilla mimmeillä on varmasti täysin ero miesmaku kuin piireissä joissa itse liikun. Ennakkoluuloisen stereotyyppisesti luulen että noissa Sedula piireissä Sinun komeus-lompakon paksuus saattaakin pitää paikkansa.
Onneksi suurin osa kauniista, mukavista, fiksuista naisista ei myöskään tollaisissa paikoissa viihdy.
Status on myös erittäin tulkinanvarainen asia. Se tarkoittaa hyvin eri asioita eri ihmisille. Raha ja varallisuus ei sitä määritä. Eikä työpaikka. Työttömälläkin voi olla korkea status joidenkin mielestä.
Rautalanka: Oikeassa maailmassa joka ei rajoitu omaan elinpiiriin ja Sinkut Kännissä -ohjelmiin, on paljon erilaisia ihmisiä. Stereotypiat harvemmin pitää paikkaansa kun siirrytään piireistä toisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Moni mies täällä vetoaa siihen, että ei siksi halua lasta, kun nainen vie kaikki rahat. Jos nainen ei niitä ole suhteen aikana ehtinyt kaikkia tuhlaamaan, niin viimeistään erossa viedään ne loputkin 150e/kk mitä joutuu lapselle maksamaan leipärahaa. Naisellehan se menee sekin, joten sitäkään ei haluta maksaa. Ja eihän nainen itse mitään tienaa, elää elämänsä miehen, vaikka sitten sen entisen rahoilla. (Oletteko koskaan elämänne aikana törmänneet töissä käyvään naiseen? Niinpä.)
Kaikkihan me tiedämme, että lapsi elää pyhällähengellä, ei siihen rahaa mene.
Toki voin näin naisena todistaa tuon miehisen teorian ihan oikeaksi.
Nuorena tyttönä kun sinkku olin, pystyin säästämään suuriakin summia vuodessa palkastani, mutta kun mies astui kuviin mukaan, alkoi rahaa palamaan.
Mies halusi hienon auton ja minun piti maksaa siitä puolet. Korjaukset sun muut piti siihen kustantaa,. Mies halusi myös moottoripyörän, siihen en suostunut rahojani laittamaan, mutta kun mies maksoi pyörää pois, minä elätin miehen.
No meillä oli sikäli erilainen mies kuin palkstapekka, koska tämä meidän mies halusi lapsen/lapsia
No niitä tehtiin, mutta sitten mies halusi isomman asunnon, minulle olisi kelvannut se entinen pieni.
Rahaa en ole sen koommin nähnyt, kun miehen kanssa yhteen menin. Kaikki rahat on mies vienyt.
Jos vielä olisi ero tullut, mies olisi vienyt ne loputkin minun rahat itselleen, kun kuitenkin olisi vienyt lapsetkin ja minä olisin maksanut elareita.
Minä olisin pitkin hampain maksanut, koska ne rahathan olisi mennyt miehelle. Mies olisi uuden vaimonsa kanssa tehnyt niillä ulkomaanmatkoja.
Joten kyllä teillä miehet on paljon kohtalotovereita naisissakin. Naistenkin rahat menee mieheen(perheeseenhän ne ei ikinä mene, ei lasten ruokiin, vaatteisiin , päivähoitomaksuihin , harrastuksiin, eikä muuhun, vaan KAIKKI menee puolisoon.)
Tämän pituinen tämä tarina ja tämä on totta.
PS. En vaihtaisi perhettäni, en miestä(joka vei rahat) enkä lapsiani muhkeaseen pankkitiliin, enkä yksinäiseen elämään perheettömänä. Mutta palstamies vaihtaa. Ja sitten valittaa miten ei nykynaiselle kelpaa tai valittaa miten paskoja nykynaiset ovat. Kuitenkin perimmäisenä syynä on raha, jota ei haluta senttiäkään perheeseen laittaa. Kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja vieläpä niin, että vaimo hoitaa yksin kaikki velvollisuudet mitä lapsiin tulee.
Niin huonoon diiliin ei naisen kannata lähteä.
Sitten pitää kysyä että miksi se menee aina nin että toinen hyötyy toisesta?
Miiksi joko nainen rakastuu tuon tyyppiseen mieheen joka hyväksikäyttää naista, tai lopulta itsevarmat k*sipäät kokeiltuaan ottaa kunnollisen miehen ja hyväksikäyttää tätä?
Miksi naiselle on mahdotonta ottaa kunnollinen mies, ilman sitä että toinen hyötyy toisesta?
Niin, siksi koska ei siinä tylsässä ja kunnollisessa miehessä ole muuta kiinnostavaa kuin se hyöty. Niinpä.
Nyt et ole ymmärtänyt yhtään mitään. Tässähän on juurikin se "tylsä" ja kunnollinen mies kyseessä. Ja niin se on yleensä se nainenkin, tylsä ja kunnollinen, joka niiltä miehiltä "vie" rahat.
Yritin vain sanoa, että se on se PERHE, joka ne rahat vie, ei se NAINEN. Kun miehet rääkyy, että nainen vie rahat, mutta ei se ole se nainen, yhtään sen kummemmin, kun meillä se mies, jonka rahat ovat myös menneet meidän perheeseen. Siihen autoon , taloon elämiseen, lapsiin.
Ei mies ole minua hyväksi käyttänyt, enkä minä miestä, mutta palstapekan mielestä meilläkin minä olisin ollut se, joka vei miehen rahat, vaikka oikeasti meidän kummankin rahat on mennyt MEIDÄN PERHEESEEN.
Töissä on kumpikin käyty ja viety perhettä eteenpäin.
Ja kuten sinäkin tuossa viimeisessä lauseessa annat ymmärtää, nainen se on "hyötynyt" tässäkin suhteessa, vaikka totuus on se, että kaikki ne minunkin rahat on menneet "mieheen"ja perheeseen.
Ja lopuksi vielä. Naiselle EI ole ollenkaan MAHDOTONTA ottaa sitä tavallista miestä, koska totuus on se, että lähes kaikilla naisilla on se tavallinen kunnollinen(poislukien juopot ja väkivaltaiset) mies.
Ja sitä juuri yritinkin sanoa, ettei pariskunnat hyödy toisistaan, vaikka vauvapalstan miehet väittää naisten vain hyötyvän miehestä.
Mies "hyötyy" ihan yhtä paljon siitä naisesta. Tavallisissa parisuhteissa, missa lähes kaikki suomalaisetkin ovat, ei kumpikaan hyödy sen kummenmmin toisistaan/kumpikin hyötyy ihan yhtä paljon.
Milloin se nainen ottaa tavallisen, kunnollisen ja tylsän miehen?
Parikymppisenä?
Lähemmäs kolmekymppisenä kun itsevarmat k*sipäät ja sinkkuelämä on kokeiltu, ja biologinen kello tikittää?
"Meidän perhe" tarkoittaa usein naista, perheen varjolla. Esimerkiksi Emmaljungan vaunut pitää saada "lapselle", eli naiselle, koska lapsi ei vaunujen merkistä välitä tuon taivaallista. Samalla varjolla uusitaan sisustusta "lasta varten" ja shoppaillaan kaikenlaista.
Käsitelläänpä tuota vaunuasiaa. Jos minä etsin itselleni sopivat vaunut, siis sellaiset, joilla pystyy liikkumaan auraamattomilla jalkakäytävillä, jotka saa helposti kasaan, jotka on kestävät, joista saa työntöaisan korkeuden säädettyä, joiden koppa ei käy lapselle pieneksi ja jotka kestävät seuraaville lapsille tai joilla on jälleenmyyntiarvoa, niin etsiikö mies sellaiset käytettyinä?
Niissä vaunuissa on eroja. En halua vaunuja, joiden työntämisestä saan hartiat tai selän kipeäksi, joiden pyörät ei pyöri jos lunta on kolme senttiä enempää, joita ei saa kasaan eikä auki helposti, jotka ei sovi auton takakonttiin, jotka menee hetkessä rikki eikä niitä voi korjata, joihin ei sovi 75 cm:ää pitempi vauva ja joita kukaan ei huoli edes ilmaiseksi.
Miehet ovat hirveän tarkkoja elektroniikan suhteen, silloin ostetaan paras hinnasta riippumatta. Kumma, kun halpamerkki ei silloin kelpaakaan, ne on hyviä vain naisten käyttämien tavaroiden kohdalla.
Juu näitä "naisille suunnattuja" tuotteita on mm. ikea kassi 2€, lähes täysin saman näköinen versacen kassi 400€ remmistä vain puuttuu ikean logo, vähän sinistä tussia tekstin päälle niin ulkoisesti ei juuri mitään eroa. "Naisille suunnatut" tuotteet/merkit vain maksaa enemmän jota lähes jokainen nainen kuolaa ja käyttää miehensä luottokorttia, erovaiheessa naisille suunnatut tuotteet on luonnollisesti naisen, vaikka olisi miehen luottokortilla ostettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Äitinä sitä haluaa lapsilleen parhaan mahdollisen isän. Minun on vaikea ajatella, että lapselle paras mahdollinen isä on pitkä ja ”naamakomea”, tietysti se että tuo silavaa leivän päälle vastuullisesti on hyvä juttu, ehdottomasti. Hyvän isän ja puolison ominaisuudet ovat jotain, jota miehet eivät oikein tunnu ymmärtävän kun on niin kova kiire uhriutua lyhyydestään tai leukaperien kapeudesta, joilla ei ole loppupeleissä tuon taivaallisen merkitystä valtaosalle naisista. Kunhan olisi huolehtivainen, kunnollinen, aktiivinen, perhekeskeinen, kiva ja vastuullinen mies naiselleen ja isä lapselleen. Nämä ovat ne ominaisuudet, joista pariutuminen jää kiinni. Hyvä ihmisyys.
Väärin.
Nuo ovat ominaisuuksia jotka ratkaisevat sen kestääkö parisuhde.
Muut ominaisuudet ratkaisevat sen syntyykö kiinnostusta ja parisuhdetta.
Tätä et saa koskaan naisia myöntämään, he nimittäin valehtelevat eniten itselleen.

Ihan helvetin pinnalliset ja katkerat miehet, joita nyt ylipäätään ei naisten sielunelämä kiinnosta pätkääkään, varmasti näkevät asian noin. Siksi he eivät kenellekään kelpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
Ei ole. Sitä paitsi puhut nyt jo ihan eri asiasta kun mietit kuka saa instabeibin ja millaisilla henkseleillä. Suurin osa ihmisistä on tavallisia tallaajia, joilla ei ole liiemmälti rahaa, statusta kuin ulkonäköäkään. Noilla pätijöitä on väestössämme niin vähän, että siitä ei kannata vetää mitään johtopäätöksiä taviksen pariutumiseen.
Olemme kaikki vain ihmisiä, hyviä sellaisia on vain todella vähän, jos olet hyvän ihmisen löytänyt kannattaa pitää hänestä kiinni. Rikkaat ihmiset ovat monesti hyvyydestä äärimmäisen köyhiä. Köyhät ovat monesti hyvyydestä rikkaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseä on harmittanut kun naiset ovat "jätkiä" meidän jätkien joukossa. Naisellisuus puuttiu joten ei löydy sitten sopivaa puolisoehdokasta. Itselläni on kyllä hyviä sinkkuja naiskavereita mutta en lähtisi seurustelemaan heidän kanssaan.
Ja monet naiset eivät ole sitäkään.
Heiltä puuttuu naisellisuus, mutta eivät he pärjää jätkinäkään, vaan juurikin haluavat miehen hoitamaan sitä tonttia.
Olen törmännyt useampaankin tuollaiseen naiseen. Ei kiinnosta ryhtyä isähahmoksi naiselle joka on minua reippaasti painavampi, puhetapa on kuin puolalaisella rekkakuskilla, mutta sitten kuitenkin haluttaisiin olla prinsessa vahvan miehen/isin kainalossa.
Entäs ylipainoiset miehet tai lyhyet miehet tai kaljut miehet?
Miten kaljuus liittyy yhtään mihinkään?
Minä olen lyhyt mies, ja ymmärrän hyvin jos minua pidempi nainen ei halua minun olevan iso ja vahva isukki joka ottaa pikkutytön kainaloon.
Lievä ylipaino ei vaikuta naisia häiritsevän. Naisia kiinnostaa ensisijaisesti pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus.
Jos lukisit ketjun viestejä niin oppisit tämän: Miehenä et tiedä mikä naisiin vetoaa. Se ei ole pituus, raamikkuus, naamakomeus ja lompakon paksuus. Toki on naisia joille edellä mainitut voivat olla tärkeitä, mutta se ei ole mikään universaali totuus. Toisissa miehissä vain on "sitä jotain" minkä naiset huomaavat ja miehiltä se menee täysin ohi. Mies on yksinkertainen ja haluaa yksinkertaistaa asian: George Clooney saa naisia. Minä en ole Clooney joten jään ilman.
Se on universaali totuus.
Minä en tunne ainuttakaan miestä joka olisi iso poikkeus säännöstä miehen looks, money, status = naisen ulkonäöllinen taso. Lähimmäksi pääsee pari pelimiestä jotka ovat saaneet vähän itseään tasokkaamman naisen ulkonäöllisesti.
Sinä naisena et itse tajua asiaa. Koska et pidä jostain tietystä komeasta miehestä, kuvittelet että "se jokin" ratkaisee. Tosiasiassa komeusrima on kuitenkin olemassa, ja "sattumalta" se oikea löyty sen ylittäneiden joukosta.
No eipä uskoisi, kun monenlaista puutarhatonttua on kavereilla puolisoina ja onnellisia tuntuvat olevan. Parisuhteet on pitkiä ja yhdessä on lapset kasvatettu. Yksikään mies ei ole mikään megamiljonääri tai huippujohtaja.
Tämän takia naisilla on tapana hakeutua ihmisten piireihin joista sellainen saattaa tulla, ovat myös valmiina vaihtamaan välittömästi jos joku paremmin sen mahdollisesti toteuttava sattuu esittämään mielenkiintoa, sama oliko lapsia vai ei vaihdetaan kuin sukkia jos on edes vähän parempi.

Huutonaurua!
Missähän helvetin todellisuudessa sinä elät? Kirjoituksesi on pelkkää pskaa.