Miten suhtaudutte jos joku lähipiiristänne kuolee?

En ole erityisen tunneihminen mutta läheisen kuolemasta en silti osaisi ajatella noin. Eniten minua yleensä surettaa se, että tiedän että muut joutuvat suremaan, ne herkemmät ihmiset.

Toisaalta myönnän että toisinaan kaukaisempiin katastrofeihin tai niiden uhkiiin suhtaudun kuvaamallasi tavalla. Esim. joku sota jossain kaukana: jes, jotain jännää tapahtuu, saadaanko pommituskuvaa jenkkien hävittäjiistä! Tai ilmastonmuutoksen uhka: "plääh, en usko että mun elinaikana ehtii valitettavasti vielä mitään kunnon vaikutusta olla".

Olen kokenut ainoastaan 2 mummoni ja 1 papan kuoleman, joten aika vähällä toistaiseksi päässyt. Heidän kuolemansa sinällään ei kuitenkaan minua juuri liikuttanut, olin melko nuori mummojen kuollessa enkä muistaakseni itkenyt kertaakaan isän äidin kuoltua. Äidin äidin kuoltuakin alkoin itkemään lähinnä siksi, kun muutkin alkoivat itkemään saatuaan tiedon kuolemasta. Jonkin aikaa papan kuoleman jälkeen mietin, onko minussa jotain vikana kun ei tule minkäänlaista tunnetta. Kävihän pappa usein kylässä kahvilla ja juteltiin kaikenlaista. Sitten yhtenä ainoana iltana mentyäni sänkyyn, aloin muistelemaan niitä kaikkia hetkiä papan kanssa ja vähän kyyneltä pukkasi. Mutta ei sen kummempaa. Kaipa olen jollaintapaa tunnekylmä tai jotain.

Lähipiiri, mutta ei kaveri eikä sukua? Mä oon käsittänyt lähipiirin aivan toisin.

Opiskeluaikainen kaverin kaveri ampui itsensä. Olin hänen kanssaan muutamia kertoja jutellut baarissa. Mä mietin viikkoja miksen huomannut mitään ja olisinko voinut tehdä jotain....