Onko raskaus ja vauvaikä oikeasti näin kamalaa?

Olen lapseton ja minulla on jo nyt raskausarpia selässä.

Raskaus ja vauva aika ei kestä ikuisuuksia. Kyllä sen kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen 4kk sitten. Toisen asteen repeämän ja peräpukamien takia en pystynyt viikkoon istumaan kunnolla. Vauva piti ruokkia parintunnin välein, öin ja päivin. Mies ei osallistunut kodinhoitoon, sain tehdä nekin. Uni oli todella vähällä, kuten muukin jaksaminen . Ja vauvahan huutaa, paljon ja joskus ilman syytäkin...sekin vie voimavaroja. Nykyään lapsi nukkuu vähän pitempiä pätkiä, jopa 5 tuntia putkeen. Päivät kuluu verkkaisesti kun on lapden kans kotona. On suorastaan tylsää. Valonpilkkuja ovat lapsen hymyt ja hetken kun hän oppii uutta. Mutta toista lasta en aio tehdä. Ei yksinkertaisesti riitä hermot eikä voimat synnytykseen ja yövalvomisiin.

Kannattaa opetella synnyttämään, ei siinä ole tarkoitus persaustaan repiä. Onko sinulla muutenkin vaikeuksia rentoutua tai liikutko vähän? Et valitettavasti voi tuosta kuin itseäsi syyttää. Sinuna jatkaisin kyllä harjoittelua.

Olen hyvinkin urheilullinen. Ja olin synnytyksessä niin rentona kuin mahdollista. Halusin synnyttää kyljellään, etten repeäisi, kätilö käski selinmakuulle, jossa tulee eniten repeämiä. Syytän osittain kätilöä.

Tai miettikää vaikka Englannin kuninkaallista perhettä. Olisitteko itse nousseet lapsivuoteelta muutamia kymmeniä tunteja synnytyksen jälkeen vilkuttelemaan onnellisena ja hehkeänä kaikelle kansalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen 4kk sitten. Toisen asteen repeämän ja peräpukamien takia en pystynyt viikkoon istumaan kunnolla. Vauva piti ruokkia parintunnin välein, öin ja päivin. Mies ei osallistunut kodinhoitoon, sain tehdä nekin. Uni oli todella vähällä, kuten muukin jaksaminen . Ja vauvahan huutaa, paljon ja joskus ilman syytäkin...sekin vie voimavaroja. Nykyään lapsi nukkuu vähän pitempiä pätkiä, jopa 5 tuntia putkeen. Päivät kuluu verkkaisesti kun on lapden kans kotona. On suorastaan tylsää. Valonpilkkuja ovat lapsen hymyt ja hetken kun hän oppii uutta. Mutta toista lasta en aio tehdä. Ei yksinkertaisesti riitä hermot eikä voimat synnytykseen ja yövalvomisiin.

Kannattaa opetella synnyttämään, ei siinä ole tarkoitus persaustaan repiä. Onko sinulla muutenkin vaikeuksia rentoutua tai liikutko vähän? Et valitettavasti voi tuosta kuin itseäsi syyttää. Sinuna jatkaisin kyllä harjoittelua.

Olen hyvinkin urheilullinen. Ja olin synnytyksessä niin rentona kuin mahdollista. Halusin synnyttää kyljellään, etten repeäisi, kätilö käski selinmakuulle, jossa tulee eniten repeämiä. Syytän osittain kätilöä.

Saanko kysyä miksi tottelit kätilöä? Eikö ne kätilöt ole siellä sinua (ja vauvaa) varten eikä toisinpäin.

T:ohis

Aloittajan viestissä olevat asiat ei kuulosta yhtään tutuilta. Eikä siihen tarvitse mitenkään kummemmin valmistautua, että esim vastasyntynyt vauva syö parin tunnin välein. Hormonit ja äidinvaisto toimivat useimmilla äideillä vauvavuoden ajan niin, että hyvin jaksaa. Ja se vauvavuosi menee niin hurjan nopeasti, että oikeastaan se voi tuntua monesta vähän haikealtakin.

Joillekin tietysti sattuu vain pahoja kortteja, mutta ei se tavallista ole. Kyllähän jotkut halvaantuu autokolarissakin.

Mulla on itselläni 1-vuotias lapsi, ja toinen syntynee parin viikon sisään. Ekat puoli vuotta oli rankkaa masennuksen takia. Meillä vauva herätti alusta asti vain pari kertaa yössä, ja on nukkunut kokonaisia öitä kesästä asti. Synnytyksessä sain 4 tikkiä, eikä se ole vaikuttanut seksielämään tai pidätyskykyyn. Parisuhde voi hyvin, kaveripiiri on vähän muuttunut mutta oon saanut lapsen myötä paljon uusia ystäviä. Raskausarpia tuli paljon, mutta kokonaisuutena elämä lapsen kanssa on todella paljon ihanampaa kuin ilman lasta.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajan viestissä olevat asiat ei kuulosta yhtään tutuilta. Eikä siihen tarvitse mitenkään kummemmin valmistautua, että esim vastasyntynyt vauva syö parin tunnin välein. Hormonit ja äidinvaisto toimivat useimmilla äideillä vauvavuoden ajan niin, että hyvin jaksaa. Ja se vauvavuosi menee niin hurjan nopeasti, että oikeastaan se voi tuntua monesta vähän haikealtakin.

Joillekin tietysti sattuu vain pahoja kortteja, mutta ei se tavallista ole. Kyllähän jotkut halvaantuu autokolarissakin.

Mä en usko hetkeäkään että valtaosa äideistä on sitä mieltä että hyvin jaksaa,ainakaan huonosti nukkuvien vauvojen vanhemmat. Meillä vauva heräsi vartin välein ja ei nukkunut päiväunia,kyllä olin välillä väsymyksestä niin sekaisin että en pystyssä pysynyt eikä muuta jaksanut kuin itkeä. Enkä usko olevani mikään harvinainen poikkeus. On hyvä miettiä mitä haasteita lapsensaanti VOI tuoda ja onko niihin valmis,onko sen arvoista.

Itse olen edelleen silti sitä mieltä että oli.

Me saatiin korteista nämä: Kiireellinen sektio ja äidillä mahassa arpi loppuiän. Vatsalihakset vaurioituivat myös vähän. Huonosti nukkuva vauva, joka ei halunnut olla yhtään yksin ja oppi kävelemään 8 kk iässä. Lapsella hengenvaarallinem allergia, joten kokkailu on pitänyt opetella uudelleen ja kelle tahansa ei voi jätyää hoitoon vaan epi-penin käyttö pitää opettaa ensin.

Mutta parisuhde voi hyvin, ei masennuttu ollenkaan, ystäviä on entistä enemmän ja heistä sekä isovanhemmista on ollut paljon iloa ja apua. Lisäksi lapsi on tietenkin aivan ihana ja koemme vanhemmuuden olevan suuri ilo.

Minua pelotti myös ihan hirveästi kaikki Ap:n mainitsema, mutta uskalsin lopulta kuitenkin raskautua. Synnytin 4kk sitten ja ilokseni ja suureksi helpotukseksi voin todeta, että selvisin raskaudesta ilman yhtäkään arpea, roikkuvaa vatsaa, synnytysrepeämää (suunniteltu sektio) tai muuta ikävää. Vauvakin on helppo, on nukkunut alusta asti hyvin eikä oikeastaan itke ollenkaan.

Parisuhdekin tuntuu vain vahvistuneen ja rakkautta riittää.

Vaikka kaikki on mennyt näin hienosti, niin silti on tullut elämänmuutoksen myötä esiin asioita, joihin en osannut ollenkaan varautua etukäteen. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja arjessa on ollut haasteita.

Pointtini on, että on vaikeaa etukäteen arvoida, miten lopulta tulee reagoimaan erityisesti henkisellä puolella lapsen saamiseen. Esimerkiksi voi olla, että kroppa repsahtaa pahasti, mutta se ei lapsen myötä haittaa sinua pätkääkään jne.

Olen lapseton ja mulla on isot roikkuvat rinnat ja yksi peräpukama. En silti haluaisi lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Täällä nuori nainen miettii perheenlisäystä, tai oikeastaan haluanko sittenkään. Olen lukenut ja kuullut ihan järjettömiä juttuja kuinka hirveää se on monilta osilta, muutaman mainitakseni olen kuullut mm. Tällaisiä hirveyksiä:

Raskausarpia joka paikassa, vatsalihakset erkaantuvat, rinnoista tulee roikkuvat ja rumat, alapää repeää (mahdollisesti vaikuttaa jopa pidätyskykyyn), et nuku ensimmäiseen 2 vuoteen, parisuhde kuivuu, et ehdi huolehtia itsestäsi, ystäväpiiri kapenee yms... Siis kuulostaa aivan KAMALALTA. Olen aina ajatellut haluavani lapsia, mutta kun mietin asiaa pidemmälle niin en oikeasti tiedä että haluanko sittenkään.

Oma elämä tuntuu niin mukavalta ja leppoisalta tällä hetkellä, haluanko ottaa riskin että kaikki menee v*tililleen..?

Voihan joku noista toteutua itselläsi tai sitten ei. Ei voi tietää.

Mulla on ollut raskausarpia teinistä lähtien, rinnat alkavat roikkua nyt yli nelikymppisenä. Ei kyllä pahasti vielä. Vatsalihakset erkaantuvat kaikilla ja palaavat taas yhteen. Kunnallisella saa korjausleikkauksen jos eivät palaa. Vaikka alapää ei repeäisi, niin pidätyskyky alkaa hävitä iän myötä. Pimpula voi silti olla nuorekkaan tiukka ja pidätyskykyä voi treenata.

Arpapeliä on lapsen nukkuminen. Joku nukkuu yöt heti syntymästään, joku vasta kolmen vanhana.

Ja kaiken kaikkiaan, väliaikaista kaikki on vain. Se huutava, hermoja riipivä vauva kasvaa huutavaksi, hermoja riipiväksi teiniksi ja lopulta järkeväksi aikuiseksi. Silmänräpäyksessä. Siinä sitten ihmetellään 20 vuotta vanhempana että missä on vauva ja mihin aika kului.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sain lapsen 4kk sitten. Toisen asteen repeämän ja peräpukamien takia en pystynyt viikkoon istumaan kunnolla. Vauva piti ruokkia parintunnin välein, öin ja päivin. Mies ei osallistunut kodinhoitoon, sain tehdä nekin. Uni oli todella vähällä, kuten muukin jaksaminen . Ja vauvahan huutaa, paljon ja joskus ilman syytäkin...sekin vie voimavaroja. Nykyään lapsi nukkuu vähän pitempiä pätkiä, jopa 5 tuntia putkeen. Päivät kuluu verkkaisesti kun on lapden kans kotona. On suorastaan tylsää. Valonpilkkuja ovat lapsen hymyt ja hetken kun hän oppii uutta. Mutta toista lasta en aio tehdä. Ei yksinkertaisesti riitä hermot eikä voimat synnytykseen ja yövalvomisiin.

Kannattaa opetella synnyttämään, ei siinä ole tarkoitus persaustaan repiä. Onko sinulla muutenkin vaikeuksia rentoutua tai liikutko vähän? Et valitettavasti voi tuosta kuin itseäsi syyttää. Sinuna jatkaisin kyllä harjoittelua.

Olen hyvinkin urheilullinen. Ja olin synnytyksessä niin rentona kuin mahdollista. Halusin synnyttää kyljellään, etten repeäisi, kätilö käski selinmakuulle, jossa tulee eniten repeämiä. Syytän osittain kätilöä.

Saanko kysyä miksi tottelit kätilöä? Eikö ne kätilöt ole siellä sinua (ja vauvaa) varten eikä toisinpäin.

T:ohis

Synnytys oli kestänyt jo kauan ja olin täysin uupunut. Kätilö sanoi, ettei voi olla kovin paljon avuksi vauvan ulos saamisessa, jos makaan kyljelläni.

1. Raskausarpia joka paikassa

V. Riippuu geeneistä. Itselleni ei tullut yhden ainuttakaan, vaikka vatsani oli niin iso, että jotkut luulivat minun odottavan kaksosia. Vatsa btw myös palautui täysin, eli ei jäänyt roikkuvaa, löysää ihoa tms.

2. vatsalihakset erkaantuvat

V. Kyllähän ne erkaantuu joka raskaudessa, jotta vauvalla on tilaa kasvaa. Palautuminen sitten yksilöllistä, itselläni meni melkein kolme vuotta, jottei ylävatsalihaksissa tunnu enää rakoa.

3. rinnoista tulee roikkuvat ja rumat

V. Ei itselläni ainakaan, tosin taitaa taas geenilottoa olla

4. alapää repeää (mahdollisesti vaikuttaa jopa pidätyskykyyn)

V. Itselläni oli kiireellinen sektio, joten synnytyksestä ei muuta jälkeä kuin siisti arpi bikinirajalla.

5. et nuku ensimmäiseen 2 vuoteen

V. Riippuu lapsesta. Meillä nukuttiin täysiä öitä tosiaan vasta 2 -vuotiaana. Rankkaa oli, mutta niin vaan jo haaveilen uudesta vauvasta :DD

6. parisuhde kuivuu

V. Iittalat meinasi pariinkin otteeseen lähteä jakoon, eli ei turhaan sanota, ettei kannata erota kun lapsi on alle 2 -vuotias. Luovittiin se aika läpi vähän kitkutellen, mutta viimein helpotti. Meillä ei niinkään siis kuivunut, vaan päinvastoin tunteet heitteli oikein urakalla.

7. et ehdi huolehtia itsestäsi, ystäväpiiri kapenee yms...

V. No ei ehkä ihan samaan tapaan kuin ennen lasta, mutta pitää myös osata ottaa itselleen jotain aikaa. Lapsen ollessa vauva, kävin paljon monen kilometrin pituisilla vaunulenkeillä. Vauva nukkui tyytyväisenä, itse sain hyvää liikuntaa ja samalla kuuntelin kuulokkeilla musiikkia, äänikirjoja yms.

Ystäväpiirin kapenemisesta en tiedä, koska itse sain lapsen aikalailla viimeisenä. Eli suhde lapsen jo saaneisiin ystäviin pikemminkin syveni.

Kyllä on pakko sanoa, että jos saisin näillä tiedoilla valita uudelleen, jäisi lapset tekemättä. Ikävä kyllä. He ovat rakkaita, mutta en olisi ikinä aavistanut, miten raskasta heidän kasvattamisensa yksin on, kun toinen vanhempi sanookin sopimuksen irti ja lähtee nuoremman matkaan. Tosin olin itsekin vasta 30.... Eikä sitä voi mitenkään välttämättä estää. Ja kuinka paljon lapset vaikuttavat heikentävästi työuraan. En yhtään ihmettele syntyvyyden laskua!

Tässä lyhyesti:

- 3 lasta, syntyneet 2003, 2005 ja 2007. Itse 41.

- mies lähti kolmatta odottaessani

- lapset olivat toivottuja ja mies julisti haluavansa jakaa vanhemmuuden (myös eron jälkeen ), näin ei tosiaan tapahtunut. Mies asuu nyt ulkomailla.

- todella huonosti nukkuvia lapsia

- vakituinen työpaikka jäi saamatta, pätkätyösilppua, ei työttömyyttäkään mutta kyllä lapset vaikuttivat asiaan. Olin tietysti aina se, joka jäi kotiin kipeiden lasten kanssa

Myös avioliiton aikana.

- vauva-ajan jälkeen uhmaiät ja nyt teini-iät ja aivan loputon rahanmeno ja huoli missä menevät ja kenen kanssa

Tuossa muutamia syitä.

36 jatkaa vielä, että kropassa ei raskaudet näy. Rinnat ei kolmen imetyksen jälkeen ole niin täydelliset kuin nuorena, mutta ihan ok. Arpia eikä liikakiloja ole. Asiaan vaikuttaa varmaan myös se, että olen pitänyt huolta itsestäni ja sain lapset suht nuorena (25-30 v).

Itselle lapseni vauva- ja taaperoaika oli elämäni parasta aikaa. Raskaus meni yliajalle ja käynnistyksen jälkeen kiireelliseen sektioon, mutta leikkausarpi on vaalea ja eikä näy pahoin. Lapsi oli vauvana aurinkoinen, ei valvottanut juurikaan. Vauva-aika menee todella nopeasti ohi, se on vain yksi silmänräpäys. Itse nautin joka ikisestä hetkestä. Onhan lapsi nytkin ihana, itsellä vain puhkesi eräs vakava liikuntakykyä rajoittava sairaus lapsen ollessa noin neljävuotias, niin se tietysti hieman hankaloittaa ja tuo murhetta. Mutta olen usein ajatellut, miten ikävää elämäni olisi sairauden kanssa, jos ei olisi lasta. Lapsi tuo jatkuvuutta, iloa ja onnea elämään sekä antaa sisua asenteeseen (ei luovuta niin helpolla, kun on vastuussa muistakin kuin itsestään).     

Niin mun pointti oli siis se, että elämä voi heittää sulle vaikeuksia siitä huolimatta, saiko lapsia vai ei. t.38

Se on aika paljon kiinni asenteesta, niin kuin elämässä yleensäkin. Joistakin kaikki on aina kamalaa, ja joistakin taas ei. Kaikki on myös aina suhteellista. Nykyään on lisäksi muotia valittaa ihan kaikesta, sekin tuottaa sitä kurjuuden tunnetta lisää. Tämä on hyvin nähtävissä esim. työpaikoilla, joihin on eksynyt joku joka asiasta valittaja. Kun työyhteisössä kuunnellaan valituspuhetta aikansa, niin eipä aikaakaan kun työyhteisössä kaikki voivat huonosti, on niin raskasta, vaikeaa ja kaikki taas huonosti. Valituspuhe (= valitusta valittamisen vuoksi ilman rakentavia parannusehdotuksia) lisää ahdinkoa ja voimattomuutta, vaikka sen kuulijat ymmärtäisivätkin, että valitus ei pohjaa tosiasioille. Nykyisin väillä tuntuu että media ja some on tällainen ikivalittaja tässä perhe- ja lapsiasiassa, ja nuoret ihmiset on niitä työyhteisön muita jäseniä, jotka sitten myös alka kärsiä.  

Vierailija kirjoitti:

Nii toi on se pahin mahdollinen skenaario. Itsellä noista tuli vain rintojen roikkuminen ja ekan vuoden valvominen. Parisuhdekin vähän kuivahti mutta yhdessä ollaan edelleen. Ystäviä olen saanut lisää vauvakerhoista yms, joskin näkemisen sisältö on eri, koska lapset yleensä mukana.

Toki elämä olisi helpompaa ilman lasta, mutta toisaalta lapsiaika kestä vain aen muutaman vuoden ja sen jälkeen lapsen hoito on melko kevyttä.

"lapsiaika kestä vain aen muutaman vuoden ja sen jälkeen lapsen hoito on melko kevyttä"

En tosiaankaan kuvailis sitä melko kevyeksi. :D