Lue keskustelun säännöt.
Onko raskaus ja vauvaikä oikeasti näin kamalaa?
20.11.2018 |
Täällä nuori nainen miettii perheenlisäystä, tai oikeastaan haluanko sittenkään. Olen lukenut ja kuullut ihan järjettömiä juttuja kuinka hirveää se on monilta osilta, muutaman mainitakseni olen kuullut mm. Tällaisiä hirveyksiä:
Raskausarpia joka paikassa, vatsalihakset erkaantuvat, rinnoista tulee roikkuvat ja rumat, alapää repeää (mahdollisesti vaikuttaa jopa pidätyskykyyn), et nuku ensimmäiseen 2 vuoteen, parisuhde kuivuu, et ehdi huolehtia itsestäsi, ystäväpiiri kapenee yms... Siis kuulostaa aivan KAMALALTA. Olen aina ajatellut haluavani lapsia, mutta kun mietin asiaa pidemmälle niin en oikeasti tiedä että haluanko sittenkään.
Oma elämä tuntuu niin mukavalta ja leppoisalta tällä hetkellä, haluanko ottaa riskin että kaikki menee v*tililleen..?
Kommentit (41)
Tuollaista se suunnilleen on pahimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se musta oli ihan kamalaa, lähinnä niiden vaivojen ja uupumuksen takia. Seuraavat kamaluudet olivat ilman vaivoja, mutta yhtä uuvuttavia (6-vuotiaan eskariuhma ja neljän vuoden murkkuikä). Mutta kokonaisuus positiivisen puolella, näin jälkikäteen ajateltuna. Elämää se vain on. Ne ottavat riskin, jotka katsovat sen sen arvoiseksi. Mitään takeita oikeastaan mistään ei ole, ja silti se menee aina jotenkin. :)
Niin. Sellaista se on. Ja mikä tuossa pahinta on se, että vaikka tuo on se pahin skenaario, niin kukaan ei ole sitä itselleen erikseen itselleen toivonut. Osuu kohdalle kenelle osuu. Joillekin ei, joillekin joo.
Siitä puntaroimaan, että onko lapsi näiden kaikkien riskien arvoinen.
Niimpä. Kun sitä ei voi tietää. Meillä 1 lapsi ja aina mennyt todella hyvin. Siis ihan kaikki menny hyvin. Ja parisuhde kukoistaa. Enempää ei tule.
Mutta kun sitä ei voi tietää. Niin yksilöllistä.. voi käydä pahastikin..
Jokaisella on varmaankin jokin haaste... mutta varmaan todella harvinaista, että yhdelle perheelle sattuisi kaikki. Minulla esimerkiksi molemmat raskausajat, varsinkin ensimmäinen, olivat helppoa kuin heinänteko. Helpot synnytykset. Synnytyksistä ei jäänyt mitään ongelmia. Mutta molemmat vauvat on valvottaneet aika paljon ensimmäisenä vuonna, joten olin kyllä väsynyt. Se ei kuitenkaan ollut mielestäni kohtuuton "hinta" sille rakkaudelle, mitä elämään on tullut lasten myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä haluan lapsia tulevaisuudessa, mutta haluaisin ehkä vain yhden.
N26
Sain lapsen 4kk sitten. Toisen asteen repeämän ja peräpukamien takia en pystynyt viikkoon istumaan kunnolla. Vauva piti ruokkia parintunnin välein, öin ja päivin. Mies ei osallistunut kodinhoitoon, sain tehdä nekin. Uni oli todella vähällä, kuten muukin jaksaminen . Ja vauvahan huutaa, paljon ja joskus ilman syytäkin...sekin vie voimavaroja. Nykyään lapsi nukkuu vähän pitempiä pätkiä, jopa 5 tuntia putkeen. Päivät kuluu verkkaisesti kun on lapden kans kotona. On suorastaan tylsää. Valonpilkkuja ovat lapsen hymyt ja hetken kun hän oppii uutta. Mutta toista lasta en aio tehdä. Ei yksinkertaisesti riitä hermot eikä voimat synnytykseen ja yövalvomisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain lapsen 4kk sitten. Toisen asteen repeämän ja peräpukamien takia en pystynyt viikkoon istumaan kunnolla. Vauva piti ruokkia parintunnin välein, öin ja päivin. Mies ei osallistunut kodinhoitoon, sain tehdä nekin. Uni oli todella vähällä, kuten muukin jaksaminen . Ja vauvahan huutaa, paljon ja joskus ilman syytäkin...sekin vie voimavaroja. Nykyään lapsi nukkuu vähän pitempiä pätkiä, jopa 5 tuntia putkeen. Päivät kuluu verkkaisesti kun on lapden kans kotona. On suorastaan tylsää. Valonpilkkuja ovat lapsen hymyt ja hetken kun hän oppii uutta. Mutta toista lasta en aio tehdä. Ei yksinkertaisesti riitä hermot eikä voimat synnytykseen ja yövalvomisiin.
Jatkan vielä että muutamat raskausarvet jäi, mutta ovat todella pieniä. Ja hiuksia alkoi lähteä tupoittain synnytyksen jälkeen.
Nii toi on se pahin mahdollinen skenaario. Itsellä noista tuli vain rintojen roikkuminen ja ekan vuoden valvominen. Parisuhdekin vähän kuivahti mutta yhdessä ollaan edelleen. Ystäviä olen saanut lisää vauvakerhoista yms, joskin näkemisen sisältö on eri, koska lapset yleensä mukana.
Toki elämä olisi helpompaa ilman lasta, mutta toisaalta lapsiaika kestä vain aen muutaman vuoden ja sen jälkeen lapsen hoito on melko kevyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä siitä ekasta selvisin aika hyvin, mutta toisesta kroppa jotenkin hajosi. Myös uupumus kasvoi. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Mutta tietty eräät asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia.
Olen miettinyt, että millä kaikki miljoonat insta-äidit saa sen näyttämään niin helpolta 🤔 1kk synnytyksestä ollaan jo takaisin töissä mallina, ja päivät menee ehostautuneena ystävien kanssa lounailla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hih. Jos joku olisi sanonut minulle, etten tule puoleen vuosikymmeneen nukkumaan yhtään kokonaista yötä, niin kamalaltahan se olisi kuulostanut.
Mutta oikeasti se ei ollut niin paha. Pienten kanssa otetaan yhteiset päiväunet ja opetellaan nukkumaan lattialla. Lapset ottaa käyttöön äitineliön ja rakentelee legoilla sun päällä tai istuvat katsomassa jotain ikätasolleen sopivaksi määriteltyä.
Mitä kehon muutoksiin tulee, niin ei se sinunkaan vatsanahkasi lopunikää pysy kimmoisana eikä rinnat terhakkaina. Ihmisen keho on tarkoitettu elämää varten, ei peilistä katseltavaksi.
Jos ystäväpiiri kapenee, niin se tarkoittaa vaan sitä, että pääset eroon niistä joiden ei tarvitsekaan olla ystäviäsi. Niille oikeille ystäville löytyy kyllä aikaa, jos vaan jaksaa välillä nähdä vaivaa asian eteen. Ja uusi elämänvaihe voi tuoda myös uusia ystäviä.
Minulla on kaksi jo aikuisuuden kynnyksellä olevaa lasta. Ovat olleet pienestä pitäen hurjan hauskaa seuraa ja aina vaan paranee. Joskus ajattelen niitä pikkulapsiaikoja yhtenä elämäni parhaista vuosista. Kyllä sinkkuna elely ja opiskelu olivat omalla tavallaan hyvää ja muistorikasta aikaa, mutta perheen perustaminen on vaan niin ainutlaatuista.
No, tiedät sitten jos hommaan ryhdyt. Ei ole pakko. Sekin on hieno asia.
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt, että millä kaikki miljoonat insta-äidit saa sen näyttämään niin helpolta 🤔 1kk synnytyksestä ollaan jo takaisin töissä mallina, ja päivät menee ehostautuneena ystävien kanssa lounailla...
Menevät kaiketi hoidattamaan jossain synnytyksen jäljet ja vaavi hoitoon johonkin. Ja tietysti suuri osa mitä näemne somessa on pelkkää kulissia ja silmänlumetta. Tuskin niitä "rumia" asioita nähdään julkisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kroppa rupsahtaa ihan painovoiman vakutuksesta jossain vaiheessa kuitenkin eli sitä on turha surra. Jotkut kaverit hävisi, mutta sitten taas tuli ihan pipona uusia ystäviä: lasten harrastuksista, koulukavereiden vanhemmista jne. Ekat vuodet saattaa mennä vähillä unilla, mutta nyt, kun lapset on kouluikäisiä, ihan sen 10h saan taas unta joka yö.
Jos lihot mahdottomasti raskauden aikana niin tietenkin arpia jää kun iho venyy. Itse en lihonut kuin "pakolliset" kilot mitä tulee lapsivedestä, lapsesta ja istukasta. Ja söin normaalisti, en kahden edestä.
No elämässä nyt voi tapahtua ihan mitä vaan. Toinen pärjää työelämässä, toinen ei ollenkaan. Jne jne jne. Sitä on elämä. Jos sä haluat lapsia, sä otat ne riskit. Suurella todennäköisyydellä et lapsiasi kadu ja lapset antaa sulle enemmän kuin ottaa. Toisaalta on kuitenkin ihan täysin ok olla myös haluamatta lapsia.
Kaikilla on täysin yksilöllinen tilanne, joten muiden kokemuksia ei kannata kuunnella ollenkaan. Ne on muiden kokemuksia, ei SINUN.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä siitä ekasta selvisin aika hyvin, mutta toisesta kroppa jotenkin hajosi. Myös uupumus kasvoi. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Mutta tietty eräät asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia.
Tietyt asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia... Luultavasti sadan vuoden päästä sun vartalostas on hyvin vähän jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä siitä ekasta selvisin aika hyvin, mutta toisesta kroppa jotenkin hajosi. Myös uupumus kasvoi. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Mutta tietty eräät asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia.
Tietyt asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia... Luultavasti sadan vuoden päästä sun vartalostas on hyvin vähän jäljellä.
No okei, tarkennetaan nyt teille pilkunrynkyttäjille, että loppuikäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä siitä ekasta selvisin aika hyvin, mutta toisesta kroppa jotenkin hajosi. Myös uupumus kasvoi. Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa. Mutta tietty eräät asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia.
Tietyt asiat vartalossa tulee olemaan ikuisia... Luultavasti sadan vuoden päästä sun vartalostas on hyvin vähän jäljellä.
No okei, tarkennetaan nyt teille pilkunrynkyttäjille, että loppuikäni.
Ja mun pointti oli, että jos olet tänään 30-vuotias ja pohdit haluatko opiskella uuteen ammattiin/tehdä lapsia /jotain muuta, niin viiden vuoden päästä olet joka tapauksessa 35vuotias ja sinulla joko ei ole uutta ammattia/lasta/jotain muuta tai sitten on.
Ei kuulosta tutulta.