Onko täällä yhtään opettajaa jonka mielestä uusi OPS on hyvä?
Olen kuullut vain huonoa uudesta opetussuunnitelmasta mediassa. Vanhempainillassa opettajat kehuivat uutta opetussuunnitelmaa, että se on positiivinen ja turvaa oppilaiden näkemisen ja kuulluksi tulemisen.
Kuitenkaan yhtään positiivista puheenvuoroa opetussuunnitelmasta ei sen koommin ole kuulunut.
Onko uusi opetussuunnitelma aina ollut näin punainen vaate, vai onko tämä ainoa laatuaan?
Kommentit (53)
Toimii vain yhdelle prosentille eriryislapsista, muille ei.
Minä! Minusta uusi opetussuunnitelma nimenomaan antaa opettajalle vapauksia toteuttaa pedagogiikkaa. Opettajan on vain uudistuttava ja muututtava maailman mukana, mutta onhan se tietysti astumista mukavuusalueen ulkopuolelle, siksi kai se saa niin paljon vastustusta koska haastaa opettajia ajattelemaan työtään uusiksi, uudesta näkökulmasta. Nuoret omaksuvat tämän helposti, vanhat opettajat eivät opi enää uusia temppuja.
Metsään mennään ja lujaa. Uusi ops tukee hyviä oppilaita ja heikommat pärjäävät miten pärjäävät (eli tippuvat yhä syvemmälle suohon). Jos yhdessä ryhmässä olisi max. 20 oppilasta ja kolme aikuista, sen toteuttaminen olisi mahdollista ja jopa hyvä juttu. Silloin kukaan ei jäisi oman onnensa nojaan.
Uusi opetussuunnitelma on heittellejättö!
Ei kai ne opettajat voi sanoa siellä vanhempainillassa että paskan möivät, pakkohan niiden on puhua siitä vähintään neutraalisti, se on kuitenkin velvoittava asiakirja, normi.
Kannatan. NykylapSia pitää koulua tulevaisuuden kansalaisiksi, jotka osaavat hakea tietoa itse ja raportoida sitä, tehdä ryhmätyötä. Harvassa ovat nykyään suorittavan tason työssä jossa voi seurata passiivisena ohjeita tai mallia. Ei koulussakaan voida opettaa lapsia istumaan hiljaa ja pelkästään kuuntelemaan.
Vierailija kirjoitti:

Samoilla linjoilla. Vastuuta omasta oppimisesta OPETETAAN ja harjoitellaan. Se ei ole sama kuin että pitäisi heti osata.
Arvosanojen ja kokeiden kanssa tiukkistelu myös pois ja numerot positiivisella pöhinällä kasista ylöspäin kaikille. Ei voi mennä uudella suunnitelmalla ja vaatia oppilailta entistä suoritusta.

Entä onko mahdollista antaa kaikille kasi tai ylöspäin? Eikös hyvän osaamisen, eli kasin, kriteerit ole aika korkeat?
Minun mielestä on! Mutta olenkin suvaitsevainen maailmankansalainen. Uuden OPSin myötä annamme tasoitusta muille pisatesteissä, emmekä tulevaisuudessa herätä kenessäkään kateutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvosanojen ja kokeiden kanssa tiukkistelu myös pois ja numerot positiivisella pöhinällä kasista ylöspäin kaikille. Ei voi mennä uudella suunnitelmalla ja vaatia oppilailta entistä suoritusta.
Entä onko mahdollista antaa kaikille kasi tai ylöspäin? Eikös hyvän osaamisen, eli kasin, kriteerit ole aika korkeat?
No kyllä siinä pitää vastuuta opettajallekin antaa. Ei pidä olettaa, että kokeen kappaleet luetaan kotona ulkoa. Mielestäni opiskelumateriaali pitää kehittää tunnilla ja kirjat poistaa kokonaan. Tehtäväkirjat voisivat jäädä.
Juuri uutisoitiin ennakkotietoa tutkimuksesta, jonka mukaan uusi ops johtaa siihen, että taustasta johtuvat erot oppimistuloksissa suurenevat. Ne, joiden vanhemmat ohjaavat ja valvovat sekä kannustavat opiskelua, pärjäävät, muut tippuvat. Ehkäpä siihen pyritäänkin: eipä tule tunkua yliopistoihin, siivoojista ja lähihoitajista on pula. Toisaalta heidänkin olisi hyvä oppia edes peruslaskutoimitukset, etteivät myrkytä potilaita.
Nyt väkerretään valtakunnallinen kriteeristö arvosanoille 5, 7 ja 9.
Ne vesittävät samalla uuden opsin, koska oppilas on pakotettava opettelemaan minimiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arvosanojen ja kokeiden kanssa tiukkistelu myös pois ja numerot positiivisella pöhinällä kasista ylöspäin kaikille. Ei voi mennä uudella suunnitelmalla ja vaatia oppilailta entistä suoritusta.
Entä onko mahdollista antaa kaikille kasi tai ylöspäin? Eikös hyvän osaamisen, eli kasin, kriteerit ole aika korkeat?
No ei tietenkään. Vitosia ja kutosia annettava suhteessa yhtä paljon.
Vierailija kirjoitti:
Juuri uutisoitiin ennakkotietoa tutkimuksesta, jonka mukaan uusi ops johtaa siihen, että taustasta johtuvat erot oppimistuloksissa suurenevat. Ne, joiden vanhemmat ohjaavat ja valvovat sekä kannustavat opiskelua, pärjäävät, muut tippuvat. Ehkäpä siihen pyritäänkin: eipä tule tunkua yliopistoihin, siivoojista ja lähihoitajista on pula. Toisaalta heidänkin olisi hyvä oppia edes peruslaskutoimitukset, etteivät myrkytä potilaita.
Näin se menee jo nyt. Riippuen kuinka paljon vanhempi pystyy käyttämään aikaa olemalla lapsensa opettaja ja valvomaan edistymistä.

Niinpä, ei sillä ole uuden opsin kanssa mitään tekemistä. Noin se on ollut aina.
Ei varmasti ole, kyllä jokainen tolkun opettaja tajuaa että se on utopia.
Uusi ops saattaa alkaa toimia paremmin siinä vaiheessa, kun oppilaat ovat tottuneet sen mukaiseen työskentelyyn ja opiskeluun heti ekalta luokalta lähtien. Nämä tämän hetken yläkoululaiset, joilla on heikot taidot, eivät osaa käyttää uuden ops:n vapautta. Jos annetaan tehtäväksi edetä omaan tahtiin joissakin asiassa, sitä ollaan pelaamassa nettipelejä ja tehdään kaikkea muuta kuin opiskellaan (sähköinen oppikirja tai tehtävät sähköisessä ympäristössä = ei voi ottaa konetta poiskaan). Lahjakkaat ja motivoituneet pärjäävät aina. Tällainen fiilis tällä hetkellä. Terv. aineenopettaja
Olen NIIIN tyytyväinen siitä, että vaihdoin alaa ennen tätä hullutusta!
T: entinen ope