Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kansainvälisestä adoptoinnista kokemuksia??
18.11.2018 |
Ollaan miehen kanssa kiinnostuttu adoptoinnista, ja haluttaisiin kovasti jossain vaiheessa vauva etelä afrikasta tai etelä-amerikasta, tai jostain päin eurooppaa.
-mitä kokemuksia teillä om adoptiosta?
- kuinka pitkä prosessi on? Netissä monellakin sivulla on että n. 4 vuotta, mutta esim interpedian sivulla tiettyjen maiden kohdalla 1-2 vuotta?
- erityisesti huomion on kiinnittänyt tuo että monesti lapsilla on jotain erityistarpeita tai eivät ole täysin terveitä. Mitä sairauksia lapsilla voi olla, onko kenelläkään tästä kokemusta? Onko täysin mahdotonta saada terve lapsi?
- ilmeisesti hieman vanhemman lapsen adoptointi on helpompaa ja nopeampaa kuin vauvan. Onko kukaam adoptoinut vauvaa?
- mitä teidän hakumatka piti sisällään? Kuinka lyhyellä varotusajalla lähditte hakemaan lasta?
- mitä kustannuksia teille tuli ja kuinka suuren osan kela maksoi?
Ja Olisi toki ihanaa keskustella adoptiosta myös muiden kiinnostuneiden kanssa :)
Kommentit (28)
Ollaan oltu 2 vuotta jonossa. Kohdemaa kiina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Prosessissa on monta vaihetta.
Ensin jnotat neuvontaan. Sitten on neuvonta. Sitten odotat lupaa. Tähän kaikkeen voi mennä jo se neljä vuotta. Minimissään menee ainakin 1,5 vuotta.
Sitten pääset keräämään dokumentteja. Lähettämään ne. Tähänkin menee aikaa.
Sitten vasta odotat sitä lapsi-ilmoitusta. Tuo on nuo mainitsemasi 1-2-4 vuotta.
Sitten odotat että pääset hakumatkalle.
Mutta tämänkin toki voi pitää mielessä siten, että aloittaa hakuprosessi normaaalia aikaisemmin, esim miehen kanssa haluttiin lapsi kun olimme 30 paikkeilla, joten aloitimme hakuprosessin hyvissä ajoin, joskus silloin kun se minimi ikä 25 molemmilta täyttyi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Prosessissa on monta vaihetta.
Ensin jnotat neuvontaan. Sitten on neuvonta. Sitten odotat lupaa. Tähän kaikkeen voi mennä jo se neljä vuotta. Minimissään menee ainakin 1,5 vuotta.
Sitten pääset keräämään dokumentteja. Lähettämään ne. Tähänkin menee aikaa.
Sitten vasta odotat sitä lapsi-ilmoitusta. Tuo on nuo mainitsemasi 1-2-4 vuotta.
Sitten odotat että pääset hakumatkalle.
Mutta tämänkin toki voi pitää mielessä siten, että aloittaa hakuprosessi normaaalia aikaisemmin, esim miehen kanssa haluttiin lapsi kun olimme 30 paikkeilla, joten aloitimme hakuprosessin hyvissä ajoin, joskus silloin kun se minimi ikä 25 molemmilta täyttyi
Tietenkin. Aloittajalle vain selvensin niitä eri vaiheita, ettei sitten järkyty...
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa/ostakaa koiranpentu.
Tummaihoisia lapsia kiusataan/rääkätään toisten lasten ja jopa aikuisten taholta.
He erottuvat aina. Kysymyksiä, uteluita, haukkumisia.
Aika monet adoptiolapset päätyvät ssijoitukseen ja laitoksiin kun adoptiolasten vanhemmat eroavat.
Höhöpöhöpöhöpö.
Minulla on kaksi jo aikuista adoptiolasta, eikä heitä ole ikinä kiusattu. Yliopistoissa opiskelevat nyt.
Adoptiovanhempien eroprosentit on muuten pienemmät kuin biovanhemmilla ja kyllä bioperheissäkin voi teinit oireilla ja päätyä sijoitukseen.
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata. Adoptio on laillistettu kansanmrrha. Rikkaat länkkärit ostaa lapsosia pois oman perheen luota ja kiillottavat sädekehäänsä. Lapsella koko elämän ajan sopeutumattomuus ja kodittomuus riesanaan. Jos ei lasta teille luonnon keinoin suoda, jättäkää hankkimatta! Parempi sekin kuin itsekäs valinta. Tosiaan, koiranpentukin parempi.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Adoptio on laillistettu kansanmrrha. Rikkaat länkkärit ostaa lapsosia pois oman perheen luota ja kiillottavat sädekehäänsä. Lapsella koko elämän ajan sopeutumattomuus ja kodittomuus riesanaan. Jos ei lasta teille luonnon keinoin suoda, jättäkää hankkimatta! Parempi sekin kuin itsekäs valinta. Tosiaan, koiranpentukin parempi.
Harvemminpa niitä lapsia mistään perheistä haetaan. Lastenkotioloissa ovat usein ehtineet elää jo pitkään. Ja sinne ovat päätyneet esim. epäonnistuneen ja aivan liian myöhään omatoimisesti yritetyn abortin jälkeen, kun on ensin selviydytty hengissä roskiksesta tai vessanpöntöstä. Siinä ei kukaan mitään rahoja saa, mutta lapsi saa perheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Adoptio on laillistettu kansanmrrha. Rikkaat länkkärit ostaa lapsosia pois oman perheen luota ja kiillottavat sädekehäänsä. Lapsella koko elämän ajan sopeutumattomuus ja kodittomuus riesanaan. Jos ei lasta teille luonnon keinoin suoda, jättäkää hankkimatta! Parempi sekin kuin itsekäs valinta. Tosiaan, koiranpentukin parempi.
Harvemminpa niitä lapsia mistään perheistä haetaan. Lastenkotioloissa ovat usein ehtineet elää jo pitkään. Ja sinne ovat päätyneet esim. epäonnistuneen ja aivan liian myöhään omatoimisesti yritetyn abortin jälkeen, kun on ensin selviydytty hengissä roskiksesta tai vessanpöntöstä. Siinä ei kukaan mitään rahoja saa, mutta lapsi saa perheen.
Lapset voivat olla myös sijaiskodissa odottamassa adoptiota!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Adoptio on laillistettu kansanmrrha. Rikkaat länkkärit ostaa lapsosia pois oman perheen luota ja kiillottavat sädekehäänsä. Lapsella koko elämän ajan sopeutumattomuus ja kodittomuus riesanaan. Jos ei lasta teille luonnon keinoin suoda, jättäkää hankkimatta! Parempi sekin kuin itsekäs valinta. Tosiaan, koiranpentukin parempi.
Harvemminpa niitä lapsia mistään perheistä haetaan. Lastenkotioloissa ovat usein ehtineet elää jo pitkään. Ja sinne ovat päätyneet esim. epäonnistuneen ja aivan liian myöhään omatoimisesti yritetyn abortin jälkeen, kun on ensin selviydytty hengissä roskiksesta tai vessanpöntöstä. Siinä ei kukaan mitään rahoja saa, mutta lapsi saa perheen.
Lapset voivat olla myös sijaiskodissa odottamassa adoptiota!
Toki voivat, mutta ei niitä silloinkaan miltään perheeltä käydä ostamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Ikäähän ei voi tilata. Meillä oli ikätoiveena aikoinaan 2-3-vuotias. Saatin puolivuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottakaa/ostakaa koiranpentu.
Tummaihoisia lapsia kiusataan/rääkätään toisten lasten ja jopa aikuisten taholta.
He erottuvat aina. Kysymyksiä, uteluita, haukkumisia.
Aika monet adoptiolapset päätyvät ssijoitukseen ja laitoksiin kun adoptiolasten vanhemmat eroavat.Höhöpöhöpöhöpö.
Minulla on kaksi jo aikuista adoptiolasta, eikä heitä ole ikinä kiusattu. Yliopistoissa opiskelevat nyt.
Adoptiovanhempien eroprosentit on muuten pienemmät kuin biovanhemmilla ja kyllä bioperheissäkin voi teinit oireilla ja päätyä sijoitukseen.
En usko, ettei joskus ole erilaisesta ulkonäöstään kiusattu.
Eivät todellakaan kerro kaikkea, mitä kokevat, varsinkin kun/jos vanhemmatkin valtaväestön väristä.
Eivät toki aina traumatisoidu.
T. Tummaihoisen adoptiolapsen täti, jolle lapsi kertoi, ei adoptiovanhemmillee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Ikäähän ei voi tilata. Meillä oli ikätoiveena aikoinaan 2-3-vuotias. Saatin puolivuotias.
Voiko sukupuolta toivoa? Tai asettaa yläikärajan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Suosittelen noilla toiveilla antamaan kodin löytöeläimelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Suosittelen noilla toiveilla antamaan kodin löytöeläimelle.
Tuskin ap sinun kommenttejasi täällä kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo adoptioneuvonnan aikana täytetään sellainen monisivuinen lomake siitä, millaisia erityistarpeita on valmis hyväksymään. Lomake lähtee sitten aikanaan myös hakemuksen mukana kohdemaahan. Lomakkeen täyttämisessä auttaa pari kertaa vuodessa järjestettävä lääkäriluento, jossa käydään koko lomake läpi sillä ajatuksella, että mitä ne erityistarpeet tarkoittavat arkielämän suhteen. Jonkin verran pitää olla valmis niitä hyväksymään ja eri maissa painottuvat vähän erilaiset asiat. Keskosuus on yleinen juttu, jota joutuu pohtimaan eli millä raskausviikolla syntyneen on valmis ottamaan vastaan. Mielestäni lomakkeen täyttämisessä auttoi ajatus siitä, että moniakaan niistä erityistarpeista kukaan biologista lasta odottava ei pysty päättämään. Osa erityistarpeista voi Suomeen tulon jälkeen paljastua täysin merkityksettömiksi, mutta voi myös löytyä uusia. Kiintymyssuhdeasiat, uniongelmat ja turvallisuushakuisuus, joita lähes kaikilla tuntemillani adoptiolapsilla on ainakin jossain määrin, vaikuttavat usein enemmän arkeen kuin se papereissa lukeva erityistarve.
Vauvoja on hyvin vähän tarjolla kv-adoptioon. Yleensä lapset ovat jo vähintään 1-vuotiaita ja monesti vanhempiakin.
Meillä haaveissa olisi 1 vuotias, korkeintaan 2 vuotias.
Suosittelen noilla toiveilla antamaan kodin löytöeläimelle.
Tuskin ap sinun kommenttejasi täällä kaipaa.
Nimenomaan niitä pyysi, katsopa otsikkoa.
Muakin kiinnostaa aihe, ja aika yllätyksenä tuli negatiivisten kommenttien määrä.
Kuinka pian hakumatkalle lähdetään ilmoituksen saatuaan? Adoptio-infossa kerrottiin että joskus matkaan pitää lähteä kahden viikon kuluessa ilmoituksesta. Miten työssäkäyvät tämän hoitavat? Eikö äitiyslomasta pidä ilmoittaa vähintään kuukausi etukäteen?
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaa aihe, ja aika yllätyksenä tuli negatiivisten kommenttien määrä.
Kuinka pian hakumatkalle lähdetään ilmoituksen saatuaan? Adoptio-infossa kerrottiin että joskus matkaan pitää lähteä kahden viikon kuluessa ilmoituksesta. Miten työssäkäyvät tämän hoitavat? Eikö äitiyslomasta pidä ilmoittaa vähintään kuukausi etukäteen?
Meillä lähdettiin noin kahden kuukauden pästä. Ja ei, työnantaja ei ainakaan minulla yhtään käsittänyt prosessia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaa aihe, ja aika yllätyksenä tuli negatiivisten kommenttien määrä.
Kuinka pian hakumatkalle lähdetään ilmoituksen saatuaan? Adoptio-infossa kerrottiin että joskus matkaan pitää lähteä kahden viikon kuluessa ilmoituksesta. Miten työssäkäyvät tämän hoitavat? Eikö äitiyslomasta pidä ilmoittaa vähintään kuukausi etukäteen?
Meillä lähdettiin noin kahden kuukauden pästä. Ja ei, työnantaja ei ainakaan minulla yhtään käsittänyt prosessia.
Mistä maasta te adoptoitte? Ilmoititko normisti jääväsi äitiyslomalle kahden kuukauden päästä vai kuinka asia hoidettiin?
Alue: Aihe vapaa
Prosessissa on monta vaihetta.
Ensin jnotat neuvontaan. Sitten on neuvonta. Sitten odotat lupaa. Tähän kaikkeen voi mennä jo se neljä vuotta. Minimissään menee ainakin 1,5 vuotta.
Sitten pääset keräämään dokumentteja. Lähettämään ne. Tähänkin menee aikaa.
Sitten vasta odotat sitä lapsi-ilmoitusta. Tuo on nuo mainitsemasi 1-2-4 vuotta.
Sitten odotat että pääset hakumatkalle.