Alatiesynnytys kun B-vauva on perätilassa?

Hei,



synnytin viime vuonna kaksoset. Kummatkin olivat päät alaspäin jo pitkän aikaa eikä myöskään mitään synnytystapasuunnitelmaa(?) ollut tai siis kukaan ei edes ottanut asiaa puheeksi (synnytys vai sektio). Synnytys käynnistyi itsestään päättyen B-kaksosen hätäsektioon. B kääntyi A:n synnyttyä poikittain eikä häntä saatu käännettyä (kolme eri lääkäriä yritti). Myöhemmin ns. ykköslääkäri kävi luonani ja hän sanoi, että kaksossynnytyksistä n. 5-6 % päättyy hätäsektioon. Tämä siis vain suullisesti kerrottu pari päivää aiemmin synnyttäneelle, joten todenperäisyyttä tälle en pysty takaamaan. En siis tiedä, miten tämä luku pitäisi käsittää: niin, että B-kaksonen syntyy hätäsektiolla vai kaikki ' alateitse alkaneet' eli sekä A- että B-hätäsektiolla.



Loppujen lopuksi asiaa ei kannata murehtia kovinkaan paljon etukäteen, sillä nuo hätäsektiot ovat kuitenkin harvinaisia. Niin ja jos siitä toipumisesta pelotellaan, niin itse kyllä toivuin napaan saakka auki viilletystä mahasta nopeammin kuin A:n (joka oli kaksikiloinen) alateitse tapahtuneesta synnytyksestä.



Mukavaa loppuodotusta ja helppoja synnytyksiä toivottaen,



Maurimielikki

Olen nyttemmin kuullut monelta taholta että B-vauvan tarjonnalla ei ole niin suurta merkitystä kun on kaksoset, mutta kerronpa kuriositeettina:



Tähän saakka B ollut sitkeästi perätilassa. Vielä viime viikolla neuvolassa kätilö sanoi tuntevansa B:n pään selvästi ylhäällä mun pallean paikkeilla (ja siinä sen tunsin itsekin, varsinkin ollessani istuma-asennossa). Yhtenä päivänä tällä viikolla istuin pöydän ääressä kun tunsin tavallista isomman muljauksen just siinä kohtaa missä B-vauvan pää on tuntunut. Kovin isoa liikettä en kyllä tuntenut. Samana päivänä oli ultra ja siinä huomattiin että molempien vauvojen päät on alaspäin! B-vauva lienee siis pyörähtänyt sulavasti ja puolihuomaamatta. En olis kyllä ikinä uskonut, tuntuu että maha on niin pinkeä ettei tollaseen sukelteluun voi olla tilaa.

Taitaa olla aika helpottunut olo tuon jälkeen, vaikka kai se perätila niin paha olis sekään. Mulla noita muljahduksia tuntuu joka viikko ainakin kerran ja vauvat onkin nyt ollu aina eri päin joka ultrassa, nytkin taitaa olla jalkatarjonta ;) Täytyy vaan malttaa näköjään rauhassa odotella että hakevat oman paikkansa... mikä sulla on muuten painoarvio vauvoile nyt?



Elise 27+6

Musta tuntuu kyllä että nuo voi heittää jonkun verran, A ainakin oli niin alhaalla että päänympärystä ei saatu kunnolla mitattua. Mutta varmaan siinä kolmen kilon molemmin puolin huitelevat.



Olihan tuo kääntyminen hauska ylläri :-) Nyt sitten jännittää tuo maanantaiksi suunniteltu käynnistysyritys, niistäkin kun on saanut kuulla ja lukea kaikenlaista... Mutta parasta olla miettimättä sitä liikaa ja katsoa vaan mitä tuleman pitää!

Tässä tuore kokemus:



Mulla osittain lirahti lapsivesi eräs yö ollessani vanhemmillani kylässä ja mies ei ollut kotona. Siiitä vaan sitten taxilla Kättärille ja päiv. osastolle, jossa ei kuitenkaan mitään tapahtunut. Reilu vuorokausi myöhemmin sitten käynnistettiin tipalla ja se oli sitten rytinää se meno. Supistukset alkoivat noin klo. 10 aamulla ja heti 5-10 min välein. Ensiksi aukesi hitaasti ja eivät meinanneet " vielä" antaa puudutusta. Sain sen kuitenkin, kun karjuin ja luulin kuolevani. Ei auttanut epiduraali kuin ehkä ihan hiukan ja sen lisäksi vedin ilokaasua ja jouduin ääneen valittamaan. Aiemmassa synnytyksessä kun epiduraali vei kivut kokonaan vähäksi aikaa....



Pikkuhiljaa alkoi tuntua " kakkahädän" tunnetta eikä mulla oltu tsekattu alapäätä pitkään aikaan, koska eteni " niin hitaasti" . No, sain sitten mennä vessaan ja siellä sitten pusersin " kakkaa" ja lapsen päähän sieltä sitten miltei humpsahti pönttöön ja rupesin huutamaan kätilöä paikalle. Sitten vaan raahattiin synnytyspöydälle ja tupa täyttyi kätilöistä ja lääkäreistä. A syntyi helposti parin minuutin ponnistuksella ja muistan ajatelleeni, että miten helppoa jos se olisikin sitten siinä... B lillui jossain ylhäällä perätilassa ja ei tuntunut oikein ponnistustarvettakaan. Mukana oli ihana nuorempi lääkäri, mutta se vanhempi lääkäri oli töykeä ja puhumaton. PIkkuhiljaa ponnistettiin ja kyllä tuntui hankalalta verrattuna pää edellä tulevaan. Alapää leikattiin melko laajalti, jotta lapsi saatiin perä edellä ulos. Syntyessään lapsi oli veltto ja sai vain 2 pistettä, mutta virkosi nopeasti onneksi.



Mutta onneksi selvittiin hengissä. Onneksi luotin omiin tuntemukseeni ja aiemminkin synnyttäneenä tiesin, että kivut oli jos sitä luokkaa että oli aika saada epiduraali. No, sitten kohdunsuu aukeni kolmesta sentistä kymmeneen senttiin ihan hujauksessa ja kait se sitten siitä johtui, ettei se epiduraalikaan enää kunnolla tai paljoakaan auttanut.



Pikkusen jäi paha maku siitä vanhemman lekurin töykeydestä, mm. B:n ponnistusvaiheessa kun huusin että auttakaa tai vetäkää se ulos tai jotain, ni tiuskaisi mulle vaan, että ei sitä kukaan vedä, se täytyy ihan itse synnyttää....( lääkäri oli itse eläkeiän kynnyksellä oleva mies). Lapsen synnyttyä hän lopulta häipyi sanaakaan sanomatta ovesta ulos. Myös tuo käynnistys on rajuudessaan kyllä aikamoista menoa, tippaa sen kun lisättiin koko ajan, että saataisiin " napakoita" supistuksia. EI puhettakaan, että ois lillunu jossain suihkussa, kävellyt tai lojunut jonkun pallon päällä. Kivut oli heti sitä luokkaa, ettei ois tullut mieleenkään kokeilla mitään pehmeitä keinoja.



Onneksi se on ohi ja vauvat korvaavat kaiken kärsimyksen. Kummasti se unohtuu ja mitäpä noitten eteen ei tekisi.



T: onnellinen bambi

Meille syntyi poika ja tyttö 25.6. ja vastoin kaikkia pelkojani synnytys meni hienosti!



Supistukset alkoi syntymäpäivän vastaisena yönä (37+6), ja aamulla klo 9 lähdettiin sairaalaan. Kohdunsuu oli nelisen senttiä auki ja kaulakanava hävinnyt. Aamupäivä ooteltiin että avautuminen etenee, viidessä sentissä sain yhden satsin epiduraalia. A-vauvan kalvot puhkaistiin neljän maissa, vähän myöhemmin sain satsin lidokaiinia (rentouttaa mut ei vie kipua). Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset oli aika massiivisia, viimiset sentit tuntui menevän muutamalla todella kipeällä supistuksella, ja sitten pitikin jo kohta ponnistaa. Poika (3200 g) syntyi iltakuuden maissa puolen tunnin hurjan ponnistamisen jälkeen. Pojan synnyttyä lääkäri piti mahani päältä paikoillaan tyttöä, ettei hän käännähtäisi väärinpäin (tyttö oli siis kääntynyt ihan raskauden viime metreillä pää alaspäin). Tässä vaiheessa supistuksia vauhditettiin tipalla. Tyttöä (3220 g) sain vielä työstää maailmaan puoli tuntia, ei siis todellakaan mitenkään " liukunut" isonveljen perässä :-) Nostan siis todella hattua perätilasynnyttäjille!



Synnytyksessä oli mukana (miehen lisäksi :-) lääkäri ja kaksi kätilöä ja kaksi lastenhoitajaa, kaikki tsemppasivat hienosti ja synnytyksestä jäi todella positiivinen fiilis (esikoisen syntymästä kaikkea muuta). Toipunut olen mielestäni tosi nopeasti, istumaankin pystyin heti seuraavana päivänä. Ja mikä tärkeintä, nyt ollaan kotona ihanien pienten ihmisenalkujen kanssa!



Tsemppiä kaikille joilla haaste on vielä edessä!

Lämpimät onnittelut koko perheelle! Hyvän kokoiset vauvat! Omani syntyivät 10/05 rv39+4 ja A poika painoi 3560g ja B tyttö 3355g. Tuolla viestissä 9 onkin lyhyesti syntymästä. Tulipa jotenkin taas omat muistot pintaan... *huoh*! Kaikkea hyvää ja paljon voimia teille :)!