Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei kestä kiukutteluani

Vierailija
11.11.2018 |

Olen ollut jokusen kuukauden uuden miehen kanssa avioeroni jälkeen ja olen aivan ihmeissäni tämän uuden miehen lyhyestä pinnasta. Esimerkiksi tänään aamupäivällä mies puhui joitain asioista exästään niin että loukkaannuin, mutta en kuitenkaan suuttunut, kun yritän kehittää itseäni, jotta välttyisimme riidoilta. Mies yritti sitten samantien tulla halaamaan ja sanoi ”älä viitsi”, mutta pyysin, että saisin olla hetken rauhassa. No, mies jätti minut rauhaan ja meni puuhailemaan omia hommiaan. Menin hetken päästä olkkariin ja keskustelimme vähän jostain muista asioista olohuoneen toiselta puolelta toiselle, kun mies oli ruvennut kokoamaan uutta hyllyä. Mies ei kuitenkaan lopettanut omia puuhiaan ja tullut halaamaan, vaikka tarkoituksenamme ennen ”riitaa” oli nimenomaan viettää aamupäivä toistemme kainalossa. Mulla alkoi sitten menemään hermo ja sanoin miehelle, voisiko lähteä nyt sitten asioilleen kun päivästä näytti tulevan sellainen, ettei vietekään aikaa yhdessä. Mies kysyi olenko aivan varma ja kun sanoin joo, lähti ovet paukkuen menemään ja on nyt ollut kolme tuntia poissa.

Onko muiden miehet vastaavanlaisia? Itse olen edellisen mieheni kanssa tottunut suutuspäissäni/loukkaantuneena sanomaan asioita joita en tarkoita, kuten vaikka ”jätä mut rauhaan” (tarkoittaa:tule halaamaan niin unohdetaan riitely). Samoin tämä uusi mies on valmis ”lähtemään menemään” mitä ex mieheni ei tehnyt koskaan. Ex mieheni kanssa riitelemme todella lyhyen hetken, kunnes mies tai minä tuli lepyttelemään toista ja riita oli unohdettu. Tämän toisen miehen kanssa riidat voivat pilata monta päivää.
Olenko minä vaan hankala vai pitäisikö miehen olla vähän kärsivällisempi?

Kommentit (49)

Vierailija
21/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvän parisuhteen sekä kypsän aikuismaisen käytöksen ABC

A. Opettele sanomaan, mitä tarkoitat ja ilmaise itseäsi selkeästi ja asiallisesti

B. Älä odota, että kenenkään pitäisi tulkita sinua ja ”lukea”, kun tuittuilet ja kiukuttelet. Älä kiukuttele äläkä tuittuile.

C. Lakkaa vertaamaan nykyistä exääsi. Teille on exän kanssa tullut ero ja en ihmettele, jos tuollainen käytös on ollut siihen osasyynä. Kannattaa oppia niistä vanhoista suhteista eikä jatkaa samaa käytöstä suhteesta toiseen.

Vierailija
22/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Juuri siksi kysyinkin teidän mielipidettänne, että pohdin miten nämä tilanteet voisi jatkossa estää. Koin, etten ollut kohtuuton, kun loukkaannuin miehen sanomisista. Aihe oli minulle arka ja mies tiesi sen. Ohitin aiheen kuintenkin nopeasti ja menin samaan tilaan. Silloin olisin luullut, että mies olisi tullut luokseni ja oltaisiin sovittu asia.

Olen nimittäin sanonut miehelle tällä viikolla, että riitamme olisivat ohi minuutissa, jos hän vaan tulisi halaamaan minua.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, sinulla taitaa olla ristiriitainen kiintymyssuhdetyyli. Minulla on myös. Olenkin pyytänyt miestä siksi suhtautumaan minuun kärsivällisesti riitojen aikana. Eihän silloin ole normaalitilassa, joten kaipaan myös lohduttelua ja varmuutta siitä, ettei mies ole jättämässä.

Vierailija
24/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Juuri siksi kysyinkin teidän mielipidettänne, että pohdin miten nämä tilanteet voisi jatkossa estää. Koin, etten ollut kohtuuton, kun loukkaannuin miehen sanomisista. Aihe oli minulle arka ja mies tiesi sen. Ohitin aiheen kuintenkin nopeasti ja menin samaan tilaan. Silloin olisin luullut, että mies olisi tullut luokseni ja oltaisiin sovittu asia.

Olen nimittäin sanonut miehelle tällä viikolla, että riitamme olisivat ohi minuutissa, jos hän vaan tulisi halaamaan minua.

Ap

Eli sä tinttailet, ja sitten miehen pitäisi anteeksipyydellen hyvitellä sua sen vuoksi? Ootko sä kolmevuotias?

Vierailija
25/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos vaikka kertoisit myös miehelle tuon, mitä ajattelet.

Vierailija
26/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä sinun pitäisi palata exäsi luo, koska hän osaa tulkita sanojasi niin hyvin. Miksi koskaan erosittekaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Juuri siksi kysyinkin teidän mielipidettänne, että pohdin miten nämä tilanteet voisi jatkossa estää. Koin, etten ollut kohtuuton, kun loukkaannuin miehen sanomisista. Aihe oli minulle arka ja mies tiesi sen. Ohitin aiheen kuintenkin nopeasti ja menin samaan tilaan. Silloin olisin luullut, että mies olisi tullut luokseni ja oltaisiin sovittu asia.

Olen nimittäin sanonut miehelle tällä viikolla, että riitamme olisivat ohi minuutissa, jos hän vaan tulisi halaamaan minua.

Ap

Eli sä tinttailet, ja sitten miehen pitäisi anteeksipyydellen hyvitellä sua sen vuoksi? Ootko sä kolmevuotias?

Jos ihmisellä on paljon epävarmuuksia aiempien traumaattisten ihmissuhteiden takia, niin välttämättä tunnesäätely ei silloin ole kovin kehittynyttä. Eivät kaikki aikuiset ole kovin taitavia rauhoittelemaan itseään ristiriitatilanteissa.

Vierailija
28/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minun exä pyyti, et tekisin riitatilanteissa päinvastoin kuin hän sanoi. Sitten kun tein, niin hän alkoi syyttämään etten arvosta hänen sanomisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä on jonkun miehen "naiset ovat niin hankalia" -provo. Kukaan ei kutsu omaa käytöstään "kiukkutteluksi".

Vierailija
30/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jonkun miehen "naiset ovat niin hankalia" -provo. Kukaan ei kutsu omaa käytöstään "kiukkutteluksi".

Korjaan *kiukutteluksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaako suhteessa olla, jos se triggeröi kovin usein? Ap, sinulla on duunia tehtävänä itsesi kanssa, jos tuo on kiintymyssuhdeongelmasta tai traumasta peräisin.

Itselläni traumatilaan vajoaminen on niin raskasta, että se alkaa pilata koko elämää ja elämänhallintaa, jos sitä tapahtuu usein. Siksi pyrin itsekin aktiivisesti työstämään tilannetta. Hyvän kumppanin kanssa voi mennä vuosia ilman ongelmia.

Vierailija
32/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jonkun miehen "naiset ovat niin hankalia" -provo. Kukaan ei kutsu omaa käytöstään "kiukkutteluksi".

Niinpä.

Se yksi naisvihaajamies kirjoittaa joka päivä provoja, joissa naiset muka kiukuttelevat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Juuri siksi kysyinkin teidän mielipidettänne, että pohdin miten nämä tilanteet voisi jatkossa estää. Koin, etten ollut kohtuuton, kun loukkaannuin miehen sanomisista. Aihe oli minulle arka ja mies tiesi sen. Ohitin aiheen kuintenkin nopeasti ja menin samaan tilaan. Silloin olisin luullut, että mies olisi tullut luokseni ja oltaisiin sovittu asia.

Olen nimittäin sanonut miehelle tällä viikolla, että riitamme olisivat ohi minuutissa, jos hän vaan tulisi halaamaan minua.

Ap

Eli sä tinttailet, ja sitten miehen pitäisi anteeksipyydellen hyvitellä sua sen vuoksi? Ootko sä kolmevuotias?

Missä kohtaa AP sanoi lyöneensä miestä?

Minäkin olen kyllä sitä mieltä, että AP on tässä se hankala.

Vierailija
34/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Reaktioni, kun luin tämän: 😃

Miksi osa jaksaa ottaa tämänkin niin tosissaan? Oikeinko suutuitte kun ap on rehellinen? 😃

t.kristallikissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sovintoseksi auttaa.

Vierailija
36/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ehkä kannataisi olla niin vaikeasti ymmärretävä, että tarvitset jonkun joka ”osaa lukea sinua”. Elämä on helpompaa kun vain sanoo asiat suoraan. En minä naisenakaan kyllä keneltäkään tuollaista jaksaisi kauhean kauaa.

Vierailija
37/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tämä on jonkun miehen "naiset ovat niin hankalia" -provo. Kukaan ei kutsu omaa käytöstään "kiukkutteluksi".

Ihan nainen olen, mutta tiedostan itsekin, että harrastan typerää kiukuttelua, josta yritän päästä eroon.

Ap

Vierailija
38/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei ehkä kannataisi olla niin vaikeasti ymmärretävä, että tarvitset jonkun joka ”osaa lukea sinua”. Elämä on helpompaa kun vain sanoo asiat suoraan. En minä naisenakaan kyllä keneltäkään tuollaista jaksaisi kauhean kauaa.

Tuo on täysin totta. Ja tänään ekaa kertaa yritinkin tuota ja sanoin miehelle etten olisi halunnut käyttää aamupäivää sen hyllyn kokoamiseen vaan halailuun. Perimmäinen ongelma tässä varmaan on se, että minua harmitti alkuperäisten suunnitelmien mönkään meno ja olin muutenkin kainalossaoloa vailla, kun taas miestä ei tuntunut se ollenkaan harmittavan vaan hän oli valmis siirtymään ihan eri puuhiin.

Ap

Vierailija
39/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Terveisiä Porvoosta taas...

Ei välttämättä. Kuulostaa ex mieheltäni.

Vierailija
40/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Juuri siksi kysyinkin teidän mielipidettänne, että pohdin miten nämä tilanteet voisi jatkossa estää. Koin, etten ollut kohtuuton, kun loukkaannuin miehen sanomisista. Aihe oli minulle arka ja mies tiesi sen. Ohitin aiheen kuintenkin nopeasti ja menin samaan tilaan. Silloin olisin luullut, että mies olisi tullut luokseni ja oltaisiin sovittu asia.

Olen nimittäin sanonut miehelle tällä viikolla, että riitamme olisivat ohi minuutissa, jos hän vaan tulisi halaamaan minua.

Ap

Eli sä tinttailet, ja sitten miehen pitäisi anteeksipyydellen hyvitellä sua sen vuoksi? Ootko sä kolmevuotias?

Missä kohtaa AP sanoi lyöneensä miestä?

Minäkin olen kyllä sitä mieltä, että AP on tässä se hankala.

Ei tuossa lyömisestä puhuttu. En tiedä mistä sä sen tähän vedit.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kuusi kahdeksan