Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies ei kestä kiukutteluani

Vierailija
11.11.2018 |

Olen ollut jokusen kuukauden uuden miehen kanssa avioeroni jälkeen ja olen aivan ihmeissäni tämän uuden miehen lyhyestä pinnasta. Esimerkiksi tänään aamupäivällä mies puhui joitain asioista exästään niin että loukkaannuin, mutta en kuitenkaan suuttunut, kun yritän kehittää itseäni, jotta välttyisimme riidoilta. Mies yritti sitten samantien tulla halaamaan ja sanoi ”älä viitsi”, mutta pyysin, että saisin olla hetken rauhassa. No, mies jätti minut rauhaan ja meni puuhailemaan omia hommiaan. Menin hetken päästä olkkariin ja keskustelimme vähän jostain muista asioista olohuoneen toiselta puolelta toiselle, kun mies oli ruvennut kokoamaan uutta hyllyä. Mies ei kuitenkaan lopettanut omia puuhiaan ja tullut halaamaan, vaikka tarkoituksenamme ennen ”riitaa” oli nimenomaan viettää aamupäivä toistemme kainalossa. Mulla alkoi sitten menemään hermo ja sanoin miehelle, voisiko lähteä nyt sitten asioilleen kun päivästä näytti tulevan sellainen, ettei vietekään aikaa yhdessä. Mies kysyi olenko aivan varma ja kun sanoin joo, lähti ovet paukkuen menemään ja on nyt ollut kolme tuntia poissa.

Onko muiden miehet vastaavanlaisia? Itse olen edellisen mieheni kanssa tottunut suutuspäissäni/loukkaantuneena sanomaan asioita joita en tarkoita, kuten vaikka ”jätä mut rauhaan” (tarkoittaa:tule halaamaan niin unohdetaan riitely). Samoin tämä uusi mies on valmis ”lähtemään menemään” mitä ex mieheni ei tehnyt koskaan. Ex mieheni kanssa riitelemme todella lyhyen hetken, kunnes mies tai minä tuli lepyttelemään toista ja riita oli unohdettu. Tämän toisen miehen kanssa riidat voivat pilata monta päivää.
Olenko minä vaan hankala vai pitäisikö miehen olla vähän kärsivällisempi?

Kommentit (49)

Vierailija
1/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sä kuulostat pirun hankalalta ihmiseltä.

Vierailija
2/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

0/5

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Terveisiä Porvoosta taas...

Vierailija
4/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet todella hankala ihminen.

Vierailija
5/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olenko ainut nainen joka suuttuneena sanoo, että ”jätä mut rauhaan” vaikka oikeasti toivoo, että mies tulisi halaamaan? Miten te sitten hoidatte tilanteet jossa suututte? Vai ettekö suutu koskaan?

Ap

Vierailija
6/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naiset vain taitaa olla tuollaisia.

Oma vaimo kehittaa riidan vaikka mista. Usein en saa edes vastata minulle esitettyihin kysymyksiin vaan mun vastaa mun puolesta ja kaiken lisaksi vastaan hanelle vaarin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tähän voi muuta sanoa, kuin että joo. Se olet sinä se hankala. Peiliin katsomisen paikka.

Vierailija
8/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainut nainen joka suuttuneena sanoo, että ”jätä mut rauhaan” vaikka oikeasti toivoo, että mies tulisi halaamaan? Miten te sitten hoidatte tilanteet jossa suututte? Vai ettekö suutu koskaan?

Ap

Sanon että mua suututtaa nyt asia x, mutta tulepa halaamaan mua. Asiat on paljon selkeämpiä kun sanoo niin kuin ne on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sinulle myös Ok, että mies suutuspäissään paukkaa sinua mahaan vaikkei oikeasti tarkoita sitä?

Vierailija
10/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei miehet ole ajatustenlukijoita. Useimmat ottavat aivan kirjaimellisesti sen , mitä nainen sanoo. Tai mitä kuka tahansa sanoo, on opittu viimeistään armeijassa.

Kun suutun, sanon asiat vielä selvemmin ja suoremmin kuin mitä muuten sanoisin enkä puhu päinvastaista kuin mitä tarkoitan. Sinunkin kannattaisi joskus kokeilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainut nainen joka suuttuneena sanoo, että ”jätä mut rauhaan” vaikka oikeasti toivoo, että mies tulisi halaamaan? Miten te sitten hoidatte tilanteet jossa suututte? Vai ettekö suutu koskaan?

Ap

Vastaus riippuu siitä oletko teini-iän ohittanut

Vierailija
12/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voi loukkaantua jos joku puhuu exästään?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aikuinen ei kiukuttele. Kasva aikuiseksi!

Vierailija
14/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olenko ainut nainen joka suuttuneena sanoo, että ”jätä mut rauhaan” vaikka oikeasti toivoo, että mies tulisi halaamaan? Miten te sitten hoidatte tilanteet jossa suututte? Vai ettekö suutu koskaan?

Ap

En koskaan pyytäisi jättämään rauhaan, jos en tarkoittaisi sitä. Olet todellinen draama queen. Muiden pitäisi vielä lukea ajatuksesi, ja kun ei lueta, niin siitä seuraa lisää hel*etillistä draamaa.

Jos suutun, haluan puhua siitä aiheesta mikä suuttumuksen aiheutti, ja hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä. En kylläkään koskaan suutu sellaisista asioista kuin ” mies tuli halaamaan” ” jätti rauhaan kun pyysin” , ”ei lohduttanutkaan, vaikkakin itseasiassa kielsin tekemästä niin” tai koska ” kokosi hyllyä”.. Voi hyvä luoja sentään..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei tähän voi muuta sanoa, kuin että joo. Se olet sinä se hankala. Peiliin katsomisen paikka.

Juuri siksi kysyinkin mielipidettänne. Yritinkin tänään parhaani enkä varsinaisesti suuttunut vaan loukkaannuin vaan ja menin muutaman minuutin päästä miehen kanssa samaan huoneeseen. Mies kuitenkin aloitti koko tilanteen loukkaamalla minua ja siksi olisin toivonut, että hän olisi ollut se, joka olisi tullut halaamaan. Ja loukkaannuin sitten lisää kun hän ei tullut..

Ap

Vierailija
16/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei miehet ole ajatustenlukijoita. Useimmat ottavat aivan kirjaimellisesti sen , mitä nainen sanoo. Tai mitä kuka tahansa sanoo, on opittu viimeistään armeijassa.

Kun suutun, sanon asiat vielä selvemmin ja suoremmin kuin mitä muuten sanoisin enkä puhu päinvastaista kuin mitä tarkoitan. Sinunkin kannattaisi joskus kokeilla.

Joo, sen olen huomannut, että tämä mies ottaa kaiken kirjaimellisesti, ex mieheni ei ottanut, vaan ”osasi lukea minua”. Pitää yrittää joo sanoa jatkossa selvemmin, tälläkin kertaa kuitenkin lopuksi sanoin, että en olisi halunnut käyttää tätä päivää hyllyn kokoamiseen vaan meidän piti halailla, mutta mies ei reagoinut siihen mitenkään. Ja siitä loukkaantuneena sitten ehdotin hänen asioille lähtemistä. Enkä sitten pysty vastaamaan että ”en ole varma, älä lähdekään”, kun mies on heti laittamassa kenkiä jalkaan.

Ap

Vierailija
17/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ihan vähimmillään sun pitää rauhallisessa tilanteessa kertoa, että riidassa sua pitää tulla halaamaan, vaikka esität ettet halua. Minäkin uskoisin mitä sanot, vaikka olen nainen.

Ja joskus mieskin voi suuttua samaan aikaan ja silloin sinulla ei ole etuoikeutta palveluun. Ja suuttuu sitä todennäköisemmin, mitä useammin temppuilet.

Vierailija
18/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää kuulostaa ihan siltä autonovesta ja lapselle tarkoitetusta ylläristä kitisevältä tapaukselta. Sama kirjoitustyyli ja sanavalinnat, mikään ei ole koskaan oma vika ja muutenkin koko tarina esitetään tarpeettoman monimutkaisena ja pitkänä, että varmasti saataisiin kerättyä maksimimäärä säälipisteitä. Extrana joka viestissä vihjaillaan että miehellä oli ainakin aikomus pahoinpidellä fyysisestikin.

Vastaan siis kuten olen vastannut jo aikaisempiin: Opetelkaa nyt jo herranen aika puhumaan keskenänne. Se miten esität nämä maailmaa suuremmat draamasi jättää lukijoille sen vaikutelman, että ette kirjaimellisestikaan puhu ikinä toisillenne mitään, ja suurin osa tästä melodraamasta olisi vältettävissä kun vain aukaisi sen leipäläpensä ja kertoisi riidan toiselle osapuolelle mikä mättää.

Vierailija
19/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan ei ole ikinä kestänyt kiukutteluani. Niin että yksin tässä mennään.

Vierailija
20/49 |
11.11.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka paljon olet käyttänyt aikaa sen miettimiseen, miltä miehestä tuntuu näissä kohtauksissasi? Kuinka turvallinen kumppani sinä olet ja paljonko sinä venyt hänen mielenrauhansa eteen?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kahdeksan