Mitä ajatuksia herättää 24-vuotias mies joka asuu äitinsä kanssa?

no, jos on työssäkäyvä, niin säästänyt kuuden vuoden aikana n. 36 000 e ko. järjestelyllä. Itse asuin aikoinani ns. myöhään lapsuudenkodissani siksi, kun säästin ensiasuntoa varten. Olen nainen, jo yli kolmekymppinen omalla perheellä - ja omalla kodilla. Jotkut, jotka halusivat 18-vuotiaana lähteä omilleen, elävät yhä vuokralla. Ei siinä mitään, jokaisen oma päätös ja omat valinnat. Mutta minusta on sääli, että pitkään lapsuudenkotona asuva, erityisesti miespuolinen, luokiteltaisiin Suomessa monen mielessä jotenkin epäitsenäiseksi tms., vaikka järjellä ajateltuna tuon kaltainen järjestely olisi monelle vain järkevää. Havainnollistaa hyvin, että moni ajattelee tunteilla eikä järkiperustein.

Ihan fiksua asua vanhempien luona, jos siihen on mahdollisuus ja vanhemmilla on tilaa. Säästää rahaa ja luultavimmin tulee ruoka valmiina ja vaatteet pestynä. Voi vaikka harrastaa sijoittamista jne. Italiassa ja Venäjällä ihan normaalia. Siellä tutustutaan ensin perheeseen ja äiti hyväksyy "poikien" kumppanit.

Vierailija kirjoitti:

Mun pojalla ei ole ollut kiirettä ihan vielä muuttaa pois kotoa. Asutaan vähän kuin kämppiksinä, on järkevää jakaa kustannuksia, ja hän voi käyttää autoani, ja saan häneltä apuja.

Hän opiskelee diplomi-insinööriksi, joten ei ole pelkoa että jäisi kotiin valmistuttuaan. Taloudellisesti on järkevää asua kämppiksinä.

Omat vaatteensa hän on pessyt jo 15-vuotiaasta, ja käy kaupassa meille molemmille. Vaihtaa auton renkaat ym, laittaa viikonloppuisin ruokaa, siivoaa oman puolensa ja vessan.

Hän ei käytä alkoholia, joten se baarista konttaaminen ei ole minulle rasitteena. Mieluummin käy salilla, pyöräilemässä, ja pelailemassa jätkien kanssa.

Olen muutaman yön viikossa miesystävälläni yötä, joten poika saa omaa rauhaa, kutsua kavereita tai tapailla kotona tyttöä.

Ilmoitan aina kun olen tulossa kotiin.

Jos joku tyttö hänet jättäisi laskuista, koska hän asuu äidin kämppiksenä ja pitää siinä sivussa äidistä huolta, niin oma menetys.

Kuulostaa aika samalta kuin minullakin. Tosin niitä tyttöjä tai kavereita ei ole, enkä opiskele DI:ksi. Enkä voi mennä lupaamaan ihan satavarmaksi, että miten käy kun valmistun.

Jos osallistuu asumis- ja muihin kuluihin niin ei kai siinä sitten mitään.

Täytyy myöntää, että vähän ehkä yllätyin siitä, että minua ei alettu haukkua ihan alimpaan helvettiin. Vähän jopa sydäntäni lämmittää tällainen... On tässä äidin helmoissa asumisessa tosiaan se hyvä puoli, että rahaa säästyy ja kumpikin pystyy helpottamaan toisen elämää auttamalla erinäisissä asioissa. Se kyllä harmittaa, että aika monihan tällaista miestä pitää jotenkin jälkeenjääneenä (jota varmaan vähän olenkin). Olen kuitenkin siitä tyytyväinen, että rahaa olen kyennyt säästämään aikas kivasti siihen nähden, että olen ollut työttömänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa opiskelijoista asuu omillaan. Itse muutin kotoa pois 17-vuotiaana toiseen "kaupunkiin" lukioon. Tai oikeastaan muutin jo 16v, lähdin sillon vuodeksi vaihtoon ja siitä suoraan omilleni. Toki vanhemmat tukivat jonkinverran alkuun, mutta kun asuu solussa ja saa asumis- ja opintotukea niin niillä elää. Ei nyt sillä rahalla juhlita mutta elää.

Itse koin helpoksi löytää osa-aikaduunia jo alaikäisenä. Toki pitää sosiaaliset taidot, asenne ja työmoraali kunnossa. Olin esim. myyjänä, tiskarina jne.

Kun hanttihommia ja niissä pidempiä työsuhteita alkoi olla cv:ssä, niin sain jo ihan "kunnontöitäkin" ja olin kokoaikatöissä niin pitkään kun hain yliopistoon. Yliopistolla olin mukana järjestöhommissa ja sain kandivaiheessa oman alan osa-aikaisen työn. Sillä (ja työkokemuksella muilta aloilta) sain mahtavat harjoittelupaikat juuri niistä paikoista kun halusin.... Siitä sitten valmistuminen ja töihin. Pelkällä todistuksesta ei ainakaan meidän alalla juhlita. Tässä näkyy mielestäni sellainen kehitysketju, alusta ylöspäin.

Ne hanttihommat on se alku monella. Kertoo myös ihmisen asenteesta. Vaikea kuvitella, että palkkaisin itse henkilöä, joka ei ole tehnyt mitään ennen valmistumista - ja ne hanttihommat on iso plus. Mitään nirppanokkia en haluaisi palkata, saati niitä jotka eivät ole koskaan oman leivän eteen tehneet mitään.

Sun pitää nyt vaan hakea kaikkia hommia, myös niitä joita muut ei halua tehdä, jos kerta et muka työtä saa. Ihan varmasti saat jos haluat ja keskityt siihen. Pyydä apua cv:n ja motivaatiokirjeen teossa joltain muulta. Ne on aika usein tosi huonoja ja hyvällä sellaisella pääsee jo helposti haastatteluun. Cv:seen voit laittaa esim. luottamustehtävät opintojen aikana, vapaaehtoistyöt jne. Jos näitä ei ole, niin hanki niillä kokemusta.

No enpä vaan valitettavasti sitä työtä löytänyt. Siksihän tässä taas koulussa ollaan. Kaikenlaisia kasvihuone- ja puistotyöntekijän hommia, ja muita "ei erityistä koulustusta" vaativia hommia olen hakenut, mutta aina löytyy parempia ehdokkaita niihinkin hommiin. CV:t on tullut tehtyä niin monen eri ihmisen kanssa, että en enää edes muista, että monenko. Mikään laiskapaska en tosiaan ole, vaan teen ne työt mitä kasketään ja tarvittaessa enemmänkin. En vaan lakkaa ihmettelemästä sitä miten ihmeessä ne puhelintaan räpläävät teinit ovat olleet muka minua parempia työtekijöitä, että ovat paikkoja saaneet. Ovat varmaan niitä, jotka osaavat "myydä" itseään. Suoraan sanottuna vähän vituttaa, että nykyään pelkkiä tekijöitä ei arvosteta.

No miten ehdottamani vapaaehtoistyöt jne. niitä nyt ainakin saa. Samalla tekee hyvää kun itselle kerryttää kokemusta.

Niin, olen minäkin varmasti osannut itseni myydä työnantajille, mutta se on myös taito jonka voi opetella. Esim. kansalaisopistolla on edullisia esiintymis- yms. -kursseja ainakin omassa kaupungissa. Niillä saat rohkeutta myös työhaastattelutilanteeseen (ainakin itse olen kokenut näistä olleen apua niissä, sekä yleensäkin työ- ja vapaa-ajalla yllättäviä tilanteissa). Se että osaa itsensä myydä työnantajalle, ei sulje pois sitä etteikö olisi "tekijätyyppiä". Tekijöitä ne usein hakeekin, kerro heille että sellainen olet.

Eihän tuossa ole mitään outoa, ainakin jos asuu kaupungissa ja opinnot ovat vielä kesken tai ei ole saanut työpaikkaa. Mitä järjeä kitua rämäisessä vuokra-asunnossa opiskelulainojen kanssa harjoittelijan 9e tuntipalkalla, jos vanhemmat vielä jaksavat katsoa lastansa ja he viihtyvät hyvin yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa opiskelijoista asuu omillaan. Itse muutin kotoa pois 17-vuotiaana toiseen "kaupunkiin" lukioon. Tai oikeastaan muutin jo 16v, lähdin sillon vuodeksi vaihtoon ja siitä suoraan omilleni. Toki vanhemmat tukivat jonkinverran alkuun, mutta kun asuu solussa ja saa asumis- ja opintotukea niin niillä elää. Ei nyt sillä rahalla juhlita mutta elää.

Itse koin helpoksi löytää osa-aikaduunia jo alaikäisenä. Toki pitää sosiaaliset taidot, asenne ja työmoraali kunnossa. Olin esim. myyjänä, tiskarina jne.

Kun hanttihommia ja niissä pidempiä työsuhteita alkoi olla cv:ssä, niin sain jo ihan "kunnontöitäkin" ja olin kokoaikatöissä niin pitkään kun hain yliopistoon. Yliopistolla olin mukana järjestöhommissa ja sain kandivaiheessa oman alan osa-aikaisen työn. Sillä (ja työkokemuksella muilta aloilta) sain mahtavat harjoittelupaikat juuri niistä paikoista kun halusin.... Siitä sitten valmistuminen ja töihin. Pelkällä todistuksesta ei ainakaan meidän alalla juhlita. Tässä näkyy mielestäni sellainen kehitysketju, alusta ylöspäin.

Ne hanttihommat on se alku monella. Kertoo myös ihmisen asenteesta. Vaikea kuvitella, että palkkaisin itse henkilöä, joka ei ole tehnyt mitään ennen valmistumista - ja ne hanttihommat on iso plus. Mitään nirppanokkia en haluaisi palkata, saati niitä jotka eivät ole koskaan oman leivän eteen tehneet mitään.

Sun pitää nyt vaan hakea kaikkia hommia, myös niitä joita muut ei halua tehdä, jos kerta et muka työtä saa. Ihan varmasti saat jos haluat ja keskityt siihen. Pyydä apua cv:n ja motivaatiokirjeen teossa joltain muulta. Ne on aika usein tosi huonoja ja hyvällä sellaisella pääsee jo helposti haastatteluun. Cv:seen voit laittaa esim. luottamustehtävät opintojen aikana, vapaaehtoistyöt jne. Jos näitä ei ole, niin hanki niillä kokemusta.

No enpä vaan valitettavasti sitä työtä löytänyt. Siksihän tässä taas koulussa ollaan. Kaikenlaisia kasvihuone- ja puistotyöntekijän hommia, ja muita "ei erityistä koulustusta" vaativia hommia olen hakenut, mutta aina löytyy parempia ehdokkaita niihinkin hommiin. CV:t on tullut tehtyä niin monen eri ihmisen kanssa, että en enää edes muista, että monenko. Mikään laiskapaska en tosiaan ole, vaan teen ne työt mitä kasketään ja tarvittaessa enemmänkin. En vaan lakkaa ihmettelemästä sitä miten ihmeessä ne puhelintaan räpläävät teinit ovat olleet muka minua parempia työtekijöitä, että ovat paikkoja saaneet. Ovat varmaan niitä, jotka osaavat "myydä" itseään. Suoraan sanottuna vähän vituttaa, että nykyään pelkkiä tekijöitä ei arvosteta.

No miten ehdottamani vapaaehtoistyöt jne. niitä nyt ainakin saa. Samalla tekee hyvää kun itselle kerryttää kokemusta.

Niin, olen minäkin varmasti osannut itseni myydä työnantajille, mutta se on myös taito jonka voi opetella. Esim. kansalaisopistolla on edullisia esiintymis- yms. -kursseja ainakin omassa kaupungissa. Niillä saat rohkeutta myös työhaastattelutilanteeseen (ainakin itse olen kokenut näistä olleen apua niissä, sekä yleensäkin työ- ja vapaa-ajalla yllättäviä tilanteissa). Se että osaa itsensä myydä työnantajalle, ei sulje pois sitä etteikö olisi "tekijätyyppiä". Tekijöitä ne usein hakeekin, kerro heille että sellainen olet.

... jatkan vielä. Ne "puhelintaräpläävät teinit" voivat olla todellakin hyviä työntekijöitä. Jos ovat menneet sinusta ohi, johtuu se mitä luultavimmin siitä, että heillä on jo työkokemusta. He kartuttivat sitä luultavasti jo nuorena, kesätöillä yms. Sinun kohdallasi tilanne on se, että tarjoat sikaa säkissä - ei aiempaa työkokemusta, eikä sen tähden myöskään esim. edellistä työnantajaa keltä kysyä miten hommat hoidat.

Minkäikäisenä olet töitä alkanut hakemaan?

Oletko hakenut esim. mainosten jakajaksi, tiskariksi tai puhelinmyyjäksi? Niissä on paikkoja aina auki. Puutarhapuolelle varmaan kovempi tunki. Mukavaa ulkoilmahommaa kun on.

Jos kyseessä on tilava asunto, voi olla molempien kannalta järkevä ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa opiskelijoista asuu omillaan. Itse muutin kotoa pois 17-vuotiaana toiseen "kaupunkiin" lukioon. Tai oikeastaan muutin jo 16v, lähdin sillon vuodeksi vaihtoon ja siitä suoraan omilleni. Toki vanhemmat tukivat jonkinverran alkuun, mutta kun asuu solussa ja saa asumis- ja opintotukea niin niillä elää. Ei nyt sillä rahalla juhlita mutta elää.

Itse koin helpoksi löytää osa-aikaduunia jo alaikäisenä. Toki pitää sosiaaliset taidot, asenne ja työmoraali kunnossa. Olin esim. myyjänä, tiskarina jne.

Kun hanttihommia ja niissä pidempiä työsuhteita alkoi olla cv:ssä, niin sain jo ihan "kunnontöitäkin" ja olin kokoaikatöissä niin pitkään kun hain yliopistoon. Yliopistolla olin mukana järjestöhommissa ja sain kandivaiheessa oman alan osa-aikaisen työn. Sillä (ja työkokemuksella muilta aloilta) sain mahtavat harjoittelupaikat juuri niistä paikoista kun halusin.... Siitä sitten valmistuminen ja töihin. Pelkällä todistuksesta ei ainakaan meidän alalla juhlita. Tässä näkyy mielestäni sellainen kehitysketju, alusta ylöspäin.

Ne hanttihommat on se alku monella. Kertoo myös ihmisen asenteesta. Vaikea kuvitella, että palkkaisin itse henkilöä, joka ei ole tehnyt mitään ennen valmistumista - ja ne hanttihommat on iso plus. Mitään nirppanokkia en haluaisi palkata, saati niitä jotka eivät ole koskaan oman leivän eteen tehneet mitään.

Sun pitää nyt vaan hakea kaikkia hommia, myös niitä joita muut ei halua tehdä, jos kerta et muka työtä saa. Ihan varmasti saat jos haluat ja keskityt siihen. Pyydä apua cv:n ja motivaatiokirjeen teossa joltain muulta. Ne on aika usein tosi huonoja ja hyvällä sellaisella pääsee jo helposti haastatteluun. Cv:seen voit laittaa esim. luottamustehtävät opintojen aikana, vapaaehtoistyöt jne. Jos näitä ei ole, niin hanki niillä kokemusta.

Asuin 25-vuotiaaksi vanhempieni luona koska asun kaupungissa, jossa kävin lukion ja amk:n ja sen jälkeen tein aluksi määrä- ja osa-aikaisia töitä sekä olin parin otteeseen vähän pidemmän jakson ulkomailla työssä ja reppureissaamassa. Sain kuitenkin tuona aikana säästettyä oman asunnon käsirahan joten muutin pois vanhempieni "helmoista" omistusasuntooni asuntovelkaa "rikkaampana" ja vakityöpaikan saaneena. Ai niin, oli muuten 90--luvun alun pahimmat lamavuodet niihin aikoihin kun valmistuin. Tuo 17-vuotiaana kotoa muuttaminen lähinnä maalla kasvaneiden ongelma ja sitä maksetaan sitten asumis- ja toimeentulotukien muodossa veroina. Voisi olla ihan tasa-arvoista että kalliimmalla kaupungissa asuneet vanhemmat, jotka pitävät lapsensa ilmaiseksi kotonaan opiskelujen ajan, saisivat jonkinlaisen verovähennyksen kun taas maalla halvalla asuneet vanhemmat, joiden lapset lähtevät kaupunkiin tukisijoitukseen jo alaikäisinä tai nipin napin täysikäisinä joutuisivat hankkimaan lapsilleen sen asunnon. Menisi kulut opiskeluikäisistä lapsista enemmän tasan. 

Mun mies asui. Hyvä aviomies siitä tuli <3

Vierailija kirjoitti:

Täytyy myöntää, että vähän ehkä yllätyin siitä, että minua ei alettu haukkua ihan alimpaan helvettiin. Vähän jopa sydäntäni lämmittää tällainen... On tässä äidin helmoissa asumisessa tosiaan se hyvä puoli, että rahaa säästyy ja kumpikin pystyy helpottamaan toisen elämää auttamalla erinäisissä asioissa. Se kyllä harmittaa, että aika monihan tällaista miestä pitää jotenkin jälkeenjääneenä (jota varmaan vähän olenkin). Olen kuitenkin siitä tyytyväinen, että rahaa olen kyennyt säästämään aikas kivasti siihen nähden, että olen ollut työttömänä.

Kyllä mun mielestäni on ihan normaalia vielä 24-vuotiaana asua vanhempien kanssa onpa sitten mies tai nainen ja etenkin jos opinnot ovat vielä kesken ja etenkin kun Suomessa on vielä tälläkin hetkellä aika korkea työttömyys vaikka korkeasuhdanteen huipulla ollaankin. Oudompaa olisi jos tuon ikäisellä olisi jo perhe. 

Vierailija kirjoitti:

Mun mies asui. Hyvä aviomies siitä tuli <3

Voi olla että on saanut vakaan pohjan elämälleen kun on ehtinyt rauhassa miettiä asioita ja kerryttää vähän säästöjä ennen kuin on muuttanut omilleen. Moni ei tosiaan ikinä selviä siitä vuokra-asuntoloukosta ulos jos on nuorena muuttanut omilleen ilman minkäänlaista taloudellista pohjaa ja moni vielä tunne-elämältään kuin myös taidoiltaan liian nuori asumaan omillaan edes heti 18-vuotiaana. Yleensä talous aiheuttaa alle parikymppisille sen ettei ole varaa muuttaa omilleen asumaan.