Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Keski-ikäinen: Jos eroaisit, haluaisitko uuden suhteen?
Otetaan selvää
09.11.2018 |
Monesti saa lukea, että etenkään keski-ikäiset naiset eivät halua tai eivät haluaisi uutta suhdetta, jos tulisi ero. Ainakaan ei enää haluttaisi muuttaa yhteen. Kysynkin siksi gallupin muodossa, onko tämä todellakin enemmistön mielipide? Jos olet miesvastaaja, laita se kommenttikenttään.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, että kyllä, mutta eri asunnoissa. Tainen vaihtoehto on, että en ollenkaan. Ainakin tulevan miehen pitäisi olla luonteentaan erilainen ja sellainen, jonka kanssa voi keskustella. Nykyisen (ja joka myös on lasteni isän) kanssa ei oikein voi, koska hän on mielestään aina oikeassa ja suuttuu, jos joku uskaltaa olla erimieltä. luulin ensin, että vika on minussa ja yritin muuttaa itseäni . Mutta lasten kasvaessa huomasin, että miehellä oli samoja ongelmia lasten kanssa, eli hän oli aina oikeassa ja keskustelukaveri väärässä. Muuten mies on ihan ok, kunhan ei odota minkäänlaisia keskusteluja, paitsi jos vain myöntelet. Välillä kyllä sekaan ei riitä, mies haastaa riitaa ja väittelee, vaikka kuinka yrittäisi olla samaa mieltä:)
Eiköhän olisi aika vaihtaa osoitteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En, minä tinderöisin vain ja käyttäisin kertap*lluja.
Tässä ehkä on naisten ja miesten suurin ero. Naiset haluaa kestävän suhteen saman ihmisen kanssa ja jotain henkistäkin yhteyttä, vaikka asuttaisiin erillään ja vain tapailtaisiin silloin, kun molemmille sopii. miehet haluaa vain kertapanoja. Aina uuden ja vieraan ihmisen kanssa. Ilman mitään henkistä yhtyttä. Mitä kukaan oikeasti saa tälläisistä suhteista? itselleni olisi painajainen joutua/päästä joka kerta uuden oudon ihmisen kanssa sänkyyn. En nauttisi. Tutussa vara parempi, vaikka vain harvemminkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, että kyllä, mutta eri asunnoissa. Tainen vaihtoehto on, että en ollenkaan. Ainakin tulevan miehen pitäisi olla luonteentaan erilainen ja sellainen, jonka kanssa voi keskustella. Nykyisen (ja joka myös on lasteni isän) kanssa ei oikein voi, koska hän on mielestään aina oikeassa ja suuttuu, jos joku uskaltaa olla erimieltä. luulin ensin, että vika on minussa ja yritin muuttaa itseäni . Mutta lasten kasvaessa huomasin, että miehellä oli samoja ongelmia lasten kanssa, eli hän oli aina oikeassa ja keskustelukaveri väärässä. Muuten mies on ihan ok, kunhan ei odota minkäänlaisia keskusteluja, paitsi jos vain myöntelet. Välillä kyllä sekaan ei riitä, mies haastaa riitaa ja väittelee, vaikka kuinka yrittäisi olla samaa mieltä:)
Eiköhän olisi aika vaihtaa osoitteet.
Aina välillä käy kyllä mielessä. Mutta nyt tuntuu, ettei enää viitsi. Elämä on jo eletty ja lapset maailmalla. Miehen kanssa menettelee, kun ei pahemmin kuuntele, nyökkäilee vain ja joskus sanoo, että "niin". Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Miehessä on paljon hyviä puolia, mutta keskustella hän ei osaa. Puuteitahan meissä kaikissa on ja tuskin kukaan on virheetön. Miehessäni nyt sattuu olemaan tälläinen "vika".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksaisi alkaa muuttamaan itseäni vastaamaan uuden naisen vaatimuksiin. Yksi riittää ja toivottavasti ei tule ero kohdalle koskaan. Ilman naista pärjää erinomaisesti kun osaa tehdä itse kaiken sen mitä nainenkin tekisi. Paitsi synnyttämisen.
olisikin useampi mies tällanen, 98% niistä särkyy eron jälkeen/ilman naista.
Eikä kukaan käske itseään muuttamaan. Päinvastoin, etsii sen joka sopii itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, minä tinderöisin vain ja käyttäisin kertap*lluja.
Samoin. Yhdentekevää mihin kassinsa tyhjentää. Muun ajan ajelisin moottoripyörällä. Se on The Point elämässä.
Mikset sitten tyhjennä niitä käteen, paperiin tai Fleshlightiin? Miksi sotkea muita ihmisiä asiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Eli vain viidesosa haluaisi uuden suhteen yhdessä asuen. Tästä voisi päätellä, ettei sinkkuus oikeasti mikään ongelma ole, vaikka tiedotusvälineissä niin väitetäänkin.
Yhteiskunta tekee asiasta ongelman itselleen.
Valitettavasti kansa ajattelee omista lähtökohdistaan käsin, eikä enää anna paimentaa itseään kuten joskus.
Jos nykyinen mieheni kuolisi tai ajautuisimme epätodennäköiseen eroon, en alkaisi enää näin vakavaan suhteeseen, enkä varmasti muuttaisi kenenkään kanssa yhteen.
Ottaisin muutaman kevyen friends with benefits-suhteen ja keskittyisin uraani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vastasin, että kyllä, mutta eri asunnoissa. Tainen vaihtoehto on, että en ollenkaan. Ainakin tulevan miehen pitäisi olla luonteentaan erilainen ja sellainen, jonka kanssa voi keskustella. Nykyisen (ja joka myös on lasteni isän) kanssa ei oikein voi, koska hän on mielestään aina oikeassa ja suuttuu, jos joku uskaltaa olla erimieltä. luulin ensin, että vika on minussa ja yritin muuttaa itseäni . Mutta lasten kasvaessa huomasin, että miehellä oli samoja ongelmia lasten kanssa, eli hän oli aina oikeassa ja keskustelukaveri väärässä. Muuten mies on ihan ok, kunhan ei odota minkäänlaisia keskusteluja, paitsi jos vain myöntelet. Välillä kyllä sekaan ei riitä, mies haastaa riitaa ja väittelee, vaikka kuinka yrittäisi olla samaa mieltä:)
Eiköhän olisi aika vaihtaa osoitteet.
Aina välillä käy kyllä mielessä. Mutta nyt tuntuu, ettei enää viitsi. Elämä on jo eletty ja lapset maailmalla. Miehen kanssa menettelee, kun ei pahemmin kuuntele, nyökkäilee vain ja joskus sanoo, että "niin". Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Miehessä on paljon hyviä puolia, mutta keskustella hän ei osaa. Puuteitahan meissä kaikissa on ja tuskin kukaan on virheetön. Miehessäni nyt sattuu olemaan tälläinen "vika".
Miten niin elämäsi on eletty? Kirjoitatko tuon vanhainkodin kiikkustuolista käsin?
Minulle tuollainen elämä olisi lähinnä hengissä olemista.
Mun mieheni on oikein hyvä mies monine hyvine puolineen. Olen kuitenkin sitä mieltä -ja olen sen sanonutkin -, etten aio vanhana sietää jos hänen huonommat, perityt puolensa korostuvat. Niistä samoista piirteistä hän suomii sukuaan, ja ne tulevat aina joskus hänessä esiin.
Mies itse on kiittänyt etten tee samaa virhettä kuin hänen äitinsä ja veljen vaimo, eli lässytä ja paapo toisen virheitä.
Olen elänyt aiemmin läpi vaikean suhteen. En elä enää.
Sama kriteeristö koskee minua. Kenenkään ei tarvitse sietää jos alan käydä hermoille. Eroon tai vanhana laitokseen.
Vastasin, että kyllä yhdessä asuen. Mutta kyllä minulle erilläänkin asuminen sopisi.
Elän tällä hetkellä uusperheessä, joka toimii hyvin. Mutta uusperhe ei sovi nipottajille. Jos uusi mies olisi tarkka, niin sitten en muuttaisi yhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, minä tinderöisin vain ja käyttäisin kertap*lluja.
Tässä ehkä on naisten ja miesten suurin ero. Naiset haluaa kestävän suhteen saman ihmisen kanssa ja jotain henkistäkin yhteyttä, vaikka asuttaisiin erillään ja vain tapailtaisiin silloin, kun molemmille sopii. miehet haluaa vain kertapanoja. Aina uuden ja vieraan ihmisen kanssa. Ilman mitään henkistä yhtyttä. Mitä kukaan oikeasti saa tälläisistä suhteista? itselleni olisi painajainen joutua/päästä joka kerta uuden oudon ihmisen kanssa sänkyyn. En nauttisi. Tutussa vara parempi, vaikka vain harvemminkin.
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää ihmisten erilaisuutta?
No, olen väärä vastaaja, koska erosin jo kolmikymppisenä (vaikka keski-ikäähän sekin on). Nyt sinkkuna 11 vuotta. Mielelläni haluaisin uuden suhteen, yhteen en haluaisi muuttaa. Kuten en ole halunnut nuorenakaan. Häiritsee ajatus, että nuorena pitäisi asua yhdessä, ja vasta vanhana saisi olla suhteessa, jossa molemmilla omat asunnot. Toisaalta, onhan tämä asuminen kallista yksin vuokralla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eronnut keski-ikäinen nainen, enkä tosiaankaan suostu ottamaan mitään äijää nurkkiini pyörimään.
Ero oli sopuisa, olen exäni kanssa hyvissä väleissä, eikä mitään traumoja liitosta tai yleensäkään parisuhteesta jäänyt. Silti ajatuskin siitä, että alkaisin varsinkaan avoliittoon (avioliitosta nyt puhumattakaan) kenenkään kanssa, on aivan kauhistus. Ehkä voisin joskus kevyesti seukata, mutta sillekään ei ole tarvetta. Sinkkuus on kivaa enkä ole todellakaan yksinäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 40v, 19v yhdessä mieheni kanssa ja kolme vielä suht pientä lasta. En tietty voi tietää miltä tuntuisi jos suhteemme syystä tai toisesta päättyisi, mutta tällä hetkellä koen, että en haluaisi enää mitään vakavaa suhdetta. Siitä olen varma, että en haluaisi elää kenenkään kanssa enää yhdessä. Tämä ei siis johdu siitä, että minusta olisi raskasta elää mieheni ja lasteni kanssa, päinvastoin, olemme miehen kanssa hioutuneet niin hyvin yhteen ja alun perinkin olimme niin samalla aaltopituudella, että en usko, että sopeutuisin yhtään "hankalampaan" yhteiseloon - ja tässä iässä ei enää ehtisi opetella toisen tapoja, saati että löytyisi yhtä sopiva kumppani toista kertaa elämässä. Olen aina viihtynyt hyvin yksin ja minulla on laaja ystäväpiiri.
En myöskään omien lapsuudenkokemusten takia missään tapauksessa haluaisi uusperhettä omille lapsilleni.
Vierailija kirjoitti:
Olen eronnut keski-ikäinen nainen, enkä tosiaankaan suostu ottamaan mitään äijää nurkkiini pyörimään.
Ero oli sopuisa, olen exäni kanssa hyvissä väleissä, eikä mitään traumoja liitosta tai yleensäkään parisuhteesta jäänyt. Silti ajatuskin siitä, että alkaisin varsinkaan avoliittoon (avioliitosta nyt puhumattakaan) kenenkään kanssa, on aivan kauhistus. Ehkä voisin joskus kevyesti seukata, mutta sillekään ei ole tarvetta. Sinkkuus on kivaa enkä ole todellakaan yksinäinen.
Samat sanat, paitsi en ole eronnut ja pitäisin muutamia fb kavereita
M45
Alue: Aihe vapaa
Samoin.
Laittaisin ensin elämäni uuteen uskoon. Vasta sitten alkaisin katsella sopivaa vaihtoehtoa.
Periaatteessa ihanne olisi ihminen, joka tulisi elämään vähitellen, vaikka ystävyyden kautta.
Deittipalstat ei kiinnosta.