Miksi synnyttäjillä on niin kiire laitokselta kotiin?

sen vuoksi koska sairaalassa vauva ei tuntunut omalta, vaan sairaalan vauvalta..

Ja kun sairaalassa en osaa nukkua. Kotona mukavampi olla vauvan kanssa. Esikoisen kanssa olin sairaalassa 6päivää.



T:5:n äiti

Oli kesä, törkeän kuuma... En tykännyt. Ruoka oli hyvää, mutta usein en ehtinyt syömään sillon kun se oli tarjolla. Ei omaa rauhaa. Kaksosten hoito on älypaljon helpompaa kotona kun on omat kamat ja systeemit siellä missä niiden kuuluu olla, mies apuna, puhelimen käyttö vapaata jne.



Mullekin moni sanoi ennen synnytystä että pitää sitten nauttia siitä sairaala-ajasta kun kotona sitte on muka niin rankkaa. Ei sinne päinkään ....sairaalassa oli ankeeta ja ilkeitä kätilöitä ja en tykännyt yhtään. Ihana oli päästä kotiin.

Välillä itki oma lapsi ja välillä huonetoverin lapsi. Ei siellä kyllä viitisinyt olla yhtään kauempaa kuin tarve vaatii. Kuopuksen kanssa oli jo niin ikävä esikoistakin, että oli pakko päästää kotiin. Paljon helpompi kotona levätä ja tutustua uuteen ihmiseen, kun on tuttu ja turvallinen ympäristö. Ja minä ainakin tarvitsen tekemistä itselleni, sairaalassa oli tosi pitkät päivät, kun mies oli töissä ja tuli vasta illalla. Päivät piti vain lukea lehtiä ja välillä imettää ja hoitaa vauvaa. Mutta kukin tekee niin kuin itse katsoo parhaaksi.

Jep, samoja syitä kun edellisillä:

- siellä on sikakuuma ja " muovitetut" petivaatteet > ei voi nukkua

- paljon itkua > ei voi nukkua, vaikka oma vauva nukkuisikin

- ei ole mitään tekemistä, koska vauva nukkuu enimmäkseen > tylsää

- ikävä muita lapsia



Kotona on paljon mukavampaa, tietysti lähtö sillä edellytyksellä, että vauva ja äiti ovat kunnossa.

läksin kun sanoivat, en kysellyt että milloin pääsen. luotin siihen että ammatti-ihmiset tietää parhaiten, vaikka kotiin pääsyä odotinkin kovasti. Olin ensisynnyttäjä, minusta oli mukavaa ja tietyllä tavalla turvallista olla useampi yö, hoitajat neuvoi ja " opetti" vauvan käsittelyä ja hoitoa. Oli mukava mennä kotiin kun oli melko hyvin jo ehtinyt toipuakin.

Esikoiselta olin sairaalassa perjantaista (synnytys käynnistettiin) perjantaihin. Syntyi su-ma välisenä yönä.



Ja toisen synnytykseen mentiin sunnuntaina, vauva syntyi su-ma välisenä yönä ja kotiin lähdin perjantaina.

Oisin ollu vielä lauantaihin asti mutta torstaina sain huonekaveriksi sellaisen äidin joka _kuorsasi_ ihan kamalasti. :D



Sairaalassa oli ihanan rauhallista, kaikki sai valmiina ja itsellä ei tarvinnut tehdä mitään! :)

1 päivän ennen synnytystä ja 4 päivää synnytyksen jälkeen.

viimeinen päivä oli jo liikaa sairaalassa. Etenkii kun viereen tuli sellanen korsteeni, joka kuorsasi kun hullu, sänky tärisi melkein kun akka veti sikeitä... Sen jälkeen ei ollut muuta mielessä kun kotiinlähtö. Kätilö rupesi puhumaan vielä yhdestä yöstä... en kommentoinut mitenkään... olin päättänyt lähteä kotiin miehen luokse.



Illalla kotona tosin tuli itku kun oli niin epävarma olo pienen kanssa.

Olin kyllä molemmista lapsista sairaalassa sen 2-3 päivää, jotta ehdittiin saada lääkärintarkastukset ja rokotuksen hoidettua. Lisäksi molemmat olivat aika pieniä, niin painoa ja syömistä seurattiin, toisella myös väriä. Eli lasten takia ei ollut pakko, mutta suositeltiin olemaan sairaalassa lastenlääkärin tarkastukseen saakka.



En olisi halunnut synnyttää kotona: oli hurjan kätevää että kaikki synnytyssotkut jäivät sairaalaan siivottaviksi. Samoin omaa ja vauvan pyykkiä tuli niin paljon parina ekana päivänä, että oli siitäkin syystä ihan mukavaa olla sairaalan täysihoidossa. Myös ruoka oli hyvää.



Mutta sairaalassa oli kuolettavan tylsää. Vauva kuitenkin nukkuu niin paljon. Olin hyväkuntoinen ja yksityishuoneessa. Tai siis isä oli sairaalassa ekan vuorokauden, mutta meni toiseksi yöksi kotiin nukkumaan. Siksi odotin kärsimättömänä kotiinlähtölupaa omat vaatteet päällä ja kassit pakattuna.

En pystynyt nukkumaan,koska samassa huoneessa oli koliikkivauva, hoitajat herättelivät mua päiväunilta vihdoinkin kun sain unesta kiinni. En kuulemma osannut syöttää vauvaani (hoitajien mielestä), enkä vaihtaa vaippaa, saatikka hoitaa lastani yms.

Samainen hoitaja kutsui paikalle sosiaalityöntekijät, koska päätti etten pärjää ilmeisesti lapsen kanssa??

Sossutäti pyyteli kovasti anteeksi, koska minulle ei kerrottu tästä " tapaamisesta" mitään, eikä kuulemma ollut mitään syytä, etten pärjäisi lapsen kanssa. Hoitaja siis keksi kaiken :( EI KIVAA.



Tämä siis tapahtui Kättärillä vuonna 2003. Hoitaja oli n. 60v. kärttyinen akka.

sairaalassa oli kurjaa, koska siellä ei voinut yhtään nukkua eikä saanut edes syödä rauhassa tai käydä suihkussa. Eikä ollut mitään tekemistä. Kotona odotti suurperhe ja paljon hommaa. Lisäksi kotona oli mies apuna, siellä ei sentään kesken revitty suihkusta kun vauva itki, sairaalassa ei ollut ketään auttamassa.

Minulla ei ole koskaan ollut mikään kamala hoppu pois sairaalasta. Minusta on ollut ihanaa olla, kun saa valmiin ruuan monta kertaa päivässä ja apua tarvittaessa. On saanut vain laiskotella ja rentoutua. Ainoastaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen halusin aika pian kotiin, koska en pysytynyt istumaan oikein missään ja sairaalasängyssä oli typerää koko ajan maata. Kotona pysyin istumaan sohvalla.



Tietysti toisien synnytyksien jälkeen kaipasin isompia lapsia, mutta toisaalta kotona odotti kaikki hommat ja lasten kitinät. Oli kivaa, kun sai muutaman päivän tutustua rauhassa vauvaan.

kotona oli sentään mies auttamassa ja sai lääkettäkin ilman ruikutusta.

paljon nopeammin kun vain lähti reippaasti liikkeelle. Mä en todellakaan nauttinut huonossa sairaalasängyssä makoilusta. Lisäksi sain allergisen nuhan sairaalapetivaatteiden voimakkaasta pesuaineesta.

sillä en osaa sairaalassa nukkua, huonot sängyt,petivaatteet yms. Honekaveriksi on aina sattunut 1-2 kappaletta kuorsaavia äitejä, joilla ramppaa vieraita vierailuaikojen ulkopuolellakin. Heräsin aina myös " vauvalan" itkuihin, huoneeni on aina sattunut siihen viereen. Kotiin lähtiessä olen aina ollut todella väsynyt ja huippuonnellinen kun tiennyt että kotona unta häiritsevät vain kolme lasta jotka kipittävät yöllä sänkyyn, ja vauvan syötöt yöllä..jaksaa kummasti pyörittää arkea ja tehdä ruuat, siivota kun saa yönsä nukkua paremmin vain kolmella katkoksella..

Silloin -90-luvulla kun pikkuveli syntyi, musta tuntu todella kurjalta kun äiti jäi sairaalaan niin pitkäksi aikaa kuin sai jäädä, ja mulla oli hirveä ikävä sitä. Myöhemmin äiti retosteli asialla "Me levättiin pikkuveljen kanssa", ja se lisäsi sitä lapsen tuskaa. Ajattelin, että olen varmaan hirveän rasittava tai epätoivottu, koska äiti jäi mielummin sinne kuin tuli takaisin kotiin. Olimme sairaalassa isän kanssa katsomassa veljeä, ja söimme siskon kanssa nälissämme kaiken äidin suklaan mitä sillä oli siellä - en vain muista, mahtoiko taustalla olla iskä ja iskän ruuanlaitto tai sen puute.

Itse olen kotiutunut mahdollisimman nopeasti, koska sairaalassa en ole saanut nukuttua. Syynä huonekaveri, ja päivällä nukkuminen on mahdotonta.

Itsellä on hyvin hankalaa olla samassa huoneessa vieraiden ihmisten kanssa, varsinkin kun joka ikinen kerta on vierustoverit kuorsanneet kaikki yöt läpensä. Muutenkaan en osaa olla rennosti, kun muita ihmisiä paikalla ja tilanne on minulle erittäin, erittäin stressaava.



Olen todellakin tahtonut vain kotiin lepäämään.

sairaalasta heti, kun aloin olla paremmassa kunnossa. Neljäntenä yönä ja viidentenä aamupäivänä tuli ihan kauhea hinku päästä kotiin, sitä ennen olin tyytyväinen sairaalan oloihin. Huom. mulla ei juuri ollut huonekavereita, olin yksin ja miehen kanssa perhehuoneessa, toki ehti mulla olla myös kaksi lyhytaikaista kämppistä.



Mä olin tuota neljän yön vierihoito-osastojaksoa ennen vielä kaksi yötä prenalla ennen synnytystä, joten yhteensä sairaalassa oleskelua tuli viikko.

ei sieltä lähdetä kotiin ennen kuin asiat kunnossa.



Ensimmäisen jälkeen 6 päivää

Toisen jälkeen 2 päivää

Kolmannen jälkeen 8 päivää



osastolla molemmat.



Jos kaikki on kunnossa niin ei ole syytä pitkittää sairaalasta lähtöä.