Lue keskustelun säännöt.
En kestä perhe-elämää
07.11.2018 |
Pakko purkaa jonnekkin, vaikka tulos onkin se, että mua pidetään kiittämättömänä paskana.
Olen siis tavis perheellinen keski-ikäinen nainen. Elämä tuntuu olevan pelkkää lapsen kiukuttelua, miehen seksinvonkaamista, siivoamista (ei jaksais siivoilla toisten kynsileikkeitä, napanöyhtää, jarrutusjälkiä pöntöstä enää yhtään) ja toisten asioista huolehtimista. Lapsella on myös lievää ylivilkkautta sekä lievää puheen tuottamisen ongelmaa joten vastuullani on myös viedä lasta terapiaan.
Olen opintovapaalla, joten minulle on siirtynyt enemmän vastuuta lapsen hoidosta ja tähänkin asti olen ollut päähuolehtija ts. mies voi käydä kaupassa kunhan kerron mitä pitää ostaa ym. Pääsääntöisesti juuri mitään muuta kuin töissäkäymistä, pleikanpeluuta ja ajoittaista vonkaamista ei miehen puolelta tapahdu ilman aloitettani.
Lapsi on tällä hetkellä osa-aikaisesti tarhassa jotta voitaisiin viettää äiti-lapsiaikaa mutta minä en nauti siitä yhtään. Lapsi haluaa tehdä vaikka mitä mutta lähteminen on aina suurponnistus ja vaatii suostuttelua ja uhkailua. Minulla menee hermot monesti päivässä lapseen ja oikeasti haluaisin olla vain yksin.
Lisäksi minulla ei ole asunnossa mitään omaa tilaa vaan kaikki huoneet ja nurkat ovat muita varten. Nukun lapsen huoneessa lelujen keskellä koska en pysty nukkumaan kuorsaavan ja hampaita narskuttavan miehen kanssa samassa tunkkaisessa huoneessa.
Mies saa olla rennossa työssä keskustassa josta tienaa hyvin (oma työni josta vapaalla on huonosti palkattua stressaavaa työtä esimiesvastuulla ja sijaitsee teollisuusalueella), tulee kotiin, on hetken lapsen kanssa ja sitten loppuillan pelaa kuulokkeet päässä ja vonkaa välillä seksiä. Seksi ei kiinnosta minua ollenkaan, ei ole kiinnostanut vuosiin eikä kenenkään kanssa. Minulla ei ole tarvetta saada orgasmia enkä tykkää että paikkojani ronkitaan. Vanhemmiten olen alkanut inhoamaan kroppaani ja muutenkin ulkonäköäni joten ei ihme ettei ole kauhean seksikäs olo. Inhoan vanhenemistani.
Tälläkin hetkellä minua ällöttää oma elämäni, voin nytkin fyysisesti pahoin. Välillä esim. liikennevaloissa mietin, että jos lähtisinkin ylittämään katua punaisella kun rekka on ajamassa ohi. En jaksa lapsen kyselyjä enkä miehen myöskään (kysyy tiettyjä asioita esim voinnista tavan vuoksi mutta vastaus ei kiinnosta). Miehen kanssa ei voi puhua koska ei kuule, joka siksi että on luurit päässä tai ei keskity. Jos yritän keskustella niin käy yleensä niin, että toistan asian pari-kolme kertaa ennen kuin kuulee ja minä taas haluaisin välillä pystyä keskustelemaan useamman lauseen kerrallaan ilman että saa jankata samaa kun toinen kysyy "mitä".
Opiskelen muualla kuin kotipaikkakunnalla ja lapseni on mukana koulupäivinä sukulaisten luona ja miehelleni tulee siten kuussa muutamaan kertaan omaa aikaa parin päivän ajan, yleensä ainakin yksi viikonloppu kuussa. Mulla on omaa aikaa silloin kun teen opiskelutehtäviä kotona. Tuntuu ettei minulla ole elämää ja toisaalta on vahvasti sellainen olo, ettei minua ole tarkoitettu perheelliseksi. Fantasioin lähtemisestä, nimeni vaihtamisesta ja muutosta toiselle paikkakunnalle.
Jotenkin tuntuu että kaikki ympärilläni ovat menestyneitä ja onnistuneita elämässään. Itse en selviä edes yhdestä lapsesta ja miehestä. Pelkään uutta raskautta koska en pystyisi tekemään aborttia ja toinen lapsi tuhoaisi minut täysin. Minulle on täysi mysteeri miten muka voisi pysyä täysipäisenä usean lapsen kanssa ja jopa nauttia siitä.
Äh, ei jaksa edes kirjoittaa enempää. Yököttää niin paljon tää paska.
Kommentit (88)
Kiitos kirjoituksestasi. Vaikea sanoa mitään lohduttavaa.
Toivottavasti tilanteesi muuttuu parempaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vonkaisipa minunkin mieheni seksiä mutta ei koskaan. Ei sitä seksi kiinnosta.
Sä olet nyt sellainen itsestään selvyys; puhtaat vaatteet, ruokaa valmiina, lapsi puhtaana ja hoidettu. Näin siinä usein käy. Ja sitten opinnot vielä siihen päälle. Pitäiskö jotenkin sälyttää tuolle miehellesi jotain vetovastuuta, opiskelu kun on sun työtä, joten vaikka tällä hetkellä et niin tuotakaan mitään, teet sen joskus tulevaisuudessa kuitenkin, jos siis mies ajattelee, että on joku elättäjä.
Mä en jaksais noin. Olisin kyllä raivostunut tuosta siivousavun "unohtamisesta".
Oi vali vali vali vali.
Itse hankit lapsen.
Mies käy töissä kun sä lomailet opintovapaalla.
Täältä hän saapuu! Marttyyrinkruunua kantaa hän! Ulvonta, valitus ja vaikerointi häntä ympäröi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrettävää sun tilanteesi. Miksi huolehdit asioista? Jätä huolehtimatta. Älä tiskaa. Käytä lasta jonkin aikaa muualla syömässä. Älä siivoa. Jos mies ei opi tavoille, eroa.
Mä voisin antaa mun miehen sulle seksikäyttöön
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun provossa meni nyt sadut sekaisin. Lapsi on osa-aikaisesti tarhassa mut samanaikaisesti sun mukana opiskelupaikkunnalla sukulaisten luona?
Kuulostat itsekeskeiseltä, pilalle hemmotellulta lapsinaiselta, joka osaa katsoa tilannetta vain omasta näkökulmastaan.
Osaan kuvitella, että miehen kuvaus teidän arjestanne eroaisi huomattavasti sinun versiostasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko oikeasti joudut viemään lasta terapiaan? Miten jaksat? Ovatko terapiat Ulko-Mongoliassa? Kuljetteko sinne jalkaisin?
Tsemppiä sulle! Ja sitten vielä joudut siivoamaan joskus. Mulla meinas itku tulla tuossa kohtaa. Sulta vaaditaan ihan mahdottomia.
Vierailija kirjoitti:
Oi vali vali vali vali.
Itse hankit lapsen.
Mies käy töissä kun sä lomailet opintovapaalla.
Kyllä se mies oli vahvasti mukana lapsen hankinnassa. Opiskelut muuten tehdään työelämäyhteistyössä eli teen opinnoissani tehtäviä joista muut saavat palkkaa.
En myöskään ennen omaa lasta voinut tietää millaista lapsellisen elämä on. Jos olisin olisin tietenkin jättänyt lapsen hankkimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sun provossa meni nyt sadut sekaisin. Lapsi on osa-aikaisesti tarhassa mut samanaikaisesti sun mukana opiskelupaikkunnalla sukulaisten luona?[/quot
Lähiopintoja muutaman kerran kuussa 2-3 päivää..
Kannat kaunaa jostain yhdestä siivouslahjakortista mikä tapahtui vuosi sitten? Ihanko oikeasti?
Kasva aikuiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa masennukselta. Mene lääkäriin.
Olisi tosi ihanaa jos olisinkin kirjoittanut tämän vain siksi että on tylsää ja ajankulukseni provoilisin...
Onko muuten monenkin mielestä ok että pariskunnasta nainen ja mies käyvät molemmat yhtä paljon töissä ja nainen tekee 80% kotitöistä ja 90% kaikesta järkkäilystä ym asioidrn hoidosta (esim lapsen menot, vaatehankinnat jne).
Veikkaan että av-mammat tulee vielä lynkkaamaan ap:n....Eihän tällaista saa edes ajatella. Oikeasti pitäisi olla tyytyväinen että on mies jonka paskakalsareita saa pyykätä ja munaa imeskellä samalla kun pyöräyttää vähän väliä erityislapsia maailmaan jotta ei tarvii käydä töissä vaan tuhlata vähät rahat ylihinnoiteltuihin lastenvaatteisiin ja kerran vuodessa Tallinnan viinanhakureissuun
Lukiessa tuli mieleen, että näyttäisit tuon tekstisi miehellesi. Kun mitta on noin täynnä, asiasta on puhuttava vakavasti. Jos toinen ei kuuntele muuten, jätät seuraavan kerran opiskelupaikkakunnalle lähtiessä kirjeen pöydälle. Josko mies vaikka lukisi sen.
Jos ei ota tulta, niin eroa ja lapsi viikko-viikko-systeemillä molempien huoltoon. Saat joka toinen viikko levätä ja mies puolestaan joutuu pakon edessä hoitamaan oman osuutensa vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oi vali vali vali vali.
Itse hankit lapsen.
Mies käy töissä kun sä lomailet opintovapaalla.Kyllä se mies oli vahvasti mukana lapsen hankinnassa. Opiskelut muuten tehdään työelämäyhteistyössä eli teen opinnoissani tehtäviä joista muut saavat palkkaa.
En myöskään ennen omaa lasta voinut tietää millaista lapsellisen elämä on. Jos olisin olisin tietenkin jättänyt lapsen hankkimatta.Mun käy niin sääliksi sun lasta. Niin sääliksi.
Että oma äiti ajattelee noin.
Minun isänikin ajatteli lapsistaan noin hoitamattoman masennuksensa takia. Jos se olisi alta hoidettu pois, niin ehkä vanhemmuus olisi sujunut paremmin.
Sinulla on tullut mittari täyteen ja olet masentunut ja jonkinlaisen burn outin partaalla. Elämäsi on kuin viivaa vetäisi ja se on vain uhrautumista muille. Olet ollut liian kiltti ja myötämielinen liian kauan. Antanut periksi ja tinkinyt omasta henkisestä hyvinvoinnista. Katkeruuttakin on kertynyt matkan varrella.
Tottakai sinulla on vanhemman rooli ja sinulla on myös kumppanin rooli. Se vanhemman rooli on tärkeämpi ja toivon että menet kuitenkin lapsesi asemaan ja ajattelet itseäsi äitinä hänen silminsä.
Toivoisin että voisit harrastaa jotakin, ottaa aikaa myös itsellesi. Järjestää asunnossanne sinullekin oma paikka ja hyvä nukkumapaikka. Voisitko lähteä vaikka kävelylle jos alkaa ahdistaa? Näin mieskin joutuu lopettamaan pelaamisen hetkeksi ja valvoa lasta.
Voisitko harkita että puhuisit asioistasi vaikka seurakunnan diakoniassa luottamuksella? Se on matalankynnyksen paikka jos muut terapiat suljet pois syystä tai toisesta.
Voimia sinulle toivon!
Pakko vielä lisätä, että mies olisi saanut viime jouluna töistä lahjaksi 4h siivousta kotiin. Ei saanut ilmoitettua töihin että lunastaa lahjan vaikka todella useasti muistuttelin asiasta. (Vaihtoi viime talvena työpaikkaa koska edellisessä ei ollut tarpeeksi tekemiistä joten kiireestä ei ollut kyse) Viime joulunnaikoihin olin vielä töissä ja kärsin sairaudesta joka aiheutti voimakasta uupumusta ja univaikeuksia (olen aina ollut huono nukkuja). Fyysinen vointini on onneksi parantunut viime keväästä kun pääsin leikkaukseen.