Milloin voi tehdä lasun siitä kun lapsi pakotetaan harrastamaan?

Näitä on, sitten murrosikäisenä syömishäiriö ja viiltely ja vasta sitten vanhemmat tajuavat ehkä lopetttaa harrastuttamisen.

Anna kun arvaan, kyseessä urheiluharrastus ja vanhemmat joko himourheilijoita tai sitten sohvaperunoita jotka haaveilivat nuorena ammattiurheilijan elämästä? 

Laji oli? Lapsen ikä ja sukupuoli?

Voit tehdä lasin heti näillä tiedoilla. On lastensuojelun tehtävä kartoittaa tilanne.

Harrastuksen valinnassa harvoilla lapsilla on oikeuksia. Sen ymmärrän jos yli 5-v. kanssa on keskusteltu koekerran jälkeen että nyt mami maksaa syyskauden harrastusta x ja sen verran käydään. Ei sekään ole mistään kotoisin että kokeillaan sataa juttua ja aina jää kesken.

Mutta nämä pakotetut pikku-urheilijat, vanhempien unelmien toteuttajat, voi kyynel mikä taakka. Saisikin tehdä lasun pelkästä leikkiajan riistosta!

Oisko Kiira Korven laji...Ehjäksi särkynyt.

Onko ap:n lapset ylipainoisia älypuhelimelkaröhnöttäjiä, jotka eivät ole nähneet terveellistä ruokaa kotonaan?

Vierailija kirjoitti:

Näitä on, sitten murrosikäisenä syömishäiriö ja viiltely ja vasta sitten vanhemmat tajuavat ehkä lopetttaa harrastuttamisen.

Viiltelijälapset ja muutenkin totaalisesti itsetuhoiset tulevat ihan muista perheistä. 

Ei niistä, missä painostetaan harrastukseen. 

Mutta en siis puolustele yhtään alkuperäistä tapausta. Ei saa pakottaa, se on selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko ap:n lapset ylipainoisia älypuhelimelkaröhnöttäjiä, jotka eivät ole nähneet terveellistä ruokaa kotonaan?

Tuskin, suurin osa lapsista harrastaa mielellään kun vapaa-aikaa jätetty riittävästi sekä ei aseteta liikaa paineita. Tasapainoisesti harrastavat lapset myös syövät terveellisesti. Mikä tuo sanahirviö on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä on, sitten murrosikäisenä syömishäiriö ja viiltely ja vasta sitten vanhemmat tajuavat ehkä lopetttaa harrastuttamisen.

Viiltelijälapset ja muutenkin totaalisesti itsetuhoiset tulevat ihan muista perheistä. 

Ei niistä, missä painostetaan harrastukseen. 

Mutta en siis puolustele yhtään alkuperäistä tapausta. Ei saa pakottaa, se on selvä. 

Kuule, "viiltelijälapset" tulevat myös ihan tavallisista perheistä. Myös sellaisista, joissa tuetaan lapsen harrastusta, josta hän itse pitää. Minäkin luulin, että "viiltelijälapset" tulevat ihan muista perheistä, kunnes osui omalle kohdalle.

Mainitsit, että on sosiaalisesti taitamaton. Tiedätkö varmasti - aivan varmasti, että kyse ei ole erityislapsesta, jolle vain lähtemiset kotoa harrastukseen ovat hankalia vaikka haluaisi muuten lajia harrastaa. Silti joka kerta lähteminen voi olla todella hankalaa. Ehkä sinuna juttelisin vanhempien kanssa ensin. Jos et ole tarpeeksi läheisissä väleissä jutellaksesi vanhempien kanssa, niin en usko, että olet tarpeeksi selvillä myöskään siitä, että kuinka paljon lapsi haluaa harrastaa vai ei ja muista asioista. Lasulla kyllä kuormitat systeemiä turhaan ja ne, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat jäävät ilman.

Kyllä kaikilla lapsilla tulee se vaihe, kun ei jaksaisi mennä, ei huvita, mälsää ja tylsää kaikki. Mutta lapsen kanssa voi olla vaikka sopimus, että tämä kausi loppuun, sitten saa halutessaan lopettaa. Jos vuodesta toiseen pakotetaan harrastukseen, niin siitä ei kyllä ole mitään hyötyä yhtään kenellekään. Varsinkin jos motivaationa on vain vanhemman lesoilu lapsen harrastuksellaan. 

Itsekin halusin alakoululaisena lopettaa viulunsoiton. Sovittiin että jatkan vielä pari kuukautta kevätkauden loppun, katsotaan sitten mikä motivaatio. En sitten halunnutkaan lopettaa, ja nyt olen ammattimuusikko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä on, sitten murrosikäisenä syömishäiriö ja viiltely ja vasta sitten vanhemmat tajuavat ehkä lopetttaa harrastuttamisen.

Viiltelijälapset ja muutenkin totaalisesti itsetuhoiset tulevat ihan muista perheistä. 

Ei niistä, missä painostetaan harrastukseen. 

Mutta en siis puolustele yhtään alkuperäistä tapausta. Ei saa pakottaa, se on selvä. 

Aika monet viiltelijälapset on niitä kympin tyttöjä hyvistä perheistä. Moni tyttölapsi purkaa pahan olon itsensä rääkkäämiseen, esimerkiksi viiltelyyn tai syömishäiriöön. Poikalapset taas oireilevat monesti enemmän ulospäin. Toki ei aina näin, mutta opettajana havaitsen asian useammin näin päin. Varsinkin niihin hiljaisiin tyttöihin toivoisin että tunneilla jäisi enemmän aikaa, mutta käytännössä häiriköt vievät kaiken ajan ja energian...

Motivaatio todella monella vanhemmalla on juurikin lapsen harrastuksilla ja taidoilla leuhkiminen jota majdollisesti kiihottaa vielä oma menetetty/vaatimaton kilpaurheilijan ura. Lapset on monien vanhempien aikuisiän palkintokaappi. Lapsi itsessään on vain väline.

Meillä oli just puhetta tästä. Lähtemisestä ja pakottamisesta.

Oltiin pari vuotta sitten tilanteessa, jossa minä pakotin esikoisen erääseen juttuun. Meni koska olin sen sopinut erään ulkopuolisen kanssa. Esikoinen mussutti ja harasi vastaan jne. Nyt kaksi vuotta myöhemmin selittää kaikille, miten se oli hänen elämänsä paras kokemus ja kyselee, milloin pääsee uudelleen.

Hänellä on korkea rima lähteä jonnekin, mutta sitten kun se lähtö on tehty, käy usein noin. Sama tilanne oli nyt lukion alkaessa. Kaueha vastaanharaaminen ja nyt hän hehkuttaa uutta kouluaan.

Tätä aivan selvää harrastukseen pakottamista on jatkunut vuosia, varmaan puolet lapsen eliniästä. /ap

Monesti tulee mieleen, että mitä nämä vanhemmat pelkäävät? Onko hirveää jos lapsi ei harrasta mitään, ainakaan mitään tavoitteellista? Oli tuo Ylen juttu harrastavista perheistä, jossa jollakin perheen lapsilla/nuorilla oli rasituksesta tullut lääketieteellistä haittaa. Karvat nousee pysyyn.

Yläpeukku jos pystytte nimeämään tälläisen perheen/lapsen mitä ap kuvasi. Näitä on surullisen paljon, veikkaan.

Liian monta kertaa jouduin toteamaan siskoni perheessä pakko harrastamista.

Samaan aikaan muksut harrastavat jalkapalloa, koripalloa ja tennistä. Näiden isä nimenomaan patistaa 9-11 vuotiaita treeneihin. Hoitaa kuljetukset ja ruokailunkin. Esim turnausviikonloppuisin on aivan älyttömän tarkka aikataulutus ja ruokailutkin oli laskettu kalorimäärien mukaan.

Niillä oli jatkuvia isoja tappeluita aiheesta. Lapsilla ja isällä. Äiti meinas, että isä voisi relata joskus, mutta oli samaa mieltä, että harrastuksia pitää olla. Joskus yritin vinkata, että voisko keskittyä yhteen lajiin. Jospa treenaamisestakin tulis mukavampaa, kun ei tarvii treeneistä toiseen mennä.

Yläasteella alkoi olla jos jotakin leikkausta ja ongelmia polvien kanssa. Yhdellä selkä kenkkuili pahasti. Vuorotellen olivat puolen vuoden paussilla, mutta sitten taas takaisin. Siinä vaiheessa alkoi sitten valmentajat ja lääkäritkin sanomaan, että jospa keskittyisivät yhteen lajiin. Mistä nekään mitään tietää. Lapsilla pitää olla harrastuksia, etteivät joudu väärille teille ja oppivat, että liikunta on luonnollinen osa elämää.

Nyt nuo ovat nuoria aikuisia, eikä kukaan harrasta mitään liikunnallista. Kaksi kolmesta lapsesta on isänsä kanssa huonoissa väleissä, kun kehtasivat lopettaa harrastukset. Tälle yhdelle suotiin lopettamiset, kun oli niin paljon kremppaa. Tuskin ollaan vielä kaikkea nähty tässä saagassa. Mä olen tässä vaan se hupsu täti, jonka kanssa tehdään piirustellaan ja lauleskellaan... eli ei harrasteta mitään järkevää.

Eihän kaikki ole samanlaisia pakkoharrastajia. Tiedän myös lapsia, jotka mielellään treenaavat yhtä lajia 16-20 tuntia viikossa. Hyvinkin mielellään. Näillä on vapaa-aikaakin ja ehkä vastapainona joku taideharrastus.

Ottaisko lastensuojelu tuommoista asiaa edes ajaakseen?

Pitäisi ehkä olla todisteita että lasta fyysisesti vanhempien toimesta tönitään, lyödään, revitään kentälle tai kaukaloon. Pelkkä sanallinen pakottaminen tai jatkuva taivuttelu ei taida riittää rikokseksi.