Oletko uskovainen vai uskonnoton? Miksi?

Uskonnoton, koska en usko.

Uskonnoton, koska en usko. Katsomukseni muuttuisi, jos saisin aukottoman todisteen jumalan olemassaolosta.

Uskova, koska ja siitä lähtien kun sain kuulla evankeliumin ja uskoa sen.

Ateisti

Uskovainen, koska olen sitä mieltä, ettei tällainen biologinen toimiva kokonaisuus synny tyhjästä itsekseen. Kannatan siis älykästä suunnittelua.

Ja kristinuskon valitsen siksi, että mielestäni kertomukset ylösnousemuksesta ovat uskottavia. Joo tiedän että jotkut näkevät näissä kertomuksissa ristiriitoja, mutta omasta mielestäni säröttömäksi harmonisoidut kertomukset olisivat paljon epäuskottavampia. Ja jos Jeesus nousi kuolleista, tämän takana täytyy olla Jumala. Ja olisi outoa, jos Jumala ei pitäisi huolta siitä, että teon tarkoitus ei jää ihmisiltä salaan. Siksi on Raamattu, joka kertoo totuuden meille.

Uskovainen, uskon Jeesukseen. Uskomista ei voi selittää, sitä vain uskoo. Elämä tuntuisi olevan tyhjän päällä, jos en uskoisi. Ja ajatus siitä, että kaikki loppuisi kuolemaan, tuntuisi lohduttomalta.

Uskonnoton. Lapsena yritettiin tuputtaa raamattua, eikä jeesus ja jumala koskaan tuntuneet mitenkään lohdulliselta tai mukavalta vaan ahdistavalta ja pelottavalta helvetteineen ja ristiinnaulitsemisineen. Yksi elämäni parhaista asioista oli, kun ymmärsin ettei niissä ole mitään järkeä eikä minun tarvitse uskoa niihin enää. Pelkoja jäi silti.

Tiede täsmää muuten paremmin raamattuun kuin evoluutioteoriaan. Kannattaa avata silmät asian suhteen. Tietoa löytyy, jos on valmis ottamaan vastaan. Evoluutioteoria on kumottu ajat sitten, tätä ei vain olla vielä julkisesti myönnetty.

Olen jollain tavalla hengellinen ja uskon tietynlaiseen "ihmistä suurempaan" esimerkiksi taiteen ja musiikin kautta, mutta en missään nimessä ole uskovainen siinä mielessä, että tunnustaisin jotain järjestäytynyttä uskontoa. Pystyn kyllä näkemään inhimilliset tarpeet (yhteisöllisyys, elämän merkitys ja tarkoitus, kuolemanpelko) uskontojen taustalla, mutta koen että järjestäytynyttä uskontoa on liian helppo käyttää hyväksi vallan ja sorron välineenä. Lasten tunnustuksellista uskontokasvatusta pidän henkiseen pahoinpitelyyn rinnastettavana.

Entinen ateisti, nyt uskova kristitty.

Olin kaverin synttäreillä. Hän oli tullut suhteellisen äskettäin uskoon. Vieraita oli parisenkymmentä. Olimme iältämme 30 vuoden molemmin puolin, naisia ja miehiä.

Illan lopuksi pidettiin rukouspiiri. Katselin sitä menoa hieman hämmentyneenä, kun kukin vuorollaan meni ringin keskelle ja hänen puolestaan rukoiltiin ja hänelle pyydettiin siunausta.

Lopulta kysyttiin minultakin, että haluaisinko siunattavaksi. No ajattelin, että ei siitä haittaakaan ole ja menin.

Jossain vaiheessa eräs siitä ringistä pyysi, että voisin saada jonkun merkin siitä, että Jumala on olemassa.

Tuskin oli nuo sanat ehtineet kuulua, kun tunsin miten pääni sisällä ikään kuin aukesi luukku ja uskomaton hyvän olon tunne valtasi mieleni. Huusin "Jumala ON olemassa!", tosin huusin vain pääni sisässä.

Viikko piti tätä hämmentävää ihmettä miettiä ennen kuin tunnustin muille, että olin tullut uskoon.

Haluan olla uskovainen, mutta seurakuntaa vastaan hangoittelen. Olen jo kerran eronnut kirkosta ja se saattaa olla lopullisesti edessä pian.

Rukoilen joskus, mutta eniten pahassa paikassa. Harvoissa hyvissä tilanteissa kiitän.

Uskonnoton, agnostinen ateisti. Perheessäni uskonto ei ollut millään tapaa läsnä, joten en oppinut uskonnolliseksi. En pysty uskomaan, koska jumalat eivät selitä maailmaa millään tavalla, eikä missään ole näkyvissä merkkejä jumalten olemassaolosta.

Vierailija kirjoitti:

Olen jollain tavalla hengellinen ja uskon tietynlaiseen "ihmistä suurempaan" esimerkiksi taiteen ja musiikin kautta, mutta en missään nimessä ole uskovainen siinä mielessä, että tunnustaisin jotain järjestäytynyttä uskontoa. Pystyn kyllä näkemään inhimilliset tarpeet (yhteisöllisyys, elämän merkitys ja tarkoitus, kuolemanpelko) uskontojen taustalla, mutta koen että järjestäytynyttä uskontoa on liian helppo käyttää hyväksi vallan ja sorron välineenä. Lasten tunnustuksellista uskontokasvatusta pidän henkiseen pahoinpitelyyn rinnastettavana.

Tämä luonnehdinta sopii minullekin, en olisi vaan osannut sitä noin hyvin ilmaista. Ymmärrän, että uskoville saattaa olla helpompaa elämän myrskyissä turvata siihen korkeampaan voimaan. Koulussa tykkäsin uskonnon tunneista,  siinähän on samalla historiaakin. Kävin myös ihanmielelläni pyhäkoulussa (kerran jopa karkasin sinne), mutta kaipasin vaan ehkä jotain  hienompaa kun kotona oli aina riitaisaa. Tykkään edelleen monista uskonnollisistakin joululauluista, mutta en oikeastaan ajattele niiden sanoja. Kauniita sävelmiä. Ja lapsesta asti tuttuja. Erosin kirkosta, liityin lapsen ripillepääsemisen takia ja erosin taas.

Olen myös rukoillut aikuisena kerran. Sairastuin syöpään ja ensin ajattelin, etten kai minä nyt voi rukoilla kun en ole ennenkään...mutta sitten totesin, ettei siitä varmaan haittaakaan ole. Selvisin siitä, mutta kiitän kyllä ihan lääkäreitä, hoitajia ja kamalia lääkkeitä.

Olen uskonnoton, koska en kykene uskomaan mihinkään korkeampaan voimaan. Olen yrittänyt ja tutustunut useampiinkin eri uskontoihin, mutta järki vie voiton.

Ateisti. En usko enkä tiedä mitään syytä miksi minkään maailmankaikkeuden ilmiön tai asian taustalta paljastuisi minkään uskonnon tarjoama vastaus. Jokin yhteensattuma voi toki olla mahdollinen. Voi olla olemassa jokin uskonnollinen teksti joka kertoo jonkin perusteen jollekin ilmiölle mutta tämä olisi siis sattumanvaraista ei oikeaa tietoa.

Oikeastaan mikään ei voi muuttaa katsomustani. Mikäli kertyisi havaintoja, mittaustuloksia ja todisteita jostakin uskontojen tarjoamasta vastauksesta niin pitäisin sitä ennenkaikkea tieteen saavutuksena tieteen pitkässä jatkumossa. En alkuna enkä päätepisteenä. Yhtenä palasena vain eikä sinänsä muuttaisi arjessani mitään.

Uskonnoton. Kaikki uskonnot ovat tuntuneet minulle lapsesta asti lähinnä absurdeilta, luulin pitkään niiden olevan samanlainen outo sosiaalinen leikki kuin joulupukin olemassaolo. Olin hyvin järkyttynyt lapsi kun tajusin, että jotkut oikeasti uskovat jumaliin tai pitävät esim. raamatun tarinoita totena.

Tulee kyllä väistämättä mieleen, että meille annettiin aikamoista aivopesua uskonnon suhteen kun olin koulussa. Olihan ne kivoja kertomuksina, ja tuskin kukaan meistä edes epäili, etteivät ne olleet tosia. Kansakoulussa siis 1961 alkaen. Onneksi lapsi sai opiskella elämänkatsomustietoa.

Voisiko joku uskovainen valaista : yks kaks tulet uskoon kun pyydät Jeesukselta apua ja tuloksena : työt sujuu paremmin ja juominen ,ns mässäily on pahasta ym. Sitten näköjään ystäväpiiri muuttu , miksi ?? Itse en ole oikeastaan uskovainen ja tuo mässäily niin minä koen sen taas niin että terveyden kautta ei oikein hyvä. En hitto osaa siihen liittää mitä hiton raamattua! Välillä kyllä tuntuu , että ihmiset jotka yks kaks ns hurahtaa uskontoon muuttuu luonteeltaan ihan erilaiseksi ikävä kyllä. Jokainen saa uskoa mihin haluaa .

Uskonnoton ja perusteluna tietenkin se, etten usko mihinkään kuvitteelliiin asioihin, enkä varsinkaan sellaisiin uskomuksiin, jotka on kehitelty ihmisten toisilleen kertomien tarinoiden pohjalta.

Vierailija kirjoitti:

Uskonnoton, koska en usko. Katsomukseni muuttuisi, jos saisin aukottoman todisteen jumalan olemassaolosta.

Paitsi sittenhän kyse ei olisi uskosta vaan tiedosta. Metka juttu.