Lasten päivittäinen kuskaaminen harrastuksiin: Milloin ihmeessä aikuisista tuli lasten palvelijoita?

Minun lapseni käyvät NASA:n järjestämässä iltapäiväkerhossa laskemassa aika-avaruuden vääristymiä ja suunnittelemassa uusi intergalaktisia reittejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko kivempi sitten katsella penskojen puhelimen tökkimistä, kuunnella marinaa, ettei ole mitään tekemistä, ihmetellä, kun paino vaan nousee ?

Älä ap vaan ikinä tee lapsia!

Meitä ei lapsena kuskattu mihinkään harrastuksiin. Silloin ei vielä ollut puhelinta jota tökkiä, mutta kyllä silloin tällöin maristiin äidin helmoissa että ei ole mitään tekemistä. Ja mitäpä äiti siihen? Sanoi vaan, että "no voi sentään, koittakaa nyt jotain keksiä" ja jatkoi omia töitään. Ja mitäpä me? Mentiin pihalle ja keksittiin tekemistä ja kummasti sitä aina jostain löytyi. Eikä paino noussut.

Ja tämän seurauksena on aina ja ikuisesti hyvä, että lapset eivät harrasta mitään kodin ulkopuolella, vaan itse keksityt pihaleikit saavat luvan riittää? Että kun sullakaan ei ollut muuta?

Vierailija kirjoitti:

Järkevä ihminen valitsee sen harrastuksenkin niiden kulkumahdollisuuksien mukaan. Ei harrastusta aloiteta ja sitten parin viikon päästä kitistä, että nicolucan kuskaaminen vie niin paljon aikaa. Teen pitkää päivää ja ei tulisi mieleenkään uhrata vielä iltoja lasten harrastuksiin kuljettamiseen. Sen takia se harrastus on valittu siten, että pääsee itse kulkemaan. Ja jonkun pikkulapsen jota ei voi julkisiin laittaa tai pyöränselkään ei tarvitse sellaista harrastusta. Leikkiköön kavereiden kanssa pihalla. 

Aika monessa lajissa kehittymisen myötä myös harjoituspaikat vaihtuvat ja harjoituksia voi olla eri puolilla kaupunkia, jopa naapuriklaupungiss.

Toki lapselle voi sanoa että nyt loppui harrastus kun et pääse sinne enää kävellen.

Esimerkiksi Helsingissä voimistelu voi alkaa naapurikoulun jumppasalissa, mutta osaamisen kehittyessä ja lapsen edistyessä ne voivatkin yhäkkiä olla Myllypurossa tai Kisahallissa.

Samoin jääurheilussa ja vaikka jalkapallossa omasta naapurustosta alkanut harrastus on myöhemmin vaatinut onnistuakseen kuskaamista. Ihan mielelläni olen sitä tehnyt ja antanut näin lapselle mahdollisuuden harrastaa mieleistä lajia ja kehittyä siinä.

Jokainen tekee tavallaan.

Kyllä, me nimenomaan olemme lastemme palvelijoita. Vauvasta lähtien, vauva on boss. Olemme myös toinen toistemme palvelijoita. Jokainen on jonkun palvelija, jopa hallitsija kansan. Jos et tätä käsitä, älä edes mieti lastentekoa, tai esim. mitään asiakaspalvelu-, hoitoalan tai auttamistyötä. Elä toki vain itsellesi. Mutta muista, että kyllä sinäkin voit esim. sairastua tai päätyä palvelutaloon tai muuten toisten autettavaksi ja palveltavaksi.

Ap on itsessään jo suurin kannustus kuskata lapsiaan harrastuksiin.

Kukaan ei halua että lapsensa olisi aikuisena tuollainen.

Meillä kuskataan silloin jos on kiire harkkoihin suoraan koulutusta (julkisilla ei ehdi) ja satunnaisesti jos on tosi huono keli. Kesäaikaan lapset (ala- ja yläkoululainen) menevät yleensä fillarilla. Nyt on niin pimeää ja sateista, että on ihan kiva kuskata ihan turvallisuudenkin vuoksi.

MUTTA - itselleni tuli yllätys kun tosiaan hyvin harvoin haen yläkoululaista koulusta ja vähän aika sitten piti tehdä se poikkeusohjelman takia - koulun parkkialueella oli ihan älytön ralli menossa. Eli yläkoululaisia haetaan kymmenittäin autolla. Bussipysäkki kuitenkin ihan lähellä. En sitten tiedä oliko kaikilla harkkaan kiire, jotenkin tuntuu tuskinpa

Olen samaa mieltä-meillä 1980-luku elettiin musiikkiopistolla,jää-ja jaltsikentillä,voikkasaleissa ja luistelukentillä kolmen lapsen harrastusten kera. Ikävä on noita aikoja mutta "immeisiä" kaikista tuli-opettajia ja hyviä isiä ja äitejä. Kaikki kuskauksiin kulunut aikahan oli lapsen kanssa yhdessöoloa-kuulumisten vaihtoa esim. IHANAA AIKAA.