En taida jaksaa enää

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti voi olla nyt niin. Elämä on ollut niin raskasta jo pitkään eikä mitään parempaa ole yhtään näköpiirissä. Ne avutkaan mitä olisi saatavilla kun ei tee mitään muutosta tähän elämään.

Minkä pitäisi muuttua? Oletko kroonisesti tai fataalisti sairas? Olen varma, että sinunkin elämääsi voidaan saada paremmaksi. Uskallatko avata vähän, vaikka faktoja muunnellen, jos pelkäät tunnistamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti voi olla nyt niin. Elämä on ollut niin raskasta jo pitkään eikä mitään parempaa ole yhtään näköpiirissä. Ne avutkaan mitä olisi saatavilla kun ei tee mitään muutosta tähän elämään.

Minkä pitäisi muuttua? Oletko kroonisesti tai fataalisti sairas? Olen varma, että sinunkin elämääsi voidaan saada paremmaksi. Uskallatko avata vähän, vaikka faktoja muunnellen, jos pelkäät tunnistamista.

Yksinäisyyttä on aika vaikea korjata siinä vaiheessa kun se on jo koko elämän kestänyt. Haaveilin aikoinaan perheestä mutta monien asioiden takia jäin ilman puolisoa ja lapsia. Nyt se on jo myöhäistä. Eikä tämä elämä muutenkaan ole koskaan ollut mitenkään mallillaan kun sairauksien takia ei pysty työhön. Tuskin moni oikeasti tällaista elämää tykkäisi elää, mutta toki mun pitäisi.

Mulla sama ongelma. En sovi mihinkään. Mulla ei ole ketään, ei mitään paikkaa mihin kuulun. Vuosien varrella olen etsinyt sitä paikkaa baareista kirkkoon ja seurakuntiin, mutta ei. Yksin olen. Kaikki ongelmat kannan yksin. Ilot iloitsen yksin. Töissä ja opinnoissa oli raskasta kun keneltäkään ei saanut apua jos tarvitsi. Kaikki täytyi itse selvittää, eikä siitä tullut mitään. Ei kaikkea jaksa yksin. Onnistumiset ei tunnu miltään kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa iloa. Olen juureton ja muiden hyödyke niin kauan kun jaksan. Sitten kun en jaksa enää minut hylätään. Kun pyydän apua, en ole saanut. Kun kerroin tunteistani niin minut käskettiin olemaan reippaampi ja vahvempi. No en ole muuta ollutkaan. En jaksa enää pyytää apua kun siitä ei ole hyötyä. Pitää keksiä keino jaksaa yksin tai sitten luovuttaa. Vaaka on aika paljon luovuttamisen puolella.

Eniten pelkään sitä että seuraava kymmenen vuotta olisi samanlaista, tai vaikka erilaistakin mutta tasan yhtä pahalta tuntuvaa kituuttamista kuin edellinen kymmenen vuotta. Minkä pitäisi muuttua? No ensinnäkin haluaisin olla työkykyinen ja päästä jonnekin töihin, vaikka vain pätkätöitä mutta jotain. Lisäksi haluaisin suhteen ja ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ongelma. En sovi mihinkään. Mulla ei ole ketään, ei mitään paikkaa mihin kuulun. Vuosien varrella olen etsinyt sitä paikkaa baareista kirkkoon ja seurakuntiin, mutta ei. Yksin olen. Kaikki ongelmat kannan yksin. Ilot iloitsen yksin. Töissä ja opinnoissa oli raskasta kun keneltäkään ei saanut apua jos tarvitsi. Kaikki täytyi itse selvittää, eikä siitä tullut mitään. Ei kaikkea jaksa yksin. Onnistumiset ei tunnu miltään kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa iloa. Olen juureton ja muiden hyödyke niin kauan kun jaksan. Sitten kun en jaksa enää minut hylätään. Kun pyydän apua, en ole saanut. Kun kerroin tunteistani niin minut käskettiin olemaan reippaampi ja vahvempi. No en ole muuta ollutkaan. En jaksa enää pyytää apua kun siitä ei ole hyötyä. Pitää keksiä keino jaksaa yksin tai sitten luovuttaa. Vaaka on aika paljon luovuttamisen puolella.

Tiedän tunteesi. Haluaisin tukea sua jotenkin, kuten muitakin synkkyydessä olevia, mutta miten?

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Itse olen liian masentunut jaksaakseni lukea. Saatan pystyä lukemaan yhden sivun mutta jos luen enempää niin en sisäistä lukemaani. Moni rakas harrastus on vaan muuttunut sellaiseksi etten saa mielihyvää.

Välillä en edes viitsi suihkussa käydä vaikka ennen rakastin hiusten laittoa ja meikkaamista. Vaikea selittää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ongelma. En sovi mihinkään. Mulla ei ole ketään, ei mitään paikkaa mihin kuulun. Vuosien varrella olen etsinyt sitä paikkaa baareista kirkkoon ja seurakuntiin, mutta ei. Yksin olen. Kaikki ongelmat kannan yksin. Ilot iloitsen yksin. Töissä ja opinnoissa oli raskasta kun keneltäkään ei saanut apua jos tarvitsi. Kaikki täytyi itse selvittää, eikä siitä tullut mitään. Ei kaikkea jaksa yksin. Onnistumiset ei tunnu miltään kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa iloa. Olen juureton ja muiden hyödyke niin kauan kun jaksan. Sitten kun en jaksa enää minut hylätään. Kun pyydän apua, en ole saanut. Kun kerroin tunteistani niin minut käskettiin olemaan reippaampi ja vahvempi. No en ole muuta ollutkaan. En jaksa enää pyytää apua kun siitä ei ole hyötyä. Pitää keksiä keino jaksaa yksin tai sitten luovuttaa. Vaaka on aika paljon luovuttamisen puolella.

Tiedän tunteesi. Haluaisin tukea sua jotenkin, kuten muitakin synkkyydessä olevia, mutta miten?

Ole vaan mukava kaikille. Kyllä sä osaat. Pelkkä hymyily riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Itse olen liian masentunut jaksaakseni lukea. Saatan pystyä lukemaan yhden sivun mutta jos luen enempää niin en sisäistä lukemaani. Moni rakas harrastus on vaan muuttunut sellaiseksi etten saa mielihyvää.

Välillä en edes viitsi suihkussa käydä vaikka ennen rakastin hiusten laittoa ja meikkaamista. Vaikea selittää...

Onko kyseessä sitten masennus, johon tarvitsisit ainakin alkuavuksi lääkitystä? Muuten tekisi mieli neuvoa kävelemään ja päättämään asia kerrallaan, että nyt tänään teen tämän ja tämän (käyn suihkussa ja tiskaan), mutta tiedän, että tällaiset keinot eivät auta aina. Silloin kannattaa varmasti mennä puhumaan asioista ammattilaisille. Ei niitä lääkkeitäkään kannata pelätä liikaa. Niiden avulla voi saada voimia muutokseen ja löytää taas valoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Itse olen liian masentunut jaksaakseni lukea. Saatan pystyä lukemaan yhden sivun mutta jos luen enempää niin en sisäistä lukemaani. Moni rakas harrastus on vaan muuttunut sellaiseksi etten saa mielihyvää.

Välillä en edes viitsi suihkussa käydä vaikka ennen rakastin hiusten laittoa ja meikkaamista. Vaikea selittää...

Onko kyseessä sitten masennus, johon tarvitsisit ainakin alkuavuksi lääkitystä? Muuten tekisi mieli neuvoa kävelemään ja päättämään asia kerrallaan, että nyt tänään teen tämän ja tämän (käyn suihkussa ja tiskaan), mutta tiedän, että tällaiset keinot eivät auta aina. Silloin kannattaa varmasti mennä puhumaan asioista ammattilaisille. Ei niitä lääkkeitäkään kannata pelätä liikaa. Niiden avulla voi saada voimia muutokseen ja löytää taas valoa.

On lääkitys. Varmaan 7.nnes. Lääkekokeilu nyt. Veriarvot ovat kunnossa ja pää kuvattu. Se kipu on sielussa. En enää tiedä kumpi parempi. Lääkkeen kanssa vai ilman. Lääkärin havaintojen mukaan oloni on parempi lääkkeen kanssa joten jatkan sen popsimista vaikka ei ihan täydellistä lääkettä ole löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama ongelma. En sovi mihinkään. Mulla ei ole ketään, ei mitään paikkaa mihin kuulun. Vuosien varrella olen etsinyt sitä paikkaa baareista kirkkoon ja seurakuntiin, mutta ei. Yksin olen. Kaikki ongelmat kannan yksin. Ilot iloitsen yksin. Töissä ja opinnoissa oli raskasta kun keneltäkään ei saanut apua jos tarvitsi. Kaikki täytyi itse selvittää, eikä siitä tullut mitään. Ei kaikkea jaksa yksin. Onnistumiset ei tunnu miltään kun ei ole ketään kenen kanssa jakaa iloa. Olen juureton ja muiden hyödyke niin kauan kun jaksan. Sitten kun en jaksa enää minut hylätään. Kun pyydän apua, en ole saanut. Kun kerroin tunteistani niin minut käskettiin olemaan reippaampi ja vahvempi. No en ole muuta ollutkaan. En jaksa enää pyytää apua kun siitä ei ole hyötyä. Pitää keksiä keino jaksaa yksin tai sitten luovuttaa. Vaaka on aika paljon luovuttamisen puolella.

Tiedän tunteesi. Haluaisin tukea sua jotenkin, kuten muitakin synkkyydessä olevia, mutta miten?

Ole vaan mukava kaikille. Kyllä sä osaat. Pelkkä hymyily riittää.

Haluaisin tehdä enemmänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Itse olen liian masentunut jaksaakseni lukea. Saatan pystyä lukemaan yhden sivun mutta jos luen enempää niin en sisäistä lukemaani. Moni rakas harrastus on vaan muuttunut sellaiseksi etten saa mielihyvää.

Välillä en edes viitsi suihkussa käydä vaikka ennen rakastin hiusten laittoa ja meikkaamista. Vaikea selittää...

Onko kyseessä sitten masennus, johon tarvitsisit ainakin alkuavuksi lääkitystä? Muuten tekisi mieli neuvoa kävelemään ja päättämään asia kerrallaan, että nyt tänään teen tämän ja tämän (käyn suihkussa ja tiskaan), mutta tiedän, että tällaiset keinot eivät auta aina. Silloin kannattaa varmasti mennä puhumaan asioista ammattilaisille. Ei niitä lääkkeitäkään kannata pelätä liikaa. Niiden avulla voi saada voimia muutokseen ja löytää taas valoa.

On lääkitys. Varmaan 7.nnes. Lääkekokeilu nyt. Veriarvot ovat kunnossa ja pää kuvattu. Se kipu on sielussa. En enää tiedä kumpi parempi. Lääkkeen kanssa vai ilman. Lääkärin havaintojen mukaan oloni on parempi lääkkeen kanssa joten jatkan sen popsimista vaikka ei ihan täydellistä lääkettä ole löytynyt.

Saatko lääkkeistä sen verran voimaa, että jaksaisit kävellä? Onko mahdollista ajatella, että kävelet päivittäin vaikka tunnin ja päätät joka päivä tehdä vaikka kaksi asiaa (suihku, lattian pesu, vaatteiden silitys)? Asutko kovin pienessä paikassa, vai onko tarjolla mitään tapahtumia, tilaisuuksia, johon voisiy mennä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän, että tämä kuulostanee tyhmältä, mutta luetteko kirjoja? Itse olen kai jonkinlaisessa kirjauskossa, kun minusta kirjastosta löytää avun kaikkeen.

Kirjat avaavat niin erilaisia näkökulmia maailmaan, että mieli voi kääntyä eri asentoon ja se ystävienkin löytyminen tulee helpommaksi.

Itse olen liian masentunut jaksaakseni lukea. Saatan pystyä lukemaan yhden sivun mutta jos luen enempää niin en sisäistä lukemaani. Moni rakas harrastus on vaan muuttunut sellaiseksi etten saa mielihyvää.

Välillä en edes viitsi suihkussa käydä vaikka ennen rakastin hiusten laittoa ja meikkaamista. Vaikea selittää...

Onko kyseessä sitten masennus, johon tarvitsisit ainakin alkuavuksi lääkitystä? Muuten tekisi mieli neuvoa kävelemään ja päättämään asia kerrallaan, että nyt tänään teen tämän ja tämän (käyn suihkussa ja tiskaan), mutta tiedän, että tällaiset keinot eivät auta aina. Silloin kannattaa varmasti mennä puhumaan asioista ammattilaisille. Ei niitä lääkkeitäkään kannata pelätä liikaa. Niiden avulla voi saada voimia muutokseen ja löytää taas valoa.

On lääkitys. Varmaan 7.nnes. Lääkekokeilu nyt. Veriarvot ovat kunnossa ja pää kuvattu. Se kipu on sielussa. En enää tiedä kumpi parempi. Lääkkeen kanssa vai ilman. Lääkärin havaintojen mukaan oloni on parempi lääkkeen kanssa joten jatkan sen popsimista vaikka ei ihan täydellistä lääkettä ole löytynyt.

Saatko lääkkeistä sen verran voimaa, että jaksaisit kävellä? Onko mahdollista ajatella, että kävelet päivittäin vaikka tunnin ja päätät joka päivä tehdä vaikka kaksi asiaa (suihku, lattian pesu, vaatteiden silitys)? Asutko kovin pienessä paikassa, vai onko tarjolla mitään tapahtumia, tilaisuuksia, johon voisiy mennä?

Komppaan tätä. Kannattaa kuitenkin valita sellaisia asioita, joista on sinun hyvinvoinnillesi hyötyä. Lattian pesu ja vaatteiden silitys ovat täysin merkityksettömiä asioita. Suihku on hyvä samoin vaikka edes 10-15 minuutin ulkoilu.