Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Etän tapaamisoikeudet mutta ei velvollisuutta

Vierailija
03.11.2018 |

Olemme olleet erossa liki viisi vuotta. Koko sen ajan tapaamisoikeudet paperilla on ollut samat mutta etä ei ole pitänyt tätä velvollisuutena. Kaikki muu tekeminen ohittaa lapsien tapaamisen. Ylityöt, festarit, risteilyt, kalastusreissut. Loputon syylista.
Nyt taas hän sanoi ettei pysty ottamaan lapsia. En enää edes kysy syytä. Välttelen myös kertomista lapsille isäviikonlopusta, etteivät joutuisi pettymään. Kun he sitten tapaavat isää, ja tulevat kotiin kertoen kuinka isä vie heidät silloin ja silloin mökille, lintsille, laivalle, tallinnaan, mutta ikinä eivät mene.

Nyt haluan kuitenkin olla iloinen siitä että tänä aamuna ex-anoppi soitti ja kertoi että heidän piti tänään miehensä kanssa nähdä lapsia, kun eivät kuukauteen ole nähneet ja sopisiko jos he tulisivat hakemaan lapset ja palauttaisivat ennen neljää. Serkutkin olivat tulossa käymään.
Että jos tilanne jatkuu samanlaisena ja miksei jatkuisi niin ainakin heillä on joitakin siteitä isänsä sukuun.
Ja kyllä, mies oli ihan hyvä isä kun olimme yhdessä. Nyt jostain syystä eron jälkeen hän ei vain pysty tai kykene tähän. Ja ei, meillä ei ollut huoltajuustaisteluita tai muita. Olimme molemmat ihan ok yhteishuoltajuuden kanssa ja myös sen, että minusta tulee lähivanhempi. Miehellä on oikeus joka toiseen viikonloppuun sekä yhteen arki-iltaan viikossa.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yhdeksän