Olen aina tiennyt, ettei anopissa kaikki ole ihan kohdallaan, mutta tämä on kyllä jo kaiken huippu
Mies oli vanhempiensa kanssa mökillä pari päivää. Lähti aikaisin isänsä kanssa kalaan ja laittoi sitä ennen minulle viestiä että mitä kuuluu, kalalle lähdössä. Nukuin pitkään ja herättyäni näin viestin. Vastasin että juuri heräilin ja juuri olen suihkuun menossa. Miehen kännykästä tuli vastaus että olisinpa näkemässä sinut suihkussa. Vastasin tähän hymynaaman. Poistin viestit, kuten suurimman osan poistan samantien muistia tukkimasta.
Mies tuli mökiltä aikanaan ja ihmetteli miksen ollut vastannut mitään hänen viestiinsä. Kerroin vastanneeni ja mies ihmetteli miksei mitään viestiä löytynyt hänen puhelimestaan. kertoi unohtaneensa kännykkänsä mökille kalalle lähtiessään. Mulle tuli tästä niin ihmeellinen olo, etten kertonut miehelle asiasta enempää. Siis anoppi oli lähettänyt minulle tuollaisen viestin poikansa kännykästä poikansa nimissä minulle! Mitään konkreettista todistetta ei ole miehelle nyt näyttää sekä anoppi poisti vastaukseni ja lähetämänsä viestin. Aina olen vaistonnut, ettei kaikki ole kohdallaan, mutta tuo menee jo yli hilseen. Toki voi olla, että mies valehtelee, se tekee asian vielä sairaammaksi. Mitä te olisitte tehneet?
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi se oli mies, joka meni äitinsä kanssa mökille pari kertaa kuukaudessa. Ottiko se anoppimuija tässä välissä ukon? Anoppihullun väninät vol. XXIV.
En ole aiemmin avautunut anopistani, joten älä yhdistä tätä muihin anoppialoituksiin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies pettää ja anoppi yritti peitellä jälkiä.
Voi olla. Ovat sen sorttisia kyllä. Ap
Jos oli kalareissulla niin toiko kotiin kalaa?
Toi. Ap
Höpölöpö. Kellään ei ole enää salasanasuojaamatonta puhelinta eikä viestien poistaminen ollut uskottavaa. 1/5 yrityksestä, mutta harjoittele vielä.
Vierailija kirjoitti:
No nyt kyllä omaperäisyydestä 1/5.
Se on sun mielipiteesi tuo. Mä uskon tämän tarinan olevan totta sekä ap:n elämäntilanteen olevan kurja. Kehotan ap:ta pikimmin lähtemään ja etsimään normaalin suhteen, koska normaaleja ihmisiä kyllä on, vaikka kuvatunlaisessa pyörityksessä varmasti on vaikeaa uskoa sitä.
Poistit ihan muuten vaan viestit ja lokin, ja saman teki anoppi. Jotenkin huono.
Vierailija kirjoitti:
Poistit ihan muuten vaan viestit ja lokin, ja saman teki anoppi. Jotenkin huono.
No sen nyt arvaa miksi anoppi tai kuka viestin nyt ikinä lähettikään poisti. Ap poisti syystä X, mikä ei sinänsä tässä ole se oleellisin asia.
Aloitus on hyvin vaikeasti tulkittavaa tekstiä, en oikeen tajunnut koko juttua.

No on se aika oleellinen asia, koska se tekee tarinasta täysin epäuskottavan.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on hyvin vaikeasti tulkittavaa tekstiä, en oikeen tajunnut koko juttua.
Älä välitä, tuskin ap itsekään tajusi juuri mitään. Kunhan hätäpäissään jotain taas keksi.

Mä taas en tajua, miksi kukaan tällaista vaivautuisi keksimään. Huomiota saa paljon vähemmälläkin vaivalla ja kaikenmaailman pas**lla. Sen vuoksi voisin väittää tämän olevan totta ja ap elää jokseenkin vaikeassa suhteessa.
Tietääkö anoppi, että ap:llä on tapana poistaa viestit?
Anoppihan olisi voinut jäädä tosi helposti kiinni, ihmettelen siis vähän miksi tuollaista tekee, jos oikeasti halusi toimia salassa. Vai ajatteliko, että tarkoitus oli vain tehdä jekku, jolle voisitte yhdessä vaikka nauraa, eikä salainen selän takana toiminta?

Aika sairas tollanen "jekku". Ei tuolle kukaan täysjärkinen kyllä naura.
Lähde vaan pois tuosta suhteesta. Kuulostaa siltä, että sä olet lopen uupunut sun mieheen ja tuohon luottamuspulaan. Olisit varmasti onnellisempi yksin, ja silloin voisit löytää jonkun, jonka kanssa sun on hyvä olla.
Ettet vaan whatsappissa poistanut viestiä kummaltakin
Vierailija kirjoitti:
0/5 Kyllä siellä Porvoossa aina kaikkea sattuu ja tapahtuu. Ehtymätön kaivo.
First we take Manhattan ..
Anoppi taitaa olla puutteessa. Lähetä sille alastonkuva itsestäsi kun niin sitä toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Höpölöpö. Kellään ei ole enää salasanasuojaamatonta puhelinta eikä viestien poistaminen ollut uskottavaa. 1/5 yrityksestä, mutta harjoittele vielä.
No totta hitossa on. Mulla ainakin, ja mitään älyvempainta en tarvi. Pakko tietysti varmaan semmonen hommata sitte kun tämä vm.kivikausi hajoaa.
Meni nyt aapeen aiheen ohi, mutta tulipahan selvennettyä tääkin.
No nyt kyllä omaperäisyydestä 1/5.