Kertokaa kyllästymistarinoitanne. Milloin tuli mitta täyteen ja ymmärsit lopettaa/lähteä (esim työ, parisuhde, ihmissuhteet, mikä vaan)?

Meidän pomo liukui päällepäsmäämisestä suoraan narsismiin. Puolessa vuodessa meidän osastolta lähti viisi ihmistä. Minun pinna katkesi, kun minulle valkeni, että hän oli valehdellut minulle säännöllisesti monta vuotta päin naamaa. Se tuli yhden toisen osaston ihmisen kommentista, jossa hän kertoi ihan eri lailla kuin pomo oli aina halunnut minun uskovan.

Viimeisin lähtö ...alusta asti mykkä työnantaja - ei tehnyt työsopparissa sovittuja asioita, ei myöskään sopinut kanssani, että minä tekisin ne hänen puolestaan. Ei kertonut, missä apua tarvitsee, ei edes vastannut suoraan kysymykseen joko mitään tai vastaus oli "katsotaan sitten". Kohtelu kuin olisin ilmaa. Viimeinen tippa - kun saavuin minuutilleen sopimaamme tapaamispaikkaan, häntä ei näkynyt, kysyin viestillä missä mennään ja hän nyt sattuu olemaan myöhässä. Ei viitsinyt ilmota etukäteen asiasta, joten odotin tihkusateessa lähes tunnin. Saman päivän päätteeksi tilasi minulta kysymättä taksin, vei meidät sillä viiden kilometrin päähän, josta sain sitten ihan itse itseni järkätä takaisin keskustaan, josta pääsin bussilla kotiin. Eli totaalinen välinpitämttömyys lopetti sen työsuhteen.

Vierailija kirjoitti:

Lopetin eilen työt, jossa olin lähes vuoden. Työilmapiiri oli vain rehellisesti sanottuna ihan kamala, pahinta bipolaarinen pomo. Oli inhottavaa ja raskasta olla alaisena kun ei koskaan tiennyt oliko sillä 'tilataan pizzaa kaikille' vai joku saa potkut koeajalla -päivä. V*ttuili ihan suoraan alaisille, syytti alaisia omista virheistään ja joskus toiste oli ihan ylimukava ja kyseli kaikkea. Ainoa esimies ei puuttunut asiaan mitenkään ja suunnittelee itsekin lähtöä. Ei ollut riittävästi tilaa pysäköidä, joka aamu sai stressata löytyykö paikka autolle vai pitääkö jättää se jonnekin hornan kuuseen, ei ollut kunnon keittiötä, yms. "pikku"vikoja. Kauhea stressaantunut työilmapiiri.. Pakko oli jaksaa kun en työttömäksikään halunnut jättäytyä ja pudota tulotasossa ihan nollille kun on noita kulujakin maksettavana.

Mulla katkesi viimeinen pinna siinä vaiheessa, kun sain kolmannen kerran viikon sisälle valitukset jostain mitä en ollut itse tehnyt, vaan pomo oli sössinyt sen. Oli kyseessä excel-taulukko ja pomo oli itse muuttanut sitä viikonlopun aikana. Tuli kuitenkin valittamaan mulle marttyyrinä miten hänen satojen tuntien työ (!!!1) on mennyt hukkaan, kun minä olen mennyt muuttamaan jotain rivejä siinä. (Mitä en siis ollut tehnyt vaan hän itse.) Sanoin ihan suorat sanat takaisin ja kerroin sille myös excelin sellaisesta toiminnosta, josta näkee joka ikisen muutoksen ja kellonajan milloin kukaan on koskaan muuttanut mitään ko. taulukossa. Että katsoinpa siitä kuka oli tehnyt muutokset ja en muuten ollut minä.. Meni hiljaiseksi.

Hyvä että pidit puolesi ja lopulta oikeasti lähdit tuosta paikasta. Muakin (pikku)pomo kohteli huonosti ja heräsin puolustautumaan vasta aika myöhään, ja kadun sitä etten heti alussa puuttunut asiaan vaan annoin tapahtua kaikkea. Jutut oli oikeasti sellaisia että liittoon olisi ollut asiaa. Suurin osa tapahtui kahden kesken. Nyt olen vaihtanut osastoa ja on asiallinen esimies, mutta edelleen suorastaan v*uttaa vieläkin se aiempi kohtelu. Kerroin siis tilanteesta pomon pomolle, ja osittain sen vuoksi vaihdoin osastoa. Käytännössä minut kuitenkin savustettiin ulos. Kommunikointi oli tiuskimista, puhumattomuutta, raivoamista ja vihamielistä käytöstä ja esim kaikki info ei tullut minulle, mistä aiheutui noloja tilanteita. Sain puutteellisia ohjeita ja näytin työssäni huonolta vaikka en ole. Jopa muutama alainen alkoi halveksimaan minua pomon esimerkin voimasta. Oloni oli kerta kaikkiaan niin huono siellä että oli pakko vaihtaa.

Edelleen on asioita mitkä hiertää ja mietin omaa jaksamistani. Töissä on aina joku draama menossa. Muutaman ihmisen porukka metelöi aina jostain mikä aiheuttaa koko porukalle eripuraa. On kiusaamista. Muutamalla on aina joku riepoteltavana ja silmätikuksi joutumiseen riittää joku ihan mitätön asia. Ihan kuin yläasteella. Suosiossa olevien virheet katsotaan sormien läpi tai jopa laitetaan muiden syyksi. Silloin on ihan mukavaa kun ne ikävimmät tyypit on poissa.

Ap

Molemmat esimerkit ravintola-alalta. Olin töissä edustustarjoilijana (kyllä, näitäkin oli 90-luvulla) ja oli tosi paljon töitä ja jatkuva kiire. Toinen tarjoilija lähti lätkimään ja firma ei palkannut uutta hänen tilalleen ja oletti minun pystyvän hoitamaan kaikki työt. Yhtä aikaa kabinettilounaita oli 4-5 henkilömääriltään 2-6. Lähdin aika nopeasti. 

Toinen oli lounasravintossa. Hirveä sovinisti oli omistaja ja myös keittiömestari. Jatkuvaa tytöttelyä, vaikka olin vanhempi kuin useimmat siellä raflassa. Seksististä puhetta ja naureskelua, vähättelyä. Olin tuolloin kuitenkin jo 36v ja tehnyt ravintolahommia 17 vuotta .  Olin ainoa nainen koko ravintolassa. Kolme vuotta jaksoin tuota. Hermot meni lopulta siihen kun koko porukalle hankittiin uudet työvälineet, kuten uudet veitset, paitsi minulle (olin tuolloin siirtynyt keittiön puolelle ). Lähdin ja pidin parin viikon sairasloman  ja sitten sanoin itseni irti. Tässä oli kyllä hyvä palkka ja bonukset ja joululahjat ja pikkujouluristeilyt ym. Soittelivat kyllä perään, että tulisinko takaisin. En mennyt.

Kuulin tuhannennen kerran kuinka idiootti lehmä olen ja kuopus 1,5v kuunteli sylissäni. Pakkasin kamani pian tuon jälkeen. Jaksaa kyllä vieläkin piinata viesteillä, mutta ei enää pelkoa yllättävistä raivokohtauksista kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 18-vuotias kun baarissa kaverini kaverini esiteltiin minulle. Rupattelimme jonkun aikaa ja tyttö äkisti sanoi, että olen ihan erilainen kuin hän on kuvitellut. Kuulemma minua vanhempi veljeni oli vähän puhunut kaverilleen miten paljon inhoaa noloa siskoaan ja niin edelleen. Välimme olivat olleet lähes koko elämämme huonot, mutta ajattelin aina kyllä ne välit siitä, kun aikuistumme. Tuolloin kuitenkin tein päätöksen, että kyseinen p**kiainen eläköön omaa elämäänsä ja minä omaani. En halua elämääni ketään, joka kulkee pitkin kyliä puhumassa pahaa minusta ja nolaa minut vieläpä minulle tuntemattomienkin ihmisten silmissä.

Ihan kamalaa että oma veli tekee jotain tuollaista 😧

Valitettavasti noita veljiä on muillakin. Itse laitoin välit poikki omaan veljeeni juuri samasta syystä, nyt on paljon parempi olo.

Meikkasin kun olin lahdossa ulos. Mieheni tuli viereen tuijottamaan, kysyin mita katselet? Vastasi etta et meikkaisi. Kysyin miksi? Ajattelin etta sanoo olet kaunis ilmankin tmv.. Niin tama lohkaisee etta naytat Ihan h*oralle meikattuna. Lasten kuullen. Siihen loppui se suhde!

Siinä vaiheessa kun olin lähdössä työkeikalle toiselle puolelle Suomea ja työnantaja ilmoitti että en saa firman autoa käyttöön, koita vaan jotenkin päästä sinne. Julkisen yhteydet oli olemattoamat ja olin jo aiemmin sanonut että lähden kyseiselle keikalle ainoastaan jos saan auton käyttöön, koska en voi viedä perheen ainoaa autoa viikoksi. Lähdin sinne keikalle lopulta sillä meidän autolla, mies hoiti kaksivuotiaan päiväkotimatkat ja kauppareissut polkupyörällä keskellä talvea ja minä otin perheen koiran mukaan reissuun. Ja samalla viikolla lähetin työhakemuksen uuteen työpaikkaan, tuli todella mitta täyteen sitä reissuhommaa ja työntekijän paskaa kohtelua. Reissupaikkakunta oli vielä ruotsinkielinen ja olin puhunut ruotsia viimeksi varmaan 5 vuotta sitten (ja työnantaja tiesi tämän) , aiheutti asiakaspalvelussa hieman haasteita.

Mulla olis hyvä tarina, mutta tympii kertoa sitä niin en jaksa.

Olin jättänyt miehen, koska oli valehteleva paskiainen, ero tapahtui juurikin tuolla lailla naksahtaen. Eron jälkeen mies alkoi piinata soitoilla ja viesteillä. Yhtenä iltana kun viestit saivat uhkaavan sävyn ja puhelin soi kymmeniä kertoja, mies uhkasi tulla työpaikalleni ja kotiini jos en vastaa, päässä naksahti, keräsin talteen viestit ja puhelutiedot ja kävelin niiden kanssa poliisiasemalle.

Olin ulkomailla töissä (sairaanhoitaja) muutaman vuoden. Suomeen palattua työolot, huomattavasti suurempi vastuu ja paska palkka järkytti, puoli vuotta jaksoin ja sitten yksi kammottava yövuoro katkaisi kamelin selän ja sanoin itseni irti. Jättäydyin keikkalaiseksi ja rupesin etsimään töitä muilta aloilta. Aika nopeasti löytyikin ja sillä tiellä ollaan, jo 16 vuotta muuta takana ja äärimmäisen tyytyväinen.

Up

Omaishoitajana olemiseni päättyi kuin seinään. Olin taistellut elämässä eteenpäin "survival modessa" vuosien ajan. Sitten sekosin ja päädyin psykiatriselle osastolle omasta tahdostani. Vaihtoehto oli junan alle. Päätös ei niinkään ollut tietoinen, ei kai kukaan päätä sairastua masennukseen. Luojan kiitos, että ymmärsin hakea apua.

Kerran olin työpaikassa, josta lähdin menemään, kun en enää jaksanut. Työparini oli luonnehäiriöinen eukko, joka oli piinannut lukemattomia ihmisiä pois työkavereistaan. Työ itsessään oli myös yhtä kelloa vastaan juoksemista. Pomo yritti puuttua, mutta ei onnistunut siinä ja hän oli itsekin stressaantunut ja tuulella käyvä. Ilmoitin lomalta, etten ole palaamassa töihin. Karenssi paukahti, mutta olin onnellinen.

Olin sekoillut syömishäiriöni kanssa vuosia, kunnes onnistuin löytämään tavan syödä hyvin. Laihdun 20kg ja olo oli mahtava. Sössin kuitenkin kaiken taas sekoilemalla ruoan kanssa.

Se yö, jolloin istuin ripuloimassa ja itkemässä kun litra putkeen syötyä jätskiä valui lävitseni samalla kun olin mahataudissa (kuka idiootti syö litran jätskiä mahataudissa??) ja kramppasin, ei unohdu ihan heti. Siihen hetkeen tavallaan tiivistyi koko homma: aivan turhaa terveydellä leikkimistä, vuosien ajan.

Tämän yön jälkeen heitin pois kaiken paitsi tuohon aiempaan ruokavalioon liittyvät raaka-aineet, ja lopetin pelleilyn. Välillä tekee mieli jotain herkkuja, mutta koska tiedän, mihin se johtaisi, olen mielummin ilman.

Vierailija kirjoitti:

Olin sekoillut syömishäiriöni kanssa vuosia, kunnes onnistuin löytämään tavan syödä hyvin. Laihdun 20kg ja olo oli mahtava. Sössin kuitenkin kaiken taas sekoilemalla ruoan kanssa.

Se yö, jolloin istuin ripuloimassa ja itkemässä kun litra putkeen syötyä jätskiä valui lävitseni samalla kun olin mahataudissa (kuka idiootti syö litran jätskiä mahataudissa??) ja kramppasin, ei unohdu ihan heti. Siihen hetkeen tavallaan tiivistyi koko homma: aivan turhaa terveydellä leikkimistä, vuosien ajan.

Tämän yön jälkeen heitin pois kaiken paitsi tuohon aiempaan ruokavalioon liittyvät raaka-aineet, ja lopetin pelleilyn. Välillä tekee mieli jotain herkkuja, mutta koska tiedän, mihin se johtaisi, olen mielummin ilman.

Ai kun pystyisi samaan, tiedän tasan ettei mässäily ole hyväksi ja välillä onnistun skarppaamaan, mutta sitten tapahtuu jotain ja mopo lähtee käsistä. Kun onnistun syömään terveellisesti, olo on loistava, mutta aina joku keikuttaa balanssia. Stressi, sairastuminen, väsymys, hyvä tapahtuma, huono tapahtuma, tylsyys. Tämä on henkinen ongelma. Olen lopettanut muita asioita (alkoholi, tupakka, muita huonoja tapoja) ja tunteiden hallinta kanavoituu nyt syömiseen. Tunnen kuitenkin sellaisen kyllästymisen kasvavan koko ajan, sellainen on ollut noiden muiden lopetettujen juttujenkin kohdalla ennenkuin olen saanut vaikka esim tupakoinnin loppumaan.

Eli enköhän minäkin kohta...