Kaksi kotia lapsella: miten arjen saa toimimaan? Asiantuntijat vastaavat kysymyksiin 29.10. klo 13–16!
Moni lapsi elää kahden kodin arkea ja asuu vuorotellen isän ja äidin luona. Millä tavoin kahden kodin arjen saa toimimaan? Mitä vanhempien olisi hyvä huomioida? Miten vanhemmat voivat auttaa lasta sopeutumaan kahden kodin arkeen? Kysy kahden kodin arjesta Ensi- ja turvakotien liiton Ero lapsiperheessä työn asiantuntijoilta – he ovat ketjussa vastaamassa maanantaina 29.10. kello 13–16. Voit jättää kysymyksesi ketjuun jo etukäteen!
Kommentit (30)
En voisi kuvitella montaa paljon pahempaa tilannetta kuin se, että lapsella on kaksi kotia ja hän joutuu niiden välillä ravaamaan. Molemmissa paikoissa tietysti vielä eri säännöt. Aina viikon välein omat tavarat mukaan ja siirtyminen uuteen paikkaan, lapsella ei ole mitään pysyvää eikä kiinteää paikkaa mitä voisi kutsua kodiksi. Mitä te aikuiset luulette, että tämä tekee lapsen psyykelle? Eläkää niin, että tällaisia tilanteita ei tule. Älkää hankkiko lapsia, jos elämä on niin riitaisaa että joudutte eroamaan, opetelkaa tuntemaan puolisonne ennen lisääntymistä.
Voi erolapsiparat.
Vinkkejä tilanteeseen, jossa perheessä 3 lasta, joista nuorin on vaativa erityislapsi. Päiväkoti-ikäinen kuopus on erittäin haastava aistisäätely- ja käytöshäiriöineen, neurologinen tausta. Viikko-viikko -systeemillä vanhemmat saavat molemmat lepoa tästä lapsesta, joka on kaiken päiväkodin ulkopuolisen ajan vanhemman täysin vahdittava. Isommat sisarukset, koululaiset, eivät kuitenkaan saa tällä systeemillä yhtään vapaata pikkusisaruksestaan. Nuorimman lapsen jatkuva vahtimisen tarve määrittelee siis sisaruksienkin tekemiset.
Onko toimivaa, jos isommat sisarukset olisivat eri rytmissä kuin nuorempi, esim. vain viikonlopun etävanhemmat luona?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsella pitää olla kaksi kotia? Miksei erovanhemmat voi vuokrata pientä asuntoa, jossa asuvat vuoroviikoin? Tai asuvat vuoroviikoin uusien puolisoiden luona, jos ovat sellaiset löytäneet. Lapset saisivat asua kodissaan, vanhemmat olisivat vuoroviikoin siellä. Tiedän, että vaatii aikuisuutta, mutta olisi lasten etu. Ensimmäisessä tapauksessa vanhemmilla olisi paikka, jossa pohtia elämää, asioita ja tulevaisuutta rauhassa hajottamatta kotia ja perhettä lopullisesti. Parhaassa tapauksessa voisivat löytää yhteisen tulevaisuuden, eivätkä lapset joutuisi heti heittopusseiksi.
Meillä ainakin syy eroon oli se, ettei puolison kanssa voinut samassa asunnossa asua. Hänen ADHD johti siihen, että koko kämppä oli ihan kaaos, ja tästä syntyi lihavat riidat. Meni vuosia, että luulin kyse olevan laiskuudesta. Jos joutuisin vielä palaamaan hänen siivoajakseen, niin ei kiitos! Ennen lapsia pystyin vielä sirkuksen hoitamaan, mutta lasten ja työssäkäynnin yhdistelmä uuvutti, kun puoliso oli impulsiivinen, sotkuinen ja kaikki vastuu ja kotityöt jäivät minulle. Luonteeltaan oli vielä ärhäkkä, eikä kestänyt yhtään arvostelua. Kyllä, väärä valinta puolisoksi ja sitä kadun todella todella paljon.
Epätoivoinen uusperheäiti kirjoitti:
Hei!
Mitä mieltä olette tilanteesta, jossa lapsi asuu vuoroviikoin isällään ja äidillään. Lapsella on molemmissa kodeissa eri tavarat ja vaatteet eikä lapsen äiti anna hänen käyttää toisen kodin tavaroita/vaatteita omalla viikollaan. Ja siis ihan kaikkea on kaksi, koulurepusta kännykkään ym.
Kodeissa on myös erilaiset säännöt ja lapsi onkin oppinut käyttämään tätä hyväkseen. Tekee aina jotain kiellettyä loppuviikosta, jolloin pääsee rangaistuksia pakoon aina toiseen kotiin. Alkuviikkokin menee kiukutellessa sopeutumisvaikeuksia kodin vaihdosta. Vaihtoaika on sunnuntai-ilta, niin että lapsen on käytännössä mentävä heti nukkumaan, kun vaihtaa kotia. Tästä on myös koulussa huomautettu, että häiriökäytöstä esiintyy etenkin maanantaisin. Lapsella on adhd ja vuoroviikkoasuminen on jatkunut jo 5 vuotta. Käytännössä viikossa on lapsella ehkä yksi hyvä päivä ilman hankaluuksia.
Viimeisen 3 vuoden aikana on isän luona tapahtunut paljon muutoksia, sillä isä on mennyt naimisiin ja pari pikkusisarustakin on liittoon syntynyt. Lisäksi saman katon alla asuu nykyisin isän vaimon aiemmat lapset.
Miten tälläisessä tilanteessa kannattaisi toimia, jotta kodinvaihtajalapsen elämä helpottuisi? Olemme koittaneet ehdottaa lapsen äidille mm. vaihtopäivän sopimista perjantaiksi, jolloin lapsi voisi kulkea itsenäisesti suoraan koulusta toisen vanhemman luokse. Tämä ei äidille käy eikä hänelle tunnu sopivan mikään muukaan ratkaisu. Äiti on hyvin joustamaton ja tuntuu ajattelevan vain omaa etuaan, ei lapsen etua.
Tilanne on hyvin stressaava ja luo kitkaa myös muiden perheenjäsenten välille. Myös eroa on pohdittu, mutta tuntuu epäreilulta hajottaa pienempien lasten ydinperhe yhden lapsen kiukuttelun takia.
Kuvaat tilannetta, joka on hyvin monitahoinen ja moniulotteinen. Ensinnäkin äidin toiminnassa jäin miettimään, onko hänen kohdallaan kyseessä vielä eroon liittyvien tunteiden käsittelemättömyys, jotka voivat joskus näkyä yhteistyön vaikeuksina ja pulmina.
Kerrot, että lapsella on todettu Adhd, joka tuo hänelle omat erityishaasteensa esim. siirtymätilanteisiin, varsinkin jos kotien arjet ovat säännöiltään ja rutiineiltaan kovin erilaiset. Teiltä uusperhevanhempina tarvitaan ymmärrystä lasta kohtaan, joka ei ehkä osaa itse myöskään sanoittaa tai kertoa, mikä oikeastaan ongelmaiisen käytöksen takana on. Olisiko teidän mahdollista olla yhteydessä esim. adhd -keskukseen (https://bvif.fi/fi/tukeaperheille/adhdkeskus/) ja pyytää neuvoa siihen, millä tavoin te uusperhevanhempina voisitte helpottaa lapsen tilannetta kahden kodin arjessa ja millä tavoin lapsen arkea teidän luona voisi auttaa. Kerrot myös koulussa ilmaistusta huolesta ja häiriökäyttäytymisestä, joka voi olla lapsen tapa ilmaista itseään, hämmennystään, jota tilanne voi aiheuttaa. Onko lapsella mahdollista käyttää esim. koulupsykologin tai kuraattorin palveluita ja keskustelu mahdollisuutta perheiden tilanteesta ulkopuolisen työntekijän kanssa.
Kerrot, että olette miettineet myös eroa, joka ei ehkä kuitenkaan ratkaisen lapsen elämään liittyvää kahden kodin pulmaa. Lapsen kiukuttelu voi myös olla tapa reagoida tilanteeseen, joka purkautuu kiukutteluna tai sääntöjen rikkomisena. Tämä on myös tapa saada huomiota tilanteessa ja vanhemmilta, jossa perheeseenne kuuluu lapsia useampikin. Myös uudet sisarukset voivat aiheuttaa mustasukkaisuuden tai syrjään jäämisen tunteita. Lapsi voi miettiä, miksi hän joutuu vaihtamaan kotoa tai mitä kivaa muiden lasten kanssa tehdään silloin kun hän on poissa. Tästä voisi lapsen kanssa jutella ilman syyllistämistä. Lapselle voisi ehkä olla hyvä myös saada mahdollisuuksia viettää kahdenkeskistä aikaa isänsä kanssa aikaajoin. Vanhemman huomio ja positiivinen kannustus ja aika on lapselle arvokasta ja tärkeää.
Teille perheenä vinkkaisin vaihtoehdoista Supli Suomen uusperheelliset (https://supli.fi/) sekä Kataja (https://parisuhdekeskus.fi/tutustu-perheen-parhaaksi-toimintaan/perheen…
Lapsen kannalta erittäin keskeinen tekijä on vanhempien hyvinvointi. Jos vanhemmat voivat paremmin eron jälkeen, todennäköisesti koko perhe voi paremmin. Näin on käynyt meidän kohdallamme. Toki eronneista vanhemmista jotkut ovat katkeria hamaan loppuun saakka, mutta tällaisissa tapauksissa ongelma oli luultavasti olemassa jo avioliiton/yhteiselämän aikana. Itselläni ei ollut riitaisa avioliitto, mutta ero tois molemmille vanhemmille mahdollisuuden elää täysinä ihmisinä. Sitä varten tarvittiin myös omat kodit. Lasten kannalta kodin vaihto on rasite, mutta kaksi kotia on rikkaus. Uusperhe-elämän kautta on perheeseen tullut myös kolmas vanhempi, uusi kieli ja lisää sukulaisia. Perheiden monimuotoisuus on fakta, ydinperhettä on turha ihannoida. Itse elin ydinperheen lapsena, joka toisaalta toivoi toisaalta pelkäsi vanhempien eroa. Vanhemmat elivät katkerassa liitossa, ja erosivat vuosikymmeniä liian myöhään, vasta eläkeiällä. Toisaalta nyt saamme senkin eron hedelmiä nauttia, lapsetkin ovat saaneet taas kaksi uutta isovanhempaa vanhempieni uusista kumppaneista!
Vierailija kirjoitti:
Vinkkejä tilanteeseen, jossa perheessä 3 lasta, joista nuorin on vaativa erityislapsi. Päiväkoti-ikäinen kuopus on erittäin haastava aistisäätely- ja käytöshäiriöineen, neurologinen tausta. Viikko-viikko -systeemillä vanhemmat saavat molemmat lepoa tästä lapsesta, joka on kaiken päiväkodin ulkopuolisen ajan vanhemman täysin vahdittava. Isommat sisarukset, koululaiset, eivät kuitenkaan saa tällä systeemillä yhtään vapaata pikkusisaruksestaan. Nuorimman lapsen jatkuva vahtimisen tarve määrittelee siis sisaruksienkin tekemiset.
Onko toimivaa, jos isommat sisarukset olisivat eri rytmissä kuin nuorempi, esim. vain viikonlopun etävanhemmat luona?
Leijonaemoilla on vertasitukea erityislasten vanhemmille. Heillä on myös uutena toimintana tukea perheiden sisaruksille, löytyisikö tästä apua teille https://leijonaemot.fi/perhe-ja-sisaruustoiminta/ ? Toinen ajatus on, että onko teidän joskus mahdollista kokeilla , että erutyistä tukea tarvitseva lapsi vaihtaa kodin, mutta sisarukset jäisivätkin toiseen kotiin vielä päiväksi tai kahdeksi? Tai kun lapset ovat äidin luona, isä hakisi kouluikäisiä lapsia harrastuksiin / vapaa-ajalle tai päinvastoin? Tämä vaatii toki teiltä vanhemmilta joustavuutta ja järjestelyitä, mutta voisi auttaa tuossa kuvaamassasi tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen kannalta erittäin keskeinen tekijä on vanhempien hyvinvointi. Jos vanhemmat voivat paremmin eron jälkeen, todennäköisesti koko perhe voi paremmin. Näin on käynyt meidän kohdallamme. Toki eronneista vanhemmista jotkut ovat katkeria hamaan loppuun saakka, mutta tällaisissa tapauksissa ongelma oli luultavasti olemassa jo avioliiton/yhteiselämän aikana. Itselläni ei ollut riitaisa avioliitto, mutta ero tois molemmille vanhemmille mahdollisuuden elää täysinä ihmisinä. Sitä varten tarvittiin myös omat kodit. Lasten kannalta kodin vaihto on rasite, mutta kaksi kotia on rikkaus. Uusperhe-elämän kautta on perheeseen tullut myös kolmas vanhempi, uusi kieli ja lisää sukulaisia. Perheiden monimuotoisuus on fakta, ydinperhettä on turha ihannoida. Itse elin ydinperheen lapsena, joka toisaalta toivoi toisaalta pelkäsi vanhempien eroa. Vanhemmat elivät katkerassa liitossa, ja erosivat vuosikymmeniä liian myöhään, vasta eläkeiällä. Toisaalta nyt saamme senkin eron hedelmiä nauttia, lapsetkin ovat saaneet taas kaksi uutta isovanhempaa vanhempieni uusista kumppaneista!
Kiitos kun jaoit kokemuksiasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsella pitää olla kaksi kotia? Miksei erovanhemmat voi vuokrata pientä asuntoa, jossa asuvat vuoroviikoin? Tai asuvat vuoroviikoin uusien puolisoiden luona, jos ovat sellaiset löytäneet. Lapset saisivat asua kodissaan, vanhemmat olisivat vuoroviikoin siellä. Tiedän, että vaatii aikuisuutta, mutta olisi lasten etu. Ensimmäisessä tapauksessa vanhemmilla olisi paikka, jossa pohtia elämää, asioita ja tulevaisuutta rauhassa hajottamatta kotia ja perhettä lopullisesti. Parhaassa tapauksessa voisivat löytää yhteisen tulevaisuuden, eivätkä lapset joutuisi heti heittopusseiksi.
Meillä ainakin syy eroon oli se, ettei puolison kanssa voinut samassa asunnossa asua. Hänen ADHD johti siihen, että koko kämppä oli ihan kaaos, ja tästä syntyi lihavat riidat. Meni vuosia, että luulin kyse olevan laiskuudesta. Jos joutuisin vielä palaamaan hänen siivoajakseen, niin ei kiitos! Ennen lapsia pystyin vielä sirkuksen hoitamaan, mutta lasten ja työssäkäynnin yhdistelmä uuvutti, kun puoliso oli impulsiivinen, sotkuinen ja kaikki vastuu ja kotityöt jäivät minulle. Luonteeltaan oli vielä ärhäkkä, eikä kestänyt yhtään arvostelua. Kyllä, väärä valinta puolisoksi ja sitä kadun todella todella paljon.
Kiitos pohdinnoistasi ja kokemuksen jaosta. Josku puolison oma sairastaminen ja sen tuottamat ristiriidat johtavat eroon. Ennen eropäätöstä on toki mahdollista myös hakea apua esim. parisuhdeneuvonnasta, parisuhdekursseista tai terapiasta. Eroamisesta tehty tietoinen harkinta ja päätös ja asian harkinta voi joskus auttaa vanhempia yhteistyöhön eron jälkeen, mutta ei toki aina.
Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille! Ketjuun ei voi enää laittaa uusia viestejä.
Kuvailemasi asumisratkaisu onkin joidenkin perheiden valinta eroprosessin alkuvaiheessa. Tällöin muutokset lapsen elämässä eivät tapahdu kertarysäyksellä ja lapsi saa yhteistä aikaa molempien vanhempien kanssa. Usein elämän asetuttua uomiinsa vanhemmat järjestävät asumisen niin, että molemmilla vanhemmilla on lapsen kanssa oma koti. Usein lapsi saa kuitenkin jatkaa elämää perheen entisessä kodissa toisen vanhemman kanssa. Lapsen näkökulmasta tärkeää eron jälkeistä arkea rakennettaessa on, että hänellä on kokemus siitä, että vanhemmat tekevät ratkaisut hänen parastaan ajatellen. Lapsen ajatuksia ja kokemuksia on myös tärkeä kuunnella sopimuksia tehdessä ja kertoa lapselle tulevista muutoksista. Lapsen näkökulmasta oleellista onkin, että molemmat vanhemmat ovat halukkaita toimimaan lapsen parhaaksi ja tekemään muutoksia järjestelyissä, mikäli ne eivät toimi lapsen näkökulmasta. Pelkkä asumisjärjestely sinänsä ei takaa lapsen hyvinvointia eron jälkeen, vaan siinä tarvitaan lapsen tunteet ja tarpeet huomioivat vanhemmat sekä vanhempien keskinäistä yhteistyötä lapsen hyvinvoinnin eteen.