Kuinka moni pitää yhteyttä vamhempiinsa vain velvollisuudentunnosta?

Äitini kanssa ollaan läheisiä ja soitellaankin useamman kerran viikossa. Isäni kanssa satunnaisesti. Nähdään vielä harvemmin kun ei hänellä ole aikaa esikoistyttärelleen. Koskaan ole ollutkaan. 

Harmittaa olla aina se osapuoli joka pitää yhteyttä kun vanhempia se ei kiinnosta:/

Suhteeni äitiini on vaikea. Hän on kummallisen negatiivinen ihminen, joka näkee todella paljon vaivaa löytääkseen kaikkiin asioihin mahdollisen uhkakuvion. Kutsunkin häntä "worst case scenario -ihmiseksi", koska teen mitä tahansa, hän aina miettii, miten se voi mennä päin helvettiä. Esimerkiksi, jos ostan asunnon, hän tulee sinne itkeskelemään, miten siellä haisee homeelle tai miten huonon kaupan muuten tein. Tai jos tapaan jonkin kivan miehen, hän rupeaa spekuloimaan, millainen juoppo tai huijari tämä mahtaa olla.

Veljeäni kohtaan hän on ihan samanlainen. Ollaan molemmat aika kypsiä, mutta yritetään sinnitellä. Äiti kuitenkin yrittää auttaa omalla tavallaan, eli antaa joskus vähän rahaa lasten tärkeisiin hankintoihin jne. Mutta yhdessä ollessa tunnelma on lähinnä vaivaantunut, kun ei koskaan tiedä, millainen sammakko sieltä suusta seuraavaksi tulee ja kuinka pahasti itsellä hirttää kiinni. 

Näen velvollisuudesta tunnin pari kerrallaan pari kertaa vuodessa. Voin rehellisesti todeta, että poismeno tulee olemaan helpotus.

Vierailija kirjoitti:

Äiteen kanssa soitellaan ja naureskellaan omille tyhmille jutuille miltei päivittäin.

Isälle soitan vain isänpäivänä.

Hoiti aikanaan asiat siihen malliin.

M38

"miltei päivittäin", just mammanpoika...

Kylmäsydämisiä ihmisiä. En ihmettele enää, että puhutaan nykyihmisten itsekkyydestä. Ei ihme, jos lapsetkin häiriintyvät.