Tulenko Mä koskaan saamaan siitä mitään kiitosta että kannan vastuun lapsen kasvatuksesta?

Enkä Mä edes halua mitään kiitosta. Ehkä oikeampi kysymys olisi: tuleeko lapsi koskaan ymmärtämään että minä olen oikeasti kantanut vastuun?

Kyl se sen jossai vaihees tajuu

Riippuu lapsesta. Kun olet vanha, se voi tulla eläkkeenmaksupäivänä kiristämään rahaa.

Lapsi ei ole vanhemmilleen kiitollisuudenvelassa. Sinä teit ja pidit lapsen ihan vapaaehtoisesti, joten valitsit pitää siitä huolen. Jos teit sen saadaksesi joskus kiitosta, olet lisääntynyt ihan väärästä motiivista.

Aikuiseksi asti minäkin elelin, ennen kuin tajusin, millaisen suurtyön äitini kanssani teki. Minä kun en ollut helppo lapsi tai nuori, ja yksinhuoltajan poika. Taitaa olla niin, että ne ihan suoraan ja ääneen sanotut kiitokset jäävät vähäisiksi.

Auttaisiko se edes vähän, että minä kiitän sinua? Eihän tämmöinen nettivirtuaalikiitos kummoinen asia ole, mutta jos suopeus edes vähän auttaisi. Ehkä poikasi aikanaan aikuistuttuaan osaa kiittää suorin sanoin tai edes jotenkin tuoda esiin arvostuksensa.

Jos sun poikas kusee elämänsä, niin et saa, mutta jos se elää elämänsä hyvin, niin tajuu kiittää sua.

Miksi siitä pitäisi kiitosta saada?

Yritä päästä miehestä emotionaalisesti ohi ja jättämisestä johtuvat haavat nuoltua. Kun olet taas kasassa et pode enää katkeria tunteita vaan ymmärrät, että lapsi on sinulle kaikkia kaikessa ja muulla ei ole mitään väliä.

Terv yh jonka mies lähti toisen nuoremman perään

Viimeksi tänään teini tuli kotiin ja vietettiin ihana ilta, hän kokee tämän kodikseen ja isin luona käy kylässä, mutta juttelemme isästä hyvässä hengessä ja yritän aina korostaa pojalle isänsä hyviä puolia...

Oi poika parka. Mikään ei oo niin raskas kuin marttyyriäiti.

Kasvaahan se lapsi joskus aikuiseksi, sitten viimeistään ymmärtää kuvion. Todennäköisesti aikaisemminkin. Meillä sama tilanne, 12-vuotias jo tietää että äidin puoleen pitää kääntyä jos on tärkeää asiaa. Esim. lääkärikäynnit ja terveysasiat yleensäkin, koulu, kaverit, harrastukset, rahat yms. On joskus sanonut että ärsyttää kun isä ei hoida mitään. Toisaalta on ottanut hauskuuttajan roolin ja poika käyttää sitä häikäilemättä hyväksi ja maksattaa kaiken turhakkeen isällä. Ihan vaan siksi että tietää ettei isukki tahdo olla tylsimys. Joskus hämmästyttää että lapsi tajuaa mikä on homman nimi ja isä ei sitten alkuunkaan.

Oi luoja. Kiitosta. Mun äiti oli tuollainen. Ruikuttaja. Valittaja. Koko ajan: te lapset ootte niin kiittämättömiä, mies ei tajua miten paljon teen, niin mitä väliä äidillä on jne jne loputtomiin.

Muutin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan, että pääsin siitä eroon. Soitellaan välillä. Aina valittaa omia juttujaan. On myös katkera siitä, että pääsin hyvään kouluun. " ei hänellä sellaisia mahdollisuuksia ollut, raskaana oli jo tuossa iässä"

Kiva kuulla, että on pilannut toisen elämän.

Vierailija kirjoitti:

Enkä Mä edes halua mitään kiitosta. Ehkä oikeampi kysymys olisi: tuleeko lapsi koskaan ymmärtämään että minä olen oikeasti kantanut vastuun?

Monelta on tainnut mennä tämä kommentti ohi

Vierailija kirjoitti:

Aikuiseksi asti minäkin elelin, ennen kuin tajusin, millaisen suurtyön äitini kanssani teki. Minä kun en ollut helppo lapsi tai nuori, ja yksinhuoltajan poika. Taitaa olla niin, että ne ihan suoraan ja ääneen sanotut kiitokset jäävät vähäisiksi.

Auttaisiko se edes vähän, että minä kiitän sinua? Eihän tämmöinen nettivirtuaalikiitos kummoinen asia ole, mutta jos suopeus edes vähän auttaisi. Ehkä poikasi aikanaan aikuistuttuaan osaa kiittää suorin sanoin tai edes jotenkin tuoda esiin arvostuksensa.

Mistä tiedät, että ap on hyvä äiti? Kuulemme vain hänen puolensa tarinasta. Miehen ja lapsen voivat olla aivan erilaiset.

Kyllä se viimeistään aikuisena tajuaa, kuka hänet on mieheksi kasvattanut. Jos on fiksu, niin tajuaa jo murrosiässä. Aistii tilanteen varmaan jo nyt.

Te ette nyt tainneet ihan ymmärtää mitä tarkoitin. Oon väsynyt ja ahdistunut. En ole valittanut pojalleni koskaan siitä, että joudun kasvattamaan hänet. En ole valittanut pojalleni isästään vaan aina puhun hyvään sävyyn.

Mä olen väsynyt.

Jotenkin vaan mietin välillä, että miksi. Mies on saanut niin paljon ja mulle jäi tämä hyljätyn osa.

Oon väsynyt

Minä olen saanut kiitoksen siinä, että kaikista neljästä lapsestamme on tullut tasapainoisia ja kunnollisia toiset huomioivia aikuisia.

Terv.lapsistaan ylpeä äiti

Vierailija kirjoitti:

Te ette nyt tainneet ihan ymmärtää mitä tarkoitin. Oon väsynyt ja ahdistunut. En ole valittanut pojalleni koskaan siitä, että joudun kasvattamaan hänet. En ole valittanut pojalleni isästään vaan aina puhun hyvään sävyyn.

Mä olen väsynyt.

Jotenkin vaan mietin välillä, että miksi. Mies on saanut niin paljon ja mulle jäi tämä hyljätyn osa.

Oon väsynyt

Siksi että olet äiti ja tahdot kasvattaa poikasi hyvin! Suhteesi poikaan on varmasti syvempi kuin isällä, ei se ole hyljätyn rooli lainkaan. Tsemppiä! Miehet ovat paenneet vastuuta jo esi-isiemme aikana, hanki joku rehti miesystävä niin poikasi saa kunnon miehen mallia jostain!

No voi kyynel että joutuu kasvattamaan oman lapsensa. Ei, kenenkään ei tarvitse kiittää sinua siitä että teet velvollisuuden jonka itse valitsit.

Tuleeko poika siis koskaan tajuamaan iskä paska äiti hyvä? Saako poika pitää isästään vai onko se äidin mielestä huono asia?

Ihminen tajuaa kummasti asioita siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia. Varmasti hän viimeistään silloin miettii, miten omat vanhempansa tekivät asiat. Kuka otti vastuuta mistäkin.