Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä parisuhde ja ero, kokemuksia?
28.10.2018 |
Olemme avomieheni kanssa olleet yhdessä lukioajoista lähtien, toistemme ensimmäiset ja reilusti päälle parikymppisiä. Välillä on tullut ero puheeksi - hänen aloitteestaan. Meillä ei ole läheisyyttä, ei suudella(ei edes kun harrastetaan seksiä, jota on kerran kuussa tai vähemmän), ei halailla, ei kävellä käsikädessä. Pusut sentään annetaan heipat sanotessa. Elämää on kuitenkin vaikea kuvitella ilman häntä, olemmehan kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Tiedostan toki myös sen, että alkuhuuma tulee ja menee eikä parisuhde ole aina ruusuilla tanssimista. Meillä on myös yhteinen kaveriporukka, en tiedä miten asiat lutviutuisivat sen suhteen. Myös muita ongelmia on ollut, en niitä jaksa lähteä avaamaan koska aloitusviestistä tulisi muuten liian pitkä.
Kommentit (36)
Surullista, jos nuori ihminen tyytyy huonoon suhteeseen siksi että ei uskalla olla yksinkään. Mikä parisuhde on tuollainen, jossa ilmeisesti kumpikin haaveilee erosta ja läheisyyttä ei ole?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä akkalla ei ollut mikään hyvin viimeiseen 5vuoteen ja sitten lähti, nyt riidellään oikeudessa lapsesta.
Mitä riideltävää lapsessa on?
Te käytätte lasta kapulana satuttaa toista.
Minusta kaikki oikeuteen päätyvät parit kuuluisi pistää terapiaan. Molemmat osapuolet.
Ette te tahdo olla oikeudessa lapsen takia, vaan satuttaa sitä toista.
Tämä eroperheen lapselta. Häpeisin vanhempiani ja yhä pidän heitä kykenemättöminä hoitaa perhettä.
Erosin kuuden vuoden suhteesta 24-vuotiaana ja se oli elämäni paras päätös. Vitkuttelin todella pitkään, tulevaisuus ilman exää pelotti ja halusin uskoa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin. Eron tullessa olin kuitenkin helpottunut.
Nykyään olen aidosti onnellinen uudessa parisuhteessa.
Aijaa, no kyllä me käveltiin miehen kanssa vkäsi kädessä ihan kaupoillakin. Ja ollaan 33+35
Vierailija kirjoitti:
Ei aikuiset ihmiset noin yleisestiottaen kävele käsikädessä.
Täälläkin vähän sama tilanne, 8 vuotta suhdetta ja päälle parikymppisiä, kasvettiin yhdessä jne. Olen kuitenkin herännyt huomaamaan ettei tästä tule mitään eikä suhteella ole tulevaisuutta, mutta en uskalla erota koska mies on hieman arvaamaton ja lisäksi potee hoitamattomia mielenterveysongelmia (jotka alkavat näkymään myös omassa mielenterveydessä), ei suostu hakemaan apua. Viimeksi eropuheet pöydälle nostaessani alkoi uhkailemaan itsensä tap'pamisella. Että koitapa siinä sitten lähteä, mutta tämäkö sitten on sitä mitä mies haluaa, että väkisin pysytään yhdessä? Kaiken lisäksi haluaa lapsia kanssani, vaikka olen alusta asti tehnyt selväksi että pärjään ilmankin. Eli ihan miehenkin parasta ajatellen haluaisin päästää menemään että ehtisi löytää itselleen lapsirakkaan kumppanin, mutta ei vain ymmärrä... Joku päivä se on kuitenkin lähdettävä ennenkuin itsekin sairastun pahemmin... päivät menee lähinnä haaveillessa jo eron jälkeisestä ajasta, omasta asunnosta, elämästä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet tätä mieltä? Se kipinä on mahdollista löytää uudelleen, nimittäin näin mulle on käynyt 3 kertaa suhteen aikana.
Ap. Varaa aika tunnekeskeiseen pariterapiaan. Tiedätkö miksi pappi kysyy tahdotko rakastaa? Koska jokaisessa pitkässä liitossa tulee ne hetket joiden yli kantaa vain tahto selvitä yhdessä, itsekseen adiat ei muutu.
Sitten sellainen vinkki osoita miehellesi rakkautta, suukota huulille, sano että rakastat, kosketa hellästi. Nimittäin oksitosiini= nk.kiintymyshormoni, sitä erittyy kun koskettaa. Itse yhden kerran onnistuin oman pitkän suhteeni pelastaa ihan vaan lisäämällä tietoisesti sinne tänne pieniä hetkiä kosketusta/hellyyttä ja joka päivä 7kk ajan halasin miestä ja sanoin että rakastan. Mies oli siis niihin aikoihin aika kylmä, ei edes halanmut takas, lopulta sain miehen pariterapiaan ja 3kertaa toi takaisin entisen rakastavan,hellän miehen. Rankat kuukaudet mutta nyt onnellinen
Vierailija kirjoitti:
Teistä on tullu kavereita. Silloin ero on ainoa vaihtoehto.
Erosin vuosi sitten kuuden vuoden parisuhteesta, olin 26-vuotias. Oli ihan hirveä se ero, tosi surullinen ja tuntui että kukaan ei enää ikinä voi tuntua niin turvalliselta kun tuo nykyinen eksäni, mutta kappas kummaa elämä onkin yhtäkkiä tässä vuoden aikana kääntynyt onnellisemmaksi kun koskaan ikinä aiemmin. Jo sinkkuna aloin hahmottaa itseäni paljon paremmin, voisi sanoa että tutustuin itseeni uudelleen kuuden vuoden jälkeen. Tajusin paljon asioita itsessäni ja elämässäni, kokeilin uusia harrastuksia, mietin arvomaailmaani ja vietin siis puolisen vuotta aika käpertyneenä itseeni, mutta kun sieltä kotilosta kaivauduin takaisin päivänvaloon niin oli kyllä aivan uudestisyntynyt olo ja sitten tapasinkin nykyisen poikaystäväni joka tuntuu jo nyt näin puolen vuoden seurustelun jälkeen turvallisemmalta ja "oikeammalta" kun tuo edellinen koskaan noiden vuosien aikana. Suosittelen siis vähintäänkin harkitsemaan tarkkaan, että haluaako elää intohimottomassa suhteessa tuosta ikuisuuteen. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää parisuhdeterapiaan. Se saattaa auttaa tunteiden löytämisessä uudelleen. Kaikki parisuhteet latistuvat ajan mittaan. Keksikää itsekin jotain uusia juttuja millä saatte kipinää suhteeseen. Tuo, että mies puhuu erosta on selkeä varoitussignnaali. Hän voi lähteä nopeastikin, jos hänen tielleen tulee sopiva nainen. Haluatko todella sitä?
Jos miehesi on fiksu pidä hänestä kiinni. Niitä ei kasva, joka oksalla.
Itse erosin yli viiden vuoden suhteesta koska suhde muuttui tylsäksi. Nyt tällä kokemuksella mikä minulla on tekisin asiat toisin.
Tutustuin eron jälkeen mieheen, joka osoittautui vuosien saatossa tyhmemmäksi kuin minä. Ihastumisen huumassa tätä en huomannut. Edelleen tilanne on sama, että meillä ei olisi ystäviä tai yhteisiä harrastuksia, jollen itse niihin panostaisi. Miehelläni ei ole ystäviä, hänellä on liian haastava työ, koulut pääsi läpi nipin napin. Tämä kaikki on avautunut minulle pieninä annoksina. Joudun kannattelemaan miestäni, koska hän stressaa asioista, ylireagoi muiden ihmisten sanomisiin ja mikään asia ei ole hänelle helppo.
Realistin on vaikea kuunnella ei-realistin aivoituksia. Eilen mieheni tosissaan laski ja suunnitteli, että alkaa säästämään 10 vuoden päästä tonnin kuussa, jotta eläkeiässä on säästöjä. Realistina minun on vaikea kuvitella, että 55-vuotiaana tehtäisiin muuta kuin pätkätöitä tai oltaisiin työttömänä. Kun kerroin oman näkemykseni ja lisäsin, että eläkkeellä emme asu tässä ylisuuressa omakotitalossa, jonka käyttökustannukset ovat korkeat, mies oli ihmeissään.
Vierailija kirjoitti:
Itse erosin 28-vuotiaana 10 vuoden parisuhteesta. Mitään en ole niin katunut, hän oli se oikea ja elämäni rakkaus, vaikka eron aikoihin tuntuikin ettei rakkautta ollut.
Ikävä kuulla :( Itsellä taas ihan päinvastainen kokemus eli erosin myös 28-vuotiaana 11 vuotta kestäneestä parisuhteesta enkä ole katunut päivääkään. Vaikka se oli raskas paikka, tiesin sen olevan oikea ratkaisu ja olen sitä mieltä edelleen. Nyt 3 vuotta myöhemmin olen onnellisesti uudessa parisuhteessa, kuten myös eksäni. Eksän kanssa ollaan hyviä kavereita ja vietetään jopa pariskunta-aikaa välillä kaikki neljä eli ollaan ystävystytty keskenämme. Voi kuulostaa jonkun mielestä oudolta, mutta meillä toimii hyvin. Toki aluksi heti eron jälkeen otettiin vähän etäisyyttä jne, mutta kun molemmat olivat käsitelleet asiaa puolisen vuotta, alettiin taas pitää yhteyttä pikkuhiljaa ja siitä se lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Menkää parisuhdeterapiaan. Se saattaa auttaa tunteiden löytämisessä uudelleen. Kaikki parisuhteet latistuvat ajan mittaan. Keksikää itsekin jotain uusia juttuja millä saatte kipinää suhteeseen. Tuo, että mies puhuu erosta on selkeä varoitussignnaali. Hän voi lähteä nopeastikin, jos hänen tielleen tulee sopiva nainen. Haluatko todella sitä?
Jos miehesi on fiksu pidä hänestä kiinni. Niitä ei kasva, joka oksalla.
Itse erosin yli viiden vuoden suhteesta koska suhde muuttui tylsäksi. Nyt tällä kokemuksella mikä minulla on tekisin asiat toisin.
Tutustuin eron jälkeen mieheen, joka osoittautui vuosien saatossa tyhmemmäksi kuin minä. Ihastumisen huumassa tätä en huomannut. Edelleen tilanne on sama, että meillä ei olisi ystäviä tai yhteisiä harrastuksia, jollen itse niihin panostaisi. Miehelläni ei ole ystäviä, hänellä on liian haastava työ, koulut pääsi läpi nipin napin. Tämä kaikki on avautunut minulle pieninä annoksina. Joudun kannattelemaan miestäni, koska hän stressaa asioista, ylireagoi muiden ihmisten sanomisiin ja mikään asia ei ole hänelle helppo.
Realistin on vaikea kuunnella ei-realistin aivoituksia. Eilen mieheni tosissaan laski ja suunnitteli, että alkaa säästämään 10 vuoden päästä tonnin kuussa, jotta eläkeiässä on säästöjä. Realistina minun on vaikea kuvitella, että 55-vuotiaana tehtäisiin muuta kuin pätkätöitä tai oltaisiin työttömänä. Kun kerroin oman näkemykseni ja lisäsin, että eläkkeellä emme asu tässä ylisuuressa omakotitalossa, jonka käyttökustannukset ovat korkeat, mies oli ihmeissään.
Lisään vielä. Tämä siis kasvustoori aiheesta ojasta allikkoon parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata erota jos kumpikin on ihan ok sen kanssa että romantiikka ja erotiikka on vaihtunut kaveruuteen. Itse en noin nuorena tyytyisi väljähtyneeseen suhteeseen, koska maailmassa on niin paljon koettavaa ja nähtävää nuorena sinkkuna.
Erosta kyllä pääsee yli ja nykyään ei ome vaikea löytää seuraa Tinderistä yms. Suosittelen kuitenkin keskustelemaan nykyisen kumppanisi kanssa ennen kuin alat pettämään tai muuta tyhmää. Hyvin todennäköisesti kumppanisi ei ole tyhmä, joten hänellä on tasan samat ajatukset suhteenne tilasta. Suhdetta voi tietysti yrittää korjatakin terapiassa, jos siihen on tahtoa. Terapiasta on varmasti myös apua jos päädytte eroon. Itsetuntemusta on hyvä kehittää kenen tahansa.
Mutta siis, puhu asiasta kumppanillesi!
Nykyään ei ole vaikeaa löytää seuraa, mutta hyviä puolisoita senkin edestä. Jos ap haluat suurta romantiikka, jännitystä ja irtoseksiä, niin kannattaa aloittaa ihan siitä omasta käytöksestä. Vaikka tosiaan sinkkuna. Mutta jos haluat perheen ja vakaan hyvänparisuhteen, niin kannattaa miettiä, ettei tule katumus, kun huomaat mitä suurin osa miehistä jahtaa ja vaatii parisuhteessa. Onko se jokapäiväinen pakko seksikään sitä mitä toivot?
Toisaalta voit aina muuttaa myös sitä omaa käytöstäsi siinä parisuhteessa. Sinulla ei ole tylsää, jos et itse ole tylsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkan vielä asiasta, josta en aloitukseen kirjoittanut. Mieheni on omistushaluinen, tai näin olen asian tulkinnut. Omien sanojensa mukaan kärsii ahdistuksesta ja pelosta siitä, että mulle sattuisi jotain. Listaan esimerkkejä siitä, mitä tässä vuosien varrella on sattunut:
1. Jouduin olemaan ylitöissä, ilmoitin hänelle että olen tunnin pidempään, olinkin kaksi--> soitti työpaikalle ja kysyi olenko töissä. Kuulemma oli huolissaan.
2. Aina kun olen lähdössä(erittäin harvoin) juhlimaan ilman häntä, varmistaa moneen kertaan onhan akkua ja saahan mut kiinni. Pitää myös mykkäkoulua koska ei tykkää olla yksin/nukkua yksin.
3. Kerran törmäsin bussissa vanhaan tuttuun, juteltiin. Lopputuloksena miljoona puhelua ja viestiä, tuli kotipysäkille vihaisena vastaan.
4. Puhelin unohtui työpaikalle-->viestejä, puheluita. Työkaveri luki viestit aamulla, vastasi että puhelin unohtunut töihin.
Ja monen monta muuta tarinaa. Olemme ehkä erilaisia, itse osaan olla yksin ja nukkua myös. En ahdistu jos viesteihini ei heti vastata. Vähän tuntuu umpikujalta tämä tilanne :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä akkalla ei ollut mikään hyvin viimeiseen 5vuoteen ja sitten lähti, nyt riidellään oikeudessa lapsesta.
Mitä riideltävää lapsessa on?
Te käytätte lasta kapulana satuttaa toista.
Minusta kaikki oikeuteen päätyvät parit kuuluisi pistää terapiaan. Molemmat osapuolet.
Ette te tahdo olla oikeudessa lapsen takia, vaan satuttaa sitä toista.Tämä eroperheen lapselta. Häpeisin vanhempiani ja yhä pidän heitä kykenemättöminä hoitaa perhettä.
Jos akka ei ole ikinä tehnyt lapsen kanssa mitään ja nyt on vaatimassa itselleen eikä suostu neuvottelemaan mistään.
Vei mennessään lapsen vaatteetkin koska oli ostanut ne, lapsilisät menneet akalle aina.
Lastenvalvoja sanoi sille että täytyy edes vaatteet hommata lapselle tai maksaa sitten elarit jos ei ota osaa lapsen kustannuksiin.
Lastenvalvojalta painui suoraan oikeusaputoimistoon.
Mikään muu ei kelpaa kuin että saa lapsen ja ainut perustelu on että on äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä asiasta, josta en aloitukseen kirjoittanut. Mieheni on omistushaluinen, tai näin olen asian tulkinnut. Omien sanojensa mukaan kärsii ahdistuksesta ja pelosta siitä, että mulle sattuisi jotain. Listaan esimerkkejä siitä, mitä tässä vuosien varrella on sattunut:
1. Jouduin olemaan ylitöissä, ilmoitin hänelle että olen tunnin pidempään, olinkin kaksi--> soitti työpaikalle ja kysyi olenko töissä. Kuulemma oli huolissaan.
2. Aina kun olen lähdössä(erittäin harvoin) juhlimaan ilman häntä, varmistaa moneen kertaan onhan akkua ja saahan mut kiinni. Pitää myös mykkäkoulua koska ei tykkää olla yksin/nukkua yksin.
3. Kerran törmäsin bussissa vanhaan tuttuun, juteltiin. Lopputuloksena miljoona puhelua ja viestiä, tuli kotipysäkille vihaisena vastaan.
4. Puhelin unohtui työpaikalle-->viestejä, puheluita. Työkaveri luki viestit aamulla, vastasi että puhelin unohtunut töihin.Ja monen monta muuta tarinaa. Olemme ehkä erilaisia, itse osaan olla yksin ja nukkua myös. En ahdistu jos viesteihini ei heti vastata. Vähän tuntuu umpikujalta tämä tilanne :(
Aloituksessa kerrot että erosta on kuitenkin puhuttu miehen aloitteesta. Vaikka mies siis on omistushaluinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jatkan vielä asiasta, josta en aloitukseen kirjoittanut. Mieheni on omistushaluinen, tai näin olen asian tulkinnut. Omien sanojensa mukaan kärsii ahdistuksesta ja pelosta siitä, että mulle sattuisi jotain. Listaan esimerkkejä siitä, mitä tässä vuosien varrella on sattunut:
1. Jouduin olemaan ylitöissä, ilmoitin hänelle että olen tunnin pidempään, olinkin kaksi--> soitti työpaikalle ja kysyi olenko töissä. Kuulemma oli huolissaan.
2. Aina kun olen lähdössä(erittäin harvoin) juhlimaan ilman häntä, varmistaa moneen kertaan onhan akkua ja saahan mut kiinni. Pitää myös mykkäkoulua koska ei tykkää olla yksin/nukkua yksin.
3. Kerran törmäsin bussissa vanhaan tuttuun, juteltiin. Lopputuloksena miljoona puhelua ja viestiä, tuli kotipysäkille vihaisena vastaan.
4. Puhelin unohtui työpaikalle-->viestejä, puheluita. Työkaveri luki viestit aamulla, vastasi että puhelin unohtunut töihin.Ja monen monta muuta tarinaa. Olemme ehkä erilaisia, itse osaan olla yksin ja nukkua myös. En ahdistu jos viesteihini ei heti vastata. Vähän tuntuu umpikujalta tämä tilanne :(
Aloituksessa kerrot että erosta on kuitenkin puhuttu miehen aloitteesta. Vaikka mies siis on omistushaluinen?
Joo näin on :( viimeksi kun riideltiin niin tilanne eskaloitui ero-ehdotukseen.
Alue: Aihe vapaa
10v suhteesta erosin 5v sitten ja olen ollut todella helpottunut ja osannut nauttia elämästä taas. Vaikeeta oli erota mutta se oli paras ratkaisu vaikka lapsia meillä onkin.