Suhteeseen jos toisen ulkonäkö ei miellytä?

Pitää natsata ihan tosi hyvin muilla osa-alueilla. 

Pysy sinkkuna, jos oikeasti on ulkonäöstä kiinni... et ole ketään ansainnut.

En lähtis.

Kannattaa ensin katsoa peiliin ettei vahingossa kuvittele itsestään liikoja - usein on niin. ”Natsaamisesta” ei kannata puhua, jos oma silmää miellyttävä taso ei yksinkertaisesti ole edes mahdollinen. Kannataa mennä terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Pysy sinkkuna, jos oikeasti on ulkonäöstä kiinni... et ole ketään ansainnut.

Kyllä varmaan aika monessa parisuhteessa myös sen ulkonäön pitää miellyttää. Eikä siis tässä ole kyse että pitää olla erityisen komea tai kaunis, voi olla ihan tavallinen tai ns rumakin kunhan omaa silmää miellyttää.

Jos toisen ulkonäkö häiritsee ja ajattelet, että ulkonäkö ei miellytä, niin voit uskoa, että se tilanne ei siitä ainakaan helpotu. Itse lähdin joskus suhteeseen ajatuksella, että varmasti toisen ulkonäköön tottuu, mutta tiedoksi: ei totu. Jos jo alussa toinen näyttää vähän epämiellyttävältä, niin tilanne on moninkertaisesti pahempi sitten, kun se vähäinenkin kuvaa silotteleva alkuihastus haihtuu ja toisessa alkaa nähdä myös niitä virheitä.

Vierailija kirjoitti:

Voiko siitä tulla mitään jos kuitenkin vetovoimaa on paljonkin?

Jos olisi oikeasti (seksuaalista) vetovoimaa, et ajattelisi että hänen ulkonäkönsä on jotenkin epämiellyttävä.

Jos on vetovoimaa - niin mitä se ulkonäkö silloin haittaa?!

Jos ihminen on pa*ka - niin ei sitäkään hyvä ulkonäkö pelasta, vaan kauniskin ihminen rumenee silmissä...

- ja ikä tekee sen jokaiselle, että ulkonäkö muuttuu, sillä ihminen on kuin kukka eli lakastuu kaikesta huolimatta...

Joopa joo. Ei kaikkien hyvien tyyppien kanssa tarvitse yrittää parisuhdetta, jos fyysistä vetovoimaa ei ole. Ei se siitä ainakaan ajan myötä kasva, vaan kohta saamme lukea aloituksia, tyyliin "en halua miestäni, miehen ulkonäkö ällöttää..."

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ensin katsoa peiliin ettei vahingossa kuvittele itsestään liikoja - usein on niin. ”Natsaamisesta” ei kannata puhua, jos oma silmää miellyttävä taso ei yksinkertaisesti ole edes mahdollinen. Kannataa mennä terapiaan.

Tämä!

En alkaisi  suhteeseen tuossa tilanteessa.Suhde tulee kaatumaan siihen että se väärän lipun alla suhteeseen lähtenyt häpeää puolisoaan, joka ei voi ulkonäölleen mitään.

Mitä tarkoitat ei-miellyttämisellä?

Jos tarkoitat, ettei se toinen ole ns. tyyppiäsi, en olisi huolissani. Jos tarkoitat, että pitää toista vastenmielisenä, se on pahempi juttu.

Vierailija kirjoitti:

Jos toisen ulkonäkö häiritsee ja ajattelet, että ulkonäkö ei miellytä, niin voit uskoa, että se tilanne ei siitä ainakaan helpotu. Itse lähdin joskus suhteeseen ajatuksella, että varmasti toisen ulkonäköön tottuu, mutta tiedoksi: ei totu. Jos jo alussa toinen näyttää vähän epämiellyttävältä, niin tilanne on moninkertaisesti pahempi sitten, kun se vähäinenkin kuvaa silotteleva alkuihastus haihtuu ja toisessa alkaa nähdä myös niitä virheitä.

Samaa mieltä. Jos ulkonäköä pitää tärkeänä ominaisuutena ja se häiritsee alusta saakka niin ei siitä pääse yli. Toisaalta tutustuessa ehkä löytää muita ihania juttuja suhteesta ja luopuu siitä ajatuksesta, että kumppanin pitäisi olla hyvännäköinen.

Harva meistä kuitenkin saa ulkonäöllisesti juuri sellaisen naisen/miehen kuin haluamme. Tarvii vaan katsoa Love Islandia, jossa kaikki kuolaa Patrickin/Ankun perään, mutta ottavat sitten mitä saavat, ja vaikuttavat tyytyväisiltä. Kai se vaan menee niin oikeassakin elämässä.

Älä ryhdy suhteeseen, jos toisen ulkonäkö ei miellytä. En suosittele tätä kenellekään. 

Olen itse ollut sellaisessa tilanteessa, että minuun on ilmeisesti ns. tyydytty paremman puutteessa. Voin kertoa, että ulkonäköön kohdistuva piikittely, piilov*ttuilu, kaikenlainen "hienovarainen" vihjailu ja sivuhuomautuksina ilmenevät toivomukset oman ulkonäön muuttamisesta tuntuvat melko... ikäviltä. 

Minusta ap ei ole edes mitenkään poikkeuksellisen pinnallinen. Kaikkien ulkonäkö ei miellytä, ja se on ihan normaalia. 

Saattaa olla, että keksit sen ulkonäkö jutun, koska pelkäät sitoutumista. Huomaat, että tuo mies onkin juuri se oikea. Se arki ja synkkaaminen ja syvyys ja laajuus ovat kuitenkin kaikkein tärkeimmät jatkossa.. Voit kehitellä muurin juuri tuosta ulkonäöstä, se on sellainen helppo juttu.

Sanoisin, että rohkeasti vaan eteenpäin jos sielut synkkaa ja henkimaailma... se on niin tärkeä juttu.

Tutkailen itseäsi, mikä sinulle merkitsee?

Vierailija kirjoitti:

Älä ryhdy suhteeseen, jos toisen ulkonäkö ei miellytä. En suosittele tätä kenellekään. 

Olen itse ollut sellaisessa tilanteessa, että minuun on ilmeisesti ns. tyydytty paremman puutteessa. Voin kertoa, että ulkonäköön kohdistuva piikittely, piilov*ttuilu, kaikenlainen "hienovarainen" vihjailu ja sivuhuomautuksina ilmenevät toivomukset oman ulkonäön muuttamisesta tuntuvat melko... ikäviltä. 

Minusta ap ei ole edes mitenkään poikkeuksellisen pinnallinen. Kaikkien ulkonäkö ei miellytä, ja se on ihan normaalia. 

Kröhöm kröhöm. Tässä AP kertoo siitä että synkkaa tosi hyvin. Toki kaikkien ulkonäkö ei miellytä, mutta miellyttääkö sielunmaisema ja henkisyys? Synkkaako yleensäkkään sehän tässä nyt on se kysymys

Ei kannata. Mä lähdin enkä kehtaa näyttäytyä missään ukkoni kanssa.

Mun exä oli ylipainoinen ja muistan kuinka se asia häiritsi mua joka ikinen päivä. Ja sitten se miten hän jokapäiväisillä ruokavalinnoilla piti huolen että lihavuus on ja pysyy. Ahdisti mua yllättävän paljon.

Nyt on vaan pakko katsoa seuraavaksi kumppaniksi joku normipainoinen.

Jos jo nyt häiritsee joku asia, niin se häiritsee tulevaisuudessa vielä enemmän, kun se liekki himmenee, rakkaus tasaantuu ja pikkuasiat toisessa alkaa ärsyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on vetovoimaa - niin mitä se ulkonäkö silloin haittaa?!

Jos ihminen on pa*ka - niin ei sitäkään hyvä ulkonäkö pelasta, vaan kauniskin ihminen rumenee silmissä...

- ja ikä tekee sen jokaiselle, että ulkonäkö muuttuu, sillä ihminen on kuin kukka eli lakastuu kaikesta huolimatta...

Vetovoima on myös mielenkiintoinen asia, joskus nuorena tapasin miehiä joko kirjeiden tai chattien kautta ja vaikka olisikin kiinnostunut jostain miehestä ja olin menossa innokkaasti treffeille niin kyllä se ulkomuoto on asia silloin joka joko latisti tai sai varpaat kihelmöimään.

En ole itse missi, mutta ihan ok. Ehkä enemmän persoonallinen ja se on varmasti monelle miehelle liikaa.

En itsekään alkaisi olla ihmisen kanssa joka olisi hunks- keholla varustettu tai kuten joskus eräällä miehellä oli todella pahasti hampaat vinossa, siis todella. En kehdannut kysyä miksi hän ei mene niistä oikomiseen, ihan hyvässä työssä sinkkumies.

Minusta parisuhteessa kuuluu olla kumppanin hyväksyvä. Ja olen sitä tälle jonka kanssa olen. Hän on tavallinen, mutta mitään en hänestä muuttaisi. Ehkä ylipaino on vaaraksi ja siinä olen tukenut liikkumaan koska on jo oireillut. Ollaan oltu vuosia yhdessä ja mieskin on lihonut 30 kiloa alkuvuosista.