Voiko 7 viikkoisen vauvan jättää hoitoon 4 tunniksi? Entä 3 kuukautisen 11 tunniksi?

Kyllä voi, mutta vauva kyllä usein reagoi siihen. Vauvalla ei ole käsitystä ajasta, joten hän ei voi tietää, että äiti tulee takaisin. Esim. mä muistan, kun olin muutaman tunnin hiihtoretkellä mieheni kanssa, kun esikoinen oli puolen vuoden ikäinen, ja äitini hoito vauvaa. Kun tulin takaisin, vauva käänsi aina katseensa pois minusta eikä reagoinut puheeseeni ym.

Ei voi, tai itse en ainakaan jättäisi. Eikä ees imetyksen vuoksi käytännössä itseltäni onnistuisi (enkä ois kyllä malttanutkaan niin kauan olla erossa). Mutta näissäkin asioissa ihmiset on erilaisia.

Terv. Äiti, jolla lapset 2,5v ja 8kk

Näin eristyksissä tässä maassa ollaan muista.

Voi. Kunhan saa hoivaa, ruokaa ja unta. Imetys ei ole este, selviäväthän nekin vauvat hengissä joita ruokitaan muutoin kuin imettämällä. Tai lapset, joiden äiti vaikkapa sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan.

Jos osaa myös pullosta juoda niin voi. Mutta itse en jättäisi kun ihan ihan pakolla. Sen verran on niistä kokemusta että vauva kyllä reagoi vahvasti siihen.

Voi! Isän kanssa kyllä pärjää ja on ne vauvat ennenkin selvinneet. Jouduin itse olemaan sairaalassa syöpähoidoissa pitkiäkin aikoja, ei auttanut muu kuin jättää vauva muiden hoitoon. 

Selviäähän vastasyntyneenä adoptoidutkin vauvat muiden hoivissa kunnes saavat vanhemmat. Noin pienellä ei ole vielä ns. tunnemuistia joka vaikuttaisi lapsuuteen tai aikuisuuteen vaan vauvat tarvitsevat perustarpeidensa täyttämistä. Toki oma äiti olisi se paras vaihtoehto mutta jos se ei ole mahdollista niin ei se vauva siitä niin kovasti kärsi. 

Joko oot päättänyt mitä teet sen neljätuntia illalla kun lapsesi on 7 viikkonen jos joskus hänet saat?

Hyvin pärjää, kun on luotettava hoitaja.

Entisaikaan naiset meni heti töihin. Ja kodinhoitajana joku nuori kokematon likka.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi, mutta vauva kyllä usein reagoi siihen. Vauvalla ei ole käsitystä ajasta, joten hän ei voi tietää, että äiti tulee takaisin. Esim. mä muistan, kun olin muutaman tunnin hiihtoretkellä mieheni kanssa, kun esikoinen oli puolen vuoden ikäinen, ja äitini hoito vauvaa. Kun tulin takaisin, vauva käänsi aina katseensa pois minusta eikä reagoinut puheeseeni ym.

Lapsi pettyy toki kun tajuaa ensi kerran, että äiti ei ole aina saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Entisaikaan naiset meni heti töihin. Ja kodinhoitajana joku nuori kokematon likka.

"Entisaikaan" on toimittu monella tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Joko oot päättänyt mitä teet sen neljätuntia illalla kun lapsesi on 7 viikkonen jos joskus hänet saat?

Menen illalliselle vanhojen työkontaktieni kanssa, jotka tulevat siis tuolloin Suomeen käymään. Olen raskaana ja jos kaikki menee hyvin, lapsi syntyy toukokuussa.

Ap

Noihin aloituksessa mainittuihin aikoihin ja ikiin sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että ei voi. Joillain varmasti onnistuu, mutta monilla ensimmäisten kuukausien symbioosi pääsee yllättämään. En ainakaan mitään sitovia suunnitelmia tekisi, vaan katsoisin asiaa uudestaan, kun tilanne on ajankohtainen.

Mutta normaalin puolivuotiaan voi kyllä jättää esimerkiksi juuri muutaman tunnin hiihtolenkin ajaksi, ellei äiti ole pahasti hysteeristä tyyppiä.

Entisaikaan, kun lapsia syntyi toivottuna ja ei niin toivottuna, lapset jätettiin tosiaan hoitoon jollekin likkalapselle tai perheen omat tytöt hoitivat nuorimmaista, miten joten kukin osasi ja pärjäsi.

Itse en muista koskaan olleeni oman isäni sylissä, ei miehet siihen aikaan lapsia hoidellut ja hyssytellyt. Elämä oli yhtä kituuttamista ja isä oli ankara, remmistä tuli usein, syystä ja syyttä. Kurilla kasvettiin, kotona äiti ja isä riiteli järkyttävän paljon.

Lähdin kotoa 16 vuotiaana, veli 15 vuotiaana. Tyhjän päälle, ei apuja kotoa tullut, ei henkistä eikä taloudellista.

Päätin, että jos joskus minulla on omia lapsia, hoidan ja hellin ihan itse ja mies pitää olla sellainen, joka myös osallistuu perheen henkiseen hyvinvointiin. Tässä onnistuin, kuin ihmeen kaupalla.

Vierailija kirjoitti:

Noihin aloituksessa mainittuihin aikoihin ja ikiin sanoisin, että kannattaa varautua siihen, että ei voi. Joillain varmasti onnistuu, mutta monilla ensimmäisten kuukausien symbioosi pääsee yllättämään. En ainakaan mitään sitovia suunnitelmia tekisi, vaan katsoisin asiaa uudestaan, kun tilanne on ajankohtainen.

Mutta normaalin puolivuotiaan voi kyllä jättää esimerkiksi juuri muutaman tunnin hiihtolenkin ajaksi, ellei äiti ole pahasti hysteeristä tyyppiä.

Tuo on kyllä totta. Eikä ole maailmanloppu, jos en paikalle pääse/halua lähteä. Pohdin vain, kun omakohtaista kokemusta ei ole ja tuntemillani äideillä tuntuu olevan hyvinkin eriäviä kokemuksia ja näkemyksiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä voi, mutta vauva kyllä usein reagoi siihen. Vauvalla ei ole käsitystä ajasta, joten hän ei voi tietää, että äiti tulee takaisin. Esim. mä muistan, kun olin muutaman tunnin hiihtoretkellä mieheni kanssa, kun esikoinen oli puolen vuoden ikäinen, ja äitini hoito vauvaa. Kun tulin takaisin, vauva käänsi aina katseensa pois minusta eikä reagoinut puheeseeni ym.

Lapsi pettyy toki kun tajuaa ensi kerran, että äiti ei ole aina saatavilla.

Vauva ei ymmärrä aikaa, eikä voi tietää, että äiti tulee takaisinkin.

Joskus on pakko. Toisinaan se on helpompaa, joskus haastavampaa, mutta terveen lapsen kanssa ei yleensä tule mitään isompia ongelmia. Isoin ongelma, mikä voi tulla, on se, että vauva saa allergisen reaktion äidinmaidonkorvikkeesta.

Mutta jos et ole vielä äiti, etä voi tietää vielä, tuletko imettämään vai annatko korviketta, vai molempia. Jos imetät, ja maitoa riittää pumpattavaksi asti, sitä kannattaa pumpata varalle, ettei tartte korviketta antaa. Mutta jos ei riitä pumpattavaksi, kannattaa testata korvike etukäteen, jotta hoitajalle ei tule isoja yllätyksiä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Voi! Isän kanssa kyllä pärjää ja on ne vauvat ennenkin selvinneet. Jouduin itse olemaan sairaalassa syöpähoidoissa pitkiäkin aikoja, ei auttanut muu kuin jättää vauva muiden hoitoon. 

Selviäähän vastasyntyneenä adoptoidutkin vauvat muiden hoivissa kunnes saavat vanhemmat. Noin pienellä ei ole vielä ns. tunnemuistia joka vaikuttaisi lapsuuteen tai aikuisuuteen vaan vauvat tarvitsevat perustarpeidensa täyttämistä. Toki oma äiti olisi se paras vaihtoehto mutta jos se ei ole mahdollista niin ei se vauva siitä niin kovasti kärsi. 

Adoptoiduilla on aika paljon myöhemmällä iällä puhkeavia henkisiä ongelmia. Johtuen juuri varhaisesta hylkäämisestä. Haastattele ketä tahansa adoptiojärjestöstä tai vaikkapa adoptiolapsen kokenutta vanhempaa.

Kumpi noista on sitten ns. pahempi vaihtoehto?

Vierailija kirjoitti:

Kumpi noista on sitten ns. pahempi vaihtoehto?

No kyllä sä sitten itse osaat tehdä sen päätöksen, kun sulla on se vauva.