Näin lapsettomana vaikuttaa siltä, että vanhemmat eivät oikein pidä yhtä? Onko tämä yleistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut ja puhun siis todella useiden eri ihmisten kanssa. Vältän oikeastaan kertomasta itse mitään rehellisesti. Kaikki mitä sanon on kaunisteltuja totuuksia tai jätän kokonaan kertomatta. Jos muut puhuvat selkäni takana olen mielummin kateuden kun kauhistelun kohde. Rehellisesti puhun vain puolisolleni, perheelleni ja parhaalle ystävälleni.

Mä voin sanoa, että mulle on ihan sama, mitä ihmiset puhuvat selkäni takana. Ei se tietenkään ajatuksena miellyttävä ole, että haukutaan, mutta jos joku puhuu, niin eihän se ole enää millään tavalla mun käsissä. Kateus ja kauhistelu ovat sävyltään aika samanlaista, lopuksi, jos pahaa halutaan puhua.

Ei minua seläntakana puhuminen stressaa, mutta toisaalta ehkä kyse on juuri siitä, että kun en välitä, niin en niin myöskään välitä siitä onko se totta edes mitä he sitten selkäänsä takana analysoivat minusta.

Ja toisaalta ehkei heillä ole edes tarvetta puhua minusta, kun menen virallisesti aina sitä kultaista keskitietä. Mutta parempi kuitenkin kateuden puolella, koska kauhistelulla on aina vaarana joku lasuilmoitus, koska nykyisin toiset ovat niin käsittämättömän herkkiä ilmoittamaan vaikka mistä. Kuten olemme voineet huomata noiden turhien ilmoitusten määrästä.

Itse en usko, että kyseessä on ikä vaan luonne. Toiset vaan ovat niin varmoja miten asiat kuuluvat olla. Aika harvassa ne todella suvaitsevaiset ovat. Samantyyppiset ihmiset ovat yleensä ystäviä keskenään. He harrastavat ja syövät samantyyppisesti. Mutta vaikka olisit kuinka akateeminen ja nelikymppinen, niin kyllä monella nuo suvaitsevaisuuden rajat tulevat aina jossain kohtaan vastaan ja arvostelu alkaa. Mutta silloin vedotaan tutkimuksiin, suosituksiin ja muuhun, jolloin ne omat mielipiteet eivät ole vain omia, vaan ”virallisia” oikeita ratkaisuja, joita sitten hyvää hyvyyttään jaetaan ”kouluttamis” tarkoituksessa.

Kuten sanoin, paljon on tullut äitejä ja pariskuntia vastaan ja itse vaatetusalalla olevana aika harvassa ovat ne, joilla on kaikkea suvaitseva asenne vaatteiden kohdalla vaikka. Mutta laitappa vaikka lapsesi ilman pipoa tuonne rattaisiin kylmällä istumaan tai prinsessamekossa hiekkalaatikolle. Niin näet.

Puhumatta ruuasta. Mitä jos ensikerralla kaivaisitkin sen cokistölkin sille taaperolle puistossa välipalaksi? Tai kieltäisit synttärijuhlissa lastasi ottamasta sokeriherkkuja?

Kultaisella keskitiellä homma toimii, mutta jos nyt haluaisit karaista lastasi pakkasella tai uskot, että aivot tarvitsevat sokeria, niin se ei enää käy. Ei vaikka vastassaan olisi akateeminen nelikymppinen.

Seläntakana puhuminen lähtee ennen kaikkea niistä puhujista, niiden tarpeesta puhua, ei ensisijaisesti niistä ihmisistä, joista puhutaan.

Mun mielestä tuo viestisi loppu on vähän outo. Ikään kuin ihmiset jättäisivät lapsensa pään palelluttamatta siksi, että kukaan ei puhuisi selän takana pahaa. Mun mielestä ihmiset jättävät typerät valinnat tekemättä keskimäärin siksi, että he ymmärtävät niiden vaikuttavan lapseen jotenkin negatiivisesti (jos lapsella ei ole pipoa, hänellä on kylmä, ja jos ruokit pientä lasta lähinnä cokiksella, maitohampaat sulavat suuhun). Prinsessamekkoja on tullut nähtyä hiekkalaatikolla, ei ole hätkähdyttänyt (pitäisikö?). 

Koko "suvaitseminen" on mun mielestä täysin kumma sana. Ikään kuin mun pitäisi jotenkin "suvaita" sitä, että joku ihminen ei teekään asioita aivan samalla tavalla kuin minä. Enimmäkseen kyse on siitä, että ei hirveästi kiinnosta, miksi joku ei ajattele asioista kanssani tismalleen samoin – luulenpa, että tästä on kyse muidenkin kohdalla. Eri asia sitten, jos joku tekee lapsensa hyvinvoinnin kannalta tuhoisia päätöksiä, mutta eipä niihinkään läyhääminen auta.

Jaa... Itseäni eivät oikeastaan kiinnosta muut lapsiperheet. Ei kiinnosta arvostella, mutta ei muutenkaan olla tekemisissä. En koe erityistä yhteenkuuluvuutta vain siksi että on lapsia. Se ei riitä yhdistäväksi tekijäksi. En koe mitään tarvetta verkostoitua muiden äitien ja lapsiperheiden kanssa enkä kaipaa mitään yhteisöllisyyttä. Omilla ystävillänikin on lapsia ja toki heidän kanssaan asia on eri - enhän muutenkaan puhuisi pahaa heistä tai arvostelisi, miksi heidän lastenhoitoaankaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin lapsellisena vaikuttaa siltä, että lapsettomat eivät oikein pidä yhtä lapsellisten ystäviensä kanssa, vaan arvostelevat näitä milloin mistäkin? Onko tämä yleistä?

Heidän mielestään, kun ihminen lisääntyy, siitä tulee jotenkin sopuli ja käyttäytyy samalla lailla kuin kaikki muutkin lisääntyneet. Ja vain lapsettomat ajattelee omilla aivoillaan ja osaavat tehdä erilaisia päätöksiä yhteisön hyväksi.

Sulla on varmaan jotenkin paha olla.

Ai mulla on paha olla, kun ap haukkuu kaikki lapselliset ihmiset juoruajiksi ja riidanhaastajiksi vain lapsellisuutensa takia?  Kukahan se tässä sitä riitaa oikeasti haastaa taas lapsettomien ja lapsellisten välille.

Ja nämä sinun vastauksesi on jotenkin rakentavia vai? Jos minulla olisi kiinnostus "haastaa riitaa lapsettomien ja lapsellisten välille" niin parempi tapa olisi varmaan toivoa, että kukaan perhe ei tulisi toimeen. Mutta on sitten ilmeisesti niin maan julmaa jos haluaisi toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut ja puhun siis todella useiden eri ihmisten kanssa. Vältän oikeastaan kertomasta itse mitään rehellisesti. Kaikki mitä sanon on kaunisteltuja totuuksia tai jätän kokonaan kertomatta. Jos muut puhuvat selkäni takana olen mielummin kateuden kun kauhistelun kohde. Rehellisesti puhun vain puolisolleni, perheelleni ja parhaalle ystävälleni.

Mä voin sanoa, että mulle on ihan sama, mitä ihmiset puhuvat selkäni takana. Ei se tietenkään ajatuksena miellyttävä ole, että haukutaan, mutta jos joku puhuu, niin eihän se ole enää millään tavalla mun käsissä. Kateus ja kauhistelu ovat sävyltään aika samanlaista, lopuksi, jos pahaa halutaan puhua.

Ei minua seläntakana puhuminen stressaa, mutta toisaalta ehkä kyse on juuri siitä, että kun en välitä, niin en niin myöskään välitä siitä onko se totta edes mitä he sitten selkäänsä takana analysoivat minusta.

Ja toisaalta ehkei heillä ole edes tarvetta puhua minusta, kun menen virallisesti aina sitä kultaista keskitietä. Mutta parempi kuitenkin kateuden puolella, koska kauhistelulla on aina vaarana joku lasuilmoitus, koska nykyisin toiset ovat niin käsittämättömän herkkiä ilmoittamaan vaikka mistä. Kuten olemme voineet huomata noiden turhien ilmoitusten määrästä.

Itse en usko, että kyseessä on ikä vaan luonne. Toiset vaan ovat niin varmoja miten asiat kuuluvat olla. Aika harvassa ne todella suvaitsevaiset ovat. Samantyyppiset ihmiset ovat yleensä ystäviä keskenään. He harrastavat ja syövät samantyyppisesti. Mutta vaikka olisit kuinka akateeminen ja nelikymppinen, niin kyllä monella nuo suvaitsevaisuuden rajat tulevat aina jossain kohtaan vastaan ja arvostelu alkaa. Mutta silloin vedotaan tutkimuksiin, suosituksiin ja muuhun, jolloin ne omat mielipiteet eivät ole vain omia, vaan ”virallisia” oikeita ratkaisuja, joita sitten hyvää hyvyyttään jaetaan ”kouluttamis” tarkoituksessa.

Kuten sanoin, paljon on tullut äitejä ja pariskuntia vastaan ja itse vaatetusalalla olevana aika harvassa ovat ne, joilla on kaikkea suvaitseva asenne vaatteiden kohdalla vaikka. Mutta laitappa vaikka lapsesi ilman pipoa tuonne rattaisiin kylmällä istumaan tai prinsessamekossa hiekkalaatikolle. Niin näet.

Puhumatta ruuasta. Mitä jos ensikerralla kaivaisitkin sen cokistölkin sille taaperolle puistossa välipalaksi? Tai kieltäisit synttärijuhlissa lastasi ottamasta sokeriherkkuja?

Kultaisella keskitiellä homma toimii, mutta jos nyt haluaisit karaista lastasi pakkasella tai uskot, että aivot tarvitsevat sokeria, niin se ei enää käy. Ei vaikka vastassaan olisi akateeminen nelikymppinen.

Hm, oletko itse se suvaitsevainen vai ei? Jotenkin saa vaikutelman, että puhut esittämisestä eli pitää esittää parempaa mitä on, jotta ei joudu muiden hampaisiin. ”Se ei enää käy” näyttää että annat muiden siis määritellä mitä käy ja mikä ei. Minä en anna. Tarkoitan vain sitä, että en ole valmis esittämään mitään vain sen takia, että kukaan ei äimistelisi tai paheksuisi. Se sijaan omaa vanhemmuutta kannattaa peilata niihin tietoihin mihin itse uskoo ja mitä pitää tärkeänä.

Kummallista myös tuo pelko lasuista. Ei vanhemman tai perheen tarvitse olla mikään kiiltokuva keskitason tallaaja joka asiassa, tai saa lasun peräänsä, joka pakottaa sitten vanhemman siihen täydelliseen keskitason muottiin. Kyllähän se lasu voidaan tehdä vaikka mistä, mutta jos se on jostain jonninjoutavasta äimistelystä, se ei johda mihinkään. Vanhemmuus ja perhe-elämä on jokaisen oma asia aika pitkälle. Vain silloin kun on kyse vakavista laiminlyönneistä liittyen esim. lapsen terveyteen ei voida puhua enää vanhemman omasta valinnasta.

Jokainen meistä varmaan esittää jonkun verran kunnollisempaa ja parempaa mitä on, se on ihan luonnollista sillä kuka haluaa esittää itsensä huonossa valossa.

Tietenkin on hyvä aina pitää myös keskitie siinä omassa valinnanvapaudessa, koska se, että ei niin välitä mitä muut ajattelee tai tekee mitä haluaa ei saisi kuitenkaan aiheuttaa haittaa toisille esim. lapsille. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään onko se toisten sormien heristely pelkkää nipotusta vai ihan aiheellista kritiikkiä. Riippuu niin aiheesta ja tilanteesta. Esim. nipotusta on kauhistella jos näkee lapsen juovan limua, aiheellista nipotus on silloin jos tietää lapsen juovan limua joka päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut ja puhun siis todella useiden eri ihmisten kanssa. Vältän oikeastaan kertomasta itse mitään rehellisesti. Kaikki mitä sanon on kaunisteltuja totuuksia tai jätän kokonaan kertomatta. Jos muut puhuvat selkäni takana olen mielummin kateuden kun kauhistelun kohde. Rehellisesti puhun vain puolisolleni, perheelleni ja parhaalle ystävälleni.

Mä voin sanoa, että mulle on ihan sama, mitä ihmiset puhuvat selkäni takana. Ei se tietenkään ajatuksena miellyttävä ole, että haukutaan, mutta jos joku puhuu, niin eihän se ole enää millään tavalla mun käsissä. Kateus ja kauhistelu ovat sävyltään aika samanlaista, lopuksi, jos pahaa halutaan puhua.

Ei minua seläntakana puhuminen stressaa, mutta toisaalta ehkä kyse on juuri siitä, että kun en välitä, niin en niin myöskään välitä siitä onko se totta edes mitä he sitten selkäänsä takana analysoivat minusta.

Ja toisaalta ehkei heillä ole edes tarvetta puhua minusta, kun menen virallisesti aina sitä kultaista keskitietä. Mutta parempi kuitenkin kateuden puolella, koska kauhistelulla on aina vaarana joku lasuilmoitus, koska nykyisin toiset ovat niin käsittämättömän herkkiä ilmoittamaan vaikka mistä. Kuten olemme voineet huomata noiden turhien ilmoitusten määrästä.

Itse en usko, että kyseessä on ikä vaan luonne. Toiset vaan ovat niin varmoja miten asiat kuuluvat olla. Aika harvassa ne todella suvaitsevaiset ovat. Samantyyppiset ihmiset ovat yleensä ystäviä keskenään. He harrastavat ja syövät samantyyppisesti. Mutta vaikka olisit kuinka akateeminen ja nelikymppinen, niin kyllä monella nuo suvaitsevaisuuden rajat tulevat aina jossain kohtaan vastaan ja arvostelu alkaa. Mutta silloin vedotaan tutkimuksiin, suosituksiin ja muuhun, jolloin ne omat mielipiteet eivät ole vain omia, vaan ”virallisia” oikeita ratkaisuja, joita sitten hyvää hyvyyttään jaetaan ”kouluttamis” tarkoituksessa.

Kuten sanoin, paljon on tullut äitejä ja pariskuntia vastaan ja itse vaatetusalalla olevana aika harvassa ovat ne, joilla on kaikkea suvaitseva asenne vaatteiden kohdalla vaikka. Mutta laitappa vaikka lapsesi ilman pipoa tuonne rattaisiin kylmällä istumaan tai prinsessamekossa hiekkalaatikolle. Niin näet.

Puhumatta ruuasta. Mitä jos ensikerralla kaivaisitkin sen cokistölkin sille taaperolle puistossa välipalaksi? Tai kieltäisit synttärijuhlissa lastasi ottamasta sokeriherkkuja?

Kultaisella keskitiellä homma toimii, mutta jos nyt haluaisit karaista lastasi pakkasella tai uskot, että aivot tarvitsevat sokeria, niin se ei enää käy. Ei vaikka vastassaan olisi akateeminen nelikymppinen.

Seläntakana puhuminen lähtee ennen kaikkea niistä puhujista, niiden tarpeesta puhua, ei ensisijaisesti niistä ihmisistä, joista puhutaan.

Mun mielestä tuo viestisi loppu on vähän outo. Ikään kuin ihmiset jättäisivät lapsensa pään palelluttamatta siksi, että kukaan ei puhuisi selän takana pahaa. Mun mielestä ihmiset jättävät typerät valinnat tekemättä keskimäärin siksi, että he ymmärtävät niiden vaikuttavan lapseen jotenkin negatiivisesti (jos lapsella ei ole pipoa, hänellä on kylmä, ja jos ruokit pientä lasta lähinnä cokiksella, maitohampaat sulavat suuhun). Prinsessamekkoja on tullut nähtyä hiekkalaatikolla, ei ole hätkähdyttänyt (pitäisikö?). 

Koko "suvaitseminen" on mun mielestä täysin kumma sana. Ikään kuin mun pitäisi jotenkin "suvaita" sitä, että joku ihminen ei teekään asioita aivan samalla tavalla kuin minä. Enimmäkseen kyse on siitä, että ei hirveästi kiinnosta, miksi joku ei ajattele asioista kanssani tismalleen samoin – luulenpa, että tästä on kyse muidenkin kohdalla. Eri asia sitten, jos joku tekee lapsensa hyvinvoinnin kannalta tuhoisia päätöksiä, mutta eipä niihinkään läyhääminen auta.

Otetaanpa tuo coca cola esimerkiksi. Jos otat sen tölkin ja annat sen sille taaperolle, niin ihmiset reagoivat juuri kuin sinä. Ajattelevat että se tuohoaa maitohampaat ja olet heti tuomitsemassa. Mistä sinä tiedät onko tuo lapsen ensimmäinen limsa? Ei ne hampaat nyt yhdestä tölkistä sula. Voihan äiti antaa perään jotain hapokkuutta neutralisoivaa?

Ruokit pientä lasta kokiksella? Mistä sinä sen keksit? Sieltä samasta paikkaa mistä monet muutkin seläntakana puhujat löytävät tuomitsemisen kohteet? Noin se menee ja joku sitten kauhistelee tätä yhdestä tölkistä lapsen ruokkimiseksi muuttunutta asiaa selän takana. Oikeasti monetkin.

Onkohan sinulla käsitystä kuinka paljon etelä tai keski-Euroopassa on pieniä lapsia, jotka siinä alle 10asteen kelissä liikkuvat ilman hanskoja? Ei siellä ajatella, että se on jotenkin huonoa lasten hyvinvoinnille. Kun mennään pakkasen puolelle niin alkaa osalla sentään pipot näkyä päässä. Mutta Suomessa on eri normit ja täällä arvostellaan tuosta.

Minusta on kyse juuri suvaitsevuudesta. Eihän noita asioista, joita ei tuomita tai hyväksytä analysoida seläntakana. Uskalletaan ihan reilusti kertoa ihmisille itselleen, miten asiat on. Hyvän näköiset eväät tai käytännöllinen talvipuku.

Vierailija kirjoitti:

Näin lapsellisena vaikuttaa siltä, että lapsettomat eivät oikein pidä yhtä lapsellisten ystäviensä kanssa, vaan arvostelevat näitä milloin mistäkin? Onko tämä yleistä?

Heidän mielestään, kun ihminen lisääntyy, siitä tulee jotenkin sopuli ja käyttäytyy samalla lailla kuin kaikki muutkin lisääntyneet. Ja vain lapsettomat ajattelee omilla aivoillaan ja osaavat tehdä erilaisia päätöksiä yhteisön hyväksi.

Saattaa olla ihan mahdollista että lapsia saaneista tulee normatiivisempia aiempaan verrattuna.

Aikuisilla pariskunnilla tai yksin asuvilla ei ole juurikaan mitään riskiä viranomaispuuttumisesta jos se oma elämäntyyli ei nyt sattuiskaan olemaan niin tasaista ja siistiä kuin keskimäärin.

Lapsiperheillä on neuvolat ja jos ongelmia ilmenee niin lastensuojelu.

Ja aika ronskiksihan se meno saa lapsiperheissäkin mennä ennen kuin puututaan, mutta aikuisiinhan ei puututa juuri kuin vasta hengen ja terveyden hädässä jos silloinkaan.

Tätä taustaa vasten on tavallaan ymmärrettävää jos se perheellinen ystävä ei ymmärrä jotain viikonlopun läpi jatkunutta juomaputkea ja tiskien säästämistä lautaset nuolemalla tms.

Enkä nyt todellakaan väitä että kaikkien sinkkujen elämä olisi tuollaista, vedinpähän vaan esimerkit nyt oikein yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut ja puhun siis todella useiden eri ihmisten kanssa. Vältän oikeastaan kertomasta itse mitään rehellisesti. Kaikki mitä sanon on kaunisteltuja totuuksia tai jätän kokonaan kertomatta. Jos muut puhuvat selkäni takana olen mielummin kateuden kun kauhistelun kohde. Rehellisesti puhun vain puolisolleni, perheelleni ja parhaalle ystävälleni.

Mä voin sanoa, että mulle on ihan sama, mitä ihmiset puhuvat selkäni takana. Ei se tietenkään ajatuksena miellyttävä ole, että haukutaan, mutta jos joku puhuu, niin eihän se ole enää millään tavalla mun käsissä. Kateus ja kauhistelu ovat sävyltään aika samanlaista, lopuksi, jos pahaa halutaan puhua.

Ei minua seläntakana puhuminen stressaa, mutta toisaalta ehkä kyse on juuri siitä, että kun en välitä, niin en niin myöskään välitä siitä onko se totta edes mitä he sitten selkäänsä takana analysoivat minusta.

Ja toisaalta ehkei heillä ole edes tarvetta puhua minusta, kun menen virallisesti aina sitä kultaista keskitietä. Mutta parempi kuitenkin kateuden puolella, koska kauhistelulla on aina vaarana joku lasuilmoitus, koska nykyisin toiset ovat niin käsittämättömän herkkiä ilmoittamaan vaikka mistä. Kuten olemme voineet huomata noiden turhien ilmoitusten määrästä.

Itse en usko, että kyseessä on ikä vaan luonne. Toiset vaan ovat niin varmoja miten asiat kuuluvat olla. Aika harvassa ne todella suvaitsevaiset ovat. Samantyyppiset ihmiset ovat yleensä ystäviä keskenään. He harrastavat ja syövät samantyyppisesti. Mutta vaikka olisit kuinka akateeminen ja nelikymppinen, niin kyllä monella nuo suvaitsevaisuuden rajat tulevat aina jossain kohtaan vastaan ja arvostelu alkaa. Mutta silloin vedotaan tutkimuksiin, suosituksiin ja muuhun, jolloin ne omat mielipiteet eivät ole vain omia, vaan ”virallisia” oikeita ratkaisuja, joita sitten hyvää hyvyyttään jaetaan ”kouluttamis” tarkoituksessa.

Kuten sanoin, paljon on tullut äitejä ja pariskuntia vastaan ja itse vaatetusalalla olevana aika harvassa ovat ne, joilla on kaikkea suvaitseva asenne vaatteiden kohdalla vaikka. Mutta laitappa vaikka lapsesi ilman pipoa tuonne rattaisiin kylmällä istumaan tai prinsessamekossa hiekkalaatikolle. Niin näet.

Puhumatta ruuasta. Mitä jos ensikerralla kaivaisitkin sen cokistölkin sille taaperolle puistossa välipalaksi? Tai kieltäisit synttärijuhlissa lastasi ottamasta sokeriherkkuja?

Kultaisella keskitiellä homma toimii, mutta jos nyt haluaisit karaista lastasi pakkasella tai uskot, että aivot tarvitsevat sokeria, niin se ei enää käy. Ei vaikka vastassaan olisi akateeminen nelikymppinen.

Hm, oletko itse se suvaitsevainen vai ei? Jotenkin saa vaikutelman, että puhut esittämisestä eli pitää esittää parempaa mitä on, jotta ei joudu muiden hampaisiin. ”Se ei enää käy” näyttää että annat muiden siis määritellä mitä käy ja mikä ei. Minä en anna. Tarkoitan vain sitä, että en ole valmis esittämään mitään vain sen takia, että kukaan ei äimistelisi tai paheksuisi. Se sijaan omaa vanhemmuutta kannattaa peilata niihin tietoihin mihin itse uskoo ja mitä pitää tärkeänä.

Kummallista myös tuo pelko lasuista. Ei vanhemman tai perheen tarvitse olla mikään kiiltokuva keskitason tallaaja joka asiassa, tai saa lasun peräänsä, joka pakottaa sitten vanhemman siihen täydelliseen keskitason muottiin. Kyllähän se lasu voidaan tehdä vaikka mistä, mutta jos se on jostain jonninjoutavasta äimistelystä, se ei johda mihinkään. Vanhemmuus ja perhe-elämä on jokaisen oma asia aika pitkälle. Vain silloin kun on kyse vakavista laiminlyönneistä liittyen esim. lapsen terveyteen ei voida puhua enää vanhemman omasta valinnasta.

Jokainen meistä varmaan esittää jonkun verran kunnollisempaa ja parempaa mitä on, se on ihan luonnollista sillä kuka haluaa esittää itsensä huonossa valossa.

Tietenkin on hyvä aina pitää myös keskitie siinä omassa valinnanvapaudessa, koska se, että ei niin välitä mitä muut ajattelee tai tekee mitä haluaa ei saisi kuitenkaan aiheuttaa haittaa toisille esim. lapsille. Joskus on hyvä pysähtyä miettimään onko se toisten sormien heristely pelkkää nipotusta vai ihan aiheellista kritiikkiä. Riippuu niin aiheesta ja tilanteesta. Esim. nipotusta on kauhistella jos näkee lapsen juovan limua, aiheellista nipotus on silloin jos tietää lapsen juovan limua joka päivä.

Minä uskon, että se olisi ja on monelle helpompaa esittää. Ajattelen, että se säästäisi monet monelta harmilta. Kukaan ei pysty oikeasti olemaan täydellinen kiiltokuva, mutta feikkaamalla se on kyllä paljon helpompaa. Tiedän, ettei se oikein istu suomalaisen ”pitää olla aina rehellinen” mentaliteettiin, mutta itse taas uskon siihen, että jos voit välttyä juoruilta, harmilta tai vaikka sitten ihan ei mihinkään johtaviin lasuilmoituksista niin se kannattaa.

Minä teen juuri niinkuin haluan, mutta annan ymmärtää juuri sitä mitä se toinen uskoo olevan parasta. Joskus se toisten sormienheristely on ihan puhdasta makuasiaa, kuten vaikka näiden merkkivaatteiden kohdalla ja vaikka se olisikin aiheesta mikä saa jonkun luulemaan, että siltikään kaipasin heidän neuvojaan tai tuomitsemista?

Vierailija kirjoitti:

Näin lapsellisena vaikuttaa siltä, että lapsettomat eivät oikein pidä yhtä lapsellisten ystäviensä kanssa, vaan arvostelevat näitä milloin mistäkin? Onko tämä yleistä?

En tiedä miten muilla, mutta omat vanhat ystäväni ovat edelleen ystäviäni. Olen kahden heistä lapsen kummi. Omia lapsia ei ole, joten mulla on aikaa auttaa myös lastenhoidossa, jos joku kriisitilanne iskee päälle.

En koe, että kukaan ystävistäni olisi muuttunut äitiyden myötä. He ovat edelleen omia itsejään, niin hyvässä kuin pahassa. 

Minä en heitä arvostele mistään, sillä he ovat itse lapsensa päättäneet hankkia, ja asia ei kuulu minulle. Ihan niin kuin minäkin olen päättänyt olla hankkimatta lapsia. Toisten päätöksiä on kunnioitettu puolin ja toisin.

Olemme kaikki hyvin koulutettuja ja työelämässä menestyneitä, joten ehkä se on vähentänyt painetta kilpailla. Töissä saa purkaa kilpailuviettiään ihan tarpeeksi, ei tarvitse enää jatkaa sitä vapaa-ajalla.

Vierailija kirjoitti:

Ai mulla on paha olla, kun ap haukkuu kaikki lapselliset ihmiset juoruajiksi ja riidanhaastajiksi vain lapsellisuutensa takia?  Kukahan se tässä sitä riitaa oikeasti haastaa taas lapsettomien ja lapsellisten välille.

Älä jatka sitä. Turhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ulospäinsuuntautunut ja puhun siis todella useiden eri ihmisten kanssa. Vältän oikeastaan kertomasta itse mitään rehellisesti. Kaikki mitä sanon on kaunisteltuja totuuksia tai jätän kokonaan kertomatta. Jos muut puhuvat selkäni takana olen mielummin kateuden kun kauhistelun kohde. Rehellisesti puhun vain puolisolleni, perheelleni ja parhaalle ystävälleni.

Mä voin sanoa, että mulle on ihan sama, mitä ihmiset puhuvat selkäni takana. Ei se tietenkään ajatuksena miellyttävä ole, että haukutaan, mutta jos joku puhuu, niin eihän se ole enää millään tavalla mun käsissä. Kateus ja kauhistelu ovat sävyltään aika samanlaista, lopuksi, jos pahaa halutaan puhua.

Ei minua seläntakana puhuminen stressaa, mutta toisaalta ehkä kyse on juuri siitä, että kun en välitä, niin en niin myöskään välitä siitä onko se totta edes mitä he sitten selkäänsä takana analysoivat minusta.

Ja toisaalta ehkei heillä ole edes tarvetta puhua minusta, kun menen virallisesti aina sitä kultaista keskitietä. Mutta parempi kuitenkin kateuden puolella, koska kauhistelulla on aina vaarana joku lasuilmoitus, koska nykyisin toiset ovat niin käsittämättömän herkkiä ilmoittamaan vaikka mistä. Kuten olemme voineet huomata noiden turhien ilmoitusten määrästä.

Itse en usko, että kyseessä on ikä vaan luonne. Toiset vaan ovat niin varmoja miten asiat kuuluvat olla. Aika harvassa ne todella suvaitsevaiset ovat. Samantyyppiset ihmiset ovat yleensä ystäviä keskenään. He harrastavat ja syövät samantyyppisesti. Mutta vaikka olisit kuinka akateeminen ja nelikymppinen, niin kyllä monella nuo suvaitsevaisuuden rajat tulevat aina jossain kohtaan vastaan ja arvostelu alkaa. Mutta silloin vedotaan tutkimuksiin, suosituksiin ja muuhun, jolloin ne omat mielipiteet eivät ole vain omia, vaan ”virallisia” oikeita ratkaisuja, joita sitten hyvää hyvyyttään jaetaan ”kouluttamis” tarkoituksessa.

Kuten sanoin, paljon on tullut äitejä ja pariskuntia vastaan ja itse vaatetusalalla olevana aika harvassa ovat ne, joilla on kaikkea suvaitseva asenne vaatteiden kohdalla vaikka. Mutta laitappa vaikka lapsesi ilman pipoa tuonne rattaisiin kylmällä istumaan tai prinsessamekossa hiekkalaatikolle. Niin näet.

Puhumatta ruuasta. Mitä jos ensikerralla kaivaisitkin sen cokistölkin sille taaperolle puistossa välipalaksi? Tai kieltäisit synttärijuhlissa lastasi ottamasta sokeriherkkuja?

Kultaisella keskitiellä homma toimii, mutta jos nyt haluaisit karaista lastasi pakkasella tai uskot, että aivot tarvitsevat sokeria, niin se ei enää käy. Ei vaikka vastassaan olisi akateeminen nelikymppinen.

Seläntakana puhuminen lähtee ennen kaikkea niistä puhujista, niiden tarpeesta puhua, ei ensisijaisesti niistä ihmisistä, joista puhutaan.

Mun mielestä tuo viestisi loppu on vähän outo. Ikään kuin ihmiset jättäisivät lapsensa pään palelluttamatta siksi, että kukaan ei puhuisi selän takana pahaa. Mun mielestä ihmiset jättävät typerät valinnat tekemättä keskimäärin siksi, että he ymmärtävät niiden vaikuttavan lapseen jotenkin negatiivisesti (jos lapsella ei ole pipoa, hänellä on kylmä, ja jos ruokit pientä lasta lähinnä cokiksella, maitohampaat sulavat suuhun). Prinsessamekkoja on tullut nähtyä hiekkalaatikolla, ei ole hätkähdyttänyt (pitäisikö?). 

Koko "suvaitseminen" on mun mielestä täysin kumma sana. Ikään kuin mun pitäisi jotenkin "suvaita" sitä, että joku ihminen ei teekään asioita aivan samalla tavalla kuin minä. Enimmäkseen kyse on siitä, että ei hirveästi kiinnosta, miksi joku ei ajattele asioista kanssani tismalleen samoin – luulenpa, että tästä on kyse muidenkin kohdalla. Eri asia sitten, jos joku tekee lapsensa hyvinvoinnin kannalta tuhoisia päätöksiä, mutta eipä niihinkään läyhääminen auta.

Otetaanpa tuo coca cola esimerkiksi. Jos otat sen tölkin ja annat sen sille taaperolle, niin ihmiset reagoivat juuri kuin sinä. Ajattelevat että se tuohoaa maitohampaat ja olet heti tuomitsemassa. Mistä sinä tiedät onko tuo lapsen ensimmäinen limsa? Ei ne hampaat nyt yhdestä tölkistä sula. Voihan äiti antaa perään jotain hapokkuutta neutralisoivaa?

Ruokit pientä lasta kokiksella? Mistä sinä sen keksit? Sieltä samasta paikkaa mistä monet muutkin seläntakana puhujat löytävät tuomitsemisen kohteet? Noin se menee ja joku sitten kauhistelee tätä yhdestä tölkistä lapsen ruokkimiseksi muuttunutta asiaa selän takana. Oikeasti monetkin.

Onkohan sinulla käsitystä kuinka paljon etelä tai keski-Euroopassa on pieniä lapsia, jotka siinä alle 10asteen kelissä liikkuvat ilman hanskoja? Ei siellä ajatella, että se on jotenkin huonoa lasten hyvinvoinnille. Kun mennään pakkasen puolelle niin alkaa osalla sentään pipot näkyä päässä. Mutta Suomessa on eri normit ja täällä arvostellaan tuosta.

Minusta on kyse juuri suvaitsevuudesta. Eihän noita asioista, joita ei tuomita tai hyväksytä analysoida seläntakana. Uskalletaan ihan reilusti kertoa ihmisille itselleen, miten asiat on. Hyvän näköiset eväät tai käytännöllinen talvipuku.

Mä olen vähän eri mieltä nimittäin valitettavasti ei tulla sanomaan suoraan varsinkin jos sillä ihmettelijälöä on itsellään vähääkään tunne että saattaa mennä nipottamisen puolelle. Mä suorastaan odotan sitä, että se joka äimistelee paheksuen tulee heittämään kommentin, annan mielelläni myös vasta kommentin. Tämän takia usein näistä asioista ei edes uskalleta sanoa, koska jos on vähääkään järkeä päässä tajuaa että voi olla liioiteltua puuuttumusta vaikka siihen että lapsella on cokis tölkki. Monissa asioissa ihmisillä on eri käsitystasot mikä on kamalaa ja totaalisen ei hyväksyttävää mutta nimenomaan fiksuimmat tajuavat sen että se sinun oma ehdottomuus ei ole sen toisen mielipide joten hän ei toimi samalla tavalla.

Tai lapsen vaatetus, jos näet lapsen ilman kenkiä vaikka näin syysilmalla taatusti huomauttaa siitä, mutta jos näet ilman hanskoja et ehkä huomauta, koska tiedät itse että ehkä ei kukaan voi väittää että juuri nyt me ovat aivan välttämättömät. Sitä äimistelyä aiheesta varmaan moni kuitenkin suorittaa päänsä sisällä tyyliin; eikö sillä ole hanskoja, eikö äiti ole antanut, vai eikö se ole itse halunnut vai onko ne taskussa ja laittaa myöhemmin.