Rescuekoira

Ja että jos koira tarvitsee ammattiosaajaa voidakseen elää paremmin, antaa oman häpeän ja perfektionismin mennä koiran hyvinvoinnin edelle? Koiran parhaaksihan se koulutus on, sinä olet vain se väline siihen.

Koirarakas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokenut kouluttaja osannee auttaa.

Itselleni tuli vähän vastaavassa tilanteessa yllätyksenä, etten vastoin omaa käsitystäni osannut lukea koiraani kovinkaan hyvin.

Eri luonteisille, eri taustaisille, eri koiraYKSILÖILLE sopivat tavat kouluttaa vaihtelevat nimittäin paljon.

Välillä tuntuu, että saisi aikamoinen psykologi olla se kouluttaja, jotta saisi minut onnistumaan.. Hävettää myös tuo, että tosissaan alueen koirakouluttajat tuntevat minut, ehkä hölmöä pelätä tämmöisessä tilanteessa omaa mainetta, mutta sen mustamaalaaminen kyllä pelottaa silti..

Kyse onkin nimenomaan sinun ja koirasi välisestä vuorovaikutuksesta :) Sinuahan se kouluttaja ohjaa, ohjaamaan koiraasi sille sopivalla tavalla.

Älä turhia nolostele.

Vastasin sinulle jo ristiin viestissä 20 (viestisi 19). Tosiaan nuo muutokset eivät tapahdu viikossa tai kuukaudessa. Mutta jokainen koirani on palkinnut minut lopulta sillä, että meille on syntynyt lopulta hyvä suhde. 

Älä huuda, äläkä ole pelottava. Vaadi silti asioita rauhallisesti. Istumista/odottamista jne siellä missä se onnistuu ja panosta ihan erityisesti kontaktin syntymiseen. Siihen, että koira haluaa kuunnella sinua ja olla kanssasi eli kivan tekemisen kautta, joka olisi jotenkin ohjattua eli temppuja tms. eli ei pelkkää makoilua ja silittelyä tai lelulla leikkimistä. 

Peräänkuuluttaisin omistajalta vastuuta. Kun koira otetaan, siitä on vastuu siihen asti, että koira kuolee (joko vanhuuttaan tai lopetettuna). Koirien kierrättäminen on helläsydämisten, mutta laiskojen ihmisten hommaa. 

Itse olen kolme vuotta tehnyt töitä oman koirani kanssa, jotta olemme saavuttaneet hyvän yhteisen arjen. Ei olisi tullut mieleenkään luovuttaa noin helposti kuin aloittaja, jonka koira ei ole edes aggressiivinen. On itsensä pettämistä luulla, että kierrätetylle koiralle löytyy noin vain jostain unelmaomistaja, joka tietää mitä tekee ja jaksaa paneutua koiran käytöksen korjaamiseen. Järkevintä olisi nykyisen omistajan opetella kouluttamaan koiransa, eikä vedota siihen, ettei osaa. Jos ei osaa, pitää opetella. Koira on sen ansainnut, se on tilanteeseensa viaton.

Kerron oman kokemukseni:

Otin säälistä kaltoin kohdellun koiran. Se ei totellut lainkaan, mutta pahempi juttu oli sen jatkuva levottomuus.

Väsyin siinä määrin, että piti hankkia koiralle uusi koti. Ilokseni se pääsi hyvään perheeseen maalaistaloon.

Myöhemmin kuulin, että hekään eivät jaksaneet koiraa, vaan se piti lopettaa.

Se oli aiemmin saanut pennut, joista yhden he jättivät itselleen. Siitä tuli aivan mainio koira.

Tsemppiä aloittajalle!

Vierailija kirjoitti:

Jos vinkuminen ja vetäminen on ne isot ongelmat niin sitten ollaan lähdetty kyllä kevyin eväin ottamaan rescueta! Pitäisi nyt jotain koira- ja koulutuskokemusta olla ensin hankittuna eikä alkaa leikkiä jotain suurta pelastajaa ja kerätä jotain symppispisteitä. Ongelmilla ajattelin jotain valtavaa eroahdistusta, että koira tulee ovien ja ikkunoiden läpi tai paskoo hätäripulia lattiat täyteen, repii sohvat, seinät ja parketit, puree, ei uskalla tulla ulos talosta, makaa tuolin alla eikä anna koskea... nämä on sellaisia ongelmia johon oikeasti voi joutua ja nyt valitetaan vinkumisen aiheuttavan migreeniä ja vetäminen saa oikein hartiat jumiin... hui kauhea, voi kyynel.

Ehkä on parempi etsiä uusi koti, jossa edes jotain koiran päälle ymmärretään.

Sinun kaltaistesi ihmisten takia en asiasta yleensä puhu. Monesta ongelmasta ollaan jo päästy eteenpäin, enkä olisi luultavasti sellaista rescueta ottanutkaan, joka tätä hankalampi olisi.. Vinkuminen ja lenkeillä vetäminen ovat näistä ne ongelmat, joiden kanssa en pysty elämään.. Sisälle paskominen ja huonekalujen repiminen ei olisi niin suuri ongelma, koska jäljet pystyisin siivoamaan. Myöskään se, ettei saa koskea ei haittaa..

Käden kanssa olen joutumassa leikkaukseen, joten mistään hartija jumista ei nyt puhuta. Koira ei siis pääse ollenkaan lenkeille, jos vetäminen ei lopu. Myöskin migreeni aiheuttaa työkyvyttömyyttä, joten ei ole mielestäni mikään pieni ongelma..

Tosissaan aikaisempaa kokemusta koirista on, mutta ei vinkumisesta, eikä aran koiran hihnakäytöksen opettamisesta.. Myönnän kyllä, että rescuekoiran ottaminen oli tähän väliin väärä teko ja olisin pärjännyt luultavammin paremmin pennun kanssa, jolloin olisi saanut aloittaa suoraan puhtaalta pöydältä. Ajassa en voi kuitenkaan taaksepäin mennä ja nyt asiasta viisastuneena tiedän jatkossa miten huono menneisyys voi koirassa näkyä.

En veisi piikille enkä epäröisi antaa uuteen kotiinkaan, kunhan uusi omistaja pystyy tarjoamaan koiran tarvitsemat asiat. Mulla on monen kodin kiertokoira eikä ole ollut mitään ongelmia sen kanssa. Mulla ei ole lapsia, teen kotona etätöitä, kotini ei ole koskaan tiptop enkä muutenkaan stressaa pienistä. Noin vuoden kesti ennenkuin koira rentoutui ja tajusi, että tämä on sen loppuelämän koti eikä mulla ole aikomustakaan enää luopua siitä ennenkuin se on niin vanha tai sairas, että ansaitsee eutanasian. Vetää kyllä hihnassa edelleenkin, mutta ei niin pahasti, että se olisi mulle ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Senkin, että tulee aina olemaan ihmisiä jotka katsovat minua hemmetin pahasti, jos se koira räyhää tai vinkuu siinä hihnan päässä tai tekee jotain mitä hyvin kasvatetun koiran ei oleteta tekevän. Mutta ei ihmisten katseisiin "kuole", antaa paheksua ja katsoa. Itselleni riittää että tiedän että vaikka pelon hetkiä koiran elämässä on vieläkin paljon enemmän kuin keskivertolemmikillä, se on saanut valtavasti paremman elämän kuin aiempi, ja tunnen siitä hyvää mieltä. 

Meille ollaan lenkillä ihan huudeltu, että tekevät eläinsuojeluilmoituksen, koska koira vinkuu... Mutta pitäisi tosissaan olla välittämättä.. Tämä koko tilanne on vaikuttanut tosissaan yllättävän paljon itsetuntoon, ja joskus huomaa ottavansa ne hemmetin pahat katseetkin liian vahvasti. Lenkkeily on itselleni erittäin epämukavaa jatkuvan kivun ja ahdistuksen takia, joten en ihmettele yhtään ettei meillä koulutus suju..

Kaikille vastaajille tosissaan muistutukseksi, kyse ei ole koiran huonoudesta tai siitä, että sen ominaisuudet olisivat niinkään yllättäneet. En vain tosissaan tiennyt rescuekoiraa hankkiessa, kuinka henkisesti raskasta sen kanssa eläminen voi olla ja kuinka nopeaa ne omat voimavarat loppuu.

Mua ihmetyttää että miksi on pitänyt rescue ottaa jos suurin ongelma on hihnassa vetäminen. Kaikki koirat vetävät hihnassa ennen kuin niille opetetaan kuinka käyttäydytään. Ja tuosta yhdestä apn kommentista, että pelottaa jos talvella vetää kumoon kun tulee liukasta, tulee mielikuva ettei koira ole edes yhtään talveä aplla ollut. Ehkä hankit pehmokoiran jos kärsivällisyys on tuota luokkaa.

Koira vaistoaa sinun pahan olosi ja se lisää vinkumista, joten ihan ekaksi - ryhdistäydy ja ala ajatella itseäsi voittajana, uutena koirakuiskaajana. Muista ulkona ryhti ja varma kävely - siis itselläsi. 

Miten lähdette ulos? Ethän innosta koiraa? Ettekä lähde heti kotiintuloriemun vallassa ulos? Ethän sano mitään, että nyt lähdetään lenkille! Onko koiralla patoutunutta energiaa, joka pitäisi saada purettua, jotta vetäminen loppuisi. 

Kontakti on ensisijainen avain ihan kaikkeen eli aloita sen työstäminen heti. Jos et mene koirakouluun, ystävämme youtube varmasti tarjoaa materiaalia tähänkin (en ole katsonut, mutta löytyyhän sieltä opetusvideoita ihan kaikesta mahdollisesta muustakin). 

Vierailija kirjoitti:

Koiran hermosto ei ole vielä rauhoittunut kodinvaihdoista ja vanhoista kokemuksista. On ihan mahdollista, että se vielä tasaantuu, jos itse olet turvallinen ja luotettava omistaja. Siinä voi mennä kuukausia, jopa vuosikin. Anna koiralle aikaa, rakkautta ja rauhallisesti ohjattuna rajoja.

Piilota nameja niin hermosto rauhoittuu nuuskiessa. Tehkää myös vaikka temppukoulutusta namipalkalla niin se auttaa teitä bondautumaan muuta koulutusta silmällä pitäen.  

Otan tästä nyt voimaa ja koitetaan vielä, kiitos sinulle!

Lopetan nyt ketjun lukemisen ihan oman mielenterveyden ylläpitämiseksi, syyttely ja ilkeily kun ei kennekään huonoa itsetuntoa auta, oli se aiheellista tai ei.

Hanki Icebugit talveksi. Täällä pääkaupunkiseudulla ainakin talvet tuppaavat olemaan yhtä luistinrataa, joten hyvät kengät on tarpeen ilman koiraakin.

Siis tosiaan jos vinkuminen ja vetäminen ovat ne isot ongelmat, niin helpolla olet päässyt, ei edes rescuekoiran kanssa vaan koiran kanssa ylipäätään. Kuinka kauan koira on siis sinulla ollut? Joku mainitsi että yleensä sopeutumiseen menee helposti se vuosi puolitoista, ja allekirjoitan tuon myös itse. Oman pelokkaan rescueni remmirähjäyksen kitkemisessä meni varmaan juuri se vuosi, siihen ei auttanut mikään muu kuin loputon kärsivällisyys ja oman egon unohtaminen, toistoa toiston perään. Toki tilanne myös parani pikkuhiljaa, mutta takapakkia tuli välittömästi jos koira oli esim. hoidossa ja rutiinia ei noudatettu.

Koirarakas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Senkin, että tulee aina olemaan ihmisiä jotka katsovat minua hemmetin pahasti, jos se koira räyhää tai vinkuu siinä hihnan päässä tai tekee jotain mitä hyvin kasvatetun koiran ei oleteta tekevän. Mutta ei ihmisten katseisiin "kuole", antaa paheksua ja katsoa. Itselleni riittää että tiedän että vaikka pelon hetkiä koiran elämässä on vieläkin paljon enemmän kuin keskivertolemmikillä, se on saanut valtavasti paremman elämän kuin aiempi, ja tunnen siitä hyvää mieltä. 

Meille ollaan lenkillä ihan huudeltu, että tekevät eläinsuojeluilmoituksen, koska koira vinkuu... Mutta pitäisi tosissaan olla välittämättä.. Tämä koko tilanne on vaikuttanut tosissaan yllättävän paljon itsetuntoon, ja joskus huomaa ottavansa ne hemmetin pahat katseetkin liian vahvasti. Lenkkeily on itselleni erittäin epämukavaa jatkuvan kivun ja ahdistuksen takia, joten en ihmettele yhtään ettei meillä koulutus suju..

Kaikille vastaajille tosissaan muistutukseksi, kyse ei ole koiran huonoudesta tai siitä, että sen ominaisuudet olisivat niinkään yllättäneet. En vain tosissaan tiennyt rescuekoiraa hankkiessa, kuinka henkisesti raskasta sen kanssa eläminen voi olla ja kuinka nopeaa ne omat voimavarat loppuu.

Unohda muut ihmiset. Sinä ja koira olette parivaljakko, perhe. Itse olen kulkenut oman koirani kanssa kylillä ja taiteillut vaikka mitä ihmejuttuja keskellä kylää purevan ja rähisevän koiran kanssa. Minua on helpottanut se, että minulla on ollut elämäni aikana useita koiria, joten kärsivällisyyttä riittää. Vuoden verran kuljin purujäljet käsissä, mutta koira oppi kuin oppikin. Kaiken a ja o on omistajan ja koiran suhde. Aloittajalla ja hänen koirallaan se tuskin on vielä kehittynyt kovin syväksi, eivätkä he vielä ole toistensa parhaita ystäviä tai ymmärrä toisiaan pienimmästäkin katseesta. 

Suosittelisin lisäksi valjaita, joissa hihnan saa pujotettua menemään koiran rintakehän yli. Kun koira vetää, hihna kiristyy ja koira tuntee sen. Se on ainakin meillä lopettanut vetämisen.

Älkää tuoko ulkomailta noita koiria! Suomessakin on nykyään ihan tarpeeksi "kodinvaihtajia" eli oikeammin hylättyjä koiria kun ihmiset hankkii koiria hetken mielijohteesta.