Lue keskustelun säännöt.
Olen niin täynnä tuota 5v etten kestä enää.
24.10.2018 |
Aina ollut temperamenttinen, erittäin vilkas lapsi. Viimeiset 4v joka päivä siirtymätilanteet ei onnistu, ei osaa keskittyä pukemiseen, ei syömiseen, räjähtää sekunnissa vaikka kuinka koittaa rauhoitella.
Meillä on 4kk vanha vauva ja esikoinen ollut nyt siitä lähtien täysin sietämätön. Mies ollut lomilla niin paljon tähän saakka, lapsi on saanu huomiota molemmilta vanhemmilta paljon ja myös isovanhemmat olleet apuna, ottaneet yökylään yms. Tiedän, että lapsi haluaa huomiota, mutta jos sitä antaisi niin paljon kun hän haluaa täällä ei muuta tehtäisi aamusta iltana kun oltaisi hänen kanssaan. Koskaan ei saa vieraiden tai muiden kanssa jutella Ilman, että keskeyttää kokoajan.
Lapsi lyö joka päivä, ei minua mutta miestä kyllä. Saattaa siis ilman syytä ruveta härnäämään, tuuppimaan. Tai jos mies hassuttelee tuuppasee nyrkillä naamaan. Suuttuessaan heti alla lyöminen, ei auta kieltäminen, estäminen, rauhoittelu, ei pysy jäähyllä ei mikään. Joka IKINEN päivä juttelen pojan kanssa mitä saa tehdä kun on suuttunut, sanoo vain ettei muista sitä kun on vihainen. Vaikka yritän muistuttaa kun näen jo merkit että kohta suuttuu.
Nytkin aivan mahdoton. Laitoin vauvan ensin nukkumaan, sanoin pojalle että sitten ehditään rauhassa lukea kaksin hänelle iltasatua. Mutta tahallaan kiljuu ja huutaa että vauva herää, yrittää juosta huoneeseen missä tämä nukkuu.
Komensin omaan huoneeseen, imetän vauvaa että saisin tämän uudelleen uneen, niin eiköhän tämä juokse jatkuvasti tänne huutamaan ja pomppimaan sänkyyn. Mä ymmärtäisin jos lapsi ei huomiota saisi. Tai hänellä ei olisi kavereita jne. Tuntuu ettei mikään riitä. Mitä voin enää tehdä kun ei usko mitään? SE on aivan yksi ja sama mitä jutellaan ja sovitaan, kun niitä ei osaa noudattaa. Ollaan kokeiltu tarrakalenria, saa siis tarran kun päivä sujunut hyvin, mutta ei silläkään vaikutusta.
Lelujen takavarikointi ei auta, myös ohjelmien katselukielto ei auta. Ei myöskään rytmien noudatus. Kamala sanoa mutta oon ihan poikki ja Entiedä enää miten kasvattaa, tunne olevani huono äiti. En kehtaa tarjota yökylään häntä itse, koska isovanhemmatkin aina ihan poikki hänen vierailujen jälkeen kun energiaa on niin paljon :(
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haastavampaa tietty noin ison kanssa, mutta toistoa, toistoa ja toistoa.
Meillä vajaa kolmevuotias yrittää välillä päästä sanelemaan perheen sääntöjä ja rytmejä, mutta siihen vastataan aikuisen päätöksen pysymisellä.
Esim. miehen kanssa vuorotellaan nukuttamisesta, mutta lapsi haluaisi aina äidin nukuttamaan. Eli toisinaan isänsä nukuttamisvuorolla aloittaa kitinän ja melskaamisen, kun haluaa äidin nukuttamaan. Mutta siinähän melskaa, koska hommaa ei vaihdeta siksi, että lapsesta olisi niin juuri nyy kivointa. Halin saa käydä vielä minulle antamassa, mutta sitten ohjataan taksisin huoneeseensa isänsä kanssa, ja itse jään olkkariin katsomaan tv:tä. Joka kerta lopulta luovuttanut kun näkee, ettei riehumisellaan ja itkemisellään saa nukuttajavuoroa vaihdettua.
Lyömisistä annetaan yksi varoitus, seuraavasta ohjataan huoneeseensa miettimään. Poistullessa on pyydettävä anteeksi siltä, joya on lyönyt. Ja joo, on saatu viedä monra kertaa takaisin huoneeseen, kun otti ensin leikkinä ja tuli nauraen pois. Kun päätyi joka kerta takaisin huoneeseen, niin alkoi ymmärtää ettei olekaan nyt mikään vitsi kyseessä. Lopulta pyytää anteeksi, pääsee syliin ja keskustellaan, että miksi lyöminen on kiellettyä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Auktoriteetti ainakin puuttuu kun lapsi uskaltaa isäänsä lyödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Omalla tuttavalla kyseisessä tilanteessa vielä se, ettei ole oikein sitä aikuisen auktoriteetti-asemaa. Lapsen käyttäytyessä huonosti pyydetään pari kertaa tuloksetta lopettamaan, jonka jälkeen uhataan, että "lopeta tai soitan iskälle/mummulle/vaarille, ja kerron että teet noin".
Eli kun aikuinen ei itsekään usko omaan asemaansa, niin vaikea saada lapsikaan uskomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Auktoriteetti ainakin puuttuu kun lapsi uskaltaa isäänsä lyödä.
Jaa, mun mielestä on aika normaalia, että lapsi ei pelkää vanhempiaan, vaan vanhemmat ovat juuri ne ihmiset, joille näytetään ne voimakkaimmat tunteet. Siis ei tämä tarkoita sitä, etteikö lyömiseen pidä puuttua, mutta kun aloittaja nyt puhuu siitä, että lapsi on muutenkin tosi vilkas, niin ehkä niitä keinoihin pitäis sitten hakea apua ulkopuoliselta taholta.
Esim. kyllä meidän molemmat lapset ovat jossain vaiheessa lyöneet vanhempiaan ja myös toisiaan (sitä joskus edelleen), mutta ei kumpikaan heistä ole koskaan hoidossa tai koulussa ketään lyönyt.
Tulee mieleeni pikkiveljeni. Halusi kaiken aina itselleen. Jos ei saanut alkoi rääkyminen ja riehuminen. Hänelle olisi aina pitänyt antaa periksi, jotta olisi hiljaa. No narsistihan siitä kasvoi. Minä vanhimpana lapsista olin ainoa joka ei pelännyt eikä vieläkään pelkää tuota riehumista. Arvatkaa ketä narsisti eniten vihaa. No sitä joka ei taivu niiiden oikkujen alle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
No mutta ehkä sun kannattaisi sitten ennen asiantuntevan diagnoosisi antamista kuitenkin kysellä aloittajalta vähän, eikä alkaa purkaa jyrätä heti jotain omia ahdistuksia toiselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
No mutta ehkä sun kannattaisi sitten ennen asiantuntevan diagnoosisi antamista kuitenkin kysellä aloittajalta vähän, eikä alkaa purkaa jyrätä heti jotain omia ahdistuksia toiselle?
En tiedä tietääkö ap:n lapsen kaltaisten lasten vanhemmat, miten rasittavia heidän jälkikasvunsa on? Ehkä ihan hyvä herätellä ihmisiä miettimään, että muutkin joutuu heidän lastensa oikkujen ja nyrkkien tielle. Se ei ole oikein, eikä mikään selitys oikeuta sitä.
Ap kyllä kertoi aika tarkkaan, miten heillä toimitaan. Ja sen myös, että isovanhemmatkaan ei jaksaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
No mutta ehkä sun kannattaisi sitten ennen asiantuntevan diagnoosisi antamista kuitenkin kysellä aloittajalta vähän, eikä alkaa purkaa jyrätä heti jotain omia ahdistuksia toiselle?
En tiedä tietääkö ap:n lapsen kaltaisten lasten vanhemmat, miten rasittavia heidän jälkikasvunsa on? Ehkä ihan hyvä herätellä ihmisiä miettimään, että muutkin joutuu heidän lastensa oikkujen ja nyrkkien tielle. Se ei ole oikein, eikä mikään selitys oikeuta sitä.
Ap kyllä kertoi aika tarkkaan, miten heillä toimitaan. Ja sen myös, että isovanhemmatkaan ei jaksaisi.
Jos aloittaja kirjoittaa jo otsikossa, että on täynnä lastaan eikä jaksa, niin mitäpä itse veikkaat, onko hän tietoinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
No mutta ehkä sun kannattaisi sitten ennen asiantuntevan diagnoosisi antamista kuitenkin kysellä aloittajalta vähän, eikä alkaa purkaa jyrätä heti jotain omia ahdistuksia toiselle?
En tiedä tietääkö ap:n lapsen kaltaisten lasten vanhemmat, miten rasittavia heidän jälkikasvunsa on? Ehkä ihan hyvä herätellä ihmisiä miettimään, että muutkin joutuu heidän lastensa oikkujen ja nyrkkien tielle. Se ei ole oikein, eikä mikään selitys oikeuta sitä.
Ap kyllä kertoi aika tarkkaan, miten heillä toimitaan. Ja sen myös, että isovanhemmatkaan ei jaksaisi.
Ihan varmasti tietää, kun ei itsekään enää meinaa kestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Auktoriteetti ainakin puuttuu kun lapsi uskaltaa isäänsä lyödä.
Miten noin pieni voi ymmärtää auktoriteetin käsitettä (ilman väkivallan pelkoa)? Pitääkö isän murahtaa ja lapsi ymmärtää tämän? Kysyn siis ihan uteliaisuudesta, minulla ei ole lapsia. Minun ymmärrykseni olisi, että tuon ikäinen saattaa läpsiä ja muuta ja kikattaa päälle kun ei ymmärrä mitä se aiheuttaa toiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Auktoriteetti ainakin puuttuu kun lapsi uskaltaa isäänsä lyödä.
Miten noin pieni voi ymmärtää auktoriteetin käsitettä (ilman väkivallan pelkoa)? Pitääkö isän murahtaa ja lapsi ymmärtää tämän? Kysyn siis ihan uteliaisuudesta, minulla ei ole lapsia. Minun ymmärrykseni olisi, että tuon ikäinen saattaa läpsiä ja muuta ja kikattaa päälle kun ei ymmärrä mitä se aiheuttaa toiselle.
Tai paremmin tuon ikäinen ei osaa vielä hallita tunteitaan, joten ne voivat tulla tosi voimakkaina pintaan, varsinkin, kun lapsi on aloittajan mukaan todella vilkas. 5-vuotiaan kyllä pitäisi jo ymmärtää lyömisen merkitys – se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö normaalin rajoissa oleva 5-vuotias löisi, koska tosiaan, tunteiden säätely on se juttu. Ja eihän se aikuisiltakaan aina onnistu. Tässäkin ketjussa näkee, että kun vähän harmittaa, niin aloitetaan omien tunteiden aiheuttama paasaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Auktoriteetti ainakin puuttuu kun lapsi uskaltaa isäänsä lyödä.
Miten noin pieni voi ymmärtää auktoriteetin käsitettä (ilman väkivallan pelkoa)? Pitääkö isän murahtaa ja lapsi ymmärtää tämän? Kysyn siis ihan uteliaisuudesta, minulla ei ole lapsia. Minun ymmärrykseni olisi, että tuon ikäinen saattaa läpsiä ja muuta ja kikattaa päälle kun ei ymmärrä mitä se aiheuttaa toiselle.
Kyllä viiden vanha tajuaa jo oikein hyvin mitä lyöminen aiheuttaa.
Tunteiden säätelykin on yksilöllinen juttu. Itse olin lapsena purija. Muistan tapauksia vielä alakouluikäisenäkin, kun purin ihmisiä tunnekuohussa(saattoi olla positiivinenkin tunne). Ei siihen mitkään keskustelut/rangaistukset jne. auttaneet. Aikanaan se loppui, ja ihan normaali, työssään hyvin pärjäävä perheenäiti minusta tuli. Tunteetkin osaan jo kanavoida muuhun, kuin fyysiseen toimintaan.
Lapsellasi on tod.näk. adhd. Meillä oli vielä vuosi sitten helvetti valloillaan nyt 5v. kanssa. Tarvitsette lasten psykalle ajan ja siellä lapselle tehdään kuntoutussuunnitelma. Saa erityisen tuen eskarissa/koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Tämä just tuli itsellenikin mieleen. Nuo neuvojat joiden mielestä rajoja ei ole asetettu ovat todennäköisesti helppojen ja mukautuvien lasten vanhempia eivätkä kertakaikkiaan tajua että joku yksi kasvatustapa ei toimi kaikkiin lapsiin eikä se tee itsestään mestarikasvattajaa jos oma lapsi alistui kun tarpeeksi jankutettiin. Toiset ei alistu vaikka jankutat maailman tappiin - hyvä kasvattaja yrittää etsiä silloin tavan jolla saa jotain aikaan.
Aplle mun neuvo on ilmapiirin tuulettaminen. Oot väsynyt ja koko ajan joudut kieltämään. Yrittäkää tehdä jotain että pääsette eroon siitä kaavasta. Lapsi vaistoaa sen. Tehkää mitä vain jossa lapsi on hyvä ja saa kehuja. Oppii hakemaan huomiota sitä kautta.
Jos lapsi on noin väkivaltainen ja tottelematon niin vaahteramäen eemelin tehokeinot käyttöön. Korotat ääntäsi niin että menee jakeluun. Ei mitään juttelua että isille tulee paha mieli kun lyöt. Karjaisette että NYT JUMALAUTA LOPPUU TUO LYÖMINEN! OMAAN HUONEESEEN JA HETI!
Sitten kun lapsi on kiva, tekin olette kivoja.
Pullamössökasvatus ei toimi kaikille lapsille.
Itse olen oman poikani kasvattanut enimmäkseen kauniisti, kotona ei ole huudettu, mutta pari kertaa vuoteen olen kyllä karjaissut kuin leijona jos on meno mennyt mahdottomaksi. Ja huonoa käytöstä ei ole syytä palkita lisähuomiolla. Lasten täytyy oppia pärjäämään ilman huomiota tai koulussa tulee opettajalle hikiset paikat, samoin lapselle. Lapset oppivat itse keksimään tekemistä ja pettymysten oppiminen on osa elämää. Itse sanoin välillä pojalle että äiti ei nyt vaan ehdi tai jaksa, yritäppä itse miettiä jotain kivaa tekemistä. Aina jotain löytyi kiukuttelun jälkeen.
Poikani on sitä mieltä että hänellä oli hyvä lapsuus ja on nyt 21v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en nyt sitten tiedä, oonko ainoa tässä ketjussa, joka ei osaa sanoa aloittajan viestien perusteella, millainen kasvattaja hän tai hänen miehensä on. Kun monet tässä ketjussa tietävät niin varmasti sanoa, missä ja miten kasvatuksessa on mennyt pieleen.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.
Ja tämän kokemuksen perusteella olet sitä mieltä, että paras ratkaisu asiaan on se, että kaadat kysymättä täyslaidallisen omaa aggressiotasi toisen niskaan, vaikka et oikeasti tiedäkään, mistä asiassa on kyse?
Näitä perheitä on oikeasti paljon. Maallikkona en tietenkään voi tietää, onko taustalla joku diagnoosi vai ei, mutta kun tarpeeksi usein keräilee omia lapsiaan jostain Hoplopin lattioilta näiden "erityisten" jäljiltä, niin siinä loppuu omakin kärsivällisyys.
Ja avainsana omaa vastaustani kirvoittamaan oli ne rangaistukset. Ei ne pienen kanssa tehoa, vaan ihan muut jutut: johdonmukaisuus, esimerkit, sanoittaminen (tiedän että täällä inhotaan tätä sanaa mutta koittakaa kestää).
Sun on ilmeisesti vaikea tajuta sitä ettet voi tietää mitään muiden kasvatustavoista sen perusteella mitä näet hoplopissa 5 minuutissa.
Hoplop on ensinäkin paikka jonka sääntö on "älä ole ei"
Lisäksi se on paikka jossa vilkkaat lapset saavat purkaa energiaa. Ei niitä lapsia viedä sinne kiellettäväksi. Vai oletatko että äidin pitäisi juosta perässä ja huutaa koko ajan hypi rauhallisemmin, juokse hiljempaa.
Vanhemmat joiden lapsi ei tottele kieltämistä kyllä yrittävät sitten jotain muuta tapaa. Se ei tarkoita etteivät olisi yrittäneet aiemmin kaikkea mahdollista johdonmukaista kieltämistä ja kuria. Ovat varmaan enemmän kuin sinä. Mutta jos se ei tehoa niin siirrytään seuraavaan vaihtoehtoon. Sillä kurissa ei enää ole vaihtoehtoja enempään kun kunnon selkäsaunat on nykyisin kielletty.
Oma vastaukseni perustuu kokemukseen siitä, millaisia noin käyttäytyvien lasten perheet on olleet. Tietenkään ei voi tietää varmasti, miten ap:n kotona asiat on. Mutta vastausten sävyyn vaikuttaa varmasti se, että ap:n lapsen kaltaiset riuhujat eivät ole niitä mukavimpia vieraita/päiväkoti - tai koulukavereita/leikkipuistoseuraa jne.
Yhteistä on aina näyttänyt olevan p onnettomat kiellot ja "rangaistukset". Ja se, että lapsi rauhoitetaan telkkarin tai padin eteen, tai jollain sokerisella välipalalalla eli herkuilla. Kyllä se lapsi p* rseilee maailman loppuun asti, kun tietää, että siitä seuraa palkinto (eli positiivinen huomio lapsen mielestä.