Miten käytännössä korkeintaan 10 hengen yritykset voivat irtisanoa työntekijöitään isompia firmoja helpommin lakiehdotuksen jälkeen?
En löydä mitään konkreettista vastausta tähän kysymykseen. Raskauden takia ei saa irtisanoa, ei ihonvärin, ei seksuaalisen suuntautumisen, ei uskonnon jne. Eli mitä hallitus nyt ajaa sellaista, joka EI KOSKE yli 10 henkeä työllistäviä yrityksiä? Millä perusteella nämä pienet yritykset siis voivat jatkossa irtisanoa henkilöstöään jotenkin helpommin?
Työntekijän voi jo nyt irtisanoa monestakin henkilökohtaisesta syystä, kuten siitä, ettei tee työtään huolella, ei tule töihin tai työntekijää ei todeta puolen vuoden koeajan aikana työtehtävään sopivaksi.
Kommentit (27)
Ei niitä ole sanottu auki missään. Siksi tämä poliittinen lakkoilu alkoikin, kun vain epämääräisesti kerrotaan, että jatkossa työntekijän irtisanominen näissä pienyrityksissä helpottuu.
Ote Aamulehdestä: "
Työsopimuslain mukaan henkilöön liittyviä irtisanomisperusteita olisivat esimerkiksi työvelvoitteiden vakava rikkominen tai se, ettei työntekijä enää kykene selviytymään työtehtävistään. Syyn asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa on otettava huomioon työnantajan ja työntekijän olosuhteet kokonaisuudessaan.
Työntekijän sairaus, vamma tai tapaturma ei ole peruste, ellei työkyky ole vähentynyt olennaisesti ja pitkäaikaisesti. Samoin esimerkiksi työntekijän poliittiset, uskonnolliset tai muut mielipiteet tai osallistuminen yhdistystoimintaan eivät voi olla irtisanomisperusteita.
–Olisi todella radikaali muutos, jos näitä kriteereitä ollaan nyt poistamassa. Jos näin on, suosittelen, että hallitus peruu suunnitelmansa ja miettii muutosta uudelleen, Koskinen toteaa." (https://www.aamulehti.fi/uutiset/irtisanomisen-perusteiden-keventaminen…)
STTK:n sivuilla näin: "Esityksessä korostetaan pienillä työpaikoilla työnantajan ja työntekijän välistä luottamusta. Jos irtisanomisperusteita helpotetaan, työnantaja voisi entistä useammin vedota luottamuspulaan, vaikka työntekijä olisi yrittänyt nostaa asiallisesti esiin työpaikan epäkohtia. Tämä johtaisi siihen, että työntekijät eivät enää uskaltaisi tuoda esiin työpaikalla kokemiaan epäkohtia tai tehdä ehdotuksia sen pelossa, että se voi johtaa työnantajan kokemaan luottamuspulaan ja sitä kautta varoitukseen/irtisanomiseen.
Irtisanomiskynnyksen madaltamisella voi olla merkittäviä vaikutuksia myös työttömyysturvaan, sillä itseaiheutetusta työsuhteen päättymisestä yleensä seuraa työttömyysetuuden menetys määräajaksi. Tätä seurannaisvaikutusta ei ole arvioitu riittävällä tavalla eikä esityksessä esimerkiksi ehdoteta, että työttömyysturvalain korvauksettomia määräaikoja koskevia säännöksiä pitäisi tarkastella uudelleen. " (https://www.sttk.fi/2018/09/10/mista-on-kyse-irtisanomisen-helpottamise…)
Eli pienyrityksissä ei voi enää olla varma omasta työpaikastaan, kun esimies voi vedota luottamuspulaan ihan milloin vain. Jos ilmoittaa raskaudesta, voi vedota luottamuspulaan ja potkia pihalle. Esimies saa tietää alaisensa "vääristä" suuntautumisista, eli vaikka poliittisesta suuntautumisesta tai vääränsukupuolisesta puolisosta - luottamuspulan kautta ulos firmasta.
Voivat irtisanoa lusmuilijat ja sellaiset joiden kanssa on mennyt sukset ristiin.
Jatkossa pienyrittäjä voi mielivaltaisesti irtisanoa työntekijöitään. Eipä muuta.
Kuka haluaa jatkossa enää mennä pienyritykseen töihin? En minä ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Voivat irtisanoa lusmuilijat ja sellaiset joiden kanssa on mennyt sukset ristiin.
Lusmuilijat voi irtisanoa ihan nykyisilläkin laeilla.
Irtisanomisperusteena "meni sukset ristiin" on käsittämätön, mutta sitähän hallitus nyt ajaa. Kun ei naama enää miellytä, niin voidaan potkia pihalle. Työntekijällä ei ole enää varmuutta omasta työpaikastaan, kun esim. epäkohtiin ei uskalla enää puuttua.
Tällä halutaan pienyrittäjille mahdollisuus irtisanoa työntekijä esim. raskauden takia (ei ole varaa maksaa vanhempainrahoja ja uuden työntekijän palkkaa). Näinhän lakiehdotuksessa ei lue, mutta tämä tehdään mahdolliseksi "luottamuspulan" takia.
Aivan sairas lakiehdotus!
Kuten kolmonen sanoikin, lakiehdotus käytännössä mahdollistaa irtisanomisen esim. raskauden, uskonnon tai vaikka sen takia ettei suostu sänkyyn pomon kanssa. Mitenpä todistat että irtisanominen on tosiasiassa johtunut näistä eikä työnantajan väittämästä "luottamuspulasta".
No kuka menee pienyrityksiin töihin. Kun muutenkin ehdot on noissa ihan per.. Nyt vielä irtisanomissuoja heikennetään. Jos et tee 15h työpäiviä saat potkut.
Tätä lakiehdotusta kannattaa porvarit. Monet heistä yrittäjiä, jotka haluavat "hankalat työntekijät" ulos helpommin (kuten raskaana olevat naiset). Kas kummaa. Enpä olisi arvannut.
Siitähän tässä on oikeasti kyse, että mahdollistetaan irtisanominen kaikista noista ap:n mainitsemista syistä, mutta vedotaan ympäripyöreästi luottamuspulaan.
En ymmärrä. Minkälaiset ihmiset kannattaa tätä lakiehdotusta? Siis todellakin tämä polkee työntekijöiden oikeuksia! Mikä ihme "työllistävä vaikutus" tällä on? Enemmänkin työpaikat kiertävät, ei tämä tuo uusia ollenkaan. Voidaan irtisanoa "väärät", eli sairastavat, raskaana olevat tai ne, jotka eivät suostu sylitanssiin firman pikkujouluissa ja palkata tilalle joku muu.
Vierailija kirjoitti:
Siitähän tässä on oikeasti kyse, että mahdollistetaan irtisanominen kaikista noista ap:n mainitsemista syistä, mutta vedotaan ympäripyöreästi luottamuspulaan.
Tämä on hirvittävää. Tulipahan taas syy olla äänestämättä oikeistoa ensi vaaleissa. Niitä ihmishirviöitä!
Kun nainen ei enää ole nuori ja nätti, tulee luottamuspula ja irtisanotaan ja otetaan uusi nuori ja nätti.
Meidän yrityksen siivouksesta vastaa pieni suomalainen perheyritys. He ovat palkanneet viime vuosina useita virolaisia nuoria naisia siivoojiksi. Näistä nuorista virolaisista naisista lähes kaikki ovat ilmoittaneet raskaudesta koeajan jälkeen. Hyvin ovat siivonneet ja kaikki on sujunut oikein mallikkaasti, mutta pienellä perheyrityksellä ei ole enää varaa ylläpitää äitiyslomalaisten reserviä ja maksaa sijaisille samaan aikaan palkkaa. Nämä virolaissiivoojat asuvat Virossa suomalaista perhevapaata hyödyntäen.
No, näillä virolaisilla on täysi oikeus äitiyteen ja vanhempainvapaisiin, mutta ymmärrän myös yrittäjää talousahdingossa.
SILTI: näitä virolaissiivoojia ei saa missään nimessä irtisanoa raskauden takia, eikä tätä pitäisi lakiehdotuksilla tehdä yhtään helpommaksi. Pitäisi löytää joku muu keino tukea pienyrittäjiä näissä äitiys- ja sairaslomamaksuissa! Ei työntekijä saa niistä kärsiä! Esim. yhteinen verotus, joka ei kohdistu pelkästään naisvaltaisiin aloihin ja pienyrityksiin, vaan näitä maksuja varten kerätään veroa kaikilta. Silloin paine ei kohdistu vääriin paikkoihin.
Yhdessä on muka sovittu, että perheellistymistä ei työpaikalla siedetä. Kun työntekijä sitten tulee raskaaksi, saa hän potkut, koska luottamusta ei enää ole. Työntekijä petti työnantajansa hankkiutumalla raskaaksi. Vaikka raskaus ei ole irtisanomisperuste, siitä kyllä saadaan sellainen, sillä yrittäjät eivät vihaa mitään niin paljon kuin heidät pulaan saattavia, raskaaksi hankkiutuneita naisia.
Kyllä minulta on monta kertaa työhaastattelussa tivattu suunnitelmia perheen perustamista (vaikkei näin saisi tehdä). Paikan olen saanut, kun olen kertonut, ettei lastenhankinta ole ajankohtaista. Jos olisin jäänyt pitkäksi aikaa pienyritykseen töihin ja halunnut oman perheen, niin ilmeisesti minut voitaisiin jollain verukkeella sieltä irtisanoa, jos raskaaksi tulisin. Vauvalomalle jäänet eivät monesti jaksa vääntää kättä laittomista potkuistaan. Lusmut saavat potkut jo nyt, pinssiä käyttävätkin, joten kyllä tämä on jokin kiertoilmaisu todellisille vääryyksille. Laki antaa käytännössä vapaat kädet työnantajille potkia pois kaikki "hankalat" työntekijät, siksi sen sisältöä ei uskalleta paljastaa.
Vierailija kirjoitti:
Meidän yrityksen siivouksesta vastaa pieni suomalainen perheyritys. He ovat palkanneet viime vuosina useita virolaisia nuoria naisia siivoojiksi. Näistä nuorista virolaisista naisista lähes kaikki ovat ilmoittaneet raskaudesta koeajan jälkeen. Hyvin ovat siivonneet ja kaikki on sujunut oikein mallikkaasti, mutta pienellä perheyrityksellä ei ole enää varaa ylläpitää äitiyslomalaisten reserviä ja maksaa sijaisille samaan aikaan palkkaa. Nämä virolaissiivoojat asuvat Virossa suomalaista perhevapaata hyödyntäen.
No, näillä virolaisilla on täysi oikeus äitiyteen ja vanhempainvapaisiin, mutta ymmärrän myös yrittäjää talousahdingossa.
SILTI: näitä virolaissiivoojia ei saa missään nimessä irtisanoa raskauden takia, eikä tätä pitäisi lakiehdotuksilla tehdä yhtään helpommaksi. Pitäisi löytää joku muu keino tukea pienyrittäjiä näissä äitiys- ja sairaslomamaksuissa! Ei työntekijä saa niistä kärsiä! Esim. yhteinen verotus, joka ei kohdistu pelkästään naisvaltaisiin aloihin ja pienyrityksiin, vaan näitä maksuja varten kerätään veroa kaikilta. Silloin paine ei kohdistu vääriin paikkoihin.
Aamen.
Tämän lain myötä irtisanotaan raskaana olevat naiset, väärää uskontoa, puoluetta tai seksuaalista suuntautumista edustavat ja eriävän mielipiteen sanovat. Kukaan ei uskalla puuttua 15 tunnin työpäiviin tai jatkuvaan lomien keskeyttämisiin, koska siitä tulee potkut. Siinäkin vaiheessa on mukava vedota luottamuspulaan, kun pitäisi alkaa maksaa ensimmäiset ikälisät.
Kukaan ei enää halua pienyrityksiin, koska se on liian suuri riski työntekijälle. He, joilla on varaa valita, valitsevat suuren yrityksen. Jatkossa työntekijät tullaan enenevissä määrin palkkaamaan ulkomailta, koska ulkomaalaisia on helppo huijata kielitaidon puutteen takia.
Väyryseltä viisas kommentti:
"Hallitus on tehnyt valtavan paljon hyviä päätöksiä, on hyviä suunnitelmia, mutta tämä yksi onneton esitys on pilaamassa tämän kokonaisuuden. Tämä esityshän ei palvele pienyrittäjien etuja sen vuoksi, että lain muuttaminen, lain sanamuodon muuttaminen, johtaa valtavaan määrään oikeudenkäyntejä, joissa selvitetään, mikä on tämän uuden sanamuodon tulkinta. Vuosien selvittely tulee olemaan ja paljon oikeudenkäyntejä. [Eero Heinäluoma: Juuri näin!]
Toinen asia on se, mihin täällä on myös keskusteluissa viitattu, että parhaimmat työntekijät eivät ehkä hakeudu alle kymmenen työntekijän yrityksiin, joissa on heikompi työsuhdeturva. Edustaja Vartiainen käytti täällä aika erikoisen puheenvuoron. Hän sanoi että onhan näillä pienyrityksillä mahdollisuus tehdä sopimus, jossa annetaan työntekijöille parempi työsuhdeturva. No, hyvänen aika, minkälaisia oikeudenkäyntejä siitä syntyy, jos on työsopimus, jossa on paremmat irtisanomisehdot tai parempi työsuhdeturva kuin laki antaa — lisää oikeudenkäyntejä. Tämä esitys on kerta kaikkiaan amatöörimäinen."
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_101+201…
Itse en ymmärrä miksi joku irtisanomisturva pitäisi ylipäätään olla. Kyllähän nyt työnantajalla pitäisi olla oikeus lopettaa se sopimus milloin vaan irtisanomisajan puitteissa. Hän on kuitenkin vain työnantaja ei mikään holhoaja tai vanhempi.
Ilmeisesti lakiehdotus olisi niin kryptinen ja monitulkintainen, että pienyrittäjä voisi potkia työntekijöitä pihalle ihan naaman perusteella. Siksi lakiehdotusta ei saa päästää läpi.
Mitään konkreettista ei ole kukaan sanonut. Tällä pyritään vain heikentämään työntekijän asemaa pienyrityksissä. Mukamas lisäämään työllisyyttä, pah!